Kirjallisuuden kauhukakara Michel Houellebecq luotaa ihmisvihaa, seksiä ja rakkautta – islamin pelkoa unohtamatta

Michel Houellebecq (s. 1956) on provokaattori, joka pitää itseään islamofoobikkona, Trumpia hyvänä presidenttinä ja woke-liikettä ällöttävänä. Hamasin terrori-iskun jälkeen hän sanoi antisemitismin itävän radikaalivasemmistossa rikkaruohojen tavoin.

Kauhukakara Hoeullebecq on myös Ranskan myydyimpiä nykykirjailijoita, jonka kirjoja on käännetty 42 kielelle. Presidentti Emmanuel Macron palkitsi hänet vuonna 2010 Légion d’honneurilla, ja hän on mukana jokavuotisissa Nobel-arvailuissa.

Houellebecq on romaaneillaan ja mielipiteillään henkilöinyt itseensä länsimaisen ihmisvihan. Hänen romaaniensa päähenkilöt ovat hänen itsensä kaltaisia keski-ikäisiä ja taloudellisesti menestyneitä, mutta samalla onnettomia, turhautuneita ja itsemurhaa hautovia miehiä.

Houellebecqin omat vanhemmat olivat hippejä, jotka hylkäsivät hänet lapsena isänpuoleisen isoäitinsä kasvatettavaksi. Romaanien hallitseva teema on 1960-luvun seksuaalisen vapautumisen jälkeinen krapula. Valistus, Jumala ja perinteet ovat kuolleet, ja jäljellä on kapitalismi, joka on kaupallistanut seksin ja palvoo nuoruutta.

Vaikka Houellebecqin päähenkilöt harrastavat paljon seksiä ja teokset suorastaan pursuavat pornografiaa, seksi on tehnyt rakastamisesta mahdotonta. Filosofi Slavoj Žižekin mukaan Houellebecqin kirjoissa seksi ja rakkaus ovatkin paradoksisessa suhteessa: toisaalta rakkaus on seksin salainen ainesosa, toisaalta seksi on pilannut ihmissuhteet.

Houellebecq kehittelee teorioitaan satiirisen ja poliittisen scifin avulla. Alheishiukkasissa (suom. Ville Keynäs, WSOY 2000) vanhempiensa hylkäämä päähenkilö nimeltä Michel pyrkii klooniteknologian avulla poistamaan rakkauden ihmislajin lisääntymisestä.

Romaanin Mahdollinen saari (suom. Ville Keynäs, WSOY 2006) päähenkilöitä ovat seksikulttiin liittyvä Daniel ja hänen 2000 vuotta myöhäisempi klooninsa, jotka eivät kykene rakastamaan.

Seksin ja rakkauden lisäksi Houellebecqillä on jännitteinen suhde islamiin.

Oikeus nautintoon (suom. Ville Keynäs, WSOY 2002) päättyy islamistien tekemään terrori-iskuun seksiturismikohteessa Thaimaassa. Houellebecq haastettiin oikeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kun hän sanoi romaanin promootiokiertueella islamia maailman typerimmäksi uskonnoksi ja Koraanin lukemisen järkyttävän häntä.

Houellebecq todettiin syyttömäksi sillä perusteella, että uskontoja on oikeus kritisoida.

Houellebecqin teokset ovat ajan hermoilla ja suorastaan profetiaalisia. Oikeus nautintoon julkaisiin pari päivää ennen 9/11-terrori-iskuja. Kun islamistiterroristit iskivät Charlie Hebdon toimitukseen tammikuussa 2015, Houellebecq oli lehden kannessa, koska islamisaatiosta kertova Alistuminen (suom. Lotta Toivanen, WSOY 2015) ilmestyi samana päivänä.

Serotoniinissa (suom. Lotta Toivanen, WSOY 2020) kuvataan puolestaan maanviljelöiden kapinaa, jossa voidaan nähdä yhteyksiä paitsi keltaliiveihin, erityisesti Keski-Euroopan farmareiden protestiaaltoon.

Houellebecqin viimeisin teos on viime toukokuussa julkaistu päiväkirjamainen joskin jälkikäteen kirjoitettu Quelques mois dans ma vie (”Muutama kuukausi elämästäni”), joka kuvaa kahden skandaalin syntyä lokakuusta 2022 maaliskuuhun 2023.

Tuolloin Pariisin moskeija ja Ranskan moskeijaliitto haastoivat hänet jälleen oikeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, minkä lisäksi hän itse nosti kolme oikeusjuttua Ranskassa ja Alankomaissa estääkseen opiskelijoiden kanssa kuvattujen pornovideoiden julkaisun.

Skandaalit ovat kuin läpileikkaus Houellebecqin tuotannosta, johon kuuluu keskeisesti myös toden ja fiktion sekoittuminen.

Prix Goncourtin voittanut Maasto ja kartta (suom. Ville Keynäs, WSOY 2011) käsittelee Houellebecqin itsensä paloittelumurhaa.

Viimeisimmässä romaanissa Anéantir (2023) päähenkilöllä todetaan kielisyöpä, jota Houellebecq myös itse pelkää. Romaani ilmestyy Lotta Toivasen suomentamana nimellä Olemattomiin elokuussa 2024.

