Poliittista kaasua: Itämeren toinen kaasuputki hiertää EU:ssa – Venäjän valtapolitiikkaa?

Uutisanalyysi: Putkihankkeesta syntynyt riita lyö kiilaa Saksan ja muiden EU-maiden välille.

energia
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Virallisen strategiansa mukaan EU pyrkii vähentämään riippuvuutta venäläisestä energiasta. Käytännössä toimitaan kuitenkin toisin.

Viisi eurooppalaista energiayhtiötä suunnittelee uutta Itämeren alittavaa kaasuputkea yhdessä venäläisen kaasujätin Gazpromin kanssa Ukrainan ja useiden EU-maiden vastustuksesta huolimatta. Päätös rakentamisesta on tarkoitus tehdä syksyn aikana, ja putkien toimitukset on määrä aloittaa viimeistään tammikuussa.

Ajatus Venäjältä Saksan Greifswaldiin kulkevan Nord Stream -kaasuputkiston rinnalle vedettävästä Nord Stream II:sta sai alkunsa pari vuotta sitten.

Venäläinen kaasujätti Gazprom sai hankkeeseen mukaan saksalaiset Wintershallin ja E.ONin, ranskalaisen Engien, itävaltalaisen OMV:n sekä hollantilais-brittiläisen Shellin. Yhtiöiden tarkoituksena on rakentaa vuosina 2018–2019 putkisto, joka kaksinkertaistaisi venäläisen kaasun siirtokapasiteetin 110 miljardiin kuutiometriin vuodessa. Putkiston reitti mukailee vuosina 2011–2012 rakennettua Nord Stream -putkea, joka kulkee osan matkasta Suomen talousvyöhykkeellä.

EU:n sisällä hanketta ajavat voimakkaimmin Saksan teollisuus ja maan pienempi hallituspuolue sosiaalidemokraatit. Liittokansleri Angela Merkel suhtautuu hankkeeseen kriittisesti, mutta ei vastusta sitä.

 

Hankkeen arvostelijat pitävät uutta putkea Kremlin geopoliittisena välineenä, joka tarkoituksena on sitoa EU-maat entistä tiiviimmin venäläiseen energiaan. Samalla Venäjä pyrkii ohittamaan kaasuntoimituksissa hankalana pitämänsä Ukrainan, joka menettäisi samalla yli kahden miljardin euron vuotuiset siirtomaksut.

Kriitikoiden mukaan hankkeelle on vaikea löytää taloudellisia perusteita, sillä nykyisen Nord Stream -putkiston kapasiteetista on käytössä vain 70 prosenttia.

Ulkopoliittisen instituutin selvityksen mukaan siirtokapasiteettia voitaisiin lisätä huomattavasti halvemmalla laajentamalla Valko-Venäjän ja Puolan kautta tai Ukrainan halki kulkevaa putkistoa.

Putkihankkeesta syntynyt riita lyö kiilaa Saksan ja muiden EU-maiden välille. Samalla se aiheuttaa vakavan uskottavuusongelman EU:n energiapolitiikalle.

Puolan ja Slovakian johtama Itä- ja Keski-Euroopan maiden ryhmittymä syyttää Saksaa oman energiataloutensa suosimisesta EU:n yhteisen energiaturvallisuuden kustannuksella. Niiden mukaan hanke vahvistaa Gazpromin määräävää asemaa Euroopan kaasumarkkinoilla. Puolan kilpailuvirasto on jo uhannut putkihankkeeseen osallistuvia yhtiöitä seuraamuksilla.

Ruotsi pelkää, että putki lisää Venäjän sotilaallista toimintaa Itämerellä ja aiheuttaa turvallisuuspoliittisia ongelmia erityisesti Gotlannin saarelle. Kristillisdemokraatit tekivät asiasta välikysymyksen, mutta hallitus ei pysty käytännössä torjumaan putkistoa, ellei se ulotu Ruotsin aluevesille.

Euroopan parlamentin suurin ryhmä, keskusta-oikeistolainen EPP-ryhmä sekä Eurooppa-neuvoston puolalainen puheenjohtaja Donald Tusk vastustavat kaasuputkea. Myös Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden on varoittanut EU:ta lisäämästä riippuvuutta Venäjästä.

Suomen lähestymistapa on ollut toinen. Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan Nord Stream II ei ole poliittinen vaan puhtaasti kaupallinen hanke.

 

Suomi tuo 75 prosenttia raakaöljystä ja kaiken käyttämänsä maakaasun Venäjältä.

Maakaasun osalta tilanne muuttuu jonkin verran, kun Suomen ja Viron välinen kaasuputki Balticconnector valmistuu Inkoon ja Paldiskin välille vuoteen 2020 mennessä.

82 kilometrin pituinen putki yhdistää Suomen latvialaiseen Inčukalnsin kaasuvarastoon ja sitä kautta Keski-Euroopan kaasumarkkinoihin. Hanke on osa Euroopan energiaunionia eli EU:n yhteisten energiamarkkinoiden rakennustyötä.

EU:n tuki kattaa 75 prosenttia putken 250 miljoonan euron rakentamiskustannuksista.

Suomen riippuvuus Venäjän maakaasusta on koettu ongelmalliseksi huoltovarmuuden kannalta, vaikka kaasutoimitukset ovat toimineet moitteettomasti tähän asti.

Riippuvuus väheni jonkin verran, kun valtio osti venäläisen Gazpromin 25 prosentin osuuden kaasuyhtiö Gasumista, josta tuli samalla sataprosenttinen valtionyhtiö.