Vapaus, orpous ja kureliivi
Fantasiaromaani innoittaa pohtimaan ihmisen paikkaa universumissa, Artemis Kelosaari kirjoittaa.
2
MIN
Siiri Enorannan yhdestoista romaani on oiva esimerkki taiteellisesti kunnianhimoisesta fantasiakirjallisuudesta. Vuonna 2018 Enoranta voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian teoksellaan Tuhatkuolevan kirous.
Keuhkopuiden uni on suunnattu aikuisemmalle yleisölle proosarunomaisine kerrontaratkaisuineen. Se on lähempänä surrealismia kuin Tolkienia. Kyse on silti fantasiaromaanista: teoksessa on oma fiktiivinen maailmansa. Ja persoonallinen onkin. ”Kaasulamppufantasia” tai ”biopunk” tuskin sanovat paljoakaan, joten kerrottakoon, että Keuhkopuiden unen maailma muistuttaa 1700-luvun Eurooppaa. Rokokootyylinen aatelisto järjestää tanssiaisia, syrjäseudun asukkaat elävät alkeellisesti.
Kuplautuneet säädyt eivät koostu ihmisistä vaan siivekkäistä mutta lentokyvyttömistä Homo arboris -lajin edustajista. He elävät symbioottisessa suhteessa keuhkopuihin, joihin vetäytyvät yöksi uneksimaan.
Aateliston keskuudessa kytee valistushenki. Yksi haluaa oppia lentämään siivillään, toinen rakentaa lentävää konetta. Kolmas keittelee koukuttavaa lääkehuumetta, joka mahdollistaa pidemmän eron keuhkopuusta. Eikä tämä riitä: hän haaveilee puuihmisten irrottamisesta kokonaan keuhkopuiden tyranniasta.
Kyseessä on tarinan konna, ei suinkaan sankari. Hänen koekappaleekseen päätyy päähenkilö, nuori aatelisnainen Katica. Enoranta jatkaa Mary Shelleyn aloittamaa spekulatiivisen fiktion traditiota, joka varoittelee luonnonjärjestyksen sorkkimisesta.
Asennetta voi moittia kulahtaneeksi, mutta Enorannan perspektiivi on tätä päivää. Järjestys on jo rikki, ja voimme vain elää sen kanssa. Jos emme voi saada kaikkea, mikä valinta on vähiten huono?
Mielikuvitus totisesti mahdollistaa suurten kysymysten moniulotteisen käsittelyn. Keuhkopuiden unessa vastakkain asettuvat rationaalinen, yksilökeskeinen päivätajunta ja kollektiivinen yötajunta. Kummat ovat vapaampia, aateliset etiketteineen vai emo-keuhkopuun varjossa ryömivä rahvas?
Entä siivettömäksi leikelty Katica? Hän on konkreettisesti juureton, yksinäinen kummajainen kuten Frankensteinin keinoihminen. Siihen nähden hänet kuvataan oudon pikkumaisena. Hahmolle olisi tehnyt hyvää annos aitoa traagisuutta tai edes sympaattisuutta.
Patenttivastauksia Enoranta ei tarjoa, ja hyvä niin. Keuhkopuiden uni innoittaa lukijaa pohtimaan itse ihmisen paikkaa universumissa. Akuutimpaa kysymystä tuskin onkaan.
Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni. 288 sivua. Gummerus, 2024.