Houellebecq on myös näytellyt itseään Guillaume Niclouxin elokuvissa, joissa Houellebecq esimerkiksi kidnapataan ja joissa hän myös kylpee ystävänsä Gérard Depardieun kanssa.

Ensimmäinen skandaali alankomaalaisen Kirac-taideryhmän (Keeping It Real Art Critics) kanssa voisi hyvin tapahtua Houellebecqin romaanissa. Kirac-ryhmän johtaja Stefan Ruitenbeek, jota Houellebecq kutsuu kirjana julkaistussa päiväkirjoissa Torakaksi, kuvasi Houellebecqin, hänen vaimonsa ja filosofian opiskelija Jini van Rooijenin välistä ryhmäseksiä Pariisissa lokakuussa 2022.

Houellebecq sanoi suostuneensa, koska halusi tehdä amatööripornoa vaimonsa kanssa yksityiseen käyttöön, ja siksi hän kieltäytyi luovuttamasta oikeuksia videoiden julkaisuun van Rooijenin OnlyFans-sivustolla. Oharit ymmärrettävästi turhauttivat Kiracia.

Ruitenbeekin onnistui kuitenkin houkutella Houellebecq uuteen kuvaussessioon Amsterdamissa joulukuussa. Vaikka Ruitenbeek tarjosi Houellebecqille useita eri naisia, tuolloin ei ilmeisesti kuvattu suutelua kummempaa huonon ilmapiirin vuoksi.

Tuolla kerralla Houellebecq allekirjoitti Amsterdamissa sopimuksen, mutta häneltä jäi viinipullon ja ahdistuslääkkeiden aiheuttaman tokkuran vuoksi huomaamatta, että sopimus antoi Kiracille takautuvasti oikeudet Pariisissa kuvatun materiaalin julkaisemiseen.

”Houellebecq-pornon” trailerin ilmestyttyä nettiin Houellebecq nosti oikeusjutut. Kiracin oli tarkoitus julkaista elokuva samaan aikaan Houellebecqin tuoreimman romaanin Olemattomiin kanssa maaliskuussa 2023.

Houellebecq kuvaa päiväkirjoissa, miten skandaali ja oikeustaistelu ovat vieneet hänen seksihalunsa, lisänneet hänen alkoholinkäyttöään ja tupakointiaan, johtaneet jopa bulimiaan ja siihen, ettei hän ole voinut peseytyä.

Hän kuvaa myös ilman suostumusta julkaistun pornon aiheuttamaa häpeää, kriitikoiden ilakoivaa pilkkaa ja kehittelee edelleen teorioitaan, kuinka feminismi tähtää sukupuuttoon.

Ranskassa oikeusjuttu kaatui, mutta Alankomaissa tuomioistuin katsoi, että Kirac harhaanjohti Houellebecqiä elokuvan sisällöstä sovittaessa. Hän sai oikeuden nähdä elokuvan lopullisen version ennen sen julkaisua mahdollisia uusia oikeusjuttuja varten.

Elokuvaa ei ole vielä julkaistu ja Kiracin kotisivujen perusteella se voi vielä elää. Toimittaja Michiel Lieuwma on tehnyt episodista YouTubeen yhdeksäntuntisen syväpodcastin, jossa haastatellaan kaikkia muita osallisia paitsi Houellebecqiä itseään.

Toinen skandaali liittyy Houellebecqin islamkommentteihin, joita hän laukoi kuusituntisessa keskustelussa oikeistolaisen filosofin Michel Onfrayn kanssa.

Houellebecq leimasi muslimit rikollisiksi sanomalla, että syntyperäiset ranskalaiset eivät toivo muslimien kotouttamista vaan ainoastaan että nämä lopettavat ryöstelyn ja väkivallan ja alkavat kunnioittaa lakeja. Toinen vaihtoehto on lähteä maasta.

Lisäksi hän ennusti sisällissotaa visioimalla aseellisista hyökkäyksistä moskeijoihin ja muslimien suosimiin kahviloihin islamin levitessä Ranskassa. Hän käytti ilmaisua ”käänteinen Bataclan”, joka viittaa marraskuussa 2015 tehtyihin terroristi-iskuihin Bataclanin teatterissa ja muualla Pariisissa.

Keskustelun translitteraatio julkaistiin tammikussa 2023 Front Populaire -lehdessä, ja se poiki välittömästi oikeusjutut. Houellebecq myöntää, että oli saanut translitteraation tarkistettavaksi mutta ei ollut jaksanut käydä sitä tarkkaan läpi.

Houellebecq neuvotteli Ranskan päärabbin Haim Korsian välityksellä Pariisin moskeijan johtajan Chems-Eddine Hafizin kanssa diilin, jossa hän suostui tarkentamaan lausuntojaan. Hän julkaisi ensin lyhyen kirjoituksen Le Pointissa ja selittää sanomisiaan tarkemmin vielä päiväkirjoissa.

