Suomen kuvalehti

4.8.2011 klo 16:00

Lutkamarssi Suomessa viikonloppuna - ”raiskaus ei ole omasta käytöksestä kiinni”

”Lutkamarssi uudistaa feminismiä ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta.”

Lutkamarssi Heidi Räihän maalaamassa banderollissa kysytään, aiheuttaako raiskauksia minihame, humalatila vai raiskaajat? Kuva Kukka Ranta.

Opiskelija Heidi Räihä, 28, kastaa sormensa maalipurkkiin ja levittää punaista viivaa banderollikankaaseen. Hän on yksi Lutkamarssin järjestäjistä. Kansainvälinen feministinen marssi järjestetään Suomessa lauantaina 6. elokuuta.

Helsingissä uuden ylioppilastalon banderollitalkoissa häärää toistakymmentä aktiivia. Toimijoita on niin Helsingistä, Turusta kuin Tampereelta yhteensä lähes satakunta. Heidi Räihä tuli mukaan ensikertalaisena, kuten kymmenet muutkin.

Räihä seurasi pitkin kevättä mediasta Slut Walk -ilmiön herättämää julkista keskustelua maailmalla ja alkoi toivoa, että marssi järjestettäisiin myös Suomessa. Kun Facebookista tuli kutsu osallistua toimintaan, Räihä liittyi muiden feministien joukkoon.

Lutkamarssin banderollityöpajassa häärää myös pidemmän linjan feministiaktiivi, 23-vuotias sukupuolentutkimuksen opiskelija Vuokko Viljanen.

”Feminismiä on pidetty marginaalisena alakulttuurina. Pitkään on ollut feministisiä järjestöjä ja instituutioita, mutta nyt kuhisee erityisesti ruohonjuuritasolla”, hän sanoo.

Ihmiset ryhmittyvät maailmanlaajuisesti, ja liike on kaikkea muuta kuin marginaalinen.

Vastalause syyllistämiselle

Muutamassa kuukaudessa runsaasti mediahuomiota saanut Lutkamarssi on pyyhkäissyt pitkin mantereita USA:sta Australiaan, Rio de Janeirosta Lontooseen ja Etelä-Afrikasta Pohjoismaihin. Myös Delhissä järjestettiin oma Slutwalk heinäkuun lopussa.

Kaikki alkoi siitä, kun torontolainen poliisi ohjeisti tammikuussa Yorkin yliopistolla pitämässään puheessa, ettei naisten tulisi pukeutua kuin huorat. Raiskauksen uhrin syyllistämiseen kyllästyneet tuhannet feministit järjestivät vastaukseksi Lutkamarssin.

Neljäkymmentä vuotta sitten feministinen liike sai potkua, kun New Yorkin feministit marssivat vuoden 1968 Miss Amerikka -kilpailun yhteydessä mielenosoituskyltteineen. Naiset heittivät patriarkan miellyttämisen symboleita, kuten rintaliivejä, korkokenkiä ja Playboy-lehtiä ”vapautuksen roska-astiaan”.

Tänään sadat tuhannet naiset ja myös miehet marssivat vapautuneesti ympäri maailmaa, monet rintaliivit näkyvästi yllään. Poliisin lipsahdus Kanadassa yhdisti ihmisiä ympäri maailmaa, kun globaalimedia mahdollisti kokemusten jakamisen. Seksuaalinen ahdistelu, raiskaus ja uhrin syyllistäminen ovat universaaleja ilmiöitä.

Lutkamarssin osallistujia Australian Sydneyssa 13. heinäkuuta 2011. Kuva Greg Wood / AFP / Lehtikuva.

Seksuaalirikokset kasvussa

Lutkamarssin järjestelijöistä monet ovat kokeneet puristelua, huorittelua ja jatkuvaa ulkonäön perusteella tapahtuvaa arvostelua.

Suomessa viranomaisten tietoon tuli vuonna 2010 yli 800 raiskaustapausta. Arviolta yhdeksän kymmenestä raiskauksesta jää ilmoittamatta. Viime vuosikymmeneen verrattuna uhrien määrä on kasvanut kolmanneksen.

”Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen soitetaan noin kahdeksan puhelua päivässä, joista useimmiten kaksi on raiskatun ensiyhteydenottoja. Soitot saattavat koskea juuri tapahtunutta tai yli 20 vuotta sitten sattunutta raiskausta”, tukinaisen päivystävä juristi Riitta Silver kertoo.

Raiskaus koskee kaikkia ikäryhmiä lapsista yli 60-vuotiaisiin. Ääripäistä tietoa saadaan vähiten. Suurin ryhmä on lähisuhteessa koettu väkivalta, josta ilmoittaminen tekeminen on vaikeinta. Myös miehiä raiskataan, mutta yhteydenottokynnys on häpeän vuoksi hyvin korkea.

