Punkalaidun: Tahdomme pakolaisia!

Kunta on onnistunut pakolaisten kotouttamisessa, mutta silti vastaanottokeskus suljettiin.

Burma
Teksti
Paula Sallinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aluksi kaikki tuntui oudolta. Perunat lensivät lattialle, kun perheen äiti Kyi Kyi Kying harjoitteli käyttämään veistä ja haarukkaa. Perhe joutui opettelemaan, miten vessa ja pyykkikone toimivat, miten ovet avautuvat ja miten kelloa ja kalenteria käytetään. Ruokaostoksetkaan eivät sujuneet ongelmitta. Kerran ruokakaupasta tuli vahingossa ostettua koiranmakkaraa, kerran kauppias esti Kyi Kyin Kyingia ostamasta auringonkukansiemeniä.

”Ne olivat linnunsiemeniä, ei ihmisille”, Kyi Kyi Kying kertoo suomeksi.

Burmalainen perhe saapui Punkalaitumelle kuusi vuotta sitten. Heitä vastassa Helsinki-Vantaan lentokentällä olivat Punkalaitumen kunnan sosiaalityöntekijä ja vapaaehtoiseksi ilmoittautunut talonmies. Oli marraskuu, ja satoi lunta. Kuusihenkinen perhe paleli liian ohuissa vaatteissa. Heitä oli pakolaisleirillä varoiteltu maasta, jossa on pimeää puoli vuotta ja valoisaa puoli vuotta.

Sosiaalityöntekijä ja talonmies veivät perheen tyhjillään olevaan pakolaisten vastaanottokeskukseen kolmentuhannen asukkaan pikkukuntaan Pirkanmaalle. Keskus oli tuolloin toista kertaa väliaikaisesti lakkautettuna.

 

Veljekset Clay Nay Law, 12, ja Eh Tea Leh, 8, kiehnäävät lokakuussa 2014 sohvalla äitinsä vieressä ja katsovat Doctor Who’ta isosta televisiosta. Seinille on tulostettu lasten kuvia. Omakotitalo on vaatimaton, mutta se on oma. Sen perhe osti kaksi vuotta sitten.

Kuusi vuotta Suomeen tulon jälkeen perheen isällä Taw Nyingilla on Punkalaitumella vakituinen työpaikka. Äiti Kyi Kyi Kying ja tytär Eh Ler Bleh, 21, opiskelevat laitoshuoltajiksi naapurikunnassa, Sastamalassa. Veljekset käyvät peruskoulua.

Ennen Punkalaitumelle muuttoaan perheellä oli takana 11 vuotta Mae Lan ja Tham Hinin pakolaisleireillä Thaimaassa, lähellä Burman rajaa. Kolme nuorinta poikaa olivat syntyneet leireillä, jotka olivat suuria ja alkeellisia. Pelkästään Tham Hinissä elää 7 000 burmalaista pakolaista – yli kaksi kertaa enemmän väkeä kuin Punkalaitumella on asukkaita. Suurin osa pakolaisista on paennut vuosikymmeniä kestäneitä vainoja, jotka ovat kohdistuneet Burman etnisiin vähemmistöihin. Suomen maahanmuuttoviranomaiset olivat valinneet kuusihenkisen perheen pakolaisleiriltä, jolloin heistä tuli kiintiöpakolaisia.

Jos onnistuneesta kotouttamisesta pitäisi osoittaa esimerkki, tämä perhe täyttäisi kriteerit helposti.

 

Vappuviikolla 2014 Punkalaitumen kunnanjohtaja Lauri Inna sai puhelun kesken johtoryhmän kokouksen. Hänelle kerrottiin, että Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskus Punkalaitumella suljettaisiin elokuussa.

”Kun menin syömään, mietin, että näinköhän tämä loppuu. Mutta kun tulin syömästä, päätin, että tämä ei voi olla läpihuutojuttu”, Inna kertoo.

Inna alkoi koota delegaatiota, joka koostuisi kunnallispoliitikoista, seudun kansanedustajista ja Pirkanmaan liiton edustajasta. Ryhmä lähtisi puolustamaan vastaanottokeskusta sisäasiainministeri Päivi Räsäselle (kd). Kunnanjohtaja toivoi, että ministeri voisi pyörtää päätöksen, sillä Maahanmuuttovirasto toimii sisäasiainministeriön alaisuudessa.

