Kataisen perilliset: Esittelyssä pääministeriehdokkaat

SK:n arkistoista: Katainen keskusteli tiettävästi lähipiirinsä kanssa jatkoaikeista jo yli puoli vuotta sitten. Seuraajaehdokkaita on ollut lukuisia.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuonna 2009 ilmestyneessä Jari Tervon Koljatti-romaanissa on kohtaus, jossa Matti Vanhasta muistuttava pääministeri Pekka Lahnanen menee vessaan ja kuulee Alexander Stubbin (kok) koputtavan pöntönkanteen.

Kun Lahnanen ihmettelee, mitä ihmettä ministeri tekee pöntössä, Stubb vastaa silmää räpäyttämättä: “Tiedät sä mitä, Pekka. Paska ei tartu muhun millään.”

Koljatin ilmestyessä Jyrki Katainen oli johtanut kokoomusta runsaat viisi vuotta. Hänen kaudellaan puolue oli voittanut vaalit toisensa jälkeen. Yleisen käsityksen mukaan oli vain ajan kysymys, milloin Kataisesta itsestään tulisi seuraava pääministeri.

Muissa puolueissa seurattiin kokoomuksen voittokulkua neuvottomina. Kilpailijat miettivät päänsä puhki, miksi mikään ei näyttänyt tahraavan puolueen julkista kuvaa.

Muun muassa Harri Jaskarin lähtöön johtaneet tapahtumat oli lähes unohdettu muutamassa vuodessa. Itkuinen Jaskari oli lokakuussa 2006 ilmoittanut vetäytyvänsä puoluesihteerin tehtävästä, koska hänen entinen virolainen naisystävänsä syytti häntä parituksesta ja pahoinpitelystä, eikä hän halunnut asiasta kokoomukselle ylimääräistä riippaa.

Seuraajaksi tuli naisjärjestön pääsihteeri Taru Tujunen, joka vakiinnutti pian asemansa yhtenä puolueensa menestyksen luojista.

Kokoomus selvisi melko vähin vaurioin myös Ilkka Kanervan Johanna Tukiaiselle 2008 lähettämien vihjailevien tekstiviestien aiheuttamasta kohusta, vaikka Katainen empi pitkään ulkoministerin vaihtamista.

Kanervan paikan ottaneesta Stubbista tuli kuin huomaamatta kolmas pyörä Kataisen ja puhemies Sauli Niinistön ympärille koottuun ykkösketjuun. Siinä kaikki täydensivät sopivasti toisiaan. Niinistö oli talousmies ja realisti - välillä jopa inhorealisti - ja tarjosi hyvän vastakohdan Kataiselle, joka oli kiinnostuneempi arvoista. Stubb taas vetosi kansainvälisyydellään nuoriin koulutettuihin kaupunkilaisiin, joiden äänistä kokoomus kamppaili muun muassa vihreiden kanssa.

 

Vaaleissa kokoomukselta onnistui pitkään lähes kaikki.

Työväen presidentti -iskulause melkein vei Niinistön 2006 Mäntyniemeen. Vanhaa kypäräpappi-imagoa häivytettiin tulevaisuustalkoilla, ja Korva-kampanjalla annettiin kuva, että puolue oli oikeasti kiinnostunut kuuntelemaan äänestäjiä. Sari Sairaanhoitaja -hahmo vetosi naisiin yli ammatti- ja ikärajojen.

Kilpailijat yrittivät todistaa, että Kataisen avaukset olivat vain mainostoimiston luomaa mielikuvapolitiikkaa ilman todellista sisältöä. Sitä oli kuitenkin vaikea näyttää toteen niin kauan kuin kokoomus oli oppositiossa eikä joutunut suoraan tilille lupauksistaan.

Hallituksessakin puolue onnistui aluksi pitämään yllä vaikutelmaa, että eri aloilla oli sen johdolla tulossa suuria uudistuksia, kunhan vain jaksettaisiin odottaa.

