Naiset valtaavat päihdeklinikat - Hanne ryyppäsi maksansa hajalle

alkoholi
Teksti
Laura Koljonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Naisten humalajuominen on lisääntynyt. Miehet juovat edelleen eniten, mutta naisten alkoholinkäyttö näkyy jo hälyttävästi päihdehuollossa.

Viinilaseja

Kuvitus Outi Kainiemi


Suomalaiset naiset juovat itsensä humalaan huomattavasti aiempaa useammin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore tutkimus. Vuoden 2008 juomatapatutkimuksen mukaan humalajuominen on kasvanut rajusti kaikissa naisten ikäryhmissä.

Kun vuonna 2000 naiset joivat 26 prosenttia kaikesta viikossa kuluttamastaan alkoholista humalassa, vuoteen 2008 mennessä osuus oli kasvanut jo 42 prosenttiin.

Naiset nauttivat alkoholia edelleen vähemmän ja harvemmin kuin miehet.

Päihdehuollossa jo joka kolmas hoidettava on nainen. Terveydenhuoltoalalla työskentelevä Hanne joi päivittäin vuosien ajan ja raitistui vasta, kun haima ja maksa eivät jaksaneet enää. Hannen ja “tasa-arvoisen tappajan” tarina on alun perin julkaistu SK:ssa 33/2009.

———-

Ensimmäinen siideri meni käsien vapinan vaimentamiseen. Toisen siiderin kohdalla päivä huipentui, kun teeveestä alkoi Kauniit ja rohkeat. Kolmas, neljäs, viides ja kuudes siideri kuluivat elokuvaa katsellessa – tai ehkä elokuva meni mukavasti siiderin juonnin ohessa. Sitten olikin jo aika mennä nukkumaan, sillä aamulla oli töitä. Seuraavana päivänä töiden jälkeen ensimmäinen siideri meni taas käsien vapinan vaimentamiseen. Ja sitä seuraavana päivänä. Kuten se oli mennyt jo 15 vuotta.

Terveydenhuoltoalalla työskentelevä Hanne alkoi juoda poikaystävänsä kanssa 18-vuotiaana, kotoa muutettuaan. Eikä se juominen ollut mitään tissuttelua vaan humalahakuista alusta alkaen. Hanne ei ymmärtänyt saunaoluita tai ruokaviinejä. Jos hän joi, sitten hän joi eikä tehnyt mitään muuta. Korkeintaan televisio pauhasi taustalla.

Mutta kai nyt aikuinen ihminen saa tehdä mitä huvittaa, varsinkin jos hän hoitaa työnsä ja maksaa laskunsa. Ja Hannehan hoiti kaiken, säntillisesti. Se oli oikeutus jatkaa juomista. Juominen oli vähän niin kuin hänen juttunsa.

Naisten baarissa käyntiä ja humaltumista ei ole Suomessa katsottu pitkiin aikoihin nokanvartta pitkin. Päinvastoin, se on nähty eräänlaisena pitkälle edenneen tasa-arvon tunnusmerkkinä.

Naiset ovatkin ottaneet siitä ilon irti, ja kaupunkilaiset, hyvin koulutetut nuoret naiset juovat nyt enemmän kuin koskaan. Suuntaus on sama kaikissa isommissa kaupungeissa, joissa yhden hengen talouksia on yhä enemmän ja perhettä hankitaan entistä myöhemmin. Jos hankitaan.
Tasa-arvo tulee askelen lähemmäs, vaikka pullo kerrallaan.

Vai tuleeko? Ainakin juominen näkyy janan toisessa päässä: päihdehuollossa, jossa jo joka kolmas hoidettava on nainen.

“Sen jälkeen, kun alkoholiveroa ja sen myötä hintoja laskettiin vuonna 2004, päihdehuollossa on ollut aika lailla täyskapasiteetti käytössä. Kunnilla sen sijaan on vuosi vuodelta vähemmän varaa laittaa rahaa päihdehuoltoon”, sanoo A-klinikkasäätiön erityisasiantuntija ja Tiimi-lehden päätoimittaja Teuvo Peltoniemi.