Silverin mukaan seksuaalirikostunnusmerkistöä tulkitaan enemmän fyysisen väkivallan kautta. Usein unohdetaan psyykkinen tila. Itse raiskaukseen liittyy pelkotiloja, lamaantumista ja tekijän auktoriteettiaseman hyväksikäyttöä. Toisaalta kynnys määritellä teko törkeäksi raiskaukseksi on liian korkealla. On tapauksia, joissa fyysistä väkivaltaa on käytetty hyvin paljon, mutta silti teko on arvioitu raiskaukseksi.

Kesäkuun alussa voimaan tulleen uuden lain mukaan raiskaus on raiskaus huolimatta siitä, onko raiskaaja itse aiheuttanut uhrin puolustuskyvyttömän tilan, kuten humalan. Harva tietää, että seksuaalirikoksen uhrilla on oikeus ilmaiseen oikeudenkäyntiavustajaan, vaikka tämä on ollut laissa jo vuodesta 1993 lähtien. Jo poliisikuulustelusta lähtien voi mukana olla maksuton oikeudenkäyntiavustaja.

Riitta Silver pitää Lutkamarssia hyvänä nimivalintana. ”On tärkeää, että näistä asioista puhutaan, sillä usein naisia syytetään kevytmielisiksi. Kyseessä on rikos, joka ei ole omasta käytöksestä kiinni.”

Ei vain heteronaisten asia

Liike saattaa näyttää länsimaiden heteronaisten marssilta. Vuokko Viljasen mielestä kysymys on myös siitä, ketkä oikeuksiensa puolesta oikein pääsevät tai toimimaan. ”Keskustelua pitäisi avata myös transnaisten ja -miesten sukupuolisuudesta sekä seksityöläisten ja siirtolaisten seksuaalioikeuksista.”

”Seksuaalisuus on kautta historian ollut yksi keskeisimpiä kontrollin kohteita. Lutkamarssi korostaa positiivisella tavalla seksuaalisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Heikoimpien voimaannuttaminen on yksi feminismin olennaisimpia puolia. Lutkamarssi uudistaa kuvaa feminismistä”, Viljanen sanoo.

Banderollitekstiä huolellisesti viimeistelevä Heidi Räihä toivoo, että painavan viestin mielenilmaus herättää ihmiset tarkkailemaan asenteitaan naisia kohtaan ja antaa kyytiä raiskauksiin liittyville myyteille sekä virheellisille käsityksille.

Lutkamarssi kokoontuu lauantaina 6.8.2011 Helsingissä Kiasmalla klo 14, Tampereella Frenckellin aukiolla klo 14 ja Turussa Kauppatorilla klo 19.

Asiat

lutkaliike , Lutkamarssi , feminismi , raiskaus

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (43)

4.8.2011 klo 16:26 Jope11422

Jope11422 kirjoitti:

No voi itkuparku. Mitäs jos tytöt hankkisitte poikakaverin ja alkasitte elämään. Tai vaihtoehtoisesti, menkää sinne amerikkaan huutelemaan.

4.8.2011 klo 16:45 Repa

Repa kirjoitti:

Järjestetään Juntti-marssi kauppatorilla. Kuka tahansa saa grillijonossa puoli viiden aikaan huudella mitä sattuu ilman että voi joutua silmittömän väkivallan uhriksi. Koska jokaisella on oikeus huudella mitä haluaa.

Raiskaus tai väkivalta on aina paha asia, mutta eivät mitkään lait, marssit, tai rangaistukset tule koskaan poistamaan kaikkea pahuutta tästä maailmasta. Kyllä jokaisella ihmisella on oltava myös vastuu itsestään ja teoistaan. tosin se ei tarkoita sitä, että pitäisi syyllistää uhreja. Vastuu ja syyllisyys ovat eri asioita koittakaas hyvät kukkahattufeministit ymmärtää se.

Kyllä jokainen saa vaikka nukahtaa perse pystyssä kännissä mitä epämääräisempää paikkaan, mutta onko se järkevää käytöstä on eri asia.

4.8.2011 klo 16:46 Empkomp

Empkomp kirjoitti:

Aikuistuneen tyttären isänä en voi kuin empata ja kompata. Kysehän on naisen itsemääräämisoikeudesta seksin suhteen, joka pitäisi muutenkin olla itsestäänselvyys.

4.8.2011 klo 17:29 ysahama

ysahama kirjoitti:

Raiskaus tietysti aina on vakava rikos ja tällaisen rikollisuuden ehkäisy on tärkeä asia. Toivoisi kuitenkin asiaansa ajavien naisten ymmärtävän sosiaalista viestintää hieman paremmin. Vaatetuskin on nimittäin aina viesti. En menisi rakennustyömaalle frakissa enkä itsenäisyyspäivän vastaanotolle haalareissa. Jos näen poliisiksi pukeutuneen henkilön, on kohtuullista olettaa hänet poliisiksi. Siispä: jos näen prostituoiduksi pukeutuneen henkilön, on kohtuullista olettaa hänet prostituoiduksi. Tietysti häntäkään ei saa kohdella väkivaltaisesti, mutta on kohtuullista odottaa ehdotusten vastaanottamisen kuuluvan ammattikuvaan.

4.8.2011 klo 17:46 Ankkis

Ankkis kirjoitti:

Tämän artikkelin alla olevan keskustelun taso osoittaa taas, miten tarpeellinen marssi onkaan. Voimia siskot!