Uutinen keskuksen sulkemisesta yllätti myös punkalaitumelaisen kansanedustajan Martti Mölsän (ps). Hän ryhtyi samana päivänä laatimaan Räsäselle kirjallista kysymystä vastaanottokeskuksen lakkauttamisesta. Kirjelmässä Mölsä nimesi Punkalaitumen vastaanottotoiminnan mallikunnaksi.

”Jos keskus suljetaan, pakolaisia laitetaan asumaan maahanmuuttajalähiöihin. Sittenhän niitä ongelmia syntyy”, Mölsä sanoo.

Vastaanottokeskus on lakkautettu Punkalaitumella kaksi kertaa aiemmin, sillä se on toiminut reservinä, jota on avattu ja suljettu turvapaikanhakijoiden määrän mukaan.

”Keskuksen toiminta on ollut sahaavaa, koska pakolaisia tulee vaihtelevasti. Nyt turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt. Siihen vaikuttaa muun muassa tiukentunut maahanmuuttopolitiikka.”

Maahanmuuttopolitiikan kiristäminen on ollut Mölsän oman puolueen, Perussuomalaisten, keskeisiä tavoitteita. Mölsä myöntää, että puoluetoverit ovat oudoksuneet, kun perussuomalainen kansanedustaja on taistellut vastaanottokeskuksen puolesta.

”Kukaan ei ole suoraan sanonut, mutta ehkä he ovat vähän ihmetelleet, miksi minä sitä puolustan.”

 

Punkalaitumella on paljon hyviä syitä puolustaa vastaanottokeskustaan. Yksi niistä on raha: kunnan laskelmien mukaan kaksi miljoonaa euroa vuodessa.

Valtio vastaa vastaanottokeskusten kuluista. Se myös maksaa turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia ottaville kunnille korvausta muutaman vuoden ajalta. Lisäksi kunta saa valtionosuuksia, joilla katetaan maahanmuuttajalasten valmistava opetus, jota he saavat ennen kuin siirtyvät tavallisille koululuokille.

Vastaanottokeskus on tuonut paikkakunnalle myös työtä. Osittain vastaanottokeskuksen vuoksi kunnan työttömyysaste on pysynyt yhtenä Pirkanmaan alhaisimmista, alle kymmenessä prosentissa. Lakkauttaminen iskee kuntatalouteen samanlaisella voimalla kuin jos kymmenkunta ihmistä työllistänyt yritys menisi konkurssiin.

”Pikkupaikkakunnaksi meillä on ollut siedettävällä tasolla oleva kuntatalous”, Inna sanoo.

Turvapaikanhakijoiden takia kunta on myös pystynyt säilyttämään palveluita kunnassa ja lähialueella. Neuvola on säilynyt paikkakunnalla, kouluverkkoa on karsittu maltilla ja lähiseudun ammatilliset oppilaitokset ovat saaneet opiskelijoita. Paikalliset kaupat, pankit, apteekki ja autonkuljettajat ovat hyötyneet, kun turvapaikanhakijat ovat käyttäneet heidän palveluitaan. Yritykset ovat saaneet työharjoittelijoita ja työntekijöitä.

 

Toukokuun puolivälissä vastaanottokeskusta puolustava delegaatio tapasi ministerin ja hänen avustajansa. Ministeri saapui tapaamiseen myöhässä ja lähti muutaman puheenvuoron jälkeen. Kunnan edustajat jäivät vielä puhumaan Räsäsen avustajan kanssa.

”Tapaamisen jälkeen olin varauksellisen toiveikas. Tapaaminen oli miellyttävä. Päivi Räsänen on erittäin hyvä poliitikko. Vaikutti siltä, että hän kuunteli meitä”, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Outi Uusi-Kouvo (kesk) kertoo.

Kesäkuun alussa kuntaan tuli tieto, että vastaanottokeskus saisi kahden kuukauden jatkoajan. Heräsi toivo, että lakkauttamispäätös pyörrettäisiin kesän aikana. Syyrian tilanne kun ei näyttänyt rauhoittuvan ja Ukrainasta olisi voinut tulla turvapaikanhakijoita.

