Aavan meren tuolla ­puolen

Teuvo Peltoniemi saattaa olla hiukan ­liiankin perusteellinen historiankirjoittaja. Teos Paratiiseja rakentamassa kertoo ”suomalaisten utopiayhteisöjen historiaa” paljon asioita toistellen mutta vaihtuvilla nimillä. Toiveiden maa on ihmeen yhdenmukainen eri ideologioissa.

Peltoniemi kertoo Karjalaan, Neuvostoliittoon, Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Israeliin, Australiaan, Brasiliaan, Argentiinaan ja muualle perustettujen yhteisöjen ja niiden karismaattisten johtajien tarinat. Synteesiin päästään hyvin lyhyesti lopussa.

Yhteisöt kuten Sointula, Sammon takojat, Uusi Jerusalem, Colonia Finlandesa ja Uusi Suomi olivat ideoiden pienyhteisöllisiä toteuttamishankkeita. Ideat olivat lähinnä vasemmistolaisia, oikeistolais-nationalistisia ja uskonnollisia. Mentiin pikamarxia porvareita pakoon, pyristeltiin irti sosialistisesta ahdistuksesta tai hamuiltiin hengellistä toiviomaata täällä murheiden laaksossa.

Itse asiassa monet valtiot ovat jo valmiiksi utopiatuotantoa. Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Israel voidaan nähdä sellaisina. Paratiisin ongelma on se, että se voi olla toisten helvetti. Dystopia on aina yhden ­dysin päässä utopiasta.

Thomas Moren vuonna 1516 Utopia-teoksessaan esittelemä sana utopia tulee kreikasta ja on yhdistelmä ”hyvää paikkaa” ja ”ei-paikkaa” tai epäpaikkaa. Utopiaa ei ole, ja juuri siksi se on tehtävä.

Kommunistit ja fasistitkin halusivat utopiaa. Äärivapauksien libertaareilla, uskonnollisilla kulteilla ja ekologisilla laitaliikkeillä on omansa.

Kirjan tarina alkaa Kälviältä, josta yltiöpietistiset Erikssonin veljekset lähtivät levittämään lahkoaan utopiaksi. Matti Kurikka oli myöhemmin keskeinen utopia­seikkailija. Kalevan kansa hakeutui mytologiasta todellisuuteen. Monen sortin sosia­listit halusivat herroista vapaan paikan.

Outoa ehkä, mutta yltiöpäiset vapaa-ajattelijat, rokotuskriitikot, kasvissyöjät ja luonnonsuojelijat olivat liikkeellä jo paljon ennen kuin aiheista tuli mediasisältöjä.

Useimmat utopiayhteisöt kaatuivat asioi­hin, jotka nyt ovat netistä tuttuja. Heimot alkoivat tapella keskenään, hankalat ajettiin ulos, ideologiat kipunoivat, valtapyrkimykset raastoivat, vihapuhe purkautui ja pikkusieluisuus nousi pintaan.

”Utopismi on inhimillisen ajattelun eräs peruskategoria”, kirjoittaa Peltoniemi. Se voi olla hyvä kategoria ja kriittinen voima, mutta toteutuessaan se on usein vallan muuta kuin auvoa ja onnea. Ihmisiä on hankala kesyttää yhden lipun ja sääntökirjan alle. 

Teuvo Peltoniemi: Paratiiseja rakentamassa. Suomalaisten utopiayhteisöjen historiaa. 459 sivua. SKS Kirjat, 2024.