Kuvitus Kaisa Rautaheimo.Kysymys ruotsin kielen asemasta Suomessa voidaan asettaa monella tavalla. Esimerkiksi, tuoko kielivähemmistö maahan jotain sellaista vaikeasti mitattavaa monikulttuurisuutta, jonka ylläpito kannattaa, koska ilman sitä Suomi olisi kaikille huonompi paikka?
Yksi yleisimmistä kielivähemmistöä koskevista väitteistä on, että ruotsinkielisillä on Suomessa liikaa valtaa.
Ruotsalainen kansanpuolue sai viime eduskuntavaaleissa koko maassa 126 520 ääntä eli 4,6 prosenttia äänistä. Pienuudestaan huolimatta Rkp on ollut mukana jokaisessa hallituksessa vuodesta 1975. Miksi, valtiotieteen emeritusprofessori Tuomo Martikainen?
”Ensinnäkin pragmaattisista syistä. Suomen poliittinen linkki Pohjoismaihin menee pitkälti Rkp:n kautta. Voin vain kuvitella, millainen älähdys Ruotsista ja muista Pohjoismaista lähtisi, jos Rkp poistettaisiin hallitusvastuusta. Hallituksen sisällä Rkp:lla on ollut vaa’ankieliasema vasemmiston ja oikeiston kamppailussa. Se on ollut maltillinen, sovitteleva, helppo kaikille ryhmille, ja tässä mielessä salonkikelpoinen puolue. Rkp edustaa ainoata liberalismin linnaketta Suomessa, mikä myös perustelee sen paikkaa hallituksessa. Se on legitimoinut asemaansa myös siten, että sillä on ollut aina eteviä poliitikkoja.”
Entä yleinen käsitys poliittisesta symbioosista: Rkp liittoutuu aina kulloinkin vallassa olevan suuren puolueen kanssa ja kumpikin hyötyy? Rkp tukee hallituksen politiikkaa, mitä se onkaan, ja saa vastineeksi hallituksen tuen kielipolitiikalleen?
”Se on selvä. Mutta on hyvä muistaa, että koko ruotsinkielisen väestön olemassaolo on erittäin riippuvainen poliittisista päätöksistä. Rkp:n on keinoilla millä hyvänsä päästävä näköalapaikoille ja hallitukseen. Politiikka merkitsee Rkp:lle enemmän kuin muille puolueille, tässä mielessä Rkp ei ole tavallinen puolue.”
Mutta eikö automaattiselta vaikuttava hallituspaikka ole arveluttavaa kansanvallan näkökulmasta?
”Päällisin puolin se saattaa vaikuttaa tältä. Mutta vähemmistön suojelulla on aina hintansa. Voidaan kysyä, onko suojelu sen väärti. Minun mielestäni on. Ainahan enemmistö kokee vähemmistön suojelemisen paapomisena, mutta suomenruotsalaiset itse eivät koe olevansa minoriteetti vaan osa suomalaisuutta.”
Lue lisää SK:sta 34/2010. Lehden kansijutussa aihetta käsitellään kymmenen yleisimmän väitteen kautta:
Mitä mieltä olet? Osallistu keskusteluun.
Lisää aiheesta
Opetushallituksen pääjohtaja: ”Ruotsin kieli pysyy perusopetuksessa” (Suomenkuvalehti.fi 4.1.2010)
Pakkoruotsia koskevat jutut Suomenkuvalehti.fi:ssä.
pakkoruotsi , suomenruotsalaisuus , suomenruotsalaiset , ruotsin kieli
Vähemmistön suojelulla on tosiaan hintansa…
Tehdäänpä pieni ajatusleikki B1-kielen ja armeijan välillä kansankunnan näkökulmasta.
Peruskoulun tuntijako on sellainen että B1-kielen (ruotsi) osuus on yhteensä 6 vuosiviikkotuntia 7-9 luokalla (3 vuotta) ja 7-9 luokkien kokonaisvuosiviikkomäärä on vastaavasti 90. Eli 6,66% koko ikäluokan työpanoksesta sijoitetaan 3 vuoden ajan B1 kieleen, eli 0.2 vuoden työpanos koko ikäluokkalle. [1]
Lisäksi lukioon hakee noin 50% [6] ikäluokasta vuosittain, lukiossa on 5 pakollista kurssia B1-kieltä kaikkiaan 75 kurssista [5]. Jos lukion kestoksi arvioidaan
3 vuotta saadaan 50%*(5/75)*3v=0.1 vuoden panostus ikäluokkaa kohti.
Vastaavasti armeija kouluttaa 80% ikäluokasta (miehistä) [2], joista 41% 6kk, 12% 9kk ja 29% 12kk [3]. Miehiä ikäluokasta on 2 611 653/5 326 314=49% [4]. Eli varusmiespalvelukseen Suomi sijoittaa 49%*80%*(41%*6kk+12%*9kk+29%*12kk)=2,75kk=0,23 vuoden työpanoksen ikäluokkaa kohti.
Kansakuntamme sijoittaa siis pelkästään peruskoulun ja lukion aikaiseen B1-kieleen noin 0.3 vuoden työpanoksen jokaista ikäluokkaa kohti ja varusmiespalveluksen vastaavasti vain 0.23 vuotta.
Tähän vähemmistön suojeluun sijoitetaan Suomessa siis jostain syystä enemmän kuin koko maan puolustukseen.
[1] www.oph.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/oph/embe ds/46678_pops_liite4.pdf
[2] www.mil.fi/perustietoa/julkaisut/toimintakertomus/toimi ntakertomus_2008_fin.pdf
[3] www.defmin.fi/files/1053/Asevelvollisuusjarjestelman_yh teiskunnallisia_vaikutuksia.pdf
[4] www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html
[5] www.oph.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/oph/embe ds/47345_lukion_opetussuunnitelman_perusteet_2003.pdf
[6] www.stat.fi/til/khak/2008/khak_2008_2009-12-09_tie_001. html
Diplomaatiset välit pohjoismaihin ovat erittäin tärkeät, joss niitä ylläpidetään rkp.n avulla niin se on aika pieni kustanuss. En pysty ymmärtämään tätä ruotsinkielen vihaa. Pitäiskö saamen kieleiset koulut ja palvelut lopettaa kokonaan lapista kanssa. Molemmat kielet kuuluvat suomen historiaan ja ovat mukava lisä meidän suomalisessa kulttuurissa. Kaikki ovat kuitenkin yhtä paljon Suomalaisia vaikka ne puhuu toista kieltä.
