Minne katosivat oikeat kilometripylväät?

matkustaminen
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kilometripylväs
Tolppa kertoo matkan. Turusta on tultu 20 kilometriä, Poriin on istumista vielä 121 kilometriä. Kuva Markus Pentikäinen

“Isi, monta kilometriä vielä mummolaan?” kuuluu auton takapenkiltä tasaisin väliajoin. Kaksi pientä koululaista ovat kärsimättömiä, Lassi on lukenut Tex Willer-lehden jo Heinolan paikkeilla. Heikki taas ei pysty lukemaan lainkaan, koska sitten tulee oksennus.

Matkaa Helsingistä Pieksämäelle on liki 300 kilometriä. On kuitenkin hankala sanoa, miten pitkällä juuri nyt ollaan. Tien reunaan on kyllä silloin tällöin lätkitty sinisiä kilometritauluja, mutta ne sujahtavat helposti ohi, kun radiosta tulee samaan aikaan Puhelinlangat laulaa -ohjelma.

Mitä oikein on tapahtunut jylhille kivisille kilometripylväille? Nuo ahavoituneet ja kaiken nähneet kivijärkäleet tiedottivat karun luotettavasti matkan edistymisestä. Ja täsmällisesti kilometrin välein, ei silloin tällöin. Nyt pylväiden paikalla kasvaa usein vain koiranputkea.

Kivipylväitä juntattiin maahan vuosina 1926-1931, kun Suomen tiestöä mitattiin viidennen ja toistaiseksi viimeisen kerran. Mittaus tapahtui käsikonstein 20 metrin teräsmittanauhalla. Pylväiden materiaaliksi valittiin kivi.

Ensimmäisen kerran tiestöä oli arvioitu ja mittailtu jo vuonna 1556 kuningas Kustaa Vaasan sihteerin, kamariherra Jaakko Teitin johdolla.

Ennen sotia 1920-luvulla pylväiden istuttamisesta vastasi tavallisesti kaksi kivimiestä, jotka hakkasivat pylväitä läheisestä kalliosta louhituista lohkareista, tai läheltä löytyneistä suurista maakivistä. Lähes tonnin painoisia pylväitä siirreltiin rautakankien, telojen ja rullien avulla, tieopasteiden historiaa tutkinut Olavi Pakarinen on kirjoittanut.

Kymmenettuhannet kivitolpat tiedottivat matkalaisille reissun edistymisestä aina 1980-luvun alkuun asti. Silloin tie- ja vesirakennushallitus ryhtyi hävitystyöhön.

Hankittuaan lausunnot kuorma-autoliitolta ja poliisiviranomaisilta se antoi määräyksen pylväsvanhusten poistamisesta. Ne katsottiin matkan mittauksen kannalta tarpeettomiksi ja liikenteelle vaarallisiksi. Jorpakkoon suistuvalle ajoneuvolle kivijärkäleet olisivat liian kova vastus.

Pylväitä ehdittiin poistaa tuhansia ennen kuin apuun riensi Museovirasto. Se julisti kiviset naavaparrat historiallisen ajan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi, joihin ei saa kajota.

Liekö paikallisten tiemestarien laiskuutta vai mitä, mutta esimerkiksi Kaakkois-Suomen tiepiiriin kivitolppia jäi paikoilleen noin 420 kappaletta.

Mikkeli, Haukivuori ja sitten enää 30 kilometriä mummolaan. Loppusuoran väliaikatietoa ei tarvita, veljekset takapenkillä nukkuvat jo.