Voi Saatana, oletko sinä olemassa?

”Tämä kaikki on enemmänkin yksi suuri faktantarkistusprosessi omille lapsuusmuistoilleni”, kirjoittaa Katri Ylinen ja ilmaisee isomman totuuden.

Ylisen kirja Saatanallinen paniikki on loisteliasta kaunokirjallista esseistiikkaa, jossa henkilökohtainen on historiallis-­poliittista ja symboliikka tekee tuhojaan. Paremmin kirjoitettua kirjaa saa hakea pimeiden voimien kanssa eikä löydy.

Kirja kertoo saatananpalvontapaniikista lama-ajan Suomessa 1990-luvulla. Se oli sekä totta että paniikkia muistoissa. Nykyään some raivostuu. Silloin kirkko, kasvattajat, poliitikot ja media kauhistuivat.

Nytkin on sellaisia kuin The Satanic Temple Finland ja Perkeleen temppeli. Ne ovat melko siistejä. Azazelin tähti -järjestö on vallan teistinen.

Mutta: pidetäänkö Saatanaa syyllisenä vai olisiko hahmo syytä selittää pois?

Kirjan informanteista kiinnostavimpia ovat raumalainen erityisopettaja Keijo Ahorinta, joka lietsoi hysteriaa, ja perussuomalainen valtuutettu Jiri Keronen, joka sanoo olevansa saatananpalvoja. Ahorinta uskoo. Kaikkea norminmukaista mössöporvarillista vastustava Keronen on mukana niin tosissaan kuin läpällä voi olla. Mikä nyt vain hermostuttaa ”Ne”, se on hyvääpahaa.

Saatananpalvontaa on, mutta se tuntuu olevan vastarinnan semiotiikkaa, pirullista merkkioppia. Ehkä manaajan sijasta kutsutaan psykiatria.

Saatana on suurin negaatio. Se on normaalin ja hyvän vastapooli. Se on merkki, josta erityisesti nuoret tykkäävät, koska se saa kuutiopäät repimään ihokkaansa.

Saatana on siis kuin punk mutta perin kristillinen. Ennen se symbolisoi uskonnollisen valtakulttuurin vastavoimaa. Nytkin se on negajeesus. Mutta mitä vastaan se on? Hurjapäät-elokuvan Marlon Brandon sanoin: no mitä sulla olisi?

Katri Ylinen antaa aivan loistavan ironisen kuvauksen paniikista: ”Saatananpalvojat olivat likaisia, nukkuivat luolien ja autio­talojen lattioilla ja tekivät ringissä nuotion ympärillä rituaaleja eläin- ja ihmisuhreilla. Ne riehuivat öisin Harakkakalliolla, jonka tunnisti kiveen spreijatuista pentagrammeista ja rikottujen olutpullojen ruskeista lasinsirpaleista.”

Näin. Saatana on kaikki se, mitä me voimme kuvitella vaikka emme halua. Jossain se on tosiasiassa mukana, joskin hahmon perimmäinen olemattomuus ihmetyttää.

Kun amerikkalainen joukkoampuja sanoo ”God told me to”, harvempi lähtee tutkimaan Jumalaa, mutta mielenterveydestä kyllä puhutaan. 

Katri Ylinen: Saatanallinen paniikki. 388 sivua. Kosmos, 2024.