Kokoomus ei puolueena ryvettynyt edes vaalirahasotkussa, vaikka jotkut yksittäiset kokoomuslaiset vedettiin siihen mukaan. Yhdessä vaiheessa se jopa näytti jonkin verran hyötyvän siitä, että toinen suuri porvarillinen puolue, keskusta, sai niin paljon kielteistä julkisuutta.

Mutta kaikki hyvä päättyy aikanaan. Taloustutkimus on seurannut pitkään Yle Uutisten toimeksiannosta puolueiden kannatuksen kehitystä kuukausittain. Kokoomuksen suosio oli näissä mittauksissa korkeimmillaan tammikuussa 2009. Tuolloin sitä kannatti vähän yli 25 prosenttia suomalaisista, selvästi enemmän kuin mitään muuta puoluetta.

Siitä alkoi kannatuksen hidas sulaminen, joka on jatkunut näihin aikoihin asti. Kesällä 2011 kokoomus menetti hetkeksi ykköspaikan perussuomalaisille, mutta otti sen vielä takaisin. Viime keväänä puolue jäi toistamiseen kakkoseksi, ja muutama viikko sitten se putosi jo kolmanneksi ensimmäistä kertaa yli kuuteen vuoteen.

Viimeksi sille mitattu kannatus, 18,4 prosenttia, on matalin sitten vuoden 2004, jolloin Kataisesta tuli puheenjohtaja. Viime vuosiin mahtuu enää pari nousupiikkiä. Helmikuussa 2010 kokoomuksen kannatus kipusi 23,6 prosenttiin ja toissa syksynä joksikin aikaa jopa yli 24 prosentin rajan.

Molemmilla kerroilla syy oli sama. Ensimmäinen piikki tuli hiukan sen jälkeen, kun puhemiehen vaali oli muuttunut eduskunnassa protestiksi Niinistöä vastaan. Syksyn 2011 nousu taas ajoittui yhteen Niinistön presidenttikampanjan kanssa.

“Kataisen kauden menestys on suureksi osaksi Niinistön ansiota”, muuan pitkän linjan kokoomusvaikuttaja arvioi. “Niinistön hyvin menneet presidentti- ja eduskuntavaalikampanjat loivat paljon positiivista mielialaa, joka osaltaan virkisti kokoomuksen toimintaa.”

Mutta asialla oli myös kääntöpuoli. Niinistön loiste esti kokoomuslaisia näkemästä, että 2007 suuren voiton tuonut menestysresepti ei enää toiminut entiseen tapaan, kun vaaleista kului aikaa.

Aluksi hallitukseen pääsy vain voimisti Katais-kulttia. Häntä pidettiin kokoomuksessa suurena sankarina, joka oli onnistunut yhdistämään eri kuppikunnat ja palauttamaan puolueväen itsetunnon Ville Itälän surkean puheenjohtajakauden jälkeen.

Taloudessakin meni vielä hyvin, ja valtiovarainministerinä Katainen sai automaattisesti osan kunniasta. Eräänlainen huippu oli, kun Financial Times valitsi hänet syksyllä 2008 Euroopan parhaaksi tehtävässään.

Kataiselle kävi kuitenkin niin kuin monille muille menestyneille poliitikoille ennen häntä. Menestystä seurasi vauhtisokeus, joka johti toisinaan arviointivirheisiin. Sokeus tarttui myös avustajiin, joita on kulisseissa jo pitkään arvosteltu ylimielisyydestä.

Ensimmäinen isompi sammakko oli Turun Sanomien kolumnissa helmikuussa 2009. Siinä Katainen vertasi silloista oppositiota Neuvostoliiton talvisodan aikana perustamaan Terijoen nukkehallitukseen eli käytännössä syytti heitä maanpettureiksi. Kohu laantui vasta, kun Katainen pyysi sanojaan eduskunnan täysistunnossa anteeksi.

Vähän myöhemmin Katainen piti Hämeenlinnassa kokoomuksen järjestöjohtajille puheen, josta tuli pitkäksi aikaa yleinen naurun aihe. Siinä hän hehkutti fantastiseksi melkein kaikkea, mihin kokoomus oli hallituksessa koskenut. Uskolliseen puolueväkeen se meni täydestä, mutta televisiossa Kataisen messuaminen näytti lähinnä siltä kuin hän olisi kadottanut kokonaan todellisuudentajunsa.

