Suomen kuvalehti

6.12.2009 klo 16:00

Väkivaltainen Suomi: Sofi Oksanen sittenkin oikeassa?

Sofi Oksanen Kirjailija Sofi Oksasen arvio suomalaismiesten väkivaltaisuudesta ei mennyt hutiin. Kuva Jussi Nukari / Lehtikuva

Suomessa nousi kohu, kun Finlandia-palkittu kirjailija Sofi Oksanen syytti Tanskan television haastattelussa suomalaismiehiä ja koko suomalaista yhteiskuntaa väkivallan perinteestä.

Oksasen syytteissä on kenties perää. Euroopan neuvoston raportin mukaan Suomi on naisille suhteellisesti vaarallisin maa: yli kahdeksan naista surmataan vuosittain miljoonaa asukasta kohden.

Korkeita lukuja on myös Norjassa (6,58), Luxemburgissa (5,56) ja Ruotsissa (4,59). Ehkä hieman yllättäen naisille turvallisimpia maita ovat Italia, Espanja, Portugali ja Irlanti.

Väkivaltaa on toki muuallakin. 25-50 prosenttia kaikista eurooppalaisista naisista on joutunut avio- tai avomiehensä väkivallan uhreiksi. EU:n 15 vanhassa jäsenmaassa yli 600 naista vuodessa kuolee parisuhdeväkivallan takia.

Toisaalta viime kesänä Britanniassa julkaistu raportti näyttää hieman erilaiselta. Sen mukaan teollisuusmaista väkivaltaisin on Britannia. Tällä listalla Ruotsi on neljäntenä ja Suomi seitsemäntenä.

Pahoinpitelyllä uhkaamisten ja seksuaalirikosten määriä on vertailtu Euroopan rikos- ja turvallisuustutkimuksessa ja henkirikosten määriä Eurostatin katsauksessa. Jos nämä tulokset esitetään indeksilukuina (EU=100), Suomi sijoittuu henkirikosten määrässä kakkoseksi luvulla 157, joskin kauas ylivoimaisen ykkösen, Viron (514), taakse.

Rikokset suhteessa väkilukuun

Asiat

Sofi Oksanen , väkivalta , tilastot

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.

Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (14)

6.12.2009 klo 16:08 EKL13

EKL13 kirjoitti:

Hyvä, ettei Sofi tuota ”tunnustamista” joutunut tämän pidempää odottamaan.

Mitäpä jos mukaan laskettaisiin maan ”henkinen tila ja henkinen väkivalta, sekä kiusaaminen kaikkine lieveilmiöineen”? Mitäpä siitä ulkomailla mietittäisiin, että Suomessa saa vapaasti ja ilman pelkoa vastuuseen joutumisesta (kiusata ihmisen hengiltä) ja vieläpä valtion taholta, kuten Neuvostoliitossa, Romaniassa ja muissa itäblogin maissa aikoinaan?

Erkki K. Laakso
Alavus
http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

6.12.2009 klo 16:10 Mike1

Mike1 kirjoitti:

Tuostahan voi joutua kiihotuksesta nykypäivänä ihan oikeuteen. Ei auta vaikka tilastot puolustavat faktaa, vaan se on ”helposti” nykytulkinnan mukaan kiihotusta kansanryhmää vastaan. Kannattaa varoa!

6.12.2009 klo 16:11 Heh heh

Heh heh kirjoitti:

Eiköhän näitä lukuja nosta maahanmuuttajat.

6.12.2009 klo 16:13 Pave

Pave kirjoitti:

Voihan sitä samalla tavalla sanoa noista virolaisista - varkaita ja huo*ia suurin osa……….
PS: Tosin oikeassahan se oli suomalaisista

6.12.2009 klo 16:24 apeli

apeli kirjoitti:

Ehkä suomalaiset naiset vaan ovat muita huonompia puolustautumaan…

6.12.2009 klo 16:33 hst

hst kirjoitti:

Oksanen oli oikeassa, mutta yllättävää, että Oksasen toinen kotimaa on noin paljon vaarallisempi. Suomalaiset uskaltavat jo itse kritisoida omaa väkivaltaisuuttaan, mutta jos joku muu meitä arvostelee, niin oksat pois. Oksasen puolikas virolaisuus jo saa meidät takajaloilleen. Tulee mieleen Jokelan koulusurmat ja Roger Boyesin kritiikki suomalaisia kohtaan The Times'ssa. Suomalaiset tukkivat saman tien kommenttipalstan ja manasivat Boyesin niin alas kuin mahdollista. Kauhajoen jälkeen Boyes sai sitten kirjoittaa uuden jutun hengessä ”olin siis oikeassa”, tätä juttua suomalaiset jo sitten kommentoivatkin nöyremminl.

