Nico Lemminkäisen äiti
Anna Krogerus kirjoitti näytelmän pakonomaisesta suorittamisesta.
3
MIN
Riippuvuuksia on monenlaisia. Arkisemmat jäävät huumeiden, alkoholin, uhkapelien ja seksuaalisten addiktioiden varjoon, muistuttaa dramaturgi Anna Krogerus.
Krogerus ei ole kovin kiinnostunut yksilön riippuvuuskokemuksesta.
Mielenkiintoisempaa on tie addiktioon: ympäristö, yhteiskunta, kulttuuri. ”Se, mikä tekee esimerkiksi liki kaikista meistä pakonomaisia kuluttajia.”
Syy lienee Krogeruksen mukaan sisäistetyssä talouskasvun vaateessa.
”Sen alla lymyilee kulttuurinen kyvyttömyys käsitellä elämän rajallisuutta”, näytelmäkirjailija sanoo. ”Tämän kertomisessa jouduin kuitenkin haukkaamaan ison palasen kakkua.”
Krogerus on aina halunnut tarttua laajoihin aiheisiin, joihin häntä kannusti jo Teatterikorkeakoulussa opettanut Pirkko Saisio.
Ryhmäteatterin näytelmässä Lemminkäisen äiti addiktiot lähtivät hahmottumaan suorittamisesta. Ensin pojasta, ja koska ei ole poikaa ilman äitiä, nopeasti myös hänestä.
Lemminkäinen on karjalaisen kansanperinteen nuori ja hillitön sankarihahmo. Lopulta äiti joutuu parsimaan Tuonelan virtaan heitettyä, maailmalla runneltua poikaansa.
Krogeruksen lapset ovat teini-ikäisiä. Hän tunnistaa äitihahmon valmiuden pelastaa aina jälkikasvunsa pulasta.
”Vaikka näytelmässä ei ole kyse lapsistani, aina teksteihin päätyy runsaasti myös omaa kokemustani. Miten muuten sitä voisi edes kirjoittaa?”
Näytelmän äiti Elina Lemminkäinen on viisikymppinen äidinkielenopettaja ja tarmokas arjen vastuunkantaja.
Nico Lemminkäinen on entinen jääkiekkolupaus, josta piti tulla uusi suomalainen sankari. Nuoren miehen unelmat romahtivat. Elina saa kamppailla Tuonelan virtaa vastaan ja yrittää haravoida poikansa hajonnutta elämää kasaan.
Osa nuorista on aina Lemminkäisen tavoin etsinyt oikotietä menestykseen. Harva löytää reittiä rikkauteen ilman kovaa työtä. Nykyään haihattelua lisää sosiaalinen media, joka esittelee ”vanhan rahan kuvastoa” hienoine leluineen jokaisen nuorukaisen oikeutena.
”Se on hurja maailma. Kerran samassa junassa istui nuoria, joista yksi aivan tosissaan puhui, että jos hän joutuisi ajamaan kolmekymppisenä Toyotalla, hän olisi tilanteen korjatakseen valmis rikokseen.”
Krogerus ei syytä nuoria kovista arvoista. Jos kalat uivat saastuneessa vedessä, niistä tulee myrkyllisiä, hän sanoo.
Mukana näytelmässä on myös isä Aku, joka suunnittelee työkseen Suomen pisintä siltaa. Perhettä ei kuitenkaan vastarannalla enää ole.
Lemminkäisen äidin ohjaaja Eero-Tapio Vuori on Krogeruksen lasten isä. Vaikka pariskunta on eronnut, yhteiselo on tiivistä. Neljän lapsen hoitaminen luonnistuu yhteisessä kodissa. Lisäksi Krogerus ja Vuori ovat tehneet työparina useita teatteriproduktioita.
He ovat löytäneet tien riittävän hyvään perhearkeen eroamalla.
”Emme saaneet ydinperhettä toimimaan, mutta onneksi tässä ajassa voi olla myös muita perhemalleja.”
Krogerus ei ole vain käsikirjoittaja ja äiti vaan myös Rosen-terapeutti ja doula.
Doula on synnyttäjän tukihenkilö, jollainen Krogeruksella oli nuorimman lapsensa synnytyksessä. Kokemus oli niin hyvä, että hän halusi laittaa hyvän kiertämään ja opiskeli itsekin doulaksi.
Samalla lailla hän päätyi Rosen-terapeutiksi. Saksalaisen Marion Rosenin kehittämä kehoterapiamuoto perustuu ”myötätuntoiseen kosketukseen”.
Tavoite on auttaa potilasta tunnistamaan lihasjännityksensä ja saada ne hellittämään. Tällöin hengitys vapautuu ja tarpeettomia tunnetaakkoja purkautuu, Krogerus kertoo.
Krogerus pitää tärkeänä, että menetelmän on kehittänyt nainen. Dramaturgi kokee terapian auttaneen ja käy edelleen hoidettavana.
”Läsnäolevaa kosketusta ei voi antaa vain yhteen suuntaan. Se on kuin teatteritaide: tie on aina kaksisuuntainen.”
Anna Krogerus, Eero-Tapio Vuori: Lemminkäisen äiti. Ryhmäteatteri (Helsinginkatu 25, Helsinki) 4.10.–14.12.2024.