Kataisen tiedoistakin paljastui aukkoja. Kesällä 2010 hän vähätteli eduskuntaryhmän kokouksessa Venäjää ottamalla esimerkiksi maan talouden ja vertaamalla sitä Hollantiin. Kun Kataiselle kerrottiin, että Venäjän bruttokansantuote oli kaksi kertaa Hollannin BKT:n kokoinen, hän selitti, että oikeasti hänen tarkoituksensa oli ollut verrata Venäjää Espanjaan.

Suuren yleisön mieleen jäi kuitenkin vain alkuperäinen Hollanti-rinnastus.

 

Kokoomus sai myös kantapään kautta oppia, että hallituksessa se ei aina voinut olla kaikille mieliksi. Mitä syvemmälle talous sukelsi, sitä ontommalta kaikenlainen toivo-puhe alkoi kuulostaa.

Sari Sairaanhoitajalle annetut vaalilupaukset johtivat siihen, että hoitajat uhkasivat joukkoirtisanoutua, jos he eivät muuten saisi läpi vaatimuksiaan. Kunta-alan palkansaajajärjestöjen suhteet ovat Tehyn kuuden vuoden takaisen työtaistelu-uhan jäljiltä yhä sekaisin. Kokoomuksen markkinoimasta tasa-arvotuposta tuli varoittava esimerkki, miten puolueiden ei ainakaan pidä puuttua työmarkkinapolitiikkaan.

Alussa Katainen joutui ahtaalle varsinkin veroasioissa. Kokoomuksessa on aina ollut vahva markkinaliberaali siipi, jonka yksi päätavoite on saada verot niin alas kuin mahdollista. Tätä vaatimusta oli hankala täyttää, kun samaan aikaan Kataisen piti valtiovarainministerinä huolehtia valtiontalouden tasapainottamisesta.

Oppositiossa ollessaan kokoomus oli vaatinut muun muassa perintöveron asteittaista poistamista. Vaalipuheet joutuivat outoon valoon, kun eduskunnassa huomattiin syksyllä 2009, että perintö- ja lahjaverotusta aiottiin budjetissa päinvastoin kiristää.

Katainen yritti selvitä tilanteesta menemällä virkamiesten selän taakse, mutta joutui myöntämään, että ratkaisulla oli hänen tukensa.

Kokoomuksen oikeistosiipi aiheutti Kataiselle muutenkin harmia. Kesällä 2010 pidetyssä puoluekokouksessa meni yllättäen läpi aloite, jossa vaadittiin pakkoruotsin poistamista kouluista vastoin Kataisen ja muun puoluejohdon kantaa.

Tuolloin Katainen viittasi kokouksessa tehtyjen päätösten ristiriitaisuuteen. Se riitti sillä kertaa syyksi olla viemättä pakkoruotsialoitetta eteenpäin.

Oikeiston ja puoluejohdon jännitteet ovat vain kasvaneet sen jälkeen, kun Kataisesta tuli kuuden puolueen riemunkirjavan hallituksen pääministeri. Siinä tehtävässä hänen on ollut vielä vaikeampi pitää itse esillä kokoomukselle tärkeitä asioita.

Hallitusyhteistyö on ollut jatkuvaa tasapainoilua kokoomuksen ja vasemmiston erilaisten taloutta koskevien tavoitteiden välillä. Suhteet demareihin ovat olleet paljon kireämmät kuin keskustan ja kokoomuksen välit edellisen hallituksen aikana.

Viime syksynä hallituksessa oli pahimmillaan lähes joka viikko jokin sisäsyntyinen kriisi. Kataista on arvosteltu kokoomuksessa samoista asioista kuin valtiovarainministeri Jutta Urpilaista Sdp:ssä: EU vie huomiota kotimaan ongelmilta, kunta- ja sote-uudistukset eivät tunnu olevan kenenkään näpeissä, ja veropolitiikka on yhtä sähläystä.