4.8.2011 klo 17:59 n

n kirjoitti:

Jokin aika sitten tuli tutkimus, jossa käytiin läpi raiskaukseen johtaneita syitä (näissä esimerkeissä raiskatuksi joutui nainen ja raiskaaja oli mies). Naisen vaatetuksella ei asian kanssa ollut juurikaan tekemistä, vaan uhrin vahva humalatila, puolustuskyvyttömyys, yms. olivat rikoksen tekijälle ratkaisevia tekijöitä uhria valitessa. Järkeä tulee aina käyttää ja pitää huolta itsestään. Oli sitten nainen tai mies ja tilanne mikä tahanssa.

Aina ei itsesuojeluvaisto toimi tai järki kuitenkaan auta ja rikos saattaa tapahtua. Tällöin uhrin vaatteilla ei ole asian kanssa merkittävää tekemistä. Ei

naisella, joka pukeutuu hameeseen ja joutuu raiskatuksi tai juntilla juntti-paidassaan, joka tulee hakatuksi grillijonossa. Luultavasti ”snägärillä” tapahtuvaan väkivaltaan on ihan toinen peruste, kuin tämän juntin vaatteiden kammoksuminen..

Lutkamarsseille yms. tapahtumille, joissa uhrien syyllistämistä (jostain niinkin epäoleellisesta seikasta kuin vaatetuksesta) yritetään poistaa on siis todellakin tilausta. Myös juntit saavat pukeutua miten tahtovat, eikä kenelläkään ole oikeutta heihin sen vuoksi kajota.

4.8.2011 klo 18:21 Huu keörs!

Huu keörs! kirjoitti:

Marssikaa menemään, evvk!

4.8.2011 klo 19:23 Kone

Kone kirjoitti:

Ehdoton support slutwalkille ja olen varmaan menossa itsekin marssimaan vaikka mies olenkin!

4.8.2011 klo 19:26 Suhteellistaja

Suhteellistaja kirjoitti:

Raiskaus on väkivaltarikos siinä kuin muutkin vastaavat. Turha hype pois, niin uhrienkin olo helpottaa.

4.8.2011 klo 19:33 Digitaalinen illuusio

Digitaalinen illuusio kirjoitti:

Seksin ostaminen ja myyminen yleisellä paikalla on kiellettyä, riippumatta siitä altistuvatko naiset raiskausriskiin tai eivät. Eli jos pukeutuminen tulkitaan myymiseksi, niin Suomessa naisten ei tulisi pukeutua kuin huorat. Närkästystä varmasti aiheuttaa se että laki ei eksaktisti määrää mikä on myyntiä ja mikä ei.

Uskon lutkaliikkeen väitteen siitä, että miehet kyllä ymmärtävät, ettei naisen pukeutumisen tarkoitus ole tarjota seksiä kanssaihmisille.

4.8.2011 klo 20:14 eero

eero kirjoitti:

En oikein ymmärrä miksi tämä aihe herättää joissain valtavaa aggressiota. Siis jos oikeasti on sitä mieltä, että kulttuurisesti seksikkääksi tulkittu pukeutuminen lisää raiskatuksi tulemisen riskiä (mikä ei juurikaan taida pitää paikkansa), niin eikö silti ole niin, että syypää on täysin raiskaaja ja naisella pitäisi ihanneyhteiskunnassa olla sekä oikeus että mahdollisuus kävellä vaikka alasti jos haluaa.

Itse asiassa joissain maissa näin tapahtuukin.

Joissain maissa on sitten vähän toisenlainen koodi.

Se mikä provokatiivisessa pukeutumisessa on ärsyttävää (sic) on tietysti se, että se

provosoi. (Älkää viitsikö kyseenalaistaa tätä, tai tulen tietyllä tasolla hulluksi)

Jos kerää paljon katseita, niin totta kai kerää katseita kaikilta miehiltä, ei pelkästään kivoilta miehiltä. Tämä on selvää. Mutta että pelkkä puhuminen vapaasta pukeutumisesta ja turvallisesta liikkumisesta ärsyttää - oh hoijaa.

4.8.2011 klo 23:35 sperg

sperg kirjoitti:

Suhteellistaja kirjoitti:

”Raiskaus on väkivaltarikos siinä kuin muutkin vastaavat. Turha hype pois, niin uhrienkin olo helpottaa.”

mitkäs väkivaltarikokset on vastaavia raiskaamiselle? et o tainnu saada parrua hanuriis väkisin?

5.8.2011 klo 0:08 Miikkael

Miikkael kirjoitti:

Liikkeen tavoitteet vaikuttavat varmasti monista epäselviltä ja mukana lieneekin ihmisiä erilaisista syistä.

