Pohjois-Euroopan unet

unien tulkintakin on osa kulttuuria. Painajaiset ovat kytköksissä maailman muutoksiin.

Kaarina Koski, Marko Lamberg, Kirsi Kanerva ja Anu Korhonen ovat koonneet kattavan, kiehtovan tietoteoksen Pohjoiset painajaiset, joka tarjoaa monipuolisen perehdytyksen unien merkitykseen osana Pohjois-Euroopan historiaa.

Unien tutkimus on monien tieteenalojen risteyskohta. Tietokirja valottaa, millaista on tutkia painajaisia: epätodellisia, outoja, kaoottisia ja nopeasti katoavia unia, joita voi tutkia lähinnä kokijansa kertomusten perusteella. Se, millä tavoin painajaisista kerrotaan ja miten niitä tulkitaan, riippuu ympäröivän kulttuurin odotuksista.

Painajaisunen voimakas ahdistava tunnekokemus ei ole ainoastaan yksilön kokemus, vaan myös osa laajempaa yhteisöllistä, jaettua kokemusta.

Unilla on ollut valtava merkitys esimerkiksi taiteissa. Myös oikeuslaitoksen ja kirkon historiasta löytyy mitä mielenkiintoisinta unien tulkintaan liittyvää aineistoa.

Ennen tieteellisen maailmankuvan kehittymistä ajateltiin, että unet voisivat olla väylä tuntemamme todellisuuden ja jonkin toisen todellisuuden välillä. Esimerkiksi vainajat saattoivat ottaa yhteyttä tai sielu matkustaa.

Se, mitä on pidetty luonnollisena ja mitä yliluonnollisena, on vaihdellut kulttuureittain ja aikakausittain. Kansanuskomusten mukaisessa ajattelussa yliluonnollinen oli läsnä arjessa. Tieteellisen ajattelun yleistymisen myötä yliluonnollisen kokemus hiipui – mutta säilyi unissa. ”Vieraus kiehtoo nukkuvia aivojamme”, kirjassa todetaan.

Yksi kansanperinteen pelottavimmista unikokemuksista on painajaisolennon eli maran hyökkäys. Ilmiö tunnetaan jo antiikin ajoista asti ja kaikkialta maailmasta, monilla eri nimillä. Olento painaa uhrinsa rintaa ja estää liikkumisen.

Painajaisolentoperinne oli Suomessakin voimissaan vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Nykyisin lääketiede tuntee oireet unihalvauksena. Oireiden aiheuttajaksi on epäilty ylirasitustiloja.

Ilmiö, joka nykyajan ihmiselle on arkisen selvästi ”vain pahaa unta” eli tavallista öistä aivojen toimintaa, saattoi keskiajan ihmiselle olla syvästi hengellinen kokemus, pyhän tai pahan ilmestys.

Modernin ajan alkaessa maailmankuva muuttui. 1900-luvulla unia ei enää mielletty demonisten tai jumalallisten ilmoitusten kanavaksi vaan yksilön mielen toiminnaksi. Silti unien luonne selittämättömien pelkojen sisällöntarjoajana säilyi.

Siinä missä keskiajan ihminen katseli kirkon seinämaalauksia ja näki unia Helvetin kauhuista, nykyajan painajaisten aiheet tulevat muun muassa tiedotusvälineiden, elokuvan ja populaarikulttuurin välityksellä.

Tietokirjan aineiston historiallisesta laajuudesta huolimatta Pohjoiset painajaiset pysyy yhtenäisenä ja tietosisältö kaikkine rönsyineen tasapainoisena. Mikään ei tunnu ylimääräiseltä. Rakenne on taitavasti suunniteltu.

Tietokirjaa rytmittävät muutaman sivun mittaiset tietoiskulaatikot, joita on varsinaisen tekstin lomassa kaikkiaan kaksikymmentäkaksi. Niiden ansiosta Pohjoiset painajaiset ei sisällä ainuttakaan uinahtanutta hetkeä.

Tietoiskujen kirjoittajat ovat eri alojen asiantuntijoita, joiden erityisosaaminen pääsee napakoissa teksteissä loistamaan. Esimerkiksi Mirkka Lappalainen kirjoittaa 1600-luvun Ruotsin noituusoikeudenkäynneistä ja Blåkulla-kertomuksista, Tiina Katriina Kukkonen analysoi painajaisolennon esiintymistä Aleksis Kiven Nummisuutareissa, Annikki Kaivola-Bregenhøj kertoo unikirjojen historiasta ja Juri Nummelin painajaisista suomalaisessa kauhukirjallisuudessa. Saamelaisten unia käsittelevä tietoisku auttaa ymmärtämään unien tiedollista luonnetta alkuperäiskansan kokemuksessa.

Vaikka osasin odottaa laajaa kokonaisuutta, Pohjoiset painajaiset yllätti runsaudellaan. Teoksen jännittävät sisällöt pitävät otteessaan, sivistävät ja viihdyttävät.

Monien­ aiheiden äärelle tekee mieli palata uudelleen. Pieni varoituksen sana: tämä kirja saattaa tulla uniin. 

Kaarina Koski, Marko Lamberg, Kirsi Kanerva, Anu Korhonen (kirj. & toim.): Pohjoiset painajaiset. Pahojen unien kulttuurihistoria. 443 sivua. Gaudeamus, 2024.