Päälle on vielä tullut itse aiheutettu Himas-sotku, joka pysyy kokoomuksen harmiksi otsikoissa, kunnes filosofi Pekka Himaselta hallituksen tulevaisuusselontekoa varten tilattu raportti joskus syksyllä valmistuu. Juhannuksen alla Katainen sai eduskunnan perustuslakivaliokunnalta Himas-asiassa puhtaat paperit.

Oikeuskanslerilla on kuitenkin vielä käsiteltävänä yhdeksän kantelua samasta aiheesta. Vaikka Katainen on koko ajan vakuuttanut, ettei hän ole mielestään tehnyt mitään väärää, prosessi on selvästi ollut hänelle henkisesti raskas.

 

Valtiovarainministerinä Katainen ympäröi itsensä tutulla luottomiesten ringillä, joka suojasi häntä odottamattomilta iskuilta ja piti hänet ajan tasalla kaikesta, mitä hänen kuului tietää. Niin kauan kun tämä joukko oli koossa, Kataisen ei tarvinnut kuluttaa itseään päivänpoliittisissa tappeluissa, sillä toiset hoitivat hänen puolestaan likaisen työn.

Kataisen tultua pääministeriksi vanha uskottujen piiri alkoi hajota kuin Jorma Ollilan Dream Team Nokiassa aikoinaan.

Ensimmäisenä lähti valtiosihteeri Velipekka Nummikoski, joka peri Sinikka Mönkäreen (sd) paikan Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajana. Hänet Katainen pystyi vielä korvaamaan, kun entinen ministeri Olli-Pekka Heinonen saatiin Yleisradiosta takaisin politiikkaan.

Varsinainen suonenisku oli kuitenkin vasta tulossa. Viime vuonna Kataisen ympäriltä poistui lyhyessä ajassa kolme avainhenkilöä: erityisavustajat Jussi Kekkonen ja Juho Romakkaniemi sekä elinkeinoministeri Jyri Häkämies. Heillä oli ollut edellisvuosina sormensa pelissä käytännössä kaikissa kokoomuksen hallituksessa junailemissa operaatioissa.

Kolmikko myös täydensi erinomaisesti toisiaan. Häkämies oli taitava strategi, Kekkonen tunsi hallitustyön yksityiskohdat läpikotaisin, ja verbaalisesti lahjakas Romakkaniemi vastasi Kataisen puheista. Häkämies ja Kekkonen olivat myös ainoat, jotka saivat Kataisen tekemään tiukkoja päätöksiä silloin, kun tämä itse epäröi.

Menetyksiä vielä alleviivasi, että pääministerinä Kataisella ei ole tukenaan samanlaista virkamiesten armeijaa kuin valtiovarainministeriössä, jossa häntä ympäröivät Suomen parhaat talouspolitiikan asiantuntijat.

Aukkoja on yritetty paikata muun muassa nostamalla kokoomusnuorten puheenjohtaja Antti Häkkänen kasvamaan pääministerin esikuntaan. Valinta oli sikäli erikoinen, että juuri nuoret ovat aiheuttaneet Kataisen kaudella puoluejohdolle erityisen paljon päänvaivaa. Samaan aikaan kun Katainen on parhaansa mukaan yrittänyt asemoida kokoomusta lähelle poliittista keskustaa, nuorisoliitto on ajautunut entistä kauemmas oikealle.

Välillä puolueessa pelättiin, että yksi perinteinen avustajien rekrytointikanava tukkeutuisi kokonaan, jos nuorisojärjestön kellokkaita ei voitaisi jyrkkien mielipiteidensä takia nostaa vastuullisiin tehtäviin.

Viime aikoina on kuitenkin alkanut näyttää, että heiluri on liikahtamassa vaihteeksi toiseen suuntaan. “Mouhoilla”, hyvin markkinahenkisillä nuorilla, ei ole enää kokoomuksessa samanlaista otetta ikätovereistaan kuin vielä jokin aika sitten. Tämä joukko on löytänyt uuden henkisen kodin Björn Wahlroosin ja Gustav von Hertzenin sponsoroimasta Libera-ajatushautomosta.