Silti asiaa voidaa selkiyttää. Ensinnäkin se, millaisia ovat hyväksyttävät pukeutumistavat ihmisten kaupungissa liikkuessa, on eri keskustelu kuin lutkamarssi-liikkeen. Liike kritisoi selkeästi sitä, että miten ikinä pukeutuukaan, ei oikeuta raiskaamista. Mikään ei oikeuta raiskaamista, sen pitäisi olla selvää. Tietynlainen pukeutuminen voi herättää toisissa ihmisissä himoja ja humalatila tehdä raiskaamisesta helpompaa, joten nämä asiavat voivat olla raiskauksen yksi syy - kausaalinen,

ei millään lailla moraalinen. On tosiasia, että tietynlaisissa olosuhteissa ja tietyllä tapaa pukeutuva (yllä kiistettiin tämä) ihminen tulee helpommin raiskatuksi. Tässä mielessä raiskaus on omasta käytöksestä kiinni, mutta miksi tästä pitäisi päätellä niin, että vastuu olisi silloin uhrin? Logiikka olisi se, että jos joku provosoi, niin saa vetää turpaan tai raiskata. Toistetaan vielä, että näin usein käy, eikä ihmisen joka ei halua tulla hakatuksi tai raiskatuksi toki kannata provosoida, koska maailmassa on moraalittomia ihmisiä. Käsittämätöntä, miten vastuu raiskaajan toiminnasta voidaan siirtää uhrille. Ei kai raiskaajat ole mitään koneita, jotka toimivat vain aistiärsykkeidensä pohjalta? Jos ovat, niin sellaiset ovat liian vaarallisia liikkumaan vapaalla jalalla. Jokainen vastaa omista teoistaan: jos sammuu kännissä, on vastuussa omasta typeryydestä, jos raiskaa jonkun, on vastuussa raiskauksesta. Ei mene niin, että jos sammuu kännissä, on vastuussa raiskauksesta.

Marssi nostaa esille tärkeitä ongelmia. Ongelmia nousee esille myös välillisesti siitä, miten marssista kirjoitellaan. Esim.: ”Liike saattaa näyttää länsimaiden heteronaisten marssilta. Vuokko Viljasen mielestä kysymys on myös siitä, ketkä oikeuksiensa puolesta oikein pääsevät tai toimimaan. ”Keskustelua pitäisi avata myös transnaisten ja -miesten sukupuolisuudesta sekä seksityöläisten ja siirtolaisten seksuaalioikeuksista.”” Ilmeisesti länsimainen heteromies nähdään seksuaalisen vapautumisen huipulla, koska sitä ei edes pidä mainita. Em. esimerkki on vain yksi hyvin monista. Länsimainen mies lienee liian lähellä tullakseen keskustelun kohteeksi. Lutkamarssi edistää myös miesten asiaa (miehet eivät ole aivottomia viettiensä ohjaamia monstereita), mutta yleisemmin feminismin on kehityttävä vielä paljon, jotta se voisi olla yhtäläisesti kaikkia ihmisryhmiä vapauttava aate. Tällöin kysymyksessä ei ehkä enää olisi feminismi. Miesten aktivoitumista odoteltaessa.

5.8.2011 klo 10:09 Qwerty-11

Qwerty-11 kirjoitti:

Toivottavasti tässä ollaan sitten niin avarakatseisia, että myös heteromiesten pitkään ja vahvasti demonisoitua seksuaalisuutta vihdoin suvaitaan. Nythän mies saattaa syytteen seksuaalisesta häirinnästä, jos edes vilkaisee paljastavasti pukeutuneeseen naiseen päin, saati jos syyllistyy flirttailun, vitsailun tai kehumisen perisynteihin. Raiskaussyytöksistä täysin perättömiä on jopa neljännes, mutta perättömiä syytöksiä esittäneitä naisia ei haluta rangaista, vaan lainsäädäntöä pyritään aktiivisesti muovaamaan siihen suuntaan, että jo pelkän syytöksen perusteella (ilman muuta näyttöä) tapahtuva

tuomitseminen olisi mahdollista. Miesten seksuaalisuus, etenkin heteroseksuaalisuus, on valtiofeministisen hyökkäyksen kohteena.

Mitä tulee siihen väitteeseen, ettei raiskaus olisi omasta käytöksestä kiinni, niin se on vain puolitotuus. Jos joku lähtee illalla baanalle, läväyttää pellin kiinni oikein kunnolla, heiluttelee kännisenä apinana rahatukkoja käsissään, päästää vieraat vilkuilemaan tunnuslukunsa baaritiskillä tai pankkiautomaatilla ja ryhtyy vielä sinapit rinnuksilla soittamaan suutaan (suoraan sanottuna haastamaan riitaa) taksijonossa tai nakkikioskilla, niin väittääkö kukaan vakavissaan, että mahdollisesti seuraava ryöstö, näpistys, pahoinpitely ei ole lainkaan uhrin omasta käytöksestä kiinni?

On yksi asia todeta, ettei mikään oikeuta ryöstöä, näpistystä, pahoinpitelyä tai raiskausta, mutta kokonaan toinen asia on järkevästi ja ketään syyllistämättä todeta, että omalla käytöksellä on väliä ja että rikoksen uhriksi joutumisen todennäköisyyttä voi pienentää käyttämällä maalaisjärkeä. Minusta poliisiviranomaisen velvollisuutena on varoittaa kansalaisia riskikäyttäytymisestä ja neuvoa heitä käyttäytymään tavalla, jolla rikoksen uhriksi joutumisen riskiä voi pienentää. Jos joku tästä loukkaantuu, tai jopa syyllistyy, niin hänellä on vakava itsetunto-ongelma ja todellisuudentaju kateissa.