”Toivottavasti rkp ei pääse seuraavaan hallitukseen ja saadaan vihdoin tasa-arvoa tähän maahan”. Millä sinä tuon perustelet. Toinen kieli on aina rikkaus ja kyllä meidän suomalaistens pitäisi rupea avaamaan silmämme, koska tälläisen pienen valtion paras valtti kortti on kansanväleistyminen, ja hyvät välit toisiin maihin.
Hyvä ”keletappi”! Laitahan viestiä vielä kansanedustajillekin, että saavat siellä sitten laskeskella ja miettiä.
On suurta typeryyttä tämän niukkuuden keskellä ylläpitää Suomen kallista kaksikielisyyttä. Kaikkialta muualta on jouduttu tinkimään, vähentämään, supistamaan mutta ei kaksikielisyydestä. Se ei 2000-luvulla ole edes elävää vaan keinotekoista lailla ja rahalla ylläpidettyä. Mitä kaikkea saisikaan vanhukset tai sairaanhoito kun ne miljardit vuositain ohjattaisiin heille, oikeille tarvitsijoille. Vastauksena aloituksen otsikkoon: Kyllä. Säätiöt, jotka ohjailevat rahavirtoja Suomen politiikan kentillä, ovat juuri ruotsinkielisiä j niiden tarkoitus on ainoastaan pitää edelleen valtaa.
Suomenkielinen sanoo:: ”Toinen kieli on aina rikkaus”
Onko neljä kieltä vieläkin rikkaampaa? Onko se sinun ”toinen” kielesi aina välttämättä ruotsi? Kaksikielisyys nykyisellään EI ole rikkaus, vaan ainoastaan vaatii rikkautta. Muistattehan Ruotsin ex-pääministerin lausunnon että Ruotsilla ei koskaan olisi varaa kaksikielisyyteen.
”Molemmat kielet kuuluvat suomen historiaan ja ovat mukava lisä meidän suomalisessa kulttuurissa.”
Kuuluvat joo Suomen historiaan, ja sitä voisi käsitellä historian tunneilla kouluissa. PAKKOruotsiin se on kyllä tosi huono perustelu. ”Mukava lisä” se voi myös
olla, mutta Suomen pitäminen kakskielisenä suhteella 5-95 on järjetöntä.
”pienen valtion paras valtti kortti on kansanväleistyminen, ja hyvät välit toisiin maihin.”
Suomiko kansainvälistyy sillä, että tulevaan työelämään ja maan rakentamiseen valmennaudutaan opiskelemalla pientä PAKKOruotsia? Hyvät välit toisiin maihin pidetään sillä, että omat edustajamme - niin työelämän kuin politiikankin - hallitsisivat ranskan, venäjän, saksan jne kielet edes kohteliaisuuksilla. Sinä olet lukemani perusteella varmistamalla nämä asiat ruotsin kielen avulla. Oletko asunut jossain tynnyrissä tai Närpiön perukoilla?
Vaadin minoriteettien suojelun nimissä saamelaisten, venäläisten ja somalialaisten puolueita ikiaikaisesti hallitukseen sekä pakollisiksi kieliksi ruotsin rinnalle. Suojelulla on hintansa, mutta kyllä se kannattaa. Myös he kokevat olevansa osa suomalaisuutta. Myös näillä (tulevilla) puolueilla on varmasti tarjota aina ”yhtä eteviä” poliitikkoja kuin RKP:lla.
Valtaa on liikaa nimenomaan kielikysymyksessä, muissa kysymyksissä heillä ei olekaan mitään kantaa. Mutta kielikysymyksissä, koulujen kieltenopetus ja suomenkielisten kielitaitovaatimukset, vähemmistö sanelee ehdot enemmistölle- ja enemmistöä edustavat puolueet aina siunaavat nuo vaatimukset-maamme kilpailukyvyn ja kehityksen vahingoksi.
Ei suomalaisuuteen kuulu härski muiden simputtaminen omien etuoikeuksien ylläpitämiseksi.
Mainittakoon muuten, että suomalaisuuteen kuulu kansalliskirkko ortodoksit,
mutta luterilaisella enemmistöllä ei ole velvoitetta ylläpitää ortodoksisuutta.
Toisen kansalliskirkon
ylläpito ei siis ole enemmistön vastuulla.
Mutta toisen kansalliskielen, ruotsin, ylläpito on jostain syystä sysätty suomenkielisten harteille..
Uskonnonvapauden lisäksi meidän pitää saada myös kielivapaus.
Ruotsin kieli on muuttunut lyhyessä ajassa kehityksen moottorisa kehityksen seisontajarruksi.
Siksi sen asemaa on nopeasti heikennettevä,
jotta emme turhaan investoi sellaiseen, josta ei tule tuottoja.
Minusta on kauhea haitta suomalaiselle kulttuurille ruotsalaisuuden ylläpito. Ei millään pahalla. :)
Minusta on helvetin hyvä että meillä Suomessa on kaksi virallista kieltä. Suomi nyt muutenkin on niin ”itä-blokki” maa verrattuna Skandinaviaan, ja lopulta muuhun Eurooppaan. Sitä en ikinä ole ymmärtänyt miksi joku haluaisi poistaa koko tämän ruotsinkielisyyden Suomesta? Verorahoja ne suomenruotsalaisetkin maksavat, luultavasti jopa enemmän kun perus matti meikäläinen.
Miksi Tommi Penttinen luulee, että Suomi olisi vielä enemmän ”itä-blokki” maa verrattuna Skandinaviaan, jos meillä olisi muiden Pohjoismaiden tapaan yksi pääkieli (Norjassa norja, Tanskassa tanska, Ruotsissa ruotsi, Islannissa islanti) ja muut olisivat vähemmistökieliä?
Suomi ei kuulu Skandinaviaan, pohjoismainen yhteistyö käydään joko englanniksi tai suomenruotsalaisten kanssa ruotsiksi. Suomi ON idässä, sille me emme voi mitään. Mutta me voimme mennä ilman keinotekoista kaksikielisyyden identiteettiä mennä Eurooppaan ja maailmalle suomalaisina.
Yleisesti ottaen 1/3 väestöstä oppii niin monta kieltä kuin haluaa, toinen 1/3 oppii yhden vieraan kielen ja kolmas 1/3 oppii vain oman kielensä. Tämä pätee hyvin esim. suomenkielisiin suomalaisiin ja ruotsinkielisiin ruotsalaisiin ja kaikkiin selkeän enemmistökielen puhujiin maapallolla (esmi. saksankieliset Saksassa tai ranskankieliset Ranskassa). Suomen ruotsinkieliset oppivat kieliä hieman enemmän/”paremmin”, koska a) heidän oma kielensä on niin hyvin suojeltu Suomessa ja b) heillä on mahdollisuus kuulla suomea joka päivä. Mahdollisena C-kohtana voisin mainita, että suuri osa kielellisesti
ei-lahjakkaista ruotsinkielisistä on jo vaihtanut kielensä suomeksi, joten jäljelle on jäänyt pelkät kielellisesti lahjakkaat. Mahdollisena D-kohtana mainitsen, että siellä missä C-kohta ei pidä paikkansa, ruotsinkieliset pyörittävät laajaa kielipalettiaan muun osaamisen kustannuksella - vrt. esim. suomenkielisten ja ruotsinkielisten PISA-tulokset.
