Asiantuntija: Suomen julkinen talous edelleen vahva
Suomi on EU:n vahvin maa, kun katsotaan julkisen talouden nettorahoitusasemaa, sanoo ekonomisti Heikki Oksanen.
EU-maat ovat luovuttaneet unionille osan talouspoliittista päätösvaltaansa. Viime vuosina EU:n budjettikuri on tiukentunut ja erityisesti EU-komissio on saanut lisää valtaa.
Dosentti Heikki Oksanen arvioi, että poliittinen vastuu uhkaa hämärtyä nykytilanteessa.
Hänen mukaansa budjettikurin EU-säännöt ovat liian monimutkaiset ja silti liian yksinkertaiset.
”Ohuempi sääntökirja riittäisi, jos osapuolilla olisi vahvempi luottamus toistensa kykyyn ja haluun harjoittaa kurinalaista talouspolitiikkaa.”
Oksanen on väitellyt kansantaloustieteen tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Hän oli Suomen EU-edustuston finanssineuvos Brysselissä 1991–1994. Sen jälkeen hän työskenteli ekonomistina EU:n komissiossa kevääseen 2012 saakka.
Usein väitetään, että euroalueen budjettikurin turvaamiseksi tehty vakaus- ja kasvusopimus vesitettiin kymmenkunta vuotta sitten, kun ”Saksa ja Ranska rikkoivat sääntöjä”.
Esimerkiksi komission varapuheenjohtaja Olli Rehn toisti tämän väitteen lokakuussa 2013 arvioidessaan Helsingin Sanomissa Sixten Korkmanin kirjan Euro – valuutta vailla valtiota.
Oksanen on eri mieltä.
”Komissio tulkitsi säännöksiä väärin ja aiheutti hämmingin”, hän sanoo.
Hänen mukaansa Saksa oli tuolloin noudattanut sille annettuja suosituksia. Sen budjettialijäämä ei kuitenkaan supistunut ennakoidulla tavalla, koska ulkoiset syyt heikensivät talouskasvua.
Niinpä Saksa piti järkevänä ja laillisena, että suosituksia muutetaan ja annetaan alijäämän supistamiselle lisää aikaa.
Komissio taas väitti, ettei se olisi ollut lain mukaan mahdollista. Sittemmin tuomioistuin vahvisti Saksan laintulkinnan oikeaksi.
”Komission virheelliseksi osoittautunut lain tulkinta siis aiheutti Saksaa koskeneen kiistan ja heikensi budjettikuria koskevien sääntöjen uskottavuutta”, Oksanen sanoo.
Hänestä neuvosto siis toimi sekä järkevästi että laillisesti, kun se jätti vuonna 2003 kurinpitomenettelyn lepäämään. Saksa sai silloin valtiovarainministerien Ecofin-neuvostossa jäsenmaiden enemmistön tuen.
Hämmingin jälkeen säännöt uusittiin vuonna 2005, jotta vältyttäisiin uusilta kiistoilta.
”Niitä ei vesitetty vaan täsmennettiin”, Oksanen sanoo.
Uudistus antoi jäsenmaiden budjettien sopeuttamiselle useita vuosia lisäaikaa, mikä osoittautuikin hyvin tarpeelliseksi, kun rahoituskriisi iski vuonna 2008.
”Mutta valitettavasti säännöistä on nyt, etenkin vuoden 2011 muutosten jälkeen muodostunut hyvin monimutkainen kokonaisuus.”
Oksanen yhtyy Korkmanin arvioon, jonka mukaan budjettikurin sääntöjen yksityiskohdista ovat perillä vain komission ja valtiovarainministeriöiden virkamiehet, jos hekään.
Hänen mukaansa monimutkaisuuden syy on paradoksaalisesti se, että on tavoiteltu yksinkertaisia, kaikille samoja sääntöjä.
”Talouspolitiikassa terve järki ja säännöt törmäävät valitettavan usein.”
Oksasen mukaan EU:ssa tällaiset törmäykset kärjistyvät, koska eri jäsenmaissa on erilaiset julkisten talouksien instituutiot eikä sama yksinkertainen sääntö läheskään aina sovi kaikille.
Toisaalta tärkeitäkään asioita ei välttämättä oteta huomioon. Oksanen pitää tästä selkeänä esimerkkinä sitä, miten EU:n kurinpitoseuranta käsittelee Suomen eläkerahastoja.
Kreikan velanmaksukyvyn pettäminen tekee ymmärrettäväksi sen, että julkisen velan merkitys nyt korostuu EU:n budjettikurinpidossa.
Suomea koskeva ongelma syntyy siitä, että 60 prosentin viitearvo lasketaan julkisen bruttovelan suhteesta bruttokansantuotteeseen eikä nettovelan bkt-suhteesta.
EU-komissio antoi viime marraskuussa lausuntonsa Suomen budjettiehdotuksesta vuodelle 2014. Lausunnon mukaan Suomen julkinen bruttovelka ylittää tänä vuonna juuri ja juuri 60 prosentin rajan.
”Asiaa dramatisoitiin Suomen mediassa. Vähäisestä ylityksestä tehtiin iso asia.”
”Samalla jäi lähes huomiotta, että Suomen julkisen talouden rahoitussaatavat ovat 100 prosenttia bkt:sta”, Oksanen sanoo. Suurin osa näistä saatavista on eläkevaroja.
Suomen julkisen talouden nettorahoitusasema on siis reilusti plussan puolella.
”Tässä suhteessa Suomi on EU:n vahvin maa”, Oksanen sanoo.
EU:n budjettikurin säännöt eivät ole taipuneet Suomen kannalta järkeviksi, koska Suomi on omalaatuinen tapaus.
Suomen julkisella taloudella on merkittävä rahoitusvarallisuus, koska Suomessa on osittain rahastoiva eläkejärjestelmä. Kansantalouden tilinpidossa se kuuluu julkiseen sektoriin. Eläkevarat ovat lähes yksinomaan muissa sijoituksissa kuin Suomen valtion velkapapereissa.
”Tällainen tapaus ei ollut lainkaan mielessä, kun EMU-sääntöihin vuonna 1991 kirjattiin 60 prosentin viitearvo julkisen vallan bruttovelalle eikä nettovelalle”, Oksanen sanoo.
Nettovelka jäi huomiotta, koska varsinkaan vanhoissa isoissa jäsenmaissa julkisella vallalla ei ollut – eikä ole edelleenkään – merkittävää rahoitusvarallisuutta.
Komission marraskuinen lausunto tosin mainitsee, että eläkevarojen kasvu kompensoi suuren osan velan kasvusta 2013–2014.
”Se on kuitenkin sanottu niin hämärästi, että harva sen ymmärtää, eikä ole selvää, mikä paino eläkevaroille annettaisiin, jos yksinkertainen bruttovelkasääntö olisi johtamassa kurinpitomenettelyyn”, Oksanen sanoo.
Toinen selvä esimerkki EU-säätelyn epäonnistumisesta liittyy Oksasen mielestä budjettialijäämän keskipitkän ajan tavoitteisiin.
Alun perin kaikkien maiden tavoitteeksi asetettiin, että budjetin piti olla ”lähellä tasapainoa” tai ”ylijäämäinen”. Tarkoitus oli varmistaa, että alijäämä ei matalasuhdanteessakaan nousisi yli 3 prosentin bkt:sta.
Myöhemmin ymmärrettiin, että tavoitetasoa on pakko nostaa, koska väestön ikääntyminen lisää eläke- ja hoitomenoja.
”Mitä suurempi ennustettu menojen kasvu lähivuosikymmeninä, sitä enemmän pitää julkista velkaa supistaa jo nyt, jotta veroaste ei nousisi tulevaisuudessa sietämättömästi”, Oksanen selittää muutoksen taustaa.
Vuoden 2005 uudistuksessa periaatteelle ei pystytty laatimaan selvää sääntöä, vaan sen kirjoittamista lykättiin.
”Neljän vuoden työ johti kuitenkin niin sekavaan kompromissiin, ettei sitä kehdattu julkaista.”
”Kukaan valtiovarainministeri ei voi eduskunnassaan selittää, miten esitettyihin keskipitkän aikavälin budjettitavoitteisiin on päädytty ja kuinka ne voivat johtaa EU:n moitteisiin”, Oksanen sanoo.
Hän varoittaa, että tuloksena voi olla paha sotku, kun budjettialijäämien tavoiteuria nyt käsitellään EU-pöydässä.
”Huonoimmillaan aletaan katsoa prosenttiyksikön desimaaleja, vaikka mittausongelmien takia tilastot eivät anna edes prosenttiyksikön tarkkuutta.”
Rakenteellisen alijäämän mittaus nimittäin vaatii oletuksen suhdannekorjauksesta, jota ei voi tehdä kovin tarkasti, koska kukaan ei tiedä, mille pysyvän kasvun uralle voitaisiin päästä.
”Pahimmillaan kiistat sopeutustarpeesta muutamana lähivuotena voivat aiheuttaa sekavan kiistelyn, jossa väestön ikääntymisestä aiheutuvien ongelmien hoito jää vaille riittävää huomiota”, Oksanen sanoo.