5.8.2011 klo 10:47 Ristiriita

Ristiriita kirjoitti:

Alkukesästä ylistetään kuinka on niin ihanaa, kun vihdoinkin naiset pukeutuvat kevyemmin pieniin kesämekkoihin, toppeihin ja minihameisiin.
Sitten joku huomauttaa, että vaikka helteellä vaatetus onkin pienempää, niin sen ei pitäisi oikeuttaa seksuaalista häirintää saatika raiskausta. Tämän jälkeen onkin hyvä todeta, että ”mitäs pukeuduit niin antavasti”.

5.8.2011 klo 12:21 Digitaalinen illuusio

Digitaalinen illuusio kirjoitti:

”Ensinnäkin se, millaisia ovat hyväksyttävät pukeutumistavat ihmisten kaupungissa liikkuessa, on eri keskustelu kuin lutkamarssi-liikkeen.”

Ei ihan… Jos kerta nainen pukeutuu laittomasti, niin miksi hän vaatisi ettei toinen syyllistyisi samanlaiseen rikkomukseen koskettamalla naista. Onko esim. kosketus olkapäälle suurempi rikos kuin pukeutuminen napapaitaan?

5.8.2011 klo 12:58 Henri K.

Henri K. kirjoitti:

Heh… Koska suomalaiset naiset eivät kuitenkaan uskalla kovin rohkeasti pukeutua, niin tuossa marssissa käy niin, että tavallisen näköiset, tavallisesti pukeutuneet suomalaiset naiset marssivat kadulla ja heiluttelevat jotain ”Me ollaan lutkia” -kylttejä.

Siinä saattaa olla asiaan vihkiytymättömälle ihmettelemistä. :D ”Mitä nyt taas?!”

5.8.2011 klo 12:59 Nipaa

Nipaa kirjoitti:

Marssin idea on se, että naisille ei saa sanoa jotta omalla käytöksellä voi vaikuttaa joutumasta raiskuksen uhriksi. Naiset on tosi vihasia tälläisestä seikasta. Sentakia suosittelen jokaista jättämään pyörän lukitsematta ja ulko-oven auki, sillä eihän omalla toiminnalla ole mitään vaikutusta siihen joutuuko ihminen rikoksen uhriksi.

Suosittelen myös naisia ja miksei miehiäkin menemään Euroopan pahimpaan ghettoläävään perseet olalla haastamaan riitaa, sillä eihän omalla toiminnalla ole mitään vaikutusta mihinkään.

Kannattaa myös lomailla sota-alueilla, sillä tämäkään ei vaikuta siihen mitenkään

pääsetkö hengestäsi. Omalla toiminnalla ei katsos ole mitään vaikutusta mihinkään lutkamarssijoiden mielestä, joten he voivat tehdä nämä kaikki ehdottamani asiat ja todeta ihan itse kuka oli oikeassa.

5.8.2011 klo 13:00 Common sense

Common sense kirjoitti:

Samaan tapaan sitä pitää voida kulkea kaupungilla umpikännissä lompakko takataskussa ilman että tulee syyllistetyksi sitten kun lompsa varastetaan. Onhan kännissä oleminen aivan laillinen valinta.

5.8.2011 klo 13:31 March on...

March on... kirjoitti:

Nimimerkki Repa sen sanoi hyvin!
Naisten tulee ottaa vastuuta myös omasta käyttäytymisestään.
Nykyajan hedonismi-, biletys- ja viinanpalvontakulttuuri on lähtenyt käsistä ja se kyllä näkyy myös raiskaustilastoissa.
Olen myös huolestunut miten 10-14 vuotiaat pikkutytöt pukeutuvat vesirajaa hipoviin, ihonmyötäisiin ja läpikuultaviin vaatteisiin jotka eivät jätä mitään arvailun varaan. Itse en moisia vanhempana lapsilleni sallisi. Meikkiäkin tällätään samanverran naamaan kun minä laitan ladonseinään punamultamaalia. Luonnollinen kauneus kunniaan!

Tämä marssi on hyvä asia siinä mielessä että se herättää keskustelua, toivottavasti vaan myös marssijat olisivat avarakatseisia sen suhteen että myös omalla käyttäytymisellä (ei pukeutumisella) on suuri rooli näissä ikävissä tapahtumissa.

5.8.2011 klo 14:25 Arvoitus

Arvoitus kirjoitti:

Miesten pitää kulkea julkisilla paikoilla katse maahan luotuna eivätkä he saa katsoa ketään silmiin - ja heidät pitää kasvattaa tähän.

5.8.2011 klo 15:54 Velociraptor

Velociraptor kirjoitti:

Naisille burkhat päälle joissa vain silmät näkyvissä verkon läpi ettei vaan miehille synny himoja ja aikeita raiskata. Ai niin, mutta eikös huivejakin olla jo kieltämässä jossain päin Eurooppaa..?