Ylläolevasta voidaan päätellä, että pakollinen kieltenopetus sortaa noin 2/3:aa väestöstä. Heillä ei ole edellytyksiä oppia ruotsia, kun otetaan huomioon kaikki muut vaatimukset, mitä heille asetetaan (esim. englanti, jota Suomessa kuten kaikissa muissakin maissa on osattava, koska se on lingua franca).
Viimeisen 20:n vuoden aikana tehdyissä mielipidemittauksissa on päädytty samaan: 2/3:n oikeuksia poljetaan.
Yliopistoissa ja virkamiestasolla vaadittu ruotsin osaaminen kärjistää tilannetta entisestään.
Lisäksi RKP:n ja ruotsinkielisten enemmistön vaatimus suomenkielisten kielitaidon suhteen kärjistää vielä entisestään tilannetta.
On täysin selvä, että järjettömyys on lopetettava. Mitä nopeammin, sen parempi. Vähemmistö on vähemmistö vaikka voissa paistaisi.
Tommi Penttinen
”Minusta on helvetin hyvä että meillä Suomessa on kaksi virallista kieltä.”
Suomessa on _aina_ ollut kaksi virallista kieltä, eikä siihen tarvita pakkoruotsia. Itseasiassa Suomessa oli kaksi virallista kieltä vuosikymmeniä, ennenkuin joku idiotti keksi, että tämän takia kaikkien pitää opiskella ruotsia.
Esimerkiksi Espanjassa on neljä virallista kieltä eikä se siellkään tarkoita, että kaikki pakotetaan opiskelemaan espanjaa, baskia, katalaania ja galegoa.
Tommi Penttinen: Baltiasta kotoisin olevana ihmettelen tuota itäblokki-vihaasi.
Itäblokin maat vetävät paljon enemmän ulkomaisia investointeja kuin ”skandinaavinen” Suomi,
jopa Suomesta tuotantoa siirretään Puolaan, Viroon, Slovakiaan jne.
Kuulumme kaikki blokit nykyään Eurooppaan,
Suomi ei ole jokin Skandinavian etäispääte,
jota varten koko maan pitää olla pakkoruotsitettu.
Ruotsin kieli voidaan aivan hyvin museoida niille seuduille,
missä se on luontaisesti vahva eli Tammisaari, Korsholm ja vastaavat.
Muualta ruotsin kielen virallinen asema voidaan aivan hyvin poistaa.
Sopiva raja on 20 %. Siis jos ruotsinkielisiä on 20 %, palvelut pitää järjestää ruotsiksi.
Tuollaisia paikkakuntia on hyvin, hyvin vähän.
Mites mene ruosinkielen kanssa lääkäripalvelut?
Ennen jokaisen ruotsiapuhuvan oli saatava lääkäripalvelut omalla kielellänsä. Nyt lääkäreitä virtaa entisistä itä-blokin maista ja lääkäripalveluita ei saa edes suomenkielellä. Vieläkö ruotsinkielisille järjestetään palvelut ruotsiksi ja suomenkielisille jollakin muulla kielellä kuin suomeksi?
”Suomalainen” onko siis ratkaisusti kaikkeen poistaa Rkp, ja ruotsinkieli Suomesta kokonaan? Mitä tällä saavutat? Säästääkö suomi rahaa tässä? Tällä hetkellä Suomi käyttää ylivoimaisesti eniten rahaa Sosiaali- ja terveysministerioon, eli kaikkiin juoppoihin jotka ei edes yritä saada töitä vaan notkuu kaljapullo kädessä Kelan kanssalla. Luulen että rahaa ei ruotsinkielen ”ylläpitoon” niin paljoa mene.
Ruotsissa puhutaan ruotisa, ollut ykköskieli jo 1300 luvulta lähtien, jolloin Suomi kuului ruotsille. Tänä päivänä ruotissa noin 15% ulkomaalaisia joten luulenpa että jos kuuntelet Tukholmassa mitä
siellä puhutaan niin aikalailla useita eri kieliä. Eroksi voidaan laittaa se että 90% suomenruotsalaisista osaa puhua suomea, useammat niin hyvin että et voisi edes epäillä niitä suomenruotsalaisiksi.
Miksi sanot että kaksikielisyys on keinotekoista? Eikö sodan aikana suomenruotsalaiset sotineet yhtä kovaa saman maan puolesta? Arvelenpa että noina aikoina ei paljon piitattu jos joku puhu ruotsi vai suomea, silloin keskityttiin olennaiseen. Samaa ajattelutapaa ehdotankin nykypäivänä. Huomaa että Suomi on hyvinvointivaltio kuin joka pienestä asiasta pitää valittaa.
Nimimerkki ”Suomenkielinen” ei kirjoituksensa kieliasun perusteella ole suomenkielinen, vaan hänen äidinkielensä on ruotsi. (Hän sortuu juuri senkaltaisiin kielioppivirheisiin, jotka ovat ruotsinkielisille tyypillisiä, kun he yrittävät puhua suomea.) Intomielisillä ruotsin puolustajilla on kuitenkin jo pitkään ollut yhtenä taktiikkana esiintyä ”suomenkielisenä” erilaisissa nettikeskusteluissa - ja täten luoda vaikutelmaa että suomenkielistenkin keskuudessa vallitsisi laajasti sellainen käsitys, että koulujen pakkoruotsi ja muu ruotsinkielisyyden paapominen on aivan ok juttu.
Mitä hänen varsinaisiin
argumentteihinsa tulee, niin ne ovat erittäin heppoisia. Viittaus saamelaisiin ja saamenkielisiin kouluihin ei päde, koska eihän kaikkia suomalaisia ole suinkaan pakotettu opiskelamaan koulussa saamen kieltä! Saamen kohdalla onkin juuri menetelty järkevästi ja oikeudenmukaisesti - toisin kuin ruotsin kohdalla.
Hänen väitteensä siitä että toinen kieli (tässä tapauksessa siis ruotsi) on aina rikkaus, on pelkkä puhkikulunut klisee. Toki kielitaidosta on aina jotain hyötyä, mutta olennaista on huomata että kaikki kielet eivät suinkaan ole samanarvoisia. Joistakin kielistä on selvästi enemmän hyötyä kuin toisista.