Pari kuukautta sitten kokoomuksen kuvioita tuli sekoittamaan yllättävä mies menneisyydestä. Puoluetta viimeksi yli 20 vuotta sitten johtanut Ilkka Suominen antoi kokoomuksen lehdelle Nykypäivälle haastattelun, jossa hän melko suoraan kehotti Kataista jättämään puheenjohtajan tehtävät.

Suominen muotoili sanansa näennäisen ystävällisesti, puhui kauniisti Kataisen velvollisuudentunnosta ja korosti jatkon olevan puhtaasti hänestä itsestään kiinni. Tästä huolimatta haastattelu kiihdytti entisestään arvailuja, joiden mukaan kokoomuksen puheenjohtaja vaihtuu mahdollisesti jo ennen eduskuntavaaleja.

Kunniapuheenjohtajaksi vuosi sitten valitun Suomisen mielipiteitä luetaan yhä tarkkaan, sillä hän jos kuka tietää, kuinka erilaisista osista kokoomuslaisuus todellisuudessa rakentuu.

Suominen tuli kokoomuksen johtoon 1970-luvulla kesken puolueen oppositiokauden, jota kesti yhtäjaksoisesti 21 vuotta. Tuolloin kokoomukseen muodostui useita keskenään riiteleviä ryhmiä. Puolueessa oli valittava, kenen joukossa porvari seisoo. Kaksi suurinta jakajaa oli puolueen ulkopuolella. Ihmiset luokiteltiin sen mukaan, kuinka he suhtautuivat presidentti Urho Kekkoseen ja Neuvostoliittoon. Sama kaava oli sovellettuna käytössä muissakin puolueissa, Sdp:ssa, keskustapuolueessa ja kommunisteissa.

Kokoomuksessa oli kaksi päälinjaa. Puheenjohtajat Harri Holkeri ja Suominen olivat vuorollaan virallinen kokoomus. Oikeistoon puolestaan sijoitettiin eduskuntaryhmää johtaneet Pentti Sillantaus, Ulla Puolanne ja Ben Zyskowicz sekä puhemiehenä toiminut Erkki Pystynen.

Kokoomuksen pääsy 1987 hallitukseen muutti asetelmia. Erityisesti Niinistön 1994 alkaneella puheenjohtajakaudella kokoomuksen sisäiset suhteet menivät uusiksi. Ristiriidat laimenivat, kun hallituksessa piti päättää oikeista asioista. Neuvostoliitosta ulkopolitiikan suunta kääntyi Euroopan unioniin, joka oli kaikkien kokoomuslaisten yhteinen kohde.

 

Puoluejohtaja pysyy tehtävässään noin kymmenen vuotta. Se tulee Kataisella täyteen ensi vuonna. Kataisen tiedetään harkitsevan lähtöä politiikasta. Hänen on tarkoitus ennen syksyä keskustella lähimpiensä kanssa puheenjohtajan ja pääministerin vaihdoksesta.

Kokoomuksessa ovat lisääntyneet arviot, että Katainen ottaa tilaisuudesta vaarin ja lähtee Euroopan komissioon. Uusi komissio muodostetaan toukokuussa pidettävien Euroopan parlamenttivaalien jälkeen.

Kataisen poliittinen perikunta jakautuu eri ryhmiin, joiden juuret ovat takavuosien riitelevissä kuppikunnissa. Kokoomuksen sisäiset versot ovat kuitenkin 2000-luvulla paljon tiheämpiä kuin 1970-luvulla. Kokoomuspoliitikko voi olla samanaikaisesti markkinaliberaali ja arvokonservatiivi, tai päinvastoin. Kokoomuslainen voi intoilla Nato-jäsenyyden puolesta ja vastustaa homoliittoja, tai toisin päin.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on kokoomuksen liberaaleja. Hän on ainoa kokoomuksen kansanedustaja, joka sallisi homoparien avioliitot ja kieltäisi turkistarhauksen. Virkkunen oli vuosia ylivoimainen suosikki Kataisen seuraajaksi. Hän ehti olla kansanedustajana vain reilun vuoden, kun Katainen nosti hänet opetusministeriksi.

Nykyisessä hallituksessa Virkkunen on edelleen Kataisen luottoministeri. Hän sai tehtäväkseen kuntauudistuksen, kokoomuksen lempilapsen.

Virkkusen johtamassa kokoomuksessa koulutus ja sivistys olisivat puolueelle tärkeitä. Vaikka Virkkunen on ministeri valtiovarainministeriössä, talouspolitiikka ei silti ole Virkkusen vahvuus.

Kuivaa huumoria viljelevä Virkkunen on politiikan kovis. Kataiseen verrattuna ero on huima. Virkkunen kestää paineita. Hän viehättää niitä, jotka pitävät tärkeänä sitä, että puheenjohtaja toimii nopeasti, on päättäväinen ja tarvittaessa tyly. Kuntauudistuksen vaikeudet rapauttavat Virkkusen uskottavuutta.

Toinen suuri kysymys on se, kuinka paksu kokoomuksen lasikatto on. Jos se on murrettavissa, Virkkunen saattaa olla Kataisen seuraaja.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo on Virkkusen tavoin Kataisen luotettu. Orpo on Virkkusta konservatiivisempi ja johtajana pehmeämpi. Turkulainen Orpo on monen edustajatoverinsa mielestä puhdas poliittinen broileri. Hänen juurensa ovat kokoomuksen järjestötyössä.

Ennen eduskuntauraa Orpo ehti toimia puolueen Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajana ja apulaispuoluesihteerinä. Varovainen Orpo on saanut varmuutta, kun Katainen nosti hänet kunta- ja sote-uudistuksen pelastajaksi. Orpo sai mahdollisuuden näyttää Virkkuselle ja kokoomuksen kentälle, onko kuntauudistus toteutettavissa.

Orpo on ollut viime aikoina myötätuulessa. Hänellä on hyvät mahdollisuudet periä Kataisen tehtävä kokoomuksen johdossa. Suurin heikkous on ministerikokemuksen puute. Kataisen seuraaja saattaa olla ensi kesäkuussa pääministeri.

Lähes jokaisella Orpon mahdollisella kilpailijalla on ministerikokemusta. Se helpottaa huomattavasti kuuden puolueen ministeristön ja kokoomuksen johtamista 2015 eduskuntavaalien lähestyessä.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on siirtynyt kokoomuksen oikeasta reunasta kohti puolueen keskustaa. Hän on lähestynyt Kataista niin paljon, että Orpolla on vaikeuksia mahtua väliin.

Vapaavuoren poliittinen ilme ja asema ovat muuttuneet huomattavasti. Entisestä oikeistolaisesta Zyskowiczin apupojasta on tullut kokoomuksen vahva ministeri. Vapaavuori on täyttänyt Häkämieheltä vapautuneen tilan puolueessa ja Kataisen lähipiirissä.

Vapaavuori korostaa edelleen talouden merkitystä. Sosiaali- ja opetusasiat ovat harvemmin esillä hänen puheissaan. Edellisessä hallituksessa Vapaavuori oli riviministeri. Hän kuitenkin onnistui asuntoministerinä ja sai paljon julkisuutta.

Johtajana Vapaavuori on tiukempi kuin Orpo. Vapaavuorella on kaksi rasitetta: nuoruuden rattijuoppous- ja pahoinpitelytuomiot sekä helsinkiläisyys, joka voi olla haitaksi puheenjohtajavaalissa. Vapaavuoren on otaksuttu havittelevan Helsingin kaupunginjohtajaksi Jussi Pajusen jälkeen, mutta paikka ei ole nyt auki.

Vapaavuori ehtisi johtaa kokoomusta muutaman puheenjohtajakauden ennen kuin Helsinki valitsee seuraavan ylipormestarinsa.

Kärkikolmikon takana hymyilee Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb, liberaali oikeistolainen. Superkuntoisen Stubbin tavoite on Euroopan unionin komissiossa. Komissaarin pesti ei kuitenkaan ole Stubbin ratkaistavissa.

Suomen komissaarin valitsee käytännössä Katainen. Jos Katainen päättää itse ryhtyä komissaariksi, Stubbillekin avautuu mahdollisuus pyrkiä kokoomuksen johtajaksi ja pääministeriksi.

Stubb on puolueen kärkinimistä kaikkein ristiriitaisin henkilö. Arvostelijoiden mielestä hän on varomaton eurointoilija. Kannattajat puolestaan pitävät häntä uuden poliittisen toimintakulttuurin parhaana edustajana. Stubbilla on tukeva kokemus hallituksesta ja kansainvälisestä politiikasta. EU on hänelle tutumpi kuin oman kotitalon piha.

Kokoomuksen puheenjohtajana Stubb joutuisi sosiaalipolitiikan peruskurssille. Lisäksi hänen olisi ryhdyttävä seuraamaan paremmin kotimaan asioita.

 

Kokoomuksen poliittinen taudinkuva muistuttaa keskustan oireilua viime vaalikaudella. Hoitokeinokin, uusi johtaja lähes tyhjästä, voi olla sama. Puoluekoneessa on yksi henkilö, joka tuntee jokaisen vähänkin merkittävän kokoomuslaisen.

Puoluesihteeri Taru Tujunen hallitsee kokoomuksen parhaiten. Tujunen on johtanut kokoomuksen puoluekoneistoa seitsemän vuotta. Puheenjohtajavaihdosta seuraa usein uuden puoluesihteerin valinta. Puoluesihteerinä Tujunen on hoitanut määrätietoisesti puolueen kenttä- ja vaalityötä. Häkämiehen ja Kekkosen lähdettyä hänelle on tullut uusia tehtäviä, jotka sivuavat hallituspolitiikkaa.

Tujusen suuri puute on se, että hän ei ole kansanedustaja. Häntä on lähes mahdoton kuvitella pääministeriksi ennen 2015 eduskuntavaaleja. Poliittiselta linjaltaan Tujunen ei eroa Kataisesta. Ura kokoomuksen naisjärjestössä ja suorasukainen luonne toisivat kuitenkin uusia sävyjä puheenjohtajan tyyliin ja kannanottoihin.

Finanssialan keskusliiton toimitusjohtajan Piia-Noora Kaupin valinta kokoomuksen johtoon olisi hänelle makea hyvitys. Kauppi on ollut suomalaisen politiikan kakkoskentällä Euroopan parlamentissa. Ministeriksi hänellä ei ilmeisesti ole mahdollisuuksia Kataisen aikana.

Kokoomuksessa Kauppi ja Katainen ovat olleet vastakkain aina nuorisoliiton kahinoista saakka. Liittokokouksessa Katainen johti vasemmistoryhmän ja Kauppi oikeiston äänestyskäyttäytymistä. Vahingossakaan Katainen ja Kauppi eivät nostaneet samanväristä lappua.

Talouselämän Kauppi osaa, EU-asiat hän oppi Euroopan parlamentissa. Kauppi on markkinaoikeistolainen arvoliberaali, toisista liiankin kanssa. Maakuntien kannatukseen vaikuttaisi myönteisesti se, että Kauppi on kotoisin Oulusta.

Kaupilla, Orpolla, Stubbilla, Tujusella, Vapaavuorella ja Virkkusella on mahdollisuus tulla valituksi kokoomuksen johtoon. Kaikilla heillä on rasitteensa, joista osa liittyy kokoomuksen linjakiistoihin.

Ehdokkaita kokoomuksen sipiläksi on vaikea löytää.

Kansanedustaja Sari Sarkomaalla on kaikki avut ja kokemus, joita puoluejohtaja tarvitsee. Helsinkiläinen Sarkomaa on entinen ministeri. Hän lähti edellisestä hallituksesta reilun vuoden jälkeen. Hän halusi enemmän aikaa kolmilapsiselle perheelleen, lapsista nuorin oli silloin kaksivuotias.

Nyt lapset ovat jo kasvaneet. Sarkomaa on aktiivinen kansanedustaja, joka hallitsee poliittisen keskustelun. Hän on vahvimmillaan sivistys- ja sosiaalipolitiikassa. Puheenjohtajan perinteiset lajit, talous ja ulkopolitiikka, ovat nekin tuttuja Sarkomaalle. Hän on eduskunnan ulkoasiain- ja valtiovarainvaliokuntien jäsen.

Järjestökokemuksen puutteeseen Sarkomaan ura ei kaatuisi. Hän on ollut kokoomuksen varapuheenjohtaja ja puoluevaltuuston puheenjohtaja. Sarkomaan särmä ei ole yhtä terävä kuin Virkkusen. Sarkomaata ei ole Vapaavuoren tavoin arvosteltu helsinkiläisten etujen puolustajaksi.

Kokoomuksen sisällä Sarkomaa tulee toimeen kaikkien kanssa. Sarkomaan yläpuolella on sama este kuin Virkkusella, Kaupilla ja Tujusella. Puheenjohtajan valinnassa lasikatto on vielä kokoomuksessa murtamatta. Vuonna 2004 sen esti Katainen.

 

Pääministerin ja puheenjohtajan tehtävät kuuluvat jokaisen poliitikon päiväuniin. Pääministeri on Suomen todellinen johtaja. Siitä huolimatta Kataisen seuraajaksi ei välttämättä ole tunkua.

Kokoomuksella menee nyt niin huonosti, että Kataisen seurajaan ura voi olla katastrofi. Hänelle voi käydä yhtä surkeasti kuin keskustan Mari Kiviniemelle. Kiviniemi oli vuoden pääministerinä. Sen jälkeen hänen puolueensa kärsi eduskuntavaaleissa kuudentoista paikan tappion. Keskusta joutui oppositioon, ja Kiviniemi oli pakotettu jättämään myös puheenjohtajan tehtävän.

 

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaat

.

Henna Virkkunen

• 41-vuotias filosofian 
 lisensiaatti Jyväskylästä

• kansanedustaja, hallinto- ja kuntaministeri

• opetusministeri 2008-2011

• kokoomuksen varapuheenjohtaja, puolueen naisjärjestön puheenjohtaja

• Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 2005-2009

• naimisissa, yksi lapsi

 

Taru Tujunen

• 42-vuotias kasvatus- tieteiden maisteri Porvoosta

• kokoomuksen puoluesihteeri

• Porvoon kaupunginvaltuuston jäsen

• avoliitossa, yksi lapsi

 

Petteri Orpo

• 43-vuotias valtiotieteiden
 maisteri Turusta

• kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

• kokoomuksen apulaispuoluesihteeri 2003-2005

• Turun kaupunginvaltuutettu

• naimisissa, kaksi lasta

• kapteeni

 

Sari Sarkomaa

• 47-vuotias terveydenhuollon maisteri Helsingistä

• kansanedustaja

• opetusministeri 2007-2008

• kokoomuksen varapuheenjohtaja 1999-2004

• kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja 2004-2008

• naimisissa, kolme lasta

 

Jan Vapaavuori

• 48-vuotias oikeustieteen kandidaatti Helsingistä

• kansanedustaja, elinkeino- ministeri

• kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2011-2012

• asuntoministeri 2007-2011

• Helsingin kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen puheenjohtaja 2005-2007

• naimisissa

• kapteeni

 

Alexander Stubb

• 45-vuotias filosofian tohtori Espoosta

• kansanedustaja, Eurooppa- ja ulkomaan-
 kauppaministeri

• Euroopan parlamentin jäsen 2004-2008

• ulkoministeri 2008-2011

• naimisissa, kaksi lasta

• korpraali

 

Piia-Noora Kauppi

• 38-vuotias oikeustieteen kandidaatti Oulusta

• Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja

• Euroopan parlamentin jäsen 1999-2009

• naimisissa, kolme lasta

 

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 28/2013.

Päivitetty 7.4.2014 klo 15.18: Korjattu Petteri Orpon sotilasarvo.