5.8.2011 klo 16:35 zorb

zorb kirjoitti:

Rangaistuskäytäntö on kaikista huonoin koko systeemissä. Jos tyyppi uhkaa puukolla tappaa, se saa todennäkösesti kovemman rangaistuksen, kun jos RAISKAA ja uhkaa puukolla tappaa, koska raiskaus on vaan raiskaus, eikä mikään väkivaltarikos. Randompuskaraiskauksetkin on todennäkösesti aika pieni osa raiskauksista, kun niistä taitaa suurin osa tapahtua kotona ja tutussa seurassa. Koska miehen on oikeus saada vaimoltaan, vaikka tämä ei haluisi? Näin se menee…

5.8.2011 klo 17:00 Gia

Gia kirjoitti:

Kummallista lukea kun jotkut vertaavat seksikästä pukeutumista toisten solvaamiseen ja uhkailuun. Pukeutumisella voi tosiaan viestittää, mutta jos joku luulee seksikkään pukeutumisen olevan hyväksyntä raiskatuksi tulemiselle, korvien välissä on pahasti jotain vialla!

Eikä raiskausta voi verrata vaikkapa omaisuusrikokseen, varastamisesta on matkaa raiskaukseen. Kuka tahansa varmaan pystyisi viemään toisen omaisuutta, mutta raiskaaja on sairas ja väkivaltainen yksilö.

Naistenko pitäisi ottaa vastuu miesten käytöksestä? Ovatko miehet kykenemättömiä ymmärtämään käytöstapoja ja hillitsemään halujaan

rintavaon nähdessään?

Toivoa antavaa on ollut lukea miesten kommentteja jotka ymmärtävät tämän mielenilmauksen tarpeellisuuden. Kunnioitus naisia, itseään ja muita kanssaihmisiä kohtaan tuntuu olevan kohdallaan.

5.8.2011 klo 18:38 Mitja

Mitja kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa jotkut neropatit vertaavat raiskausta omaisuusrikokseen. Herramunjee, raiskaus ei ole mikään vaginan luvaton käyttöönotto vaan väkivaltarikos! Osoittaa pohjatonta typeryyttä, misogyniaa ja empatiakyvyn puhua täällä auton ovista.

Nähdään marssilla!

5.8.2011 klo 18:39 Mitja

Mitja kirjoitti:

”empatiakyvyn puutetta”, piti sanomani.

5.8.2011 klo 19:11 TP

TP kirjoitti:

Gia ja Mitja,
Eivät kommentoijat rinnastaneet raiskauksia ja omaisuusrikoksia, vaan yksilöiden omat vaikutusmahdollisuudet niiden ehkäisemiseen.

Lisäksi yhdessäkään kommentissa ei väitetty pukeutumisen olevan hyväksytty peruste raiskaukselle.

Tahallista väärinymmärtämistä vai puutteita luetunymmärtämisessä?

5.8.2011 klo 19:12 eero

eero kirjoitti:

Herra mun jee, todellakin. En aio marssia, mutta nämä kommentit täällä kyllä tihkuvat jotain todella kummallista ilkeää väärinkäsitystä.

”Ovatko miehet kykenemättömiä ymmärtämään käytöstapoja ja hillitsemään halujaan rintavaon nähdessään?”

Monissa muslimimaissa ihan oikeasti on tällainen käsitys (”Kissa ja lihapala”), ja jostain syystä täälläkin ollaan sitä mieltä että naiset eivät ”saisi” odottaa voivansa olla rauhassa. Minun käsitykseni on, että tässä protestissa on kyse ennen kaikkea pukeutumisesta, mutta aika monet kirjoittajat tuntuvat keskittyvän siihen, että varomattomalle käy huonosti.

Joo, niin välillä käy, ja sitähän vastaan tässä osoitetaan mieltä.

Ennen kaikkea haluaisin morkata teitä, joiden mielestä tietty pukeutuminen ja humalatila on verrattavissa riidan haastamiseen. Sen minä ymmärtäisin, jos puhuttaisiin riskinotosta, mutta että riidanhaastamisesta. Se käy yli ymmärryksen. Mutta kommentoijia on aina moneen junaan.

5.8.2011 klo 19:15 eero

eero kirjoitti:

TP: ”Lisäksi yhdessäkään kommentissa ei väitetty pukeutumisen olevan hyväksytty peruste raiskaukselle.”

Ei hyväksytty, mutta sellainen asenne on kyllä vilahtanut että se olisi sama kuin haastaisi riitaa nakkikiskalla humalaisten korstojen kanssa. Mikä on kyllä minun kuvastossani yhtä kuin ”oma vika”.

5.8.2011 klo 19:17 eero

eero kirjoitti:

Öh, ja näköjään puhun ilmalle, koska nakkikiska- ja riidanhaastojuttuja ei näköjään enää olekaan säikeessä.