Kun syyskuussa varmistui, että lakkauttamispäätöstä ei pyörretä, Inna tyrmistyi.

”Monella paikkakunnalla maahanmuuttoon liittyy problematiikkaa. Miksi rangaistaan sitä, joka on hoitanut asiansa hyvin?”

Nyt kunta joutuu nostamaan veroäyriään lähes kahdella prosenttiyksiköllä 21,5 prosenttiin. Käsiin on jäämässä entinen päihdehuoltola, jossa vastaanottokeskus toimi. Valtionosuudet romahtavat ensi vuonna peräti 200 000 eurolla, koska keskus lopettaa toimintansa.

Vastaanottokeskuksen lakkauttaminen vaikuttaa myös kunnassa asuviin kiintiöpakolaisiin. Heidän palveluitaan on pakko karsia. Esimerkiksi valmistavassa opetuksessa opettajia on ensi vuonna vähemmän.

”Näinkin iso kiintiöpakolaisten vastaanottomäärä on perustunut vastaanottokeskuksen toimintaan. Kun keskukselle osoitetut rahat vedetään pois, ei kunnalle jää työkaluja ottaa lisää kiintiöpakolaisia”, Inna sanoo.

 

Kotouttamisvaikeudet, maahanmuuttajavastaisuus ja slummiutuminen nousevat keskusteluun tämän tästä. Viimeksi kotouttaminen tuomittiin epäonnistuneeksi lokakuussa, kun maahanmuuttajajengi pahoinpiteli Helsingissä satunnaisia vastaantulijoita.

Punkalaitumella suhtautuminen maahanmuuttajiin on vaihdellut. 1990-luvun alussa vastaanottokeskukseen saapui Kosovon albaaneja, joiden kohtaloa verrattiin Karjalan evakoihin. Ensimmäisten turvapaikanhakijoiden ja paikkakuntalaisten kanssakäymistä seurattiin mielenkiinnolla. Taksikopilla oli käynnissä veikkaus, jossa arvuuteltiin, koska ensimmäinen punkalaitumelainen saisi lapsen turvapaikanhakijan kanssa.

2000-luvun alussa keskukseen tuli romaneja Euroopasta. Lämmin suhtautuminen viileni hetkellisesti. Kauppiaat valittivat, että liikkeistä varastettiin tavaraa. Suurimmat ongelmat lientyivät, kun romanit hävisivät syksyn tullen.

Silti punkalaitumelaisten lukitsemattomia polkupyöriä saattoi löytyä vastaanottokeskuksen pihasta. Pyörävarkauksista väännettiin roisia vitsiä: Mitä saa, jos ampuu pakolaisen pyörän päältä? Pyöränsä takaisin.

Ongelmia ei enää ilmennyt, kun vastaanottokeskus avattiin kolmannen kerran 2000-luvun lopussa. Enimmillään keskuksessa asui 120 turvapaikanhakijaa, kunnassa taas 220 turvapaikanhakijaa ja kiintiöpakolaista. Nyt kiintiöpakolaisia ja turvapaikan saaneita ihmisiä on Punkalaitumella jäljellä enää noin 60.

 

Eläkkeellä oleva kelloseppä Raimo Laaksonen selailee lehteä paikallisessa kahvila-ravintola Jessicassa. Asiakkaita on ripotellen. Välillä pelikone laulaa yksitotista melodiaansa.

Laaksosella on vain hyvää sanottavaa vastaanottokeskuksesta ja turvapaikanhakijoista.

”Ensimmäisen vastaanottokeskuksen aikana oli aluksi outo olotila, mutta sitten huomasin, että hehän ovat mukavia.”

Hän elättelee toivoa, että vastaanottokeskus avattaisiin uudelleen.

”Maailmalla on paljon pakolaisia. Paha juttu.”

Ravintolasalin perällä on kaksi vaaterekkiä täynnä neuleita, minihameita, housuja ja paitoja. Jälleenmyyjä Virpi Hongisto kauppaa salissa naistenvaatteita. Muutama asiakas sovittelee vaatteita ja arvioi vaikutelmaa peilin edessä.