6.12.2009 klo 17:12 Tst

Tst kirjoitti:

Missä tuo koko tutkimus on ja mikä ihme on ”pahoinpitelyuhka”? Oletus ilmeisesti on, että kaikki naisiin kohdistuvat henkirikoset ovat miesten tekemiä, vai miten Sofin miespuheet tähän tilastoon liittyvät?

6.12.2009 klo 21:33 P.Lahti

P.Lahti kirjoitti:

Sofi Oksasen Tanskassa antama lausunto on ilman muuta oman pesän likaamista.
Hän on muutenkin epämiellyttävän röyhkeä nykynuori. Pois julkisuudesta !

6.12.2009 klo 22:35 EKL13

EKL13 kirjoitti:

”Oman pesän likaamista”? Jos se tältä tuntuu, niin kaikki joukolla paskantamaan yhteiseen ”ruokakuppiin”!!!

7.12.2009 klo 2:34 Jaakarhu

Jaakarhu kirjoitti:

Perhevakivallan suhteen en tieda onko Oksanen oikeaasa. Tuttavapiiriini ei kuulu ketaan miesta joka 'jarjestelmallisesti hakkaisi tai murhaisi' naisia (lainaus fihreiden feministien kirjoituksista).
Muuten vakivallan suhteen Oksanen on oikeassa.

Elan Aasiassa. Kotikaupunkini on Tampereen kokoinen. Koskaan en ole tuntenut pelkoa menna mihin vuorokaudenaikaan tahansa kotikaupunkini kaduille.
Suomessa elin pienessa lansirannikon kaupungissa.
Viikonloppuisin en uskaltanut menna kaupungille. Suomalainen kelpo nuoriso, poliisia vihaava, piti oisin katuja hallussaan. Vakivaltaa, rikottuja ikkunoita

ja pulloja, oksennusta, verta…mitapa teille Suomessa tarvitsisi kertoa. Tiedatte mika meno siella on meneillaan.

Vaara on joutua aiheettoman vakivallan kohteeksi.

Menin Suomessa ravintolaan. Oli pyorailykypara kainalossani. Eras perus- ja alkusuomalainen kysyi mika se on. Kerroin. Valisti minua, etta vain homot kayttavat pyorailykyparia. Mita minun olisi pitanyt tehda? Hymyilla vain?
Sanoin talle suomalaiselle herrasmiehelle etta olimmekin vanhoja tuttavia. Homppeleiden tapaamisessa han oli ollut kasan alimmaisena.
Humu oli valmis tulemaan paalle. Tarvittiin hovimestari ja kaksi tarjoilijaa. Vaitti, etta olin nimetyllyt hanta homoksi. Henkilokunta oli kuullu keskustelun.
Istuin ravintolan terassilla kavereitteni kanssa. Lahella sulkemisaikaa tama herrasmies tuli terassin rappusille. Naytti puukkoa. Sain luvan poistua ravintolan takaovesta.

Istuin kirjaston lehtilukusalissa. Selasin sanomalehtea. Viereisessa poydassa eras HERRASMIES rupesi huutamaan ettei lehtea silla tavalla lueta. Tuli kaksi kirjaston virkailijaa paikalle. Mita olisi pitaynyt tehda? Hymyilla, ymmartaa?
Huusin ihan yhta kovaa talle elukalle etta mita h****a se hane persustaan kutittaa miten lehteani luen. Karjui elukka, etta hanella ottaa HERRRMOON . Poistuin, virkailjoiden pyynnosta. Sanoin kuitenkin talle otukselle etta seuraavan kerran poistuu joku muu. Sairaalaan tai hautaan.

Naita ymmaretaan. Aina juostaan karkuun tai sitten on naita nuljaskoja kukkahattutadit auttamassa jos edes nyrkilla humautat.

