Satavuotias kaunotar Havis Amanda

patsaat
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
havis amanda

Patsastelu kannattaa. Patsastelu kiihottaa. Miten tyhjää meillä olisikaan, jollei Helsingin Kauppatorilla paistattelisi Havis Amanda, lumoojatar, joka on meille poseerannut jo vuodesta 1908 merileijonat jalkojensa juuressa.

Kyse on taiteilija Ville “Vallaton” Vallgrenin varmasti tunnetuimmasta veistoksesta ja todennäköisesti Suomen kuuluisimmasta patsaasta. Sillä on yhtä villi historia kuin tekijällään. Vallgrenin kolmesta avioliitosta ei syntynyt perheenlisää, mutta sellainen tuli tehdyksi sitten pääkaupungin tilauksesta. Amandasta, ainoasta tyttärestään, Ville puhui hartaasti. Mutta miksi merenneito Amandaa härnättiin väittämällä, että hän, aallokosta juuri syntynyt ja siksi ilman rihman kiertämää, olisi rienaavan siveetön?

Vastaus löytyy toissa vuosisadan alun moraaliasenteista. Niinpä Villen tytär alastomuudellaan aiheutti maamme ensimmäisen ja mehevimmän kuvataidekiistan. Mutta ei aikaakaan, kun Amandan hätätila kääntyi voitoksi, sillä ylioppilaat alkoivat kantaa kollegiaalista huolta lakittamalla hänetkin aina vappuaattona.

Tekstiviestejä ennen vanhaan

Ulkoilmapatsas Havis Amandan syntymä vaati seitsemän vuoden pohjustuksen. Ensin Vallgren oli ollut puheissa Helsingin kaupunginvaltuutettujen kanssa julkisesta taideteoksesta, mutta asia nytkähti eteenpäin vasta vuonna 1904. Suomen Taideyhdistys ja varsinkin Albert Edelfelt, antoivat hankkeelle vauhtia, joten Vallgren saattoi vuoden päästä lähettää koti-Pariisistaan valokuvan suihkulähteen luonnoksesta.

Mihin tämä naisfiguuri sitten sijoitettaisiin? Patsaskokonaisuuden puumallia soviteltiin pitkin Helsingin keskustaa. Käytiin Erottajalla, Kappeliesplanadilla, Katajanokalla, Ritarihuoneen edessä, myös Ruotsalaisen teatterin takana Teatteriesplanadilla ja Tähtitorninmäellä. Kansalaisten vinkit tuntuvat veikeiltä jälkikäteen, sillä he halusivat koko komeuden Suomen Pankin aukiolle, Rautatientorille tai Johanneksen kirkon pääsisäänkäynnin eteen.

Pronssiin valettu veistos valmistui Pariisissa vuonna 1907 ja oli saman tien salonkinäyttelyssä esillä. Sitä ihailtiin ja Helsinkiä, omistajaa, kadehdittiin. Vuoden päästä teos matkasi laivalla Suomeen. Havis Amanda asetettiin Kauppatorin Esplanadin puolelle, jonka suomalaiset ja turistitkin ulkomuistista tietävät. Siihen voi nyt lisätä, että hänet paljastettiin ilman juhlallisuuksia öiseen aikaan 20. syyskuuta sata vuotta sitten.

“Säädytön kokotti”

Tämän jälkeen alkoivat toisenlaiset juhlat lehtien palstoilla. Miesten ja naisten kuin myös eri kansanryhmien näkemykset patsaasta olivat vastakkain. Naisia kauhistutti teoksen alastomuus, jota aktivisti Lucina Hagman paheksui “koristuslaitoksena ja säädyttömänä kokottina”.

Miesvaltainen taide-eliitti sen sijaan vertasi näkemäänsä mm. italialaisen BotticellinVenuksen syntymään. Tämä merenkuningatar on suloinen nymfi, joka on hyvin muodostunut joka puolelta.

Naisasialiitto Unioni näki Villen luomuksessa “epäluoman ja riettaan naisenkuvan. Se lietsoi toriyleisöä siveettömiin ajatuksiin naisia kohtaan”. Työmies-lehti antoi sapiskaa, koska veistos on “ruokoton”. Fennomaanit vastustivat Amandaa “epäkansallisena”. Professori Aspelin-Haapkylän päiväkirjan mukaan “yleinen mielipide arvostelee sitä ankarasti ja täydestä syystä… Huhu on käynyt, että kansa miettii attentaattia sitä vastaan”.

Tilanne alkoi laantua näiden vanhanajan tekstiviestien osalta toisaalta Villen puolustukseen, etteihän vastasyntynyt voi olla puku päällä. Ja toisaalta muihin arvovaltaisiin lausahduksiin, kuten iho- ja sukupuolitautiopin professori Jaakko Karvonen: Minua hän ei ärsytä.

Piiasta vedenneidoksi

Porvoossa lääkäriperheeseen syntynyt Carl Wilhelm Wallgren (1855-1940) oli perheensä yhdeksästä lapsesta toinen ja alusta lähtien poikkeusyksilö. Alakoulun kaikki luokat hän kävi kahteen kertaan, joten parempi oli suunnata taideopintoihin. Näin tekivät muutkin taiteilijat ja lähtivät Pariisiin ostovoimaisen yleisön äärelle.

Ilopilleriksi kutsuttu Wallgrenin poika veisteli suomalaismielisenä ensin nimensä yksinkertaiseen nykymuotoon. Seuraavaksi hän loi kotien käyttötaidetta eikä vain merkkipatsaita ja kirjoitti varsinkin ruoka- ja muistelukirjoja. Edelfeltin ohella Villen laajaan ystäväpiiriin kuului myös presidentti Kyösti Kallio, entinen Gustaf, hänkin nimensä muokkaaja.

Kun Vallgren oli saanut virallisen toimeksiannon teoksen aiheesta, Helsinki nousee merestä, alkoi nimenvääntö jälleen kerran. Veistoksen pääfiguurihan oli nainen neljä merileijonaa jalkojensa juurella. Monia nimiä tarjoiltiin, kuten Neiti Helsinki, Suihku-Manta, Vallgrenin merenneito. Voiton vei Villen muotoilema Havis Amanda. Siinä merta tarkoittaa ruotsin hav ja amanda latinan rakastettua, siis Meren Rakastettu. “Havis-Amanda oli piika hukkuessaan, mutta syntyi uudelleen merenneidoksi ylenneenä”, Ville tarinoi.

Helsinkiläisten opiskelijoiden vappuperinne oli vielä nuorta Havis Amandan asetuttua Kauppatorille. Ylioppilaat pukeutuivat vapusta lähtien valkolakkiinsa, jota käytettiin sitten koko kesä. Amanda sai ylioppilashattunsa ensi kertaa vuonna 1909 ja varmuudella tätä traditiota jatkettiin vuodesta 1921. Villen ylioppilastyttären lakituksesta tuli virallisesti hyväksytty vappuaaton tapahtuma vuonna 1951 klo 18 entisen puolenyön sijasta. Asiaan kuuluu nykyään myös vaahtopesu. Se sopii mainiosti tyrskyistä syntyneelle vedenneidolle. 100-vuotiaalle, mutta ei uskoisi!

Teksti Irmeli Tanttu(STT)
Kuva Tor Wennström/LK

Aiheesta lisää
Havis Amanda, Mon Amour