Suomen kuvalehti

7.4.2011 klo 9:45

Helsingin ensikodin Perhetalo suljetaan - lähtöpassit kymmenille äideille ja lapsille

Perhetalo Helsingin ensikodin Perhetalo on tarkoitettu nimensä mukaan perheille, mutta käytännössä lähes kaikki sen asukkaat ovat äitejä alle kouluikäisten lastensa kanssa. Kuva Kari Sarkkinen.

Helsingin ensikodin Perhetalon toiminta on loppumassa huhtikuun lopussa. Se tarkoittaa lähtöpasseja talossa asuville kymmenille äideille ja lapsille.

”Tällä hetkellä täällä on hyvin apeat tunnelmat. Perheet ovat huolissaan tulevasta”, sanoo vastaava sosiaalityöntekijä Susanna Råman-Maljonen.

Perheille etsitään parhaillaan vuokra-asuntoja, mutta tuettu tiivis perhetyö loppuu. Ainakin viisi perhettä on vielä vailla uutta kotia.

”Aivan varmasti se tietää heikennyksiä joidenkin perheiden asemaan. Nämä perheet ovat lastensuojelun tarpeessa ja harjoittelevat vasta itsenäistä elämää. Nyt he jäävät lastensuojelun sosiaalitoimen vastuulle, mutta emme tiedä mikä se tuki tulee heille olemaan.”

Suomen Kuvalehti kertoi Perhetalon äitien ja lasten elämästä viime keväänä.

Jo silloin pelkona oli, että toiminta vähintäänkin supistuu, sillä Raha-automaattiyhdistyksen rahoitus toiminnalle oli loppumassa. Käytännössä rahoituksen toivottiin siirtyvän palvelua käyttävälle kunnalle, mutta kuntien tiedettiin olevan pahassa taloudellisessa tilanteessa.

Vielä viime syksynä Helsingin kaupunki viestitti, että Perhetalon kaltaista palvelua tarvitaan. Perhetalo sijaitsee aivan ensikodin vieressä ja tarjoaa lastensuojelun tarpeessa oleville perheille mahdollisuuden harjoitella itsenäistä elämää niin, että työntekijät ovat lähellä.

Helsingin kaupunki kuitenkin päätti lopettaa ostopalvelusopimuksen eikä uutta rahoittajaa ole löytynyt.

”Jouduimme käynnistämään yt-neuvottelut, jonka seurauksena toiminta päätettiin lopettaa. Osa työntekijöistä on jo lähtenyt, osa on löytänyt muita töitä yhdistyksen sisältä. Emme vielä tiedä, mitä talolle tapahtuu.”

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenjärjestöt ovat tehneet Alvari-pehetyötä yli 20 kunnassa lähes 100 työntekijän voimin. RAY:n taannoinen päätös vetää tuki pois perhetyöltä tarkoittaa todennäköisesti heikennyksiä myös muissa kunnissa tehtävään perhetyöhön, ellei uutta rahoittajaa löydy.

Aiheesta lisää
Päihdeäidin tarina: Tiina pääsi irti huumekoukusta (Suomenkuvalehti.fi 7.5.2010)

Asiat

perhetalo , ensikodit , Susanna Råman-Maljonen

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (6)

7.4.2011 klo 9:56 just sayin

just sayin kirjoitti:

Kyllä rahaa riittää maksella muiden maiden velkoja. Kehitysapuun menee miljardi vuodessa. Maahan tulee koko ajan lisää elättejä. Mutta rahaa ei riitä kotimaahan. Nyt on aika potkia nuo latvakakkoset pois tuolta johtopalleilta ja antaa mahdollisuus niille, jotka haluavat omat kansalaisensa ykkössijalle omassa maassaan.