Karu tosiasia on se, että nykyajan globalisoituneessa maailmassa moni muu kieli on paljon tärkeämpi kuin ruotsi. Niinpä on silkkaa verovarojen tuhlausta pakottaa Suomen kaikki koululaiset opiskelemaan tätä sangen vähämerkityksellistä pikkukieltä - varsinkin kun nämä ruotsille uhratut resurssit ovat pois tärkeämpien kielten opiskelusta.
Jos ruotsi olisikin joku englannin tai ranskan kaltainen suuri maailmankieli, voisi koulujen pakkoruotsin voisi vielä jotenkuten hyväksyä. Voisihan asiaa perustella sillä, että pienen kotimaisen marginaalikielen lisäksi lapsi oppii myös suuren maailmankielen, mistä on hänelle varmasti merkittävää hyötyä elämässään. Nyt tällaista perustetta ei kuitenkaan ole, vaan tämän pienen marginaalikielen opiskelu päinvastoin jopa haittaa niiden isojen maailmankielten opiskelua.
”ratkaisusti kaikkeen poistaa Rkp, ja ruotsinkieli Suomesta kokonaan”
Voi itku tätä melodramaa: ”Kokonaan poistaa”, kun halutaan saada järkeä ja kohtuullisuutta koko maan kattavaan kaksikielisyyteen:
Kielikysymyksissä, jos missä, tehdään kaikkialla maailmassa alueellisia ratkaisuja.
Mutta samanaikainen alueellinen erityisasema ja koko maan kattava kaksikielisyys on mahdoton ajatus. Ensin pitää purkaa koko valtakunnan virallinen kaksikielisyys ja tehdä päätös alueellisesta kaksikielisyydestä.Silloin ruotsia käytetään niillä alueilla, missä merkittävä osuus sitä puhuu-.
Merkittävä osuus on 20-25
%. Sellaisia alueita ei Suomessa monia ole.
Saamen kielen hallintoalue kattaa neljä kuntaa, siellä palvelut toimivat saameksi.
Samanlainen ratkaisu ruotsin kielelle, silloin homma toimii.
Nykymuotoinen ylimitoitettu virallinen kaksikielisyys on ajettava alas
ja korvattava alueellisella ratkaisulla.
Tommi: jos 90% ruotsinkielisistä (5% väestöstä) puhuu erinomaista suomea, ei voida puhua mistään kaksikielisyydestä. Ruotsinkielisiä palveluita todellisuudessa tarvitsee noin 0,5-1% väestöstä.
Vähemmistö on vähemmistö, sillä sipuli.
Tommi Penttinen, oletkos kuullut sellaisesta asiasta kuin ”Munsalan soutukerho”? Termi tarkoittaa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla jatkosodan aikana ilmennyttä laajamittaista rintamakarkuruutta. Asekuntoiset miehet pakenivat sankoin joukoin veneillä Pohjanlahden yli Ruotsiin välttyäkseen joutumasta palvelukseen Suomen armeijassa. Ilmiö oli varsin laaja, paikoin jopa kokonaisin kyläkunnittain asevelvollisuusikäiset miehet siirtyivät Ruotsin puolelle.
Niin että se niistä väitteistä suomenruotsalaisten ”yhtä kovaa saman maan puolesta” sotimisesta.
1- Laajemminkin ihmetyttävät nämä kaksoisstandardit:
Välillä ruotsinkieliset ylpeilevät sillä, että osaavat täydellisesti suomea, mutta
kun pitää aidosti kilpailla suomalaisten kanssa, piiloudutaan kiintiöihin ja
kielitaitovaatimuksiin, joiden avulla kompetenssin puuttuessakin päästään hyviin asemiin.
Kyllä tämä muistuttaa oligarkiaa ja harvainvaltaa, jota esiintyi esim.
Neuvostoliitossa (kommunistisen puolueen jäseniä oli 5 %,
kaksikielisyysoligarkian jäseniä meillä 5 %).
Maamme keinotekoinen, mutta virallinen kaksikielisyys siis sortaa maamme enemmistöä.
Vai pitäisikö meidän ”liittyä
kommunistipuolueeseen”, jotta pääsisimme virkakiellosta ?
Siis vastaava järjestelmä kuin kommunismissa.. ideologinen puhtaus ratkaisee
työ- ja opiskelupaikan,
Homma on vain niin sisäänrakennettu, ettei sitä heti huomaa.
Minulla on kokemus kommunismista, joten näen rakenteen samankaltaisuuden-
Suomen kaksikielisyys on epäoikeudenmukainen ja epätarkoituksenmukainen järjestelmä,
joka turvaa kaksikielisyysnomenklaturalle oikotien onneen.
Tuo valittujen joukko sitten tietysti tekee kaikkensa, jotta ei menetä valtaansa.
Aivan kuten tekivät sosialistimaiden kommunistit ja heidän häntyrinsä.
Mutta, kyllä se loppu tuli sillekin.
Tommi:
<i>”Suomalainen” onko siis ratkaisusti kaikkeen poistaa Rkp, ja ruotsinkieli Suomesta kokonaan?</i>
Ei tietenkään, miksi niin kuvittelet? Puhun PAKOLLISESTA ruotsin kielen opetuksesta ja kaksikielisyydestä, joka on vain paperille määritelty eikä todellisuutta vastaava.
<i>juoppoihin jotka ei edes yritä saada töitä vaan notkuu kaljapullo kädessä Kelan kanssalla.</i>
Johan tässä sai uutisissa lukea, miten huolestuneita ollaan isosta alkoholiongelmasta Närpiössä. Johtuu identiteettikriisistä, kun nuoret eivät kohtaa todellisuutta.
<i>Luulen että rahaa ei ruotsinkielen ”ylläpitoon”
niin paljoa mene.</i>
Luulo ei ole tiedon väärti. Suomen kaksikielisyys maksaa, se on päivän selvää. Muistathan Perssonin lausunnon Ruotsin varattomuudesta?
<i>Ruotsissa puhutaan ruotisa, ollut ykköskieli jo 1300 luvulta lähtien, jolloin Suomi kuului ruotsille.</i>
Ruotsissa on puhutta myös suomea ikiaikaisista ajoista lähtien, Tukholman korkeudelle saakka pohjoisesta on ollut suomenkielisten aluetta. Tiedätkö, miten niille suomenkielisille kävi? Nykyisin Ruotsissa asuu 470 000 suomen kielen puhujaa. Määrä on paljon suurempi kun laskemme meänkieliset mukaan, jotka puhvat suomen kielen murretta, ei mitään eri kieltä. Vain Ruotsi on halunnut eriyttää heidät, jotta suomenkielisten alue pienenee. Suomessa puhutaan lähes 200 eri kieltä äidinkielenä.