“Vanha perustotuus on, että miehet juovat valtaosan kaikesta viinasta. Niin se on edelleen, sillä naiset tulevat humalaan pienemmällä määrällä ja kuluttavat tällä hetkellä vain neljäsosan kaikesta juodusta viinasta. Hälyttävää kuitenkin on päihdehuollon naisasiakkaiden määrä.”

Peltoniemi sanoo, että hoitoon hakeutuvat naiset ovat yleensä 30-50-vuotiaita, mutta muutos voi olla edessä pian.

Erityisen huolissaan hän on kahdesta ryhmästä: nuorista tytöistä ja iäkkäistä naisista.

Peltoniemen mukaan tyttöjen juominen on muuttunut erittäin humalahakuiseksi ja siihen liittyy usein myös väkivaltaa; iäkkäiden naisten juominen puolestaan lähtee käsistä, kun esimerkiksi puoliso kuolee.

“Monet naiset elävät pidempään kuin miehensä, ja perustelevat juomistaan sillä, että sen ikäisenä on jo oikeus ryypätä itsensä hengiltä. Kun ennen peräkammarinpojat kiristivät vanhoilta äideiltään rahaa viinaan, niin nykyään yhä useammin vanhat äidit aiheuttavat juomisellaan ongelmia nuoremmalle sukupolvelle.”

Peltoniemen mielestä silmiinpistävää on rankan juomisen todella aikainen aloittaminen. Hoitamattomat ja töihin kykenemättömät naiset saattavat tulla yhteiskunnalle kalliiksi, ellei ongelmalle tehdä pian jotain.

Suomalaisista 10 prosenttia on elänyt perheissä, joissa juodaan liikaa. Se maksaa, sillä vielä kalliimpaa kuin päihdehuolto, on lastensuojelutyö.

Hannenkin juomiskokeilut alkoivat aikaisin, 14-vuotiaana. Tavallisen, päihteettömän perheen lapsen parhaimpia nuoruusmuistoja ovat ne, kun hän istui poikaystävänsä kanssa vintillä ja joi kaljaa. Parikymppisenä nuoripari muutti yhteen, kun Hanne sai koulutustaan vastaavaa työtä.

“Siitä se sitten lähti, välittömästi.”

Ja juominen oli ihanaa.

Ensin Hanne joi suomalaisittain eurooppalaisesti eli arkipäivisin vain mietoja juomia ja viikonloppuisin väkeviä, kunnes arkipäiviin tuli mukaan keskiviikon, niin sanotun pikkulauantain, nollaus. Käyttökerrat ja määrät lisääntyivät salakavalasti, kunnes kolmenkymppisenä, ensimmäisen isomman parisuhdekriisin osuessa kohdalle, juominen riistäytyi käsistä.

“Luottamus meni, eikä meillä miehen kanssa oikein ollut enää mitään yhteistä. Olimme kuitenkin niin hyvät ryyppykaverit, ettemme halunneet erota. Kolmenkympin jälkeen en enää käynyt missään ulkonakaan, koska siitä ei tullut mitään. Aina jouduttiin hoivaamaan ja laittamaan taksilla kotiin.”

Parempi niin. Kun pysytteli neljän seinän sisällä, silloin kukaan ei ainakaan huomannut, että joi kaiket päivät.

Tampereen Pispalan asuinalueen kerrostalon kerhohuoneessa ei ole ainakaan sisustuksella pröystäilty. Kymmenen neliön kellarihuoneistossa on pitkä vahakankaalla päällystetty peruspöytä ja sen ympärillä parikymmentä tuolia. Pöydällä on murukahvipönikkä ja pussiteetä. Seinille on ripustettu julisteita, joissa kehotetaan olemaan itselleen rehellinen. Pöydällä on myös lipas, johon voi laittaa rahaa kerhohuoneen vuokranmaksua varten. Maksu on vapaaehtoinen, sillä osalla kerhohuonejengistä omaisuus mahtuu muovikassiin.