Myös Hongisto vastustaa vastaanottokeskuksen lakkauttamista.

”Punkalaitumella on totuttu pakolaisiin.”

”He kuuluvat kalustoon”, täydentää ravintoloitsija Arja Syrjänen.

Naiset alkavat kertoa muistojaan maahanmuuttajista. Eräskin vauva on varttunut apupyörillä ajavaksi polkupyöräilijäksi. Ja eräs burmalaismies tervehtii nykyään reippaasti sanomalla morjens.

Jessicassa maahanmuuttajia on otettu työharjoitteluun ja palkattu kesälomatuuraajiksi. Asiakkaat ovat tykänneet, vakuuttaa Syrjänen.

”Alun alkaen olen lähtenyt siitä, että paikkakuntalaiset saavat tutustua maahanmuuttajiin. Jotkut sanovat, että saamme heistä puoli-ilmaista työvoimaa. Emme me ole pelkkiä hyväksikäyttäjiä, vaikka tiedän, että niin puhutaan.”

 

Siivooja Ulla Välimaa pesee vastaanottokeskuksen ruokasalin lattiaa. Sali on tyhjä, vain huonokuntoinen biljardipöytä on jäänyt odottamaan roskalavalle viemistä.

Viimeiset asukkaat muuttivat pois lokakuun alussa. Kun varmistui, että vastaanottokeskuksen toiminta loppuisi marraskuun alussa, turvapaikkapäätöstä odottaneet ihmiset siirrettiin toisiin vastaanottokeskuksiin Joutsenoon, Ouluun, Kajaaniin, Mänttä-Vilppulaan, Lammille ja Turkuun.

Vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Helena Noroila ja Turun vastaanottokeskuksen johtaja Jaana Sikiö esittelevät tyhjän keskuksen tiloja: täällä oli lasten leikkihuone, täällä taas ”man cave”, punttisali. Joku on kirjoittanut opetustilojen liitutaululle tussilla ”Ahmad Albiek is amazing”.

Vastaanottokeskusten tarve vaihtelee turvapaikanhakijoiden määrän mukaan. Ja koska määrät vaihtelevat, Maahanmuuttovirasto suosii yksiköitä, joissa turvapaikanhakijat on asutettu vuokra-asuntoihin. Vuokrasopimuksia voi karsia nopeammin kuin kokonaisia laitoksia.

Punkalaitumen vastaanottokeskus on juuri sellainen, jota pidetään vanhanaikaisena. Se on pieni, 50 asuinhuoneen laitos, joka sijaitsee lähellä emoyksikköään, Turun vastaanottokeskusta.

”Kun oli pakko karsia, Punkalaidun nousi karsittaviin”, ylitarkastaja Veikko Pyykkönen Maahanmuuttovirastosta perustelee.

Saman kohtalon koki Ruukin vastaanottokeskus, vaikka siellä osa turvapaikanhakijoista asuu vuokralla.

Vastaanottokeskuksen puolustajat olivat vedonneet siihen, että Punkalaitumen keskus sijoittui keskikastiin, kun vertailtiin majoitusvuorokausien hintoja eri vastaanottokeskuksissa. Pyykösen mukaan pelkkiin lukuihin ei voi tuijottaa, pitää katsoa koko verkostoa. Edes onnistunut kotouttaminen ei puoltanut Punkalaitumen jatkoa.

”Uskon, että Punkalaidun on hyvä kotouttaja. Tällaisilla paikkakunnilla olisi kannattavaa säilyttää vastaanottokeskus, mutta tämä oli pakon sanelema juttu.”

 

Pakolaisia otetaan kuntiin vastahakoisesti. Joka vuosi kiintiöpakolaisten tarvitsemat kuntapaikat ovat tiukassa. Mieluiten heitä ottavat kunnat, joiden talous on huonossa jamassa. Muitakin perusteluja tulee toisinaan vastaan. Viime vuonna Heinolassa kaupunkiin toivottiin ”hyviä ja terveitä pakolaisia”, jotta sote-alueen 20 000 henkilön alaraja ylittyisi kunnassa.