<i>Miksi sanot että kaksikielisyys on keinotekoista? Eikö sodan aikana suomenruotsalaiset sotineet yhtä kovaa saman maan puolesta?</i> Ei. Keinotekoista juuri siksi, että maa, jossa 4,6% on ruksannut itsensä ns. ruotsinkieliseksi osaamalla myös hyvin suomea, ja 92% on suomenkielisiä ja Suomi on yksi maailman yksikielisimmistä maista. Siksi. Jälkimmäiseen vastasin 'ei' siksi, koska on yleisesti tiedossa ruotsinkielisten suuri osuus rintamakarkureista. Onko ”Munsalan soutajat” tuttu käsite? Entä ”Uumajan lohko”? Ja mitä ihmettä Suomen sodat maata vastaan, jota ei ole enää olemassakaan, liittyy kaksikielisyyteen?
Kenen vallassa on kieltää suomenkielisiltä valinnanvapaus opiskeltavien kielten suhteen?
Kaikki argumentit ovat vapaan kielivalinnan puolella, jos maa on Ruotsi, Tanska, Viro tai vaikkapa autonominen Ahvenanmaa. Mutta Suomessa asia riippuu siitä, minkälaisen kansallisen identiteetin yksilö on omaksunut.
Suurin osa suomenkielisistä kokee olevansa yhtä vapaita ja sivistyneitä kuin ruotsalaiset, tanskalaiset, virolaiset tai vaikkapa ahvenanmaalaiset, ihan oman äidinkielensä suomen ja itse valitsemiensa vieraiden kielten varassa. Heidän mielestään siis kielivapaus Suomessa on ihan samanlainen
asia kuin kielivapaus Ruotsissa, Tanskassa, Virossa tai Ahvenanmaalla.
Mutta osa kansasta on ottanut kaksikielisyysideologian tosissaan. Heille suomenkielinen on vain puolikas suomalainen. Kokonainen, sivistynyt ja juurensa tunteva suomalainen on vain sellainen, joka osaa sekä suomea että ruotsia.
Tämä on mielestäni identiteettikysymys.
Jos ihmisen kokemus suomalaisuudesta nivoutuu kaksikielisyyteen, ei ole olemassa mitään kielivapautta. Suomalainen, joka jättää ruotsin opiskelematta, ei tällaisen ihmisen mielestä ole täysi suomalainen vaan kulttuurivajakki, vaikka hän olisi kuinka fiksu ja monitaitoinen ja avaramielinen kuin taivas itse.
Tuolta pohjalta on todella vaikea suhtautua arvostavasti vapaaehtoisen ruotsin kannattajiin. Heissä nähdään vain kateutta ja hurrivihaa. Uskon, että tätä asennetta voisi helpottaa, jos ihmiset ymmärtäisivät, että kansallisia identiteettejä voi elää rinnan useammanlaisia, aidosti erilaisia, eikä toisen identiteettiä voi lähteä muuttamaan pakolla.
Eivätkö suomenkieliset ihan oikeasti olisi jo kypsiä valitsemaan itse?
Ruotsin pakollisuus Suomessa liittyy ajatukseen, että suomalaisten historia on sidottu Nordeniin, suomalaisten yhteiskunnallinen ilmapiiri ja oikeuskäsitys on sidottu Nordeniin ja suomalaisille tekisi kaikin tavoin hyvää olla osallisia Nordenista.
Mutta Norden ei ole valtio, eikä se saisi olla sellainen ”vår stam och vårt språk” -henkinen yhteisö, johon on pääsyvaatimuksena tietynlainen Norden-identiteetti. Kyse on arkisemmasta yhteistyöstä pohjoisen meren äärellä ja ikiaikaisten yhteyksien jälkeen.
Ruotsinkieliset itse myöntävät kokevansa itsensä nimenomaan osana Nordenin kielienemmistöä.
Ja tämähän on ok. On luontevaa, että maan kielivähemmistö kokee viiteryhmäkseen omankielisen kulttuurialueen, joka avautuu aivan vieressä.
Ongelmia syntyy vasta, kun moni päättelee, että vastaavasti suomenkieliset ovat Nordenin kielivähemmistö ja että suomenkielisten ei nyt auta muu kuin yrittää saavutta Nordenissa vaadittava ruotsin taito, sellainen mamuruotsi, jolla sitten saa sitä goodwilliä maailmalla ja käy skandinaavista. Auts.
Minulla ei ole mitään Norden-identiteettiä vastaan. Suomessa on monenlaisia identiteettejä ja tällainen Norden-suomalaisuus kuuluu asiaan. Mutta pitäisi ymmärtää, että suurella osalla suomalaisia voi olla ihan oma ja ok Suomi-identiteetti, jossa Norden on mukavan naapurin roolissa, ei ikuisena emoalueena.
Toivoisin, että pikkuhiljaa ja lempeästi tohtisimme analysoida näitä identiteettieroja. Tiedän, että asia on arka, koska toisaalta halutaan painottaa, aivan oikein, että ruotsinkielinen on yhtä lailla suomenmaalainen/suomalainen kuin suomenkielisetkin. Mutta näin vanha kansa kuin suomalaiset kantaa väistämättä erilaisia kansallisia identiteettejä ja ristiriidat identiteettien välillä kuuluvat asiaan, ne jopa rikastavat.
Identiteetit eivät olekaan se ongelma, vaan ongelma on se, mitä tapahtuu maan suomenkielisten ja uussuomalaisten kieliopinnoille, joita nyt Norden-identiteettiin vedoten rajoitetaan.
Saammeko pian valita itse ne kulttuurit ja kielet, joita haluamme opiskella? Saadaanko Suomeen elinkeinoelämän toivoma laaja kielivaranto? Pidetäänkö kieliopintojen määrä kohtuullisena vai yritetäänkö maailmanennätystä kieltenopiskelussa muun oppimisen kustannuksella?
Nordborien kielivaranto ei tulee apuun, kun Suomessa tarvitaan vieraiden kielten osaajia kulttuurin rakentamisessa, kaupassa tai tieteen teossa. Me emme ole Norden-nimisen valtion osa vaan itsenäinen maa, jonka on selvittävä itse. Tarvitsemme vapaan maan kielivarannon.
