Stefan Einhorn

lääkärit
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ruotsalaisella lääkärillä on ihmisille sanoma, jonka he haluavat kuulla: ole kiltti, niin menestyt. Ja parannat koko maailmaa.

Teksti Susan Heikkinen
(SK 5/2007)

Professori Stefan Einhorn on kohdannut jälleen eettisen pulman, pikkiriikkisen, mutta kuitenkin. Kun tullaan Karoliinisen sairaalan sivurakennuksen ulko-ovelle, pitäisikö pitää ovea auki ja päästää vieraat sisään ennen itseään? Se olisi kohteliasta, mutta sitten nämä olisivat hetken epämukavasti eksyksissä, kun eivät tietäisi, mihin päin edetään seuraavaksi. Einhorn valitsee, että huomaavaisempaa on nyt mennä itse edellä koko matka työhuoneeseensa asti.

Ohikiitävässä, arkisessa tilanteessa Einhorn väläyttää kiltteyden kykyä, josta hän on kertonut ruotsalaisille 145 000:lla myydyllä kirjalla ja sadoilla luennoilla. Ruotsin kirjakauppiaat valitsivat Aidosti kiltin toissa vuoden parhaaksi tietokirjaksi, ja se on juuri ilmestynyt suomeksi Otavalta.

“Luulen, että minulla on viesti, josta ihmiset pitävät”, Einhorn sanoo. “He ovat väsyneitä kuulemaan terävistä kyynärpäistä ja uratavoitteiden saavuttamisesta. Se vetoaa, että voit olla kiltti ihminen ja samaan aikaan hyötyä siitä.”

Oikeastaan Einhorn on vain kaapannut kiltti-sanan. Hän on nostanut sen tärkeimmäksi tekijäksi ihmisen menestykselle ja ryhtynyt raaputtamaan siitä irti sen kielteisiä mielleyhtymiä. Kiltti ei olekaan vähä-älyinen, alistuva, harmiton ja nössö. Sen sijaan kiltti on ihminen, joka tietoisesti tekee toisille hyvää, itseään unohtamatta.

Naiivilta kuulostavalla “kiltteys kannattaa”-teesillään Einhorn on kuitenkin herättänyt huomiomme, ja hyvä niin, sillä hänellä on lohdullista sanottavaa. Hän antaa luvan olla kiltti itsekkäistäkin syistä, sillä ajatus ei ole tärkein, vaan teko. Kiltin alta paljastuu – Einhornin omin termein – eettisesti älykäs ihminen.

Miksi kaikista maailman ihmisistä juuri tämä mies kirjoitti kirjan hyvyydestä? Ainakin se on johdonmukainen jatko perhetarinalle, joka alkaa äärimmäisen pahuuden keskeltä.

“He eivät puhuneet siitä tunteikkaasti, vaan melko neutraalisti etteivät olisi järkyttäneet meitä. Mutta olemme aina tienneet, että vanhempamme ovat holokaustista selvinneitä.”

Einhornin äiti, puolanjuutalainen Nina Rajmic, oli teini-ikäinen toisen maailmansodan alkaessa. Hän säästyi täpärästi keskitysleireiltä, sinnitteli Varsovan epäinhimillisessä getossa, pakoili natseja ja menetti läheisiään, mutta selvisi raunioitumatta. Sodan jälkeen hän rakastui kohtalotoveriinsa Jerzy Einhorniin. He opiskelivat lääkäreiksi ja asettuivat Ruotsiin, jossa he tekivät merkittävät urat syöpätutkijoina. Syöpä koitui myös molempien kohtaloksi muutama vuosi sitten.

Heidän kaksi lastaan, Stefan ja Lena Einhorn, lukivat myös lääkäreiksi 1970-luvulla, mutta ovat nyt osoittautuneet varsin poikkeukselliseksi sisaruspariksi, josta on kummunnut melkoisesti humanismia ja ilmaisuvoimaa.

Lena Einhorn kirjoitti äitinsä muistelmat dokumenttiromaaniksi Ninan matka, jonka Otava niin ikään julkaisee suomennettuna kevään aikana. Ja tätäkin kirjaa arvostettiin Ruotsissa: se sai vuoden 2005 August-palkinnon, joka vastaa meikäläistä Tieto-Finlandiaa. Monilahjakas mångsysslare teki samoista tapahtumista myös elokuvan, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta hänelle myönnettiin Guldbagget, Ruotsin Jussi-patsas.

“Tunnistan itsessäni joitain piirteitä, jotka periytyvät vanhempieni kokemuksista”, Stefan Einhorn sanoo. Työhuoneen seinältä katsovat sekä edesmenneet vanhemmat että kolme teiniä.

“Yksi on se, että olen aina valmistautunut kauheuksiin. Olen hyvin huolissani lapsistani. En pidä siitä, kun he ovat ulkona yksinään, haluan tietää, missä he kulkevat ja että he ovat kunnossa. Toinen asia, joka ehkä johtuu tästä holokaustiasiasta, on lasten hankkimisen tärkeys ylipäätään. Se, että jatkaa kaikkien niiden perintöä, jotka eivät selvinneet hengissä.”

Katkelma Stefan Einhornin teoksesta Aidosti kiltti
Katkelma Lena Einhornin teoksesta Ninan matka