Hän selvensi, että ranskalaisten epäluuloa muslimeihin selittää muslimilähiöiden korkea rikollisuus. Ongelma ei kuitenkaan ole uskonnollinen vaan yhteiskunnallinen, eikä hänellä ole muslimilähiöiden rikollisuuteen ratkaisua. Hän myös täsmensi, ettei pidä sisällissotaa todennäköisenä niin kauan kuin poliisi ja armeija takaavat järjestyksen Ranskassa.

Pariisin moskeija luopui tapaamisen jälkeen kanteista, mutta Ranskan moskeijaliiton oikeusjuttu on edelleen vireillä.

Onfray julkaisi Houellebecqin päiväkirjojen jälkeen vastineen, jossa hän syytti Houellebecqiä räikeästä valehtelusta. Onfrayn mukaan kirjailija oli lukenut translitteraation niin tarkkaan ja jälkikäteen lisännyt ne kohdat, joiden vuoksi oikeusjutut nostettiin. Tämä viittaisi siihen, ettei kyse ollut huolimattomuudesta vaan vilpittömyydestä.

Houellebecqiä on syytetty erityisesti Alistumisen jälkeen rasismista, islamofobiasta ja laitaoikeiston pussiin pelaamisesta. Romaanissa muslimiveljeskunnan ehdokas voittaa vuoden 2022 presidentinvaalit, moniavioisuus sallitaan ja naisilta kielletään työnteko.

Houellebecq on itse myöntänyt olevansa islamofoobikko. Siinä missä ranskalainen kirjailija Louis-Ferdinand Céline (1894–1961) kirjoitti sata vuotta sitten niin rasistisia ja antisemitistisiä pamfletteja, että ne olivat liikaa jopa natsien rotuteoreetikoille, Houellebecq on kuitenkin kieltänyt islamofobiansa tai teostensa olevan rasistisia.

Houellebecq viittaa usein vuonna 2001 saamaansa vapauttavaan tuomioon. Sen perustelujen mukaan rasismi perustuu vihaan ihonvärin perusteella. Hänen mukaansa rasismin kirjoa on kuitenkin laajennettu pitämällä islamofobiaa rikoksena, vaikka islamofobia viittaa hänen mukaansa ennemminkin pelkoon islamistisesta terrorismista tai länsimaiden luhistumisesta.

Houellebecqille islam onkin elinvoimainen uskonto, kun taas katolilaisuus on kadottanut kosketuksen ihmisiin. Hän alkoikin alun perin kirjoittaa Alistumista kääntymyksestä katolilaisuuteen naturalistikirjailija Joris-Karl Huysmansin (1848–1907) innoittamana, mutta romaanin päähenkilö kääntyykin lopulta muslimiksi.

Houellebecqin mukaan islam on ylivertainen suhteessa kristinuskoon, koska se tarjoaa selkeän avioliittomallin. Sen lisäksi, että kapitalismi tekee useista miehistä seksuaalista köyhälistöä, läntiset yhteiskunnat eivät ylipäätään kykene tarjoamaan kaikille parisuhteita. Kyseessä ei ole pelkkä seksuaalinen nautinto vaan laajemmin kulttuurien jatkuvuus.

Hamasin terrori-iskujen jälkeen annetun haastattelun perusteella hän tulee kannattaneeksi ajatuksia moniavioisuudesta ja järjestettyjä avioliittoja, sillä demografia on liian tärkeä asia jätettäväksi yksilöiden vastuulle. Näin hänen islamofobiansa myös yhdistyy laajemmin hänen yhteiskuntateorioihinsa seksistä, rakkaudesta ja länsimaiden perikadosta.

”Muutama kuukausi elämästäni” osoittaa, kuinka vaikeaa kirjailija Houellebecq on erottaa hänen kirjallisesta tuotannostaan. Kehitellessään yhteiskuntateorioitaan ja kertoillessaan suhtautumisestaan pornoon, ryhmäseksiin, islamiin ja rikollisuuteen hän myös itse muuttuu romaanihenkilöksi, eikä esimerkiksi Onfrayn ja Kiracin kertoman perusteella ole lainkaan selvää, mikä on lopulta totta.

Lukuisista syytöksistä huolimatta hän on kieltänyt vastuunsa taiteilijana, sillä romaanit eivät muuta historiaa. Hänen mukaansa romaanien tarkoitus on viihdyttää ja pelko on yksi viihdyttävimmistä asioista, mitä on.

Houellebecqin asenteet ja aihevalinnat tekevät hänestä kyseenalaisen hahmon ja persona non gratan. Samalla hänellä on taiteellinen vapaus toimia nyky-yhteiskunnan tunteiden tulkkina huolimatta analyysiensä todenperäisyydestä.

Houellebecqin teorioista, tyylistä ja asenteista voi olla eri mieltä. Samalla hänen teoksensa tarjoavat nautittavasti kirjoitetun kurkistuksen niihin ennakkoluuloihin, pelkoihin ja ahdistuksiin, joista laitaoikeisto nousee ympäri Eurooppaa.

Essee on alun perin julkaistu Parnassossa 2/2024. Kirjoittaja Antti Ronkainen on politiikan tutkija, joka pitää Vallan mahotonta -blogia Suomen Kuvalehden verkkosivuilla.