Kerhohuoneessa kokoontuu yksi Suomen vanhimmista AA-ryhmistä. Yksi seitsemästäsadasta.
“Täällä olen nähnyt ihmisiä ministereistä hampuuseihin. Pöydän ympärille kokoontuu vähän niin kuin Suomen läpileikkaus”, AA-ryhmissä 25 vuotta mukana ollut, raitistunut alkoholisti Seppo sanoo.

Sepon nimi on muutettu, sillä Nimettömillä Alkoholisteilla on nimensä mukaisesti anonymiteetti.

Seppo on rauhallinen mutta puhelias keski-ikäinen mies, joka joi itsekin pari vuosikymmentä. Yritti hän lopettaakin ja vihdoin onnistui – kun kukaan ei enää suostunut auttamaan.

“Jäin yksin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla AA:han. Minulla ei ollut mitään. Ei asuntoa, ei varakalsareita. Elin kadulla. Minulle sanottiin, että kun olen juomatta, asiat hoituvat. Ja niin ne ovat hoituneetkin, vaikka asuin vielä raittiinakin vähän aikaa kadulla.”

Seppo on nähnyt neljännesvuosisadassa AA-laisten sukupolvenvaihdoksen. Alkoholisoituneet sotaveteraanit ovat poistumassa, ja tilalle on tullut nuoriso.

“Nykyään alkoholisoidutaan aikaisin. Se on ihan luonnollista, kun ryyppääminenkin aloitetaan niin aikaisin. Silti kaikenikäisiä kaikista sosiaaliluokista riittää.”

Sepon mukaan myös naiset ovat löytäneet AA:n viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Nykyään nuorimmat AA-laiset ovat juuri naisia.

“Ei niissä tarinoissa silti eroa ole. Samanlainen moraalinen krapula tuntuu olevan perheensä jättäneellä äidillä kuin sinkkunaisellakin. Tai no, jotkut eivät välitä, mutta se kertoo kyllä enemmän henkisestä tasosta.”

Hanne ei nähnyt itsessään vilaustakaan alkoholistista. Eihän hän voinut olla alkoholisti, koska hänellä oli rahaa toisin kuin torijengin puliukoilla, joita Hanne piti oikeina alkoholisteina.
Kotona juominen säästi yllättävän paljon, ja olihan molemmilla, sekä Hannella että hänen miehellään, työpaikat.

“Ei sitä rahaa mennyt mihinkään muuhun kuin viinaan. Joimme velattomassa talossa.”

Määrät olivat jo melkoisia. Viikolla meni mietoja, pari siideriä ja litra viiniä illassa, mutta viikonlopuksi hankittiin kaksi kossua ja kori lonkeroa, joka jaettiin kristillisesti kahtia. Tai ehkä joskus drinkintekijä Hannen omaan juomaan lorahti vähän enemmän kuin miehen lasiin. Viikonloppusetti hankittiin myös lomiksi ja pyhäpäiviksi. Sen lisäksi Hannen miehen työpaikalle ilmestyi myyntiin 90-prosenttista pirtua.

“Siitä aukeni taivas. Meillä oli aina kirkasta viinaa. Minä en edes lantrannut sitä niin kuin mieheni vaan vetelin raakana.”

Joskus Hanne varasti työpaikaltaan puhdistusnesteitä, mutta koskaan hänelle ei tullut mieleenkään, että joi liikaa. Päinvastoin, Hanne suunnitteli elämäänsä eteenpäin. Hän kävi töissä, opiskeli ohessa. Hän oli uranainen, joka tykkäsi juomisesta. Ja sattui nyt vaan olemaan onnellisimmillaan hetkeä ennen sammumista.

Nainen ei tietenkään kestä viinaa kuten mies, koska naisella on enemmän rasvaa ja vähemmän vettä, johon alkoholi sekoittuu. Naisten juomisen oletetaan myös vahingoittavan enemmän ympärillä olevia ihmisiä kuin miehen juomisen.

