Kreikan kriisi: Miten tässä näin kävi?

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Aurinko laskee Parthenonin yllä torstaina 17. toukokuuta. Kuva Kostas Tsironis / AP / Lehtikuva.

Huhtikuussa 2010 Kreikan silloinen valtiovarainministeri lähetti kirjeen EU:lle:


Arvoisa vastaanottaja,

Valtioiden ja hallitusten päämiesten 25. maaliskuuta antaman lausunnon ja sitä seuranneen euroryhmän lausunnon mukaisesti Kreikka pyytää täten tukimekanismin aktivointia.

Ystävällisin terveisin,

Georgios Papakonstantinou.


Talouden ongelmissa ei sinänsä ollut mitään uutta, olihan globaali talouskriisi tölvinyt Eurooppaa jo hyvän aikaa. Mutta loppuvuodesta 2009 Kreikka oli tunnustanut maalla olevan 300 miljardia euroa julkista velkaa, suhteellisesti enemmän kuin yhdelläkään EU-valtiolla koskaan aiemmin. Kreikan julkinen velka on edelleen lähes kolme vuotta myöhemmin suurempi kuin maan bruttokansantuote.

Lisäksi paljastuivat kreikkalaisten tilinpidon erikoisuudet. Maan julkisen talouden vajeeksi oli alun perin ilmoitettu kohtuulliset 3,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tarkempi tutkailu paljasti alijäämän olevan todellisuudessa lähempänä 13 prosenttia.

Kreikan tunnustuksesta alkoivat sekä euromaiden vaikeudet. Valtionvarainministerin kirje puolestaan käynnisti tukitoimet, joille ei näy loppua vieläkään. Miten tässä näin kävi?

Löysin rantein

Kreikka eli yli varojensa jo ennen kuin se liittyi euroon.

Euroon liittymisen jälkeen Kreikan julkinen kulutus nousi huimasti Mutta samaan aikaan kun rahaa virtasi ulos kirstuista, tuloja rokotti laajalle levinnyt verojenkierto. Kun rahat loppuivat, Kreikka kääntyi eurooppalaisten pankkien puoleen saadakseen yhä lisää lainaa. Vuonna 2001 Kreikka liittyi euroon. Jäsenyyden jälkeen Kreikka sai lainaa selvästi aiempaa halvemmalla ja maan velkaantuminen nopeutui entisestään.

Lopulta vuosia kestänyt rajoittamaton kulutus, halvalla lainaaminen ja epäonnistuneet taloudelliset uudistukset tekivät Kreikasta helpon maalin, kun taloudellinen taantuma iski 2000-luvun lopulla. Lisäksi maan pääteollisuudenalat – turismi ja merenkulku – olivat erityisen herkkiä taantuman vaikutuksille.

Kalliit virkamiehet

Kreikalla on vuosikaudet ollut valtava julkinen sektori, joka euroon liittymisen jälkeen kasvoi entisestään. Euroajan alussa Kreikan julkisen sektorin palkkakulut käytännössä kaksinkertaistuivat.

Vanhat valtapuolueet Pasok ja Uusi demokratia nauttivat vuosikymmenien ajan suurta kansansuosiota luomalla monenlaisia palkkio- ja etuusjärjestelmiä valtion virkamiehille.

Iltapäivälehdissä irvailtiin kreikkalaisten virkamiesten mitä ihmeellisimmille etujärjestelyille: virkamiehiä ei voinut erottaa, mutta eläkkeelle sai jäädä 50-vuotiaana; bonuksia sai jo työpaikalle saapumisesta ja vuodessa maksettiin 14 kuukauden palkka.

Vilppiä ja viivyttelyä

Kreikka soluttautui eurovaluuttaan peukaloimalla valtiontalouden tilaa ja velkaantumisvauhtia mittaavia tilastoja. Kun huijaus tuli ilmi, tavallinen kaduntallaaja saattoi ihmetellä, miten kaikki oli voinut jäädä huomaamatta. Helposti.

Maastrichtin sopimukseen sitoutuneiden euromaiden tulisi pitää velkansa kurissa. EU:n ylikansallisilla hallintoelimillä ei kuitenkaan ole poliittisia valtuuksia puuttua jäsenmaiden kansalliseen talouspolitiikkaan. Pelkkä sopimuksen olemassaolo ei juuri ole Kreikkaa rajoittanut – eikä muuten monia muitakaan EU-maita, jotka rikkoivat vakaussopimusta.

Kun Kreikan ahdingon syvyys vihdoin tajuttiin, alkoi viivyttely. Epäselvässä tilanteessa ratkaisut veivät aikaa. EU:n silloisena nokkamiehenä toiminut Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfedlt piti tilannetta “ongelmallisena”, mutta pohjimmiltaan maan sisäisenä ongelmana.

Saksan Angela Merkel oli eri mieltä. EU:n olisi myös kannettava kortensa kekoon Kreikan puolesta.

“Kun jäsenmaassa tapahtuu jotain, se vaikuttaa muihinkin – erityisesti silloin kun valuutta on yhteinen”, hän sanoi osallistuessaan EU-huippukokoukseen Brysselissä. MILLOIN

Kun Kreikan auttamisesta alettiin lopulta puhua, tuen luonteesta ei puhuttu sen tarkemmin. Aluksi Kreikka vakuutteli selviytyvänsä vaikeuksistaan, jotta sen ei tarvitsisi turvautua Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tai EU:n hätäapuun.

Lopulta Kreikka myönsi, ettei se pärjäisi ilman apua.

Euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF myönsivät 110 miljardin euron lainan toukokuussa 2010 – tiukoin ehdoin. Eläkeikää olisi nostettava, anteliaat etujärjestelmät purettava ja veronkantojärjestelmä uudistettava. Julkisesta taloudesta pitäisi leikata tuhansia työpaikkoja, minimipalkkoja alentaa ja palkat jäädyttää, kunnes työttömyys putoaisi järkevälle tasolle.

Kansa on osoittanut mieltään, raivonnut ja mellakoinut. Silti vyönkiristäminen on jatkunut.

Helmikuussa 2012 euromaiden johtajat hyväksyivät toisen, 130 miljardin euron suuruisen lainapaketin. Tämän paketin lunastamiseksi Kreikkaa vaadittiin leikkaamaan budjetistaan yhteensä 3,3 miljardia euroa menoja. Lisäksi tehtiin velkajärjestely, jossa Kreikan valtiolle rahaa lainanneet pankit menettivät puolet sijoituksistaan.

Koko monivaiheinen pelastushanke uhkaa kariutua, koska näyttää siltä, että kreikkalaiset eivät halua tulla pelastetuiksi – jos se merkitsee lisää säästöjä. Kevään vaaleissa ei maahan saatu toimitakykyistä hallitusta, kesäkuussa järjestetään uudet vaalit.

Nyt pohditaan, olisiko Kreikan ero eurosta sittenkin mahdollinen – ja mitä siitä seuraisi.

Saatavien sokkelo

Suomen Kuvalehden Saatavien sokkelo -selvitystä tutkimalla huomaa helposti, miksi kriisimaiden ongelmista tulee hyvin nopeasti koko Euroopan ongelmia. Visualisaatio kuvaa, kuinka pankkien ottamat riskit muodostavat verkon, eli miten suuria riskejä esimerkiksi saksalaisilla pankeilla on eri EU-maissa. Visualisaatio on julkaistu alun perin 14. syyskuuta 2011.