Vastavirtaan

Täysi meno alusta asti! Jaksaa, jaksaa!

Radiopuhelimet perustettiin Oulussa vuonna 1986. Uusi albumi Radiopuhelimet on ­yhtyeen kuudestoista.

Radiopuhelinten kolme ensimmäistä albumia olivat pelkkää turpiinvetoa. Niiden jälkeen ilmaisu rupesi murtamaan rantavalleja ja laventamaan uomaansa. Oulu on kaupungin nimi -albumi (2000) oli merkittävä virstanpylväs ja yksi parhaista suomalaisista rocklevyistä koskaan. Jotain oli tullut valmiiksi.

Nykyään Radiopuhelinten musiikkia määrittävät yhtä lailla The Stoogesin kohtuuton kitararock kuin James Brownin loppumaton svengi. Musiikki on vittumaista mutta rytmikästä. Ennen kaikkea se on tiukkaa, vaikka huojuu ja heiluu.

Radiopuhelinten musiikin tunnistaa heti, mutta se ei ole aina samanlaista. Jarno Mällisen ja Katzin (Esa Nissi) kitarat raastavat, riipivät ja rytkyttävät. J. A. Mäki puhuu, huutaa, manaa ja välillä laulaakin. Jos Radiopuhelimet-albumilta ha­luaa jotain uutta, sitä edustavat Vilho Mällisen syntetisaattorien pörinät ja sirinät. Onko tapahtumassa sukupolvenvaihdos?

Yhtye pieksää itsensä hurjaan menoon heti Kylmää hikeä -avausraidalla. Kun Muserruksessa polkaistaan kaasu pohjaan kahden minuutin kohdalla, heikommat pyörtyvät. Albumin sävellykset ovat enimmäkseen Jarno Mällisen tekemiä, tekstit Mällisen ja Mäen kirjoittamia.

”Ihminen on vain taakka”, lauletaan Mällisen sanoittamassa Maisemassa. Yhtye on käsitellyt usein ennenkin luontosuhdetta, henkilökohtaisella ja globaalilla tasolla.

Radiopuhelimet-albumin keskeiseksi kappaleeksi asettuu Aatteiden hautajaiset, jonka lopussa Mäki komentaa: ”Älä vaikene ihminen / keskity hyvään.” On turvallista sanoa, että Radio­puhelimille ”hyvä” tarkoittaa rahan vallan ja pienempien kiusaamisen vastustamisen kaltaisia asioita.

Kirkonmäellä on Radiopuhelimien katalogissa poikkeuksellinen biisi. Se kuulostaa paljon Sielun Veljiltä. Tommi-näytelmästä (2005) noukitun Mielen­ilmaus keskiyöllä -tangon ottamista mukaan en tajua.

Ilman sitä levy olisi tiiviimpi ja parempi. Sen kanssakin ollaan taas lähellä maksimisuoritusta.

Radiopuhelinten sanoitukset muistuttavat toisinaan Pentti Linkolan ajatuksia. J­anne Westerlundin Talvikaravaani-albumin tunnelma tuo mielee­n Aki Ollikaisen romaanin Nälkä­vuosi. Meininki on kylmää ja karua mutta kaunista.

Talvikaravaani-levyn nimikappaleessa Westerlund laulaa: ”Kun teimme lähtöä / isä rynni eteeni / ja kännipäissään kai / pyysi etten tähtäisi/aseellain ketään päin.”

Laulu taitaa kertoa kansalaissodan tapahtumista. Joka tapauk­sessa sitä kuunnellessa kaikki muu häipyy.

Nuorena miehenä Westerlund johti kireää ja äkkiväärää Sweetheart-yhtyettä. Nykyisin hän soittaa kitaraa kansainvälisesti merkittävässä Circlessä. Talvikaravaani on Westerlundin ensimmäinen suomenkielinen soololevy.

Musiikin lähtökohtana toimii folk. Toisinaan pitäydytään sen liepeillä, useammin siihen tuodaan ainesosia muualta. Westerlundin nariseva laulu­ääni on varmastikin acquired taste, opittu mieltymys, mutta ilmaisukykyinen ja monille rakas.

Kauneimmillaan ja toiveikkaimmillaan levy on Sydämeni­ lentää -kappaleessa, joka kuulostaa siltä, miltä Pekka Streng olisi voinut kuulostaa, jos olisi saanut elää pitempään. Varjo­tarhassa Westerlund kumppaneineen naittaa vanhan brittifolkin ja saksalaisen jumituksen. Liitto on täydellinen.

Kummatkin levyt ovat pienen If Society -yhtiön julkaisemia.

Kun kansainväliset monialayhtiöt pyrkivät musiikkimarkkinoiden yhdenmukaistamiseen, If Societyn kaltaisten riippumattomien toimijoiden merkitys korostuu. Niiden keskeinen tavoite ei ole keskinkertaisuuden survominen ihmisten kurkuista alas, vaan omaehtoisen paikallisen kulttuurin pitäminen hengissä. 

Radiopuhelimet: Radiopuhelimet. If Society, 2023.

Janne Westerlund: Talvikaravaani. If Society, 2023.