Timo Raunio: ”Nimimerkki ”Suomenkielinen” ei kirjoituksensa kieliasun perusteella ole suomenkielinen, vaan hänen äidinkielensä on ruotsi. (Hän sortuu juuri senkaltaisiin kielioppivirheisiin, jotka ovat ruotsinkielisille tyypillisiä, kun he yrittävät puhua suomea.)”
Mutta sehän on hyvä, että hän yrittää puhua suomea! Siihen pitää kannustaa koska jokaisen kannattaa osata maan pääkieltä. Jos ”Suomenkielinen” kirjoittaisi ruotsiksi täällä, hän tietää ettei sanoma menisi edes perille.
Enemmistö suomalaisista haluaa poistaa pakkoruotsin ja demokratiassa se on ainoa tarvittava peruste.
Kaksikielisyyden ja pohjoismaisten kontaktien ylläpito on valtion tehtävä, ei yksilön. Lapset opiskelevat koulussa itseään varten, eivät valtiota varten.
Suomi ei ole osa Skandinaviaa.
”Voin vain kuvitella, millainen älähdys Ruotsista ja muista pohjoismaista lähtisi, jos rkp poistettaisiin hallitusvastuusta” -Suomi päättää itse hallituksestaan, ei Ruotsi.
Perustuslain takaamat ruotsinkielisten oikeudet eivät tarkoita suomenkielisten velvollisuutta opiskella ruotsia.
”Kaksikielisyys
on rikkaus” - vapaassa maassa jokainen saa itse päättää miten haluaa rikastua.
Ja koska joku kuitenkin ottaa esille ”pakkomatematiikan”: maailmassa on kysi universaali matematiikka Nuorgamista Kapkaupunkiin asti (ja kemia, ja fysiikka) mutta kieliä tuhansia, ja rantaruotsi niistä vähiten tärkeitä.
Naurattaa lukea näitä foorumeita. Itse olen suomenruotsalainen ja voin sanoa että joka kerta kuin näitä keskusteluja luken niin ei voi muuta kuin nauraa sille miten helvetin ahdasmielistä porukkaa löytyy. Jos teitä ei kiinnosta oppia ruotsia niin älkää oppiko. Onhan se vaan niin että kaikki ulkomaalaiset pois ja pakkoruotsi pois kouluista. Tässä ei häviä kukaan muu kuin valittaja itse! Mulle aivan sama puhuuko perus matti meikäläinen suomea ja osaako hän ruotsia. Sen voin sanoa kokemuksesta (sama pätee monessa muussa maassa missä olen matkustanut) että kielitaito EI IKINÄ ole miinusta, pelkkää plussaa.
Puhukaa te valittajat mitä osaatte mä puhun mitä haluan!
Vielä kaksoisstandardeista: Kaksikielisyysnomenklaturaan kuuluakseen ei tarvitse osata ruotsia, kunhan höpisee taukoamatta kaksikielisyyden rikkaudesta ja ruotsin kielen hyödyllisyydestä.
Esimerkkinä opetusministeri Virkkunen; Hän ei itse osaa ruotsia, Ei ainakaan koskaan sitä puhu, mutta vaatii kuin papukaija jokaiselta suomalaiselta koululaiselta ruotsin opiskelua.
Mutta eihän kommunistimaissakaan jokainen kommunistipuolueen jäsen uskonut marxismi-leninismiin, mutta vallassa pysyminen ehtona oli toistaa sen autuutta.
Elämme siis kaksikielisessä Suomessa samanlaisessa ideologisessa valheessa
kuin elivät ENTISEN itäblokin, nykyisen EU-Euroopan kansat.
Vain Suomi on jäänyt menneisyyden, kylmän sodan ja jo 20 vuotta sitten päättyneen ajanjakson vangiksi. Aikoinaan ruotsin kielen virallisuus todella oli ikkuna länteen, YYAn vastapaino, mutta nyt koko Eurooppa on länttä ja elää 2010-lukua. Vain Suomi on jumissa 1970-luvulla kielipolitiikassaan.
”Onhan se vaan niin että kaikki ulkomaalaiset pois ja pakkoruotsi pois kouluista>>
Ja taas melodraamaa. Hoh hoijaa, olivathan venäläisetkin pettyneitä, kun Baltian maat eivät olleetkaan kiitollisia siitä, että sotilaat saastuttivat maaperän, estivät maan kehityksen kymmeniksi vuosiksi, joten on aivan ymmärrettävää, että ”hurrit” heittäytyvät marttyyreiksi.
Kerro tuo kantasi kehityksen ykkösjarrulle, RKP:lle ja muille pakkoruotsittajille.
Kyllä, me saamme vapauden, kuten saivat Baltian kansatkin.
Maahanmuutto ja pakkoruotsin poistaminen liittyvät sikäli yhteen, että meillä on yhä enemmän monipuolista
kaksikielisyyttä, ei siis ainoastaan ruotsi-suomi virallista kaksikielisyyttä.
Siksi ruotsi-suomi -kaksikielisyyden aika on ohi; meille tulee perustuslaillisia ongelmia, kun yhtä tiettyä kaksikielisten ryhmää kohdellaan eri tavalla kuin muita.. miksi esim. venäjä-suomi -kaksikieline ei pääse töihin, vaan etusijalla on hallinnossa ruotsi-suomi -kaksikielinen
Kehitys menee eteenpäin, mutta ”hurrit” tekevät kaikkensa, jotta heidän erityisasemansa ei murtuisi.
Mutta kaksikielisiä on todella muitakin kuin ”viralliset” kaksikieliset…ja se on hienoa se.
Mahtavaa. Ja tällaisia ohjelmia FST5-kanava tarjoaa veronmaksajien rahoilla!
http://arenan.yle.fi/video/1076465
http://arenan.yle.fi/video/1014651
Aivan käsittämätöntä rahan haaskausta.
Perustetaan somalian puolua, venäjän puolua, kiinan puolue, viron puolue ja varmuuden vuoksi vielä marssilaisten puolue. Kaiken kukkuraksi vaihdetaan kaikki suomenkieliset kyltit/tienviitat näille kielille. Epäileville lyödään vain luu kurkkuun ja todetaan, että tämä suomi on monikulttuurinen maa ja se tämä tällainen nojaa seiskalehden tekemään kyselyyn namibialaisilta lehdenjakajille.
Keskityttäisiin nyt vaikka korjaamaan tämä ”hyvinvointivaltion” oikeita ongelmia, kuten koulutus, terveydenhuolto, tule-erot, köyhyys jne. Lopetaan se ruotsalaisten perseen nuolenta nyt jo vihdoinkin. 1700-luku meni jo.
”Voin vain kuvitella, millainen älähdys Ruotsista ja muista Pohjoismaista lähtisi, jos Rkp poistettaisiin hallitusvastuusta.”
