Opettaja-kansanedustaja kiistää evoluution

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Törmäsin illan ratoksi Facebookissa keskusteluun, joka käytiin erään ensimmäisen kauden kansanedustajan kaikille avoimella sivulla. Keskustelussa käsiteltiin evoluutiota ja ihmisen alkuperää. Kyseinen kansanedustaja, jolla on itsellään opettajan koulutus, on evoluutiosta tätä mieltä: ”se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen.

Yksinhän kansanedustaja Laura Huhtasaari ei mielipiteensä kanssa valitettavasti ole. Tiedebarometrin mukaan kolmannes suomalaisista ei usko eliölajien kehittyneen aiemmista eliölajeista.

Itse evoluutioteoria sekä sen yksityiskohdat ovat toki toisinaan hankalia ymmärtää. Evoluution olemassaolo on tieteessä kuitenkin moninkerroin todistettua. Esimerkiksi geneetikolle evoluutio näyttäytyy päivittäin, on läsnä jokaisessa geenisekvenssissä. Siksi minusta on oikeastaan aika järkyttävää, että sekä opettajiksi (jopa biologianopettajiksi) että kansanedustajiksi päätyy henkilöitä, jotka käyttävät aikaa ja vaivaa päivänselvän asian kiistämiseen. Luonnontieteellinen perustietous on osa normaalia sivistystä.

Huhtasaaren argumentit kertovat ennen kaikkea syvästä ymmärtämättömyydestä: ”...kehitysopin mukaan nytkin pitäisi olla kehitysvaiheessa olevia ‘puoli-apina-ihmisiä’ jossakin, ei kuitenkaan ole. Apinat syntyvät aina apinoina niinkuin kaikki muutkin lajit. Ihminen syntyy aina ihmisenä”.

*

P.S. Olen muuten ennenkin arvostellut Huhtasaaren tapaa käsitellä harhaluuloja faktoina. Rooman tuhon syitä käsittelevä postaus löytyy tästä.