Vauraat kunnat taas saattavat osallistua pakolaistalkoisiin vastuuntunnosta. Tänä vuonna Nurmijärvi taipui ottamaan parikymmentä kiintiöpakolaista, viimeisenä kuntana Keski-Uudellamaalla. Tosin päätöstä edelsi kiivas väittely ja perussuomalaiset vaativat pakolaisista kansanäänestystä.

Vastaanottokeskuksia onkin sijoitettu paikkakunnille, joiden budjetit uhkaavat jäädä alijäämäisiksi ja joissa isoja rakennuksia on jäänyt tyhjilleen. Alun vastustus on muuttunut monella paikkakunnalla vähintään rauhanomaiseksi rinnakkaiseloksi.

”Enää vastaanottokeskuksiin ei suhtauduta niin kuin 1990-luvulla, jolloin niitä saatettiin kivittää”, Siirtolaisuusinstituutin johtaja Ismo Söderling kertoo.

”Kun kunnissa huomattiin, että turvapaikanhakijat eivät olekaan murhamiehiä ja raiskaajia, on vastaanottokeskuksista otettu ilo ja rahat irti.”

 

Vanttilan Muovin tuotantohallissa käy tasainen melu. Radiossa soi Eppu Normaalin Pimeyden tango. Burmalaisperheen isä Taw Nying valitsee ruiskupuristuskoneen suomenkielisestä valikosta ohjelman. Kone alkaa tehdä salaattipurkkeja. Yhden vuoron aikana valmistuu satatuhatta purkkia.

Ensimmäiset maahanmuuttajat tulivat Vanttilan Muoviin töihin 1990-luvulla. He olivat Kosovon albaaneja, vastaanottokeskuksessa asuneita turvapaikanhakijoita. Nykyään yrityksen lähes kaikki työntekijät ovat maahanmuuttajataustaisia, lähinnä kurdeja. Toisinaan työpäivän aikana levitetään rukousmatto ja kumarretaan kohti Mekkaa.

Viimeinen kantasuomalainen linjastotyöntekijä lopetti pari vuotta sitten.

”Kolmivuorotyöstä ei saa korkeaa palkkaa, ja vuorossa pitää työskennellä koko ajan”, tuotantojohtaja Vesa Mikkonen selittää kantasuomalaisten katoa.

Mikkosen mukaan maahanmuuttajilla on motivaatio korkealla. He tekevät vuoron kuin vuoron.

Vanttilan Muovia ei voi pitää tavanomaisena työnantajana. Mikkonen järjesti elokuussa ystävänsä kanssa venetsialaiset, jonne kutsuttiin Punkalaitumen kaikki burmalaiset. Yritys on myös taannut Taw Nyingin perheen talolainan. Apua liikenee perheelle muutenkin.

”Kun vesiputket jäätyivät talossa, Mikkonen tuli apuun. Nyt hän rakentaa taloni pihalle autokatosta”, Taw Nying kertoo.

 

Paikalliset yrittäjät ovat työllistäneet maahanmuuttajia kohtuullisen määrän. Maahanmuuttajahankeen työntekijä Maarit Tiittanen kertoo, että viime kesä suorastaan ”räjäytti pankin”. Maahanmuuttajia olisi työllistetty enemmän kuin heitä oli työtä vailla. Muutama burmalainen pestattiin suoraan Tiittasen toimistolta poimimaan pensasmustikoita.

Onnistunut kotouttaminen on johtanut suopeaan suhtautumiseen maahanmuuttajia kohtaan.

”Punkalaitumella rasistit joutuvat olemaan piilorasisteja. Täällä rasismi ei ole trendikästä”, Mikkonen sanoo.

Ei Punkalaidun kuitenkaan mikään lintukoto ole. Maahanmuuttajalapsia on nimitelty neekereiksi, ja heille on huudeltu kadulla. Taw Nyingille on näytetty keskisormea ohi ajavasta autosta. Mikkonen kertoo, että rasistiset puheet alkavat, kun promillet kohoavat. Vanttilan Muovin muslimityöntekijä kelpaa kuitenkin kuskiksi, jos taksit ovat varattuja.

”Kukaan ei ole rasisti, kun pääsee yöllä Chicon kyydissä ravintolasta kotiin.”