SK selvitti: Pisa-aineet eivät kiinnosta kansanedustajia

Vain muutamassa aloitteessa on vaadittu lisäpanostuksia.

eduskunta
Teksti
Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Pisa-menestyksen heikentyminen on saanut myös kansanedustajat huolestumaan peruskoulun tasosta.

Varsinkin matematiikan tulosten selvä putoaminen on kirvoittanut joukon vaatimuksia, että sen opetukseen pitää jatkossa panostaa entistä vakavammin.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok) vaati tiistaina puolueensa Nykypäivä-lehdessä Pisa-tulosten hätkähdyttämänä kokonaan uutta tuntijakoesitystä, jonka tavoitteena olisi parantaa koululaisten tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaitoja. Yhteisen kannanoton julkaisseet keskustan Tuomo Puumala ja Inkeri Kerola taas kaipaavat kouluun lisää matemaattisia taitoja soveltavaa teknologiakasvatusta.

Aikaisemmin eduskuntaa ovat huolestuttaneet koulussa enimmäkseen aivan muut asiat.

Suomen Kuvalehti etsi eduskunnan tietokannasta kaikki edustajien peruskoulu-, opetus-, perusopetus- ja koulut-hakusanoilla löytyvät valtiopäivätoimet kuluvalta ja edelliseltä vaalikaudelta. Vain muutamassa lähes 500 aloitteesta ja kirjallisesta tai suullisesta kysymyksestä vaadittiin yksiselitteisesti lisää panostuksia Pisa-tutkimuksen mittaamiin aineisiin.

Matematiikan opetuksen lisäämisestä on viime vuosina tehty eduskunnassa vain yksi kirjallinen kysymys, jonka jätti Marjo Matikainen-Kallström (kok) joulukuussa 2012. Äidinkielen opetukseen ei ole vaadittu lisäresursseja senkään vertaa.

Matematiikan ja luonnontieteiden opetusta sivuaa myös Astrid Thorsin ja kahden muun Rkp:n kansanedustajan vuosi sitten allekirjoittama talousarvioaloite, jossa he vaativat lisää rahaa Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan koordinoimalle LUMA-keskukselle. Outi Mäkelä (kok) kiinnitti puolestaan keväällä 2012 tekemässään kirjallisessa kysymyksessä huomiota tietotekniikan asemaan ensimmäisen ja toisen asteen opetuksessa. Sanna Lauslahti (kok) ja Pauliina Viitamies (sd) ovat tänä syksynä kumpikin kysyneet, mitä hallitus aikoo tehdä, että ohjelmointi saataisiin osaksi perusopetusta.

Kysymysten ja aloitteiden perusteella kansanedustajien suurimmat kouluun liittyvät huolet koskevat venäjän kielen ja liikunnan opetusta. Molemmista on kannettu viime vuosina huolta lähes jokaisilla valtiopäivillä.

Muuten edustajien mielenkiinnon kohteet vaihtelevat laidasta laitaan. Kouluun on nykyisen ja edellisen eduskunnan aikana vaadittu muun muassa lisää uskontoa, kuvataidetta, mediakasvatusta, draamaa, etiikkaa, kotitaloutta, ympäristökasvatusta ja Eurooppa-opintoja. Ministerit ovat saaneet selittää eduskunnassa jopa sellaisia asioita kuin miksi koulussa ei opeteta kalastusta, kymmensormijärjestelmää, vapaaehtoistoimintaa tai hygieniasta huolehtimista.

Monissa kansanedustajien tekemissä kysymyksissä ja aloitteissa vaaditaan toisaalta parannuksia asioihin, joiden voidaan ajatella epäsuorasti parantavan myös Pisa-tuloksia. Tällainen on esimerkiksi kysymys opetusryhmien pienentämisestä. Myös koulujen työrauha on viime vuosina huolestuttanut eduskuntaa yhä uudestaan.

 

Aiheesta myös:

Lisää käpylehmiä kouluihin — Kohinaa-blogi