5.8.2011 klo 20:12 Mitja

Mitja kirjoitti:

TP, en ajatellutkaan keskustelijoiden (välttämättä) rinnastavan raiskauksen ja omaisuusrikoksen vakavuutta, vaikka kommenteista provosoituneena kärjistinkin. Ällöttää se, miten keskustelu käännetään naisen (ja miehenkin!) itsemääräämisoikeudesta aina vain potentiaalisen uhrin velvollisuuteen suojella itseään. Miksi pitää tuoda lompakkovarkaus mukaan keskusteluun kun puhutaan sellaisesta asiasta kuin raiskaus? Joka. Ikinen. Kerta. Se on todella raskaan asian trivialisointia. Tästä aiheesta puhuttaessa voisi itse kukin harjoittaa hienotunteisuutta uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan.

En yleensä hermostu kovin helposti, mutta nyt meni kuppi nurin.

5.8.2011 klo 20:55 irrag

irrag kirjoitti:

Känninen tai kiimainen ei ehkä mieti erottelua omaisuusrikoksen tai itsemääräsmisoikeuden välillä. Sopivassa paikassa sopivaan aikaan sopivassa asussa vaan lisää todennäköisyyttä tulla raiskatuksi. Valitettavasti!

6.8.2011 klo 11:23 eero

eero kirjoitti:

irragille

Ehkä todennäköisyys on vähän isompi, mutta nyt ei ollut kyse siitä. Vaan siitä, miten asiasta puhutaan. Sanotaanko asia niin, että se raiskaus kuulostaa uhrin omalta vialta, vai puhutaanko asiasta esimerkiksi siitä näkökulmasta, miten raiskaaja valitsee uhrinsa? Näillä on eroa.

Raiskaukset ovat lisääntyneet (tai ainakin ne joista saadaan tietoa, eli varsinkin katuraiskaukset). Kuuma poliittinen peruna on, mikä osuus on kulttuurien törmäyksellä monikulttuuristuneessa Helsingissä. Tämä ei tainnut marssijoita kiinnostaa, saati burkhakulttuuri.

6.8.2011 klo 11:40 Digitaalinen illuusio

Digitaalinen illuusio kirjoitti:

”Sopivassa paikassa sopivaan aikaan sopivassa asussa vaan lisää todennäköisyyttä tulla raiskatuksi.”

Uskon että lisää. Silti on eri asia, pitäisikö siitä syyllistää naista. Tietysti raiskaaja on pääsyyllinen, mutta kohtuun rajoissa syytä pitäisi hakea myös raiskatusta.

Huomioikaa myös että seksikkäästi pukeutuminen voi johtaa raiskaukseen jälkikäteen. Kun suhde on aloitettu niin että mies on ihastunut ja nähnyt vaivaa sen eteen että saisi seksiä, ja lopulta seksiä ei ole tullutkaan, niin sitä on otettu väkivallalla.

Eiköhän koko naisliike ole vielä lapsen kengissä. Ala on niin nuori. Naisilta puuttuu kokonainen historia. Filosofit ja taiteilijat ovat ennen vanhaan olleet miehiä. Naisviisautta on vaikea löytää. Syy voi olla miehissä.

6.8.2011 klo 22:00 Penttijuhani

Penttijuhani kirjoitti:

Jotakin on hiukan vinoon menossa yhteiskunnissa, joissa kansalaiset eivät enää löydä parempaa tekemistä kuin osoittaa mieltä omista naimisistaan. Onhan se selvä oikeutena ns. ”valistuneissa” ja ”vapaissa” yhteiskunnissa. Touhun rationaalia on vaikeampi nähdä. Mitä mieltä siinä muka on? Eikö muka seksikäs nainen voi ”varustautua” nimenomaan miehen kiinnostuksen, jopa halujen herättämiseksi. Tekeväthän sen miehetkin. Miksi omia naimajuttuja tyrkytetään muille?

Jos johonkin tosiallisesti merkitsevään epäkohtaan haluaa muutosta, tuonkin mielenosoituksen voi järjestää Afganistanissa, Jemenissä, jne.

Mitä mieltä on osoittaa mieltä minihameessa kyltein, ettei se ole tarkoitettu seksikkääksi maissa, joissa se on tavallinen. Seksikkyyss riippuu sisällöstä. Mielenosoituksen kuvien perusteella useat osanottajat voisivat hiukan vähentää sitä, ellei jutu ollut kannibalismia vastaan.

7.8.2011 klo 7:20 yksi työtön

yksi työtön kirjoitti:

Miten olis jos me työttömät marssittais oikeuksiemme puolesta?

7.8.2011 klo 10:09 eero

eero kirjoitti:

”kohtuun rajoissa syytä pitäisi hakea myös raiskatusta.”

Pitäisikö?

Usko tai älä, raiskattu ihan varmasti miettii mitä olisi voinut tehdä toisin. Syytä ei todellakaan tarvitse etsiä hänestä. Neuvoja mielestäni pitäisi jakaa ”kohtuuden rajoissa”. Neuvoja on esimerkiksi tilastotieto siitä, missä ja milloin raiskaukset tapahtuvat ja ketkä niitä tekevät.