Alkoholin käytön yleistyminen naisten parissa on nähty vaaralliseksi ensisijaisesti mahdollisten sikiövaurioiden vuoksi. Ja aiheesta. Raskausajan alkoholialtistus on merkittävä syntyvien lasten kehitysvammaisuuden syy. FAS- ja astetta lievempään FAE-oireryhmään kuuluvalle eli äidin alkoholinkäytölle altistuneelle lapselle alkoholin aiheuttamat haitat ovat peruuttamattomia, pahimmillaan kehitysvammaisuutta ja oppimisvaikeuksia. Toistaiseksi aikuisen oikeutta juoda on arvostettu enemmän kuin lapsen oikeutta olla kärsimättä alkoholista ennen syntymäänsä.
Muuten alkoholin käyttö aiheuttaa samoja haittoja niin naisille kuin miehillekin. Alkoholi onkin sukupuoleen katsomatta suomalaisten yleisimpiä kuolinsyitä. Vuodessa pärstää kohti juotu 10,5 litraa puhdasta alkoholia aiheuttaa joka kymmenennen kuoleman yli 30-vuotiailla. Sen lisäksi alkoholisairauksien vuoksi ennenaikaiselle eläkkeelle jää vuosittain lähes 12 000 työikäistä.
Hannea kuolema ei pelottanut, vaikka hän sairastui haimatulehdukseen 38-vuotiaana.

Voimakas ylävatsakipu säteili selkään asti sen verran pahasti, että juominen oli jätettävä kahdeksaksi kuukaudeksi. Haima piti kuivatella ja maksaakin vähän puhdistaa, sillä se oli alkanut rasvoittua.

“Mietin sen niin, että vika oli venäläisessä pirtussa, ja kun siirtyisin turvalliseen kotimaiseen kossuun, mitään hätää ei olisi.”

Kahdeksan kuukauden aikana Hanne kävi jopa AA-kokouksissa ja puhui miehelleen, että kannattaisikohan juomista vähän rajoittaa. Koko ajan hän kuitenkin katseli vitriinin viinilaseja ja suunnitteli, millä ne toivuttuaan täyttäisi.

Alkoi myös ilmetä muita oireita. Hanne ei voinut enää kirjoittaa kunnolla, sillä hänen kätensä tärisivät niin paljon. Krapulassakin saattoi tulla tajuttomuuskohtauksia. Mutta mitä pienistä, sillä muuten asiat olivat loistavasti. Hän valmistui jatko-opiskelupaikastaan ja teki miehensä kanssa autoreissun Keski-Eurooppaan. Mies ajoi ja Hanne joi. Jälkeenpäin hän katseli valokuvista, missä he olivat olleet. Muistikuvia ei ollut.

Juominen kolminkertaistui matkan jälkeen, ja vielä vähän aikaa se oli ihanaa.

Sitten tuli stoppi. Syksyllä 1997 Hanne soitti äidilleen ja pyysi tältä kyytiä sairaalaan. Hän ei enää päässyt ylös sängystä. Sairaalassa selvisi, että haimatulehdus oli uusiutunut. Haima oli turvonnut ja painoi keuhkoja sen verran pahasti, että Hanne joutui melkein hengityskoneeseen. Täpärästi hän vältti sen, mutta vietti sairaalassa seuraavat kaksi viikkoa.

“Maksa oli täysin rasvoittunut ja minulla todettiin lisämunuaisen kasvain. Silloin ensimmäisen kerran ajattelin, etten taida selvitä, vaan kuolen viinaan. Tiesin, etten voi juoda, mutta en voi myöskään olla juomatta.”

Sairaalakeikan jälkeenkin Hanne vielä yritti juoda, mutta kuolemanpelko oli liian voimakas. Kesäkuussa 1998 Hanne luopui pitkäaikaisesta ystävästään, alkoholista, ja raitistui AA:n avulla.

“Se on minun juttuni nyt.”

Hannen nimi on muutettu.

Lisää aiheesta:

Alkoholi ja riskirajat: Voiko turvallisesti ryypätä?