Porissa pari vuotta sitten nakkikipsalla humu pyysi toiselta tupakkaa. Ei polttanut, ei ollut. Humu tappoi puukolla, heti. Oikeudessa rimpula sanoi, etta on parasta pitaa tupakkaa mukana kun han kaskee antamaan. Sai muistaakseni jotain 5 vuotta. Nyt jo vapaana taas.

Poliisi kaskee aseen kanssa rihujaa pudottamaan pyssynsa. Oli ampunut jo yhta mahaan. Ei totellut. poliisi ampui. Osui pahasti. Kekkana kuoli.
Miksei poliisi puhutellut? Lausunut runoja Runoilija-Annin teoksesta. Miksei ampunut asetta kadesta kuten jenkkilassa tehtaisiin.
Lieneeko Humppilan poliisi edelleen poliisina? Oli sellainen ryopytys. Mita hanen olisi pitanyt tehda? Juosta karkuun, poliisin? Mielipiteiden mukaan han olikin syyllinen, ei huumehorho.

Kylla. Suomi on vakivallan maa. Jos ei ole aihetta vakivaltaan, pitaa sita hakea. Pyorailykyparasta. Lehden lukemisesta. Puukk esille, heti.
Suomessa tata pidetaan ihan normaalina. On vain kovia miehia, Harman hajyjen jalkelaisia. Pitaa saada puukottaa, tappaa.

Oikeassa Oksanen oli.

7.12.2009 klo 2:37 Ursus Maritimus

Ursus Maritimus kirjoitti:

7.12.2009 klo 11:44 vieras

vieras kirjoitti:

Tietenkin perheväkivaltaisia miehiä suomessa on, mutta asioita ei pitäisi yleistää. Tuttavapiirissä en tunne yhtään väkivaltaista miestä, kuin yhden joka on arabi, kyllä väkivalta näkyisi vaimojen kasvoissa. Henkinen väkivalta on varmasti yleisempää ja sitä harjoittaa molemmat osapuolet. Kyllä kait miesten väkivalta naisiaan kohtaan on vielä yleisempää Oksasen toisessa kotimaassa Virossa ja tietenkin Venäjällä. Arabimaissa kulttuuriin kuuluu, että ”oikea” mies hakaa naisia. Eräs hyvä tuttavani, pohjois-afrikasta syntyisin oleva mies sanoi, kun pahoittelin hänelle että miksi hakkaat suomalaista

vaimoasi (usein kasvot mustelmilla), naisten hakkaaminen kuuluu heidän kulttuuriin. Uskoisin että erityisesti Suomessa kuolleisuuslukuja nostaa metsästysaseiden laaja levinneisyys, sillä ase löytyy melkein joka kodista.

Muuta väkivaltaa tietenkin on aina liikaa, kokonaan sitä ei varmaan saada koskaan poistettua, sillä väkivalta on ”sisäänrakennettu” ihmisen luonteeseen. Niin kauan kun on ollut ihmisiä, on ollut myös väkivaltaa, tämä on raaka totuus.

8.12.2009 klo 13:29 pölkyllä päähän

pölkyllä päähän kirjoitti:

Pahoinpitelyuhka tässä tilastossa lisää niin paljon tulkinnanvaraa, että enpä jaksa edes korvaani lotkauttaa näistä tilastoista. Ja sitten olisi hyvä huomioida, että pahoinpitelijä tai tappaja ei ole aina automaattisesti mies. Naiset tappavat, lyövät toisia naisia ja miehiä jne. Itseäni ärsyttää lähinnä tämä jatkuva syyllistäminen joka ainoaa suomalaísta miestä kohtaan, keskustelu ei ole kauhean rakentavaa eikä älykästä jos osoitellaan syyttävällä sormella kaikkia miehiä.

11.12.2009 klo 14:26 mot

mot kirjoitti:

Suomalainen mies lyö se on tosi asia. mutta nuo tilastot eivät kerro koko totuutta voisi ajatella että italiassa ja espanjassa naisen kynnys ilmoittaa asiasta on paljon suurempi kuin suomalaisten naisten.sama koskee irlantia ja yleensa kato… maita.

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Kirjoittaja

Jukka Ukkola

Jukka Ukkola

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat