Sikainfluenssarokotetta Helsingissä tammikuussa 2010. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva.Päääministeri Matti Vanhasen (kesk) hallitus kitsasteli varautumisessa maailmanlaajuiseen tautiepidemiaan. Terveydenhuollolle ei edes sikainfluenssapandemian alettua löytynyt lisäresursseja, ja 37 miljoonan euron rokotelaskun maksajaksi jäi valtiovarainministeriön lupauksista huolimatta Huoltovarmuuskeskus, käy ilmi Suomen Kuvalehden selvityksestä.
Suomi joutui tekemään päätöksen rokotehankinnasta huhtikuun lopulla vajaassa kahdessa vuorokaudessa päästäkseen rokotejonoon. Koska lisäbudjetin tekemiseen ei olisi ollut aikaa, maksajaksi keksittiin Huoltovarmuuskeskus. Se on budjetin ulkopuolinen, liiketaloudellisin periaattein toimiva laitos, jonka tehtävänä on turvata yhteiskunnan elintärkeät toiminnot erilaisin varmuusvarastoin. Hankinnat rahoitetaan huoltovarmuusrahastosta, jota kartutetaan energiaverojen yhteydessä kannettavalla maksulla.
Valtiovarainministeriö lupasi, että keskus saisi rahansa takaisin syksyn lisäbudjetissa, sanoo toimitusjohtaja Ilkka Kananen.
”Sosiaali- ja terveysministeriö teki esityksen [lisäbudjettiin], ja ministerit olivat pontevasti sen takana. Mutta sepä ei mennytkään läpi.”
Rokotteet, suojaimet ja viruslääkkeet söivät Kanasen mukaan neljänneksen huoltovarmuusrahastosta. Ellei valtio maksa velkaansa, varojen palauttaminen entiselleen kestää vuosia. Jos Suomeen sinä aikana iskee toinen terveyskriisi, kuten lintuinfluenssa, Huoltovarmuuskeskus joutuu ottamaan lainaa rahoittaakseen hankinnat.
”Valtiovarainministeriö on luvannut suullisesti, että joskus vuonna 2012 saisimme rahan takaisin”, Kananen sanoo.
”Mutta eihän meillä ole tästä mustaa valkoisella.”
Ministeriöissä ei kukaan ota vastuuta tapahtuneesta. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) sanoi Suomen Kuvalehdelle olevansa ”yllättynyt”, etteivät rahat päätyneetkään lisäbudjettiin. Valtiovarainministeriössä taas ei muisteta mahdollisista lupauksista mitään.
Rokotteiden hankinta ei lain mukaan edes kuulunut Huoltovarmuuskeskuksen tehtäviin. Kun asia äkättiin ministeriöissä, hallitus joutui hätäpäissään säätämään asetuksen, jolla keskuksen toimialaa laajennettiin väliaikaisesti, vuoden 2010 loppuun.
”Asetuksiahan säädetään yön yli, jos tarvitaan”, Kananen sanoo. ”Siihen on kyllä valmius.”
Lue Suomen Kuvalehdestä 13-14/2010 (ilm. 1.4.) selvitys siitä, kuinka Suomi oli varautunut sikainfluenssaan. Millaisia päätöksiä tehtiin yhden huhtikuisen viikonlopun aikana vuonna 2009?
sikainfluenssa , huoltovarmuus , rokotteet , hallitus
Kitsasteli ?? Niitä turhia roskarokotteitahan jäi vaikka miten paljon ylimääräisiksi. Millä ihmeen logiikalla joku kutsuu sellaista kitsasteluksi ??
Kokoomuksen vastainformaatiokampanja on näemmä alkanut. Eipä ihme, sillä eilisen Risikko-jutun kommentoijat olivat aika yksimielisiä kulissientakaisista toimista. Ohessa mainio esimerkki.
Lääketeollisuus kusetti kirjoitti:
”Vastikään on todellakin selvinnyt, että koko sikainfluenssavouhotus sai alkunsa lääketeollisuuden sissimarkkinointikampanjasta, jolla hämättiin poliitikkoja ja näiden käyttämiä asiantuntijoita.
Lääketeollisuus tietää, ettei mikään hallitus halua kontolleen syytä valmistautumattomuudesta epidemiaan ja se hyödynsikin tätä härskisti puolitotuuksilla ja tarkkaan valikoiduilla
tutkimustiedoilla. Ennen kaikkea lääketeollisuus hyödynsi puolueita ja poliitikkoja, joille se oli kanavaoinut vaalirahoitusta.
Lopputuloksena oli miljardien arvoiset turhat rokotehankinnat. Suomessa Kokoomus on kiitettävästi
sijoittanut entisiä politrukkejaan lääketeollisuuden palvelukseen mm. yhteiskuntasuhteita hoitamaan. Kalliita myynninedistäjiä - ainakin veronmaksajille.
Risikkokin löytänee jatkossa hyväpalkkaisen työn lääketeollisuuden palveluksessa.”
Olipa HVK hyväuskoinen kun jätti mustaa valkoisella dokumentoinnin pois. Ikävä juttu. No, meille veronmaksajille on aivan sama, maksetaanko sinänsä tarpeelliset rokotteet suoraan budjettivaroista vai lainan hoitokulujen kautta. Loppujen lopuksi me ne maksetaan, joka tapauksessa. Ja otetaan se rokotekin, jos halutaan saada rahoillemme vastiketta.
Koko hommahan alkoi valtion taholta omituisesti. Muistettaneen, että huhti-toukokuun vaihteessa ei kukaan tiennyt, onko kyseessä vaarallinen tauti vaiko (kuten myöhemmin huomattiin) hongkongilaisen tapainen uusi influenssa. Kun ekat Meksikossa lomalla ja opiskeluvaihdossa olleet palasivat Helsinki-Vantaalle, siellä ei ollut Risikon puljusta ketään vastassa, ei edes antamassa lennäkettä ja puhelinnumeroa minne mennä jos alkaa kuumetta pukkaamaan. Sattui näes Vappuviikonlopuksi ja poliitikoilla oli tärkeämpää tekemistä (vasemmistolaisilla ties mitä marssipuhetta, oikeistolaisilla ottaa skumppaa Ullanlinnanmäellä), kuin varjella kansakuntaa pandemialta.
Vaikken Suomen nykyiselle hallitukselle kovin korkeaa arvosanaa annakaan sen kyvystä hoitaa asioita, niin tässä sikainfluenssajutussa on kyllä turha vierittää syytä hallituksen niskoille. (Ainoana poikkeuksena voidaan mainita tuo Huoltovarmuuskeskuksen episodi, se oli aika ruma temppu hallitukselta. Mutta eihän siinäkään sinänsä mitään yllättävää ollut. Päinvastoin, Jyrki Kataisellehan on suorastaan tunnusomaista juuri tuontyyppinen toiminta: ensin luvataan rehvakkaasti jotain, mutta sitten kun lupauksen lunastamisen aika tulee, yritetäänkin kiemurrella eroon koko asiasta ja väitetään ettei tässä
mitään sen kummempaa ole oikeastaan edes luvattukaan…)
Mitä itse pääasiaan tulee, niin olennaista on huomata että missään vaiheessa ei ollut mitään näyttöä siitä, että sikainfluenssasta olisi kehkeytymässä joku poikkeuksellisen vaarallinen epidemia. Kaikki sellaiseen viittaavat väitteet perustuivat pelkkiin arvailuihin ja tahallisesti liioiteltuihin lausuntoihin. Mitään pätevää syytä massiivisen, satoja miljoonia euroja maksavan, torjuntaoperaation käynnistämiselle ei ollut. Hallitus siis menetteli aivan oikein, kun ei lähtenyt ampumaan tykillä kärpästä. Itse asiassa vielä nyt nähtyä vähäisempikin toiminta olisi riittänyt.
