Suomi on kulmikas "palikkakieli"
Arvio: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa on ytimekäs lastenkirja Amir-pojasta ja uudesta kielestä.
Opettaja käskee Amirin kirjoittaa runon, jossa on riimit. Amir puhuu suomea hiukan heikosti eikä tiedä, mitä riimi tarkoittaa. Arabiankielisestä pojasta suomi kuulostaa oudolta palikkakieleltä. Oma kieli on kaunista, sen lauseet liukuvat suussa.
Johanna Venhon ja Hanneriina Moisseisen lastenkirja Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa kertoo maahanmuuttajalapsen sopeutumisvaikeuksista ja eri taustoista tulevien vaikeuksista ymmärtää toistaan.
Amir piirtää opettajan käskystä hahmon, jonka nimi on Hauf. Hauf on arabiaa ja tarkoittaa pelkoa. Hahmolla on kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa. Kun Amir piirtää Haufin, suomalainen opettaja luulee, että hahmon nimi on Hau.
Kulmikkaat sanat tarttuvat kurkkuun. Hauf on kulmikas ja koliseva kuin suomen kieli. Samalla tavalla hiukan pelottava, mutta ehkä senkin voi kesyttää, saada siitä kaverin.
Lopulta Amirin runo valmistuu. Ei siinä riimejä ole, mutta sisältöön opettaja on tyytyväinen. Runo kertoo pelosta ja siitä, miten toisen pelkoon vai tarttua.
”Luuletko, että Hau on kiltti? / Se on joskus tosi kiltti, joskus vihainen kuin myrsky / Ota se syliin ja pidä siitä kiinni.”
Venhon sanat ja lauseet ovat ytimekkäitä, tarina lyhyt mutta koskettava. Teksti on kaunista.
Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa on kuvakirja, jota ei ole tarkoitettu ainakaan pelkästään pienille lapsille. Seitsemänvuotiaalle lukukaverilleni tarinan jotkin osat eivät avautuneet.