Jännitysnäytelmä ­Vatikaanissa

Conclavessa on paljon samaa kuin Edward Bergerin edellisessä elokuvassa, Oscar-voittajassa Länsirintamalta ei mitään uutta, vaikka miljööt ovat erilaiset. Ensimmäisen maailmansodan juoksuhautakurjuuden sijaan tapahtumapaikka on Vatikaani, jossa esineet ovat oikeassa järjestyksessä ilman pölyhiukkastakaan.

Bergerin ote on tuttu. Kuvat ovat asetelmallisia, ja niitä tukee alleviivaava musiikki. Ylöspano on näyttämöllistä, ja näytelmää näiden ihmisten elämä onkin.

Tarina alkaa paavin kuolemasta. Kardinaali Lawrence (Ralph Fiennes) saa tehtäväkseen asettaa uutta paavia valitsevan konklaavin.

Suurin osa elokuvasta seuraa kolmea konklaavipäivää. On miehiä, jotka haluavat paaviksi, vaikka monet tietävät, ettei se olisi oikein. On miehiä, jotka eivät halua paaviksi, vaikka juuri heistä sitä toivotaan.

Punapukuiset kardinaalit saapuvat Vatikaaniin vetäen kalliita ja muodikkaita matkalaukkuja. Poltetaan sähkötupakkaa ja juodaan kapselikahvia. Kupla on täynnä ristiriitoja. Konklaavi on käyttäytymissääntöineen kuin juonitteleva hovi ja pinnallisen banaali kuin ostoskeskus.

Strategiat ja yllätyssuosikit lässähtävät. Yritykset lavastaa toisia opportunisteiksi lyövät vehkeilijöiden naamalle. Keskusteluja korruptiosta ja Jumalasta käydään kubrickmaisen geometrisesti rajatuissa kuvissa, upeissa huoneissa ja käytävillä.

Ralph Fiennes on suurenmoinen elokuvanäyttelijä, joka ottaa kuvan haltuunsa. Hän on kihelmöivän oikea valinta Bergerin maailman keskelle.

Fiennesin silmäkulmassa on pilke, vaikka elokuvan huumori on hyvin pienellä rivien­ välissä. Häntä tukevat Isabella Rossellini kardinaaleja emännöivänä sisko Agneksena, Stanley Tucci suorapuheisena kardinaali Bellininä ja John Lithgow kanadalaiskardinaali Tremblayna, josta tulee esiin yllättäviä piirteitä.

Conclave olisi saippuajännäri ja pukudraama, ellei viimeinen näytös lähtisi ihanasti raiteiltaan: luvataan jumalallista väliintuloa ja saadaan ihan muuta. Berger uskaltaa vihjata modernin Euroopan kriisistä, jossa pelätään uskonsotia.

Lopputäräytys erottaa hänet vatikaanisuhmurointeihin silmää iskien heittäytyneestä Paolo Sorrentinosta, jonka lupaavan surrealistiset sarjat The Young Pope ja The New Pope jäivät vaarattomaksi kikkailuksi.

Juuri kun tuntuu, ettei Conclave ollut niin pistävä kuin pohjana ollut Robert Harrisin romaani, Berger yllättää vielä kerran. Konservatiivisen asun ja radikaalien ideoiden yhdistelmä on varma Oscar-tärppi. 

Edward Berger: Conclave. Elokuva­teattereissa 20.12. ★★★★