Voi sissus. Ruotsiko määrittelee, kuka suomalaisia edustuksellisessa demokratiassa johtaa. Vähemmästäkin on maailmassa sotia aloitettu.
Niin kauan kun vaalimenestyksensä käytännössä menettänyt rkp on hallituksessa, ei Suomessa voi puhua toimivasta demokratiasta. Toisaalta jos rkp:n asema perustuu vieraan vallan pelkoon, siitäkin voi vetää omia johtopäätöksiään.
En todellakaan voi hyväksyä Pohjanmaan rannikkoruotsalaisten leimaamista rintamakarkureiksi.
Varmaan jotain Munsalan soutukerhotyyppistä rintamakarkuruutta on jossain määrin tapahtunutkin, kuten muunkintyyppistä jossain muualla on vähäisessä määrin ollut. Mutta olen sattumalta nähnyt pienessä Raippaluodon kylässä olevat sankarivainajien haudat joita on järkyttävän paljon. Miten tälläinen kyläpahanen on noin monta poikaa edes voinut antaa? Jäikö ketään nuorta miestä edes jäljelle?
Jos on mitään epäilyksiä Pohjanmaan rantaruotsalaisten isänmaallisuudesta suosittelen lämpimästi vierailua Raippaluodon sankarihaudoilla.
”Jos on mitään epäilyksiä Pohjanmaan rantaruotsalaisten isänmaallisuudesta suosittelen lämpimästi vierailua Raippaluodon sankarihaudoilla.”
Aivan vain ystävällisenä vihjeenä; ruotsinkielisten ei ehkä kannata ryhtyä laskemaan sankarihautojaan vertailumielessä.
Hurri: nauratko mielipiteille vai mielipiteiden esittelijöille? Edelliset on poikkeuksetta hyvin perusteltuja mitä tulee näihin kielikeskusteluihin ja jälkimmäiset ovat tavallaisia suomalaisia.
Jos yrität sanoa, että naureskelet tavallisille suomalaisille, minulla ei tässä kohtaa ole mitään sanottavaa siihen.
Pakko ei ole koskaan rikkaus.
Pois pakkoruotsi.
Jos ruotsi olisi ”luonteva osa suomalaisuutta”,
miksi sen pitää olla pakollinen?
Pois pakkoruotsi
Ruotsin kielen opiskeluun on mielestäni erittäin hyvät perustelut.
Ensinnäkin kaikki muut kielet perustuvat ruotsin kieleen, ja siksi ruotsin kielen opiskelu on välttämätöntä. Ilman ruotsin kielen opiskelua emme koskaan voisi oppia kunnolla saksaa, ranskaa, englantia tai espanjaa.
Toisekseen vain ruotsalaisten avulla voimme todella kansainvälistyä. Ruotsalaisilla on hyvät suhteet ulkomaihin ja heidän völjyssään pääsemme sellaisiin pöytiin joihin meillä ei suomalaisina olisi mitään asiaa.
Ruotsin kielen opettaminen kaikille suomenkielisille on meidän kaikkien etu. Tuskin Nokiakaan olisi pärjännyt maailmalla ilman ruotsia.
Kun Virolaiset kysyivät nimestä Itämeri,miten niin Itämeri,,,,meillä voi kysyä miten niin rkp hallitusvaltaan
no historian takia tietysti….
Nyt on mylläkkä alkanut. Ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin poistaa pakkoruotsi kaikilta mahdollisilta koulutuksen asteilta. Maa on muuttumassa väistämättä yksikieliseksi. Eivät ruotsinkieliset enää voi leikkiä kaksikielistä maata.
Muutos tapahtuu nopeammin kuin luulette. Ei ole kaksikielisyys rikkautta suomenruotsin kanssa. Pitäkää rikkautenne ja vaalikaa sitä hyvin.
Ts. eduskuntavaaleissa äänestetään vain Rkp:lle hallituskumppanit. Eikö se pitäisi selvemmin kertoa äänestäjille, jotka luulevat että kyseessä on aidot länsimaiset hallitusvaalit.
Miksi tällaista poliittista järjestelmää tulisi kuvata? Valtio-oppineet voisivat selventää äänestäjille tätä.
Olen jo pitkään pitänyt Suomen valtiollista ja elitististä ruotsalaistamis-instituutiota eli pakollista ruotsin kielen opetusta kansalaisten perusvapauksia sortavana ilmiönä. Suomen Kuvalehden artikkeli oli avoimen kansalaiskeskustelun lähtölaukaus. Toivottavasti tämä asia vihdoin nousisi eduskuntavaalienkin teemaksi. Jutussa mielenkiintoista oli se, että asiantuntija-lausunnot olivat ruotsinkielisten puolella, mutta yleinen kanta ehkäpä hieman kielivapauden kannalla. On mahtavaa huomata, että muutos on tapahtumassa. Uskon että päivä jolloin valtion käytäntö tämän asian suhteen muutetaan tulee
olemaan iloinen sekä suomen- että ruotsinkielisille. Suomalaisuuden tulee tulevaisuudessa enenevässä määrin tarkoittaa suvaitsevaisuutta ja hieman erikoista (ottaen huomioon valtapuolueiden ”pahan allianssin”) on se, että juuri tällä hetkellä ansioituneimmin tälläistä visiota toteuttava ryhmä on Perussuomalaiset.
”Puhukaa te valittajat mitä osaatte mä puhun mitä haluan! Näin ystävämme
Hurri runoili ja on perusteluineen täysin metsässä ihan niin kuin useimmat
ruotsinkieliset ovat.
Tämä ”ahdasmielinen porukka” haluaa vain oikeutta itselleen ja täyden valinnanvapauden
olla lukematta ruotsia, jos ei sitä katso tarvitsevansa. Tämä ihmeellinen pakkoruotsitus
ei pitäisi olla 5% päätettävissä. Ymmärrys näyttää teillä olevan hyvin rajoittunut ja itsekäs.
Suomen talouselämä tarvitsee kielitaitoisia suomalaisia, jotka hallitsevat EU;ssa
tarvittavia kieliä ja sen lisäksi vielä esim.venäjää ja kiinaa. Kahden
pienen kielialueen
kielillä ei maailmalla pärjätä. Ruotsi, Viro ja jopa Ahvenanmaa ovat tehneet järkiratkaisut
omassa kielipolitiikassaan. Suomi-raukka se vain muistelee menneitä ja antaa Rkp:n sanella
jopa pakkoruotsiin ehdotetut lisäykset enemmistön tahtoa vastaan.
Vielä historia tulee tätäkin asiaa ihmetelemään. Missä suossa viipyi suomalainen demokratia.