Informaatiota siitä, miten raiskauksen todennäköisyyttä voi pienentää, voi tietysti jakaa. Jos aletaan neuvoa pukeutumisessa, niin me olemme kohta kaikki kaavussa ja naisia ahdistellaan silti - esimerkiksi Egyptissä naisia ahdistellaan paljon, vaikka pukeutuminen on peittävää. Kyse ei ole pukeutumisesta! Kyse on asenteista, tottumisesta, jossain määrin kulttuurisesta yhtenäisyydestä - suuri varianssi aiheuttaa konflikteja.

7.8.2011 klo 12:40 Digitaalinen illuusio

Digitaalinen illuusio kirjoitti:

”Usko tai älä, raiskattu ihan varmasti miettii mitä olisi voinut tehdä toisin.”

Varmasti miettii, mutta eri asia on, kykeneekö hän korjaamaan käyttäytymistään tarvittaessa. Raiskattujen omaa etua voisi valvoa samalla tavalla kun poliisi valvoo itselleen vaaraksi olevia autoilijoita. Naisten raiskaukset aiheuttavat harmia myös omaisille.

Tietysti voidaan odottaa, että rangaistuksia kovennetaan ja poliisin toimintaa tehostetaan, mutta se ei onnistu ihan välittömästi. Ylivarovaisuus auttaa nimenomaan yksilöllä välittömästi.

Huolestuttavaa on että tämä mielenilmaus toimii hieman lain harmaalla alueella. Seksin myynti yleisellä paikalla ei ole sallittua.

7.8.2011 klo 18:47 Flasher

Flasher kirjoitti:

Musta miesten pitää sitten kanssa saada kävellä munasillaan kaupungilla. Ai, että ei?

No, joka tapauksessa feministit ovat ihmisten mielestä yleensä joko naurettavia tai ärsyttäviä. Mutta miksi kukaan ei huomaa, että ne on myös vaarallisia? Miksi ihmiset ei huomaa, että seksismi on kuin rasismia ja siitä ei hyvää seuraa, sanokaa minun sanoneen.

8.8.2011 klo 16:23 Asdf

Asdf kirjoitti:

Tutkimusten mukaan vaatetuksella ei ole merkitystä raiskatuksi tulemiseen. Sen Lutkamarssikin kertoo. Ydin on juuri vaatetuksessa (tosin miksi nuo pukeutuvat marssille rumasti eikä viettelevästi?).

Sen sijaan Lutkamarssin viesti ei mielestäni ole, että uhri voisi toimia miten vain niin kuin täällä moni sanoo. Humalassa tulee raiskatuksi, muuten pahoinpidellyksi tai ryöstetyksi, lukitsemattomien ovien takaa on helpompi varastaa.

Tässä vertailussa ei ole kyse syyllistämisestä eikä raiskaamisen rinnastamisesta omaisuusrikoksiin vaan riskianalyysissä. Ei ole oikein raiskata, pahoinpidellä tai varastaa. Näitä riskejä voi kuitenkin kukin itse tykönään vähentää.

9.8.2011 klo 19:09 hohhoijaa

hohhoijaa kirjoitti:

”Riitta Silver pitää Lutkamarssia hyvänä nimivalintana” Jos joku pukeutuu kuin ”lutka” miksi kyseinen nainen sitten loukkaantuu jos hänelle tullaan ehdottelemaan, jotain seksiä yms. Voisinko minäkin vaikka pukeutua lääkäriksi ja sitten suutun, kun joku tulee minulle kertomaan vaivoistaan. Tarkoitan että raiskauksen vastainen marssi on loisto asia, mutta nimi on aivan paska

11.8.2011 klo 21:55 Eetwartti

Eetwartti kirjoitti:

On kovin tragikoomista lukea ja kuulla, että pitäisi muka olla oikeus pukeutua (pikemminkin olla pukeutumatta ja) sosiaalinen tilanne huomioimatta. Peitettyä exhibitionismia ja tietoista provosointia tällainen marssikin vain on.

Vain naiivi voi väittää, ettei viekoitteluun tähtäävä esiintyminen olisi yllyke viksahtaneille. Eihän kukaan täysjärkinen kulje setelitukko kädessä aseman väentungoksessa. - Tuskin raiskaaja saa yhtäkkisen testosteronimyrskyn ja hyökkää kimppuun … Luultavampaa on, että viritys sellaiseen lisääntyy ärsykkeiden myötä ja viimein harkintakyky jää viettien peittoon.

Mitenkä näistä sukupuolisuuteen liittyvistä julkisista tempauksista tehdään yhä hyväksyttävimpiä? Hyväksytäänkö myös Kansallisen Kivääriyhdistyksen marssit ;-)

12.8.2011 klo 13:55 Ossaus

Ossaus kirjoitti:

No sehän on lutkien oma asia jos haluavat marssia.

Taas yksi ääriliike nostaa päätään maassamme. Eikä se ole ihme kuka miehinen mies nyt olisi kiinnostunut feminismin älyvapaata aatetta kailottavista riivinraudoista?

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Kirjoittaja

Kukka Ranta

Kukka Ranta

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat