Pakolaiskriisi: Meillä ei ole varaa olla puuttumatta alkusyihin
PUHEENVUORO: Kestävin keino puuttua pakolaisuuden syihin on koulutus, kirjoittavat Kirkon Ulkomaanavun erityisedustaja ja asiantuntija.
Pakolaiskriisiin vastaamisessa on hyvä erottaa toimenpiteet Suomessa ja toisaalta työ pakolaisuuden syihin puuttumisessa. Niin kauan kuin kriisimaat – rikkaiden maiden seuratessa sivusta – epäonnistuvat pakolaisuuden syiden poistamisessa, niin kauan jatkuu inhimillinen tragedia lähtömaissa ja pakenevien keskuudessa. Ja niin kauan jatkuu Suomessakin tolkuton flirttailu rasismin ja kansainvälisten sopimusten rapauttamisen kanssa.
Meillä ei ole varaa olla puuttumatta pakolaisuuden alkusyihin. Siksi on tärkeää tiedostaa, mitä Suomi ja suomalaiset toimijat tekevät tällä hetkellä pakolaiskriisin ratkaisemiseksi kriisialueilla, ja mitä voisimme tehdä enemmän.
Suomalaiselle tietotaidolle on useissa kriisimaissa kysyntää esimerkiksi rauhanvälitystoiminnassa. Kenties kestävin keino puuttua pakolaisuuden syihin on kuitenkin koulutus: että oppii taitoja, joilla työllistyy. Laadukkaan koulutuksen yhteys nuorten tulevaisuudennäkymien rakentamiseen on selkeä niin meillä Suomessa kuin esimerkiksi Eritreassa.
Opinpolkuja ja uravalintoja kehittämällä puutumme myös radikalisoitumiseen. Autetaan nuoria uuden elämän alkuun ja osaksi yhteiskuntaa, ettei turhautuneista nuorista tule uusia taistelijoita. Tässä työssä suomalaisella opetusosaamisella on rautainen maine ja maailmalla kasvava kysyntä.
Eritrealaiset ovat kolmanneksi suurin turvapaikanhakijoiden ryhmä Euroopassa. Suomi on tukenut vuodesta 2014 lähtien Eritreassa tapahtuvaa opetussektorin kehitystyötä.
Kirkon Ulkomaanapu on yksi harvoista kansainvälisistä avustusjärjestöistä maassa. Sen työ keskittyy opettajien kouluttamiseen, sillä kuten pian satavuotiaan Suomen tarina todistaa, oppimisen perusedellytyksenä ovat motivoituneet ja osaavat opettajat.
Myös Opettajat ilman rajoja, suomalaisten järjestöjen ja opetusalan toimijoiden verkosto, on lähettänyt asiantuntijoita tukemaan Eritrean opettajankoulutuslaitosta, ja useat suomalaiset korkeakoulut ovat käynnistämässä hankkeitaan maassa.
Keskusteluissa eritrealaisten opettajaopiskelijoiden kanssa välittyy kirkkaasti korkea motivaatio valmistua opettajiksi ja halu vaikuttaa siihen, että seuraava sukupolvi saa entistä laadukkaamman koulutuksen ja eväät tulevaisuuteen. Koulutus tähtää työllistymiseen ja antaa syyn jäädä.
Tilanne Eritreassa vuonna 2016 on kuitenkin karu: puutetta on niin oppikirjoista, internetyhteydestä kuin osaavista opettajistakin. Yhdessä luokassa voi olla jopa toistasataa oppilasta.
Alkuvuodesta dramaattisesti kutistunut kehitysyhteistyön tuki tekee tilanteesta nurinkurisen. Paine vastata pakolaistilanteeseen on suuri, ja suomalaisella opetusosaamisella voidaan vaikuttaa pakolaisuuden juurisyihin kestävästi, mutta ratkaisujen rahoitusta vähennetään.
Uudelle Euroopan unionin pakolaiskriisirahastolle on kova tarve, ja myös Suomi osallistuu sen rahoittamiseen. On kuitenkin paikallaan miettiä, miten kehitysyhteistyöjärjestöjen työtä pakolaiskriisin lievittämiseksi voitaisiin voimakkaammin tukea vuonna 2016.
Pakolaiskriisin lisäksi elämme keskellä globaalia oppimiskriisiä. On viisasta ratkaista tilanne lähtömaissa, joissa suomalaiset järjestöt ovat jo ainutlaatuisella tavalla strategisesti läsnä – kuten Eritreassa.
Jussi Ojala on erityisedustaja (hauraat toimintaympäristöt) ja Laura Vanhanen koulutussektorin kehityksestä vastaava asiantuntija Kirkon Ulkomaanavussa.