Ilo irti 1990-luvun lamasta
Huumori merkitsee toivoa käsikirjoittaja Anna Brotkinille.
Vasta myöhemmin Anna Brotkin ymmärsi, että hänen ihanaa tyttöelämäänsä kehystivät tummat sävyt, jopa aivan mustat.
Käsikirjoittaja oli Suomen 1990-luvun talouslaman aikoihin päiväkoti- ja ala-asteikäinen.
”Suomi näytti loskaämpäriltä”, Brotkin muistelee lapsuuttaan.
”Maa oli nuupallaan ja tunnelma oli alakuloinen.”
Ja sitä se on Suomessa vieläkin. Suuren laman hännät kurottavat vuosikymmenten yli. Samalla olemme matkalla uuteen taloudellisesti haastavaan aikaan.
Taantuma ei silti asiantuntijoiden mukaan ole johtamassa yhtä rajuun lamaan kuin 1990-luvulla. Tuolloin pahimmillaan liki kymmenen prosenttia suomalaisista oli ulosotossa ja työttömyysprosentti yli 20.
Brotkin muistuttaa, että merkittävimmät erot taitavat kuitenkin olla asenne-eroja. Suuri lama sai ihmiset nöyriksi, sillä sitä ennen Suomessa oli eletty vuosikymmeniä kestäneen vahvan tulevaisuudenuskon vallassa. Nyt suomalaiset ovat kärsimykseen valmiimpia kuin kolme vuosikymmentä sitten.
Talouden lisäksi kansaa ahdistavat ilmastokriisi ja vaikka Gazan tilanne, Brotkin arvioi.
”Meillä on kollektiivisesti sellainen olo, että kaikki on nyt huonosti ja huomenna vielä huonommin.”
Anna Brotkin on Kultaisen Venlan ja Helsingin kaupungin Vuoden taiteilijapalkinnon voittanut käsikirjoittaja.
Komediaan erikoistunut tekijä on Aikuiset-sarjan luoja, joka on kirjoittanut myös Rakkaita lapsia, Jättekivaa, Pohjolan lakia ja Moderneja miehiä.
Brotkin kirjoitti uuden näytelmän yhteistyössä Q-teatterin taiteellisen johtajan Juho Mantereen kanssa. Mantere on esityksen ohjaaja.
Uuteen nousuun – laman lasten elämä ja teot nostaa todistajiksi pienet lapset. Sellaisia sekä Brotkin että Mantere olivat 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Molemmat näytelmän tekijät ovat syntyneet vuonna 1987.
Brotkin kertoo aistineensa kaikkialta läpitunkeneen ahdistavan ilmapiirin, mutta arvelee selvinneensä itse lamasta vähin vaurioin.
”En ole yrittäjäperheestä. Duunarivanhempani eivät joutuneet työttömiksi.”
Käsikirjoittajan henkilökohtaisissa 1990-luvun muistikuvissa moni asia oli paremmin kuin nyt.
”Minua ei sukupuoleni takia syrjitty tai väheksytty. Olin Spice Girls -fani, ja girl power jyräsi: tytöt olivat parhaita.”
Taustatutkimuksia tehdessä Brotkinille kävi kuitenkin selväksi, että 1990-luvun Suomi ”ei ollut sittenkään feministinen utopia”.
Klassisen lamaromaanin tehnyt kirjailija voisi nousta kansalliseksi merkkihenkilöksi Väinö Linnan rinnalle. Yrittäjiä on piisannut, mutta sitä suurta teosta lamasta ei ole toistaiseksi saatu.
Käsikirjoittajan mukaan hän ja Mantere käsittelevät Uudessa nousussa aikaa, josta heillä on tunnemuistoja, mutta josta he eivät ymmärtäneet silloin mitään. Tyylilaji on ”karnevalistista tragediaa”.
Brotkin ja Mantere ovat jättäneet suosiolla talouden isot linjat avaamatta.
”Ne voi tarkistaa tietokirjoista.”
Komedia on Brotkinin mukaan hänelle luontaisin tapa käsitellä asioita. Hän ei halua kirjoittaa teoksia, joissa todistellaan, että olisi parempi kuolla ennemmin kuin myöhemmin.
”Huumorin löytäminen on minulle tapa pitää toivoa yllä”, Brotkin sanoo.
Käsikirjoittaja tekee komedioita tietoisena siitä, että ”elämä on suurimmalle osalle ihmisistä kauheaa”.
”Koen, että olen maailmanlopun keskellä se väliajalla viulua soittava muusikko, joka yrittää puhkaista surkeutta täynnä olevaan sammioon valoa tuovan reiän.”
Kriiseissä on aina monta puolta, Brotkin näkee. Jopa sodan keskellä ihmisillä on aina joitain hyviä kokemuksia.
”He esimerkiksi rakastuvat ja viettävät syntymäpäiviä.”
Brotkin kertoo löytäneensä 1990-luvun laman keskeltä hupaisia yksityiskohtia.
”Olivathan ihmiset myös silloin ihmisiä, eli koomisia”, hän sanoo.
”Minua naurattaa pienen ihmisen pyrkimys olla vakavasti otettava, tärkeä merkkihenkilö. Totuus on kuitenkin, että moni meistä on hyvin vähän merkittävä.”
Juho Mantere, Anna Brotkin: Uuteen nousuun – laman lasten elämä ja teot. Q-teatteri (Tunturikatu 16, Helsinki) 15.2.–17.5.2024.