Olennaista tässä asiassa on huomata, että tietoja sikainfluenssan vaarallisuudesta liioiteltiin maailmalla heti alusta lähtien. Aluksi asialla olivat Meksikon viranomaiset omista sisäpoliittisista syistään. Maassa oli esiintynyt hallituksenvastaisia mielenosoituksia ja levottomuuksia, jotka eivät millään ottaneet rauhoittuakseen. Kun samaan aikaan sitten sattui puhkeamaan tuo influenssaepidemia, viranomaiset keksivät käyttää sitä hyväkseen ja laskivat liikkeelle rajusti liioiteltuja tietoja kyseisen taudin vaarallisuudesta. Tämän pohjalta oli sitten helppo rajoittaa julkisia kokoontumisia, ja valtaosa mielenosoittajista jätti ihan mielellään leikin kesken kuultuaan tarinoita ”väkijoukossa helposti leviävästä vaarallisesta taudista, johon on jo paljon ihmisiä kuollut…”
Nämä liioitellut huhut ja väitteet eivät tietenkään jääneet vain Meksikon rajojen sisäpuolelle, vaan aika nopeasti myös kansainväliset uutistoimitukset tarttuivat niihin. Koska erilaisilla pandemioilla (lintuinfluenssa, SARS ym.) oli spekuloitu julkisuudessa jo vuosikausien ajan, oli pohjatyö tavallaan jo tehty ja normaali journalistinen lähdekritiikki jäi olemattoman vähäiseksi. Sen korvasi into päästä raportoimaan ensimmäisten joukossa tästä ”megaluokan uutisesta”.
Luonnollisesti myös lääketehtaat innostuivat asiaan haistaessaan bisneksen. Niillä oli läheiset yhteydet WHO:n sekä lukuisten eri valtioiden (myös Suomen) terveysviranomaisiin. Tätä ne käyttivät häikäilemättä hyväkseen ja antoivat ”asiantuntijalausuntoja” joissa entisestään liioiteltiin sikainfluenssan vaaroja ja hoputettiin eri maiden hallituksia tilaamaan suuret määrät rokotteita. Kun lääketeollisuuden lobbarit samaan aikaan onnistuivat saamaan WHO:n antamaan lausunnon, jossa sikainfluenssa virallisesti luokiteltiin pandemiaksi, alkoikin peli olla selvä. Nyt ei rahantuloa voinut enää mikään estää!
Ei edes se, että koko sikainfluenssaepidemia kuivui kokoon. Siitä ei loppujen lopuksi kehkeytynytkään mitään kovin vakavaa, vaan seuraukset jäivät jopa tavanomaista kausi-influenssaakin vähäisemmiksi.
Mutta väliäkö sillä? Pääasia että rahastus onnistui, ajatellaan nyt monilla tahoilla. Samat tahot miettivät jo kuumeisesti uutta tilannetta, jossa pääsisivät seuraavan kerran höynäyttämään hyväuskoisilta rahat pois…
Ihmettelijöille ja valittelijoille!
Kun sikainfluenssasta tiedotettiin alkoi levitä mielipiteitä jotka edellen elävät;se oli turhaa vouhotusta, se oli ylireakointia, se oli paniikin lietsontaa, hallitus hidastelee ja hallitus ylireakoi.Jos ei olisi tiedotettu;hallitus olisi ollut saamaton, tominut väärin ja jättänyt kansalaiset heitteille.
Kun tarvitaan nopea päätös ja rahoitus; tärkeintä on että se saadan ja hanke toteutuu. Tehtäköön korjausliike ja takaisinmaksu budjetti-tai lisäbudjettivaroista. Ai että mistäkö hirveä haloo sikainfluensasta? En olisi varmaankaan tiennyt koko taudista, ellei
lehdet ja muut tiedotusvälineet olisivat aamusta iltaan jauhaneet taudin kauheutta ja tappavuutta. Olen rokotukseni saanut viimeisten joukossa. Kiitos hallitukselle ja minua piikittäneelle terveysviranomaiselle.
Hyvä artikkeli, kiitos! Harmi vaan ettei ehtinyt painoon aiemmin.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Jaipee kirjoitti:
No, minun mielestäni varauduttiin aivan liikaa. 100,000 rokotetta olisi riittänyt ja sillä olisi rokotettu pitkäaikaissairaat jotka oli pelkästään riskiryhmässä.