Kolmas valtiovalta FST 5 lauantaisin klo 21
http://arenan.yle.fi/ohjelma/ee93eec916f1588b5a40988e18 0cd864
Älähän nyt Riski-Ana sorru liioitteluun. Ei tässä kukaan ole sellaista väittänyt, että kaikki Pohjanmaan rannikkoseudun ruotsinkieliset olisivat olleet rintamakarkureita. Totesin vain, että heidän keskuudessaan tällainen ilmiö oli melko yleistä. Se, että jostain löytyy joku sodassa kaatuneiden kunniaksi pystytetty muistomerkki, ei tätä tosiasiaa muuksi muuta.
Mielenkiintoista onkin tutustua luetteloihin, joissa on listattu Suomen kaikki kunnat järjestyksessä sen mukaan, paljonko kyseisen kunnan asukkaita kaatui viime sodissa sankarivainajina. Merkille pantava seikka näissä luetteloissa on se,
että niiden häntäpään (siis vähiten sankarivainajia) muodostavat nimenomaan ruotsinkieliset kunnat. Kaikkein viimeisimpinä ovat luonnollisesti Ahvenanmaan kunnat, sillä ahvenanmaalaisethan vapautettiin asevelvollisuudesta kokonaan. Seuraavaksi listalla tulee sitten juuri näitä ruotsinkielisen Pohjanmaan kuntia, mikä selittyy suurella rintamakarkureiden määrällä.
Kun nyt aiheeseen päästiin, lienee aiheellista muistuttaa myös toisesta samantapaisesta ilmiöstä. Juuri ennen talvisodan alkamista, kun sodan uhka oli jo vahvasti ilmassa, levisi erityisesti varakkaiden ruotsinkielisten keskuudessa innostus jättää kotimaansa ja matkustaa Ruotsiin ”kyläilemään” sukulaisten tai tuttavien luokse. Motiivina tässä äkkiä paisuneessa matkustusinnossa oli tietysti se, että nämä henkilöt halusivat pelastaa oma nahkansa tulevalta sodalta, vaikka kukaan ei tätä tietenkään tohtinut ääneen myöntää. Tällainen toiminta herätti melkoista katkeruutta muissa suomalaisissa - etenkin siinä enemmistössä, jolla ei ollut tuttavia Ruotsissa eikä muutenkaan mahdollisuutta jättää paikkaansa ja lähteä tuosta vaan ulkomaille.
Ilmiö oli niin räikeä, että jopa Hufvudstadsbladet noteerasi asian. Lehti julkaisi 20.10.1939 pääkirjoituksen, jossa se paheksui näitä epäsolidaarisesti käyttäytyneitä ihmisiä. Nykyisen Suojelupoliisin edeltäjä Valtiollinen poliisi arvioi 1. 11.1939, että näitä Ruotsiin ”kyläilemään” lähteneitä oli siihen mennessä 2054 henkilöä, joista tosin kolmisen sataa oli muuttanut mielensä ja palannut sittenkin takaisin Suomeen.
Maailmassa ei ole yhtään maata, jossa ei pärjäisi ilman ruotsinkieltä. Maailmassa on sen sijaan peräti kaksi maata, joissa on kouluissa pakko opiskella ruotsia. Näistä toisessa on alle 5 % ruotsinkielisiä, mutta silti koko kansa pakotetaan ruotsia päähänsä pänttäämään. Ei tällaista käsittämättömyyttä tapaa missään muualla.
Pidetään vaan ruotsi yhtenä virallisena kielenä Suomessa, mutta lopetetaan kouluista tuo äärimmäisen epätasa-arvoinen pakkoruotsi. Virkamiesten puolestaan olisi osattava ruotsia vain virallisesti kaksikielisissä kunnissa.
Toisaalta ruotsinkielisten asema sekä Suomen politiikassa että talouselämässä on niin vahva, että tuskin tämä sukupolvi pakkoruotsin poistoa näkee.
”…Voin vain kuvitella, millainen älähdys Ruotsista ja muista Pohjoismaista lähtisi, jos Rkp poistettaisiin hallitusvastuusta…”
Uskomattomia sammakoita professorin suusta!
Vai olemme me ulkomaille vastuussa hallituskokoonpanostamme?
RKP:n asema ja pakkoruotsin perustelut saavat yhä surkuhupaisempia piirteitä.
”…Voin vain kuvitella, millainen älähdys Ruotsista ja muista Pohjoismaista lähtisi, jos Rkp poistettaisiin hallitusvastuusta…”
Uskomattomia sammakoita professorin suusta!
Vai olemme me ulkomaille vastuussa hallituskokoonpanostamme?
RKP:n aseman ja pakkoruotsin perustelut saavat yhä surkuhupaisempia piirteitä.
SK:lle kiitos keskustelun avauksesta. Huomatkaa kuitenkin, että kielipoliittiset sopimukset tehnyt eliittimme taas katsoo, voisiko tämänkin sivuuttaa vain vaikenemalla.
Puskii, vallan vahtikoirat..!
Jukka 122 miten perustelet väitteesi että kaikki kielet perustuvat ruotsiin , ja että ilman ruotsia ei voi oppia englantia? Peruskoulussa englannin opetus alkaa jo 3 luokalla ja ainakin itse opin sitä hyvin vaikken ruottia osannut sanaakaan.
Odottaisin kriittistä rationaalista tosiasioihin perustuvaa analyysia, mutta sitä lienee turha odottaa.
Tämä ahdasmielinen porukka poistaa pakkoruotsin ja kaksikielisyyden nopeammin kuin uskottekaan. On jo odotettu liian kauan.
Kansa on herännyt ja vaatii oikeutta itselleen.
Miten voit väittää, että maa on kaksikielinen ja pääväestön on ylläpidettävä tuota ylellisyyttä verorahoillaan? Sano vaan vapaasti rasistiksi. Sillähän voi peittää sen, että ei ymmärrä oikeudenmukaisuudesta mitään.
Kenen joukoissa sinä seisot?
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Potnapekka kirjoitti:
”Voin vain kuvitella, millainen älähdys Ruotsista ja muista pohjoismaista lähtisi, jos rkp poistettaisiin hallitusvastuusta”
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa, onko professoristasoinen mies noin suomettunut pohjoismaihin päin. Provinssi-Suomessa valta kuuluu Suomen kansalle, ei muille valtioille (Niin no, 1.1.1995 valtaa luovutettiin perustuslain vastaisesti lähinnä euroopan suurille). Toivottavasti rkp ei pääse seuraavaan hallitukseen ja saadaan vihdoin tasa-arvoa tähän maahan.