7.4.2011 klo 11:23 muut syyt?

muut syyt? kirjoitti:

Tuskimpa lopettamisen taustalla on rahan puute.
Epäilen että RAY:n toiminnan ja rahoituksen sotkut juontaa säätiö ja rahoitus sekä vastuu kysymyksiin paremminkin.
Kaupungit eivät ole huolehtineet omista velvoitteistaan lainkaan ja kun rahoitus sotkut eri puolueiden ylläpitämille ”suojatyö paikka” järjästöille alkoi paljastua viime vuoden aikana ja valvonnassa ym. tapahtuneet lainvastaisuudet tulivat julkisuuteen ei heillä ole enää mahdollisuutta jatkaa samanlailla toimintaansa.
Se taas kertoo siitä että joutuvat järjästämään kyseiset palvelut lainmukaisesti ja vääryyksien peittelyn vuoksi haluavat

nyt sympatiaa.
Lainvastainen suojatyöpaikkojen jotka harjoittavat rahastusta toisten kohtaloilla on tuomittavaa.
Yksikään perhe ei saa tukea ilman taistelua sosiaaliviranomaisia vastaan kovinkaan helposti samoin jälkihoito on laiminlyöty tai ulkoistettu ja vastuut sekoitettu niin että kukaan ei joudu laiminlyönneistä todelliseen vastuuseen.
Vammaispalvelu ym. velvoitteet on olleet voimassa vuosia mutta toiminta on ollut auttamatta mielivaltaisten toimioiden käsissä jo vuosi kymmeniä.

Kurjuuden maksimointi on ollut lähtökohtana kaikelle toiminnalle.

7.4.2011 klo 11:40 Masakoni

Masakoni kirjoitti:

Olivatpa juridiset syyt mitkä tahansa, niin ihmiset kärsivät. Näin kävi Reuman alasajossakin. En ole huomannut yritystäkään selvittää, mistä siinä pohjimmiltaan oli kysymys. Olisi tutkivalle journalismille töitä…
Kun nämä järjestämisvastuut ovat niin kovin sotkuiset, niin kohta kukaan ei tiedä, kuka vastaa mistäkin tai vastaako kukaan mistään. Kaikkein kiusallisinta on, kun esimerkiksi valtionhallinnon reviiririidat ajavat ihmisiä ahdinkoon ja rahaa kankkusen kaivoon.
Olisi Kekkoselle töitä…

7.4.2011 klo 12:47 äänestäjä

äänestäjä kirjoitti:

Tuleekohan kiintöistö parempaan käyttöön kuten reumasairaala, eli pakolaiskeskukseksi.?

Niiden kuluistahan on varma maksaja, me veronmaksajat.

Sääliksi käy suomalaisia naisia ja lapsia tämän rkp_:n maahanmuuttopolitiikan jaloissa.

10.4.2011 klo 0:02 markkujula

markkujula kirjoitti:

ja tämän lopputuloksena on että:
- päihdeongelmat lisääntyvät
- väkivallan riski kasvaa
- lasten elämä järkkyy
- huostaanotot lisääntyvät

mutta muuten menee mukavasti?

Markku Lahtinen

10.4.2011 klo 20:06 ex-kokoomus

ex-kokoomus kirjoitti:

Katainen jakaa miljardeja ulkomaille ja samaan aikaan helsingin kokoomuslainen johto sulkee päätöksillään perhetalon eli huonontaa näiden ongelmaisten perheiden asemaa tietoisesti ja tarkoituksella.

En äänestä kokoomusta enää ikinä.

Reumasairaala ja Tammisaaren synnytysosasto ja nyt perhetalo ovat kaikki kokoomuslaisen politiikan uhreja jossa muutamia miljoonia säästetään vaikka se huonontaa tavallisten ihmisten elämää jotta riittää miljardeja eli tuhansia miljoonia pelastamaan pankkiirien luksuselämä.

RAY:n hallituksessa olevat kokoomuslaiset poliitikot ovat myös osasyyllisiä koska heidän johdossaan RAY on alkanut jakaa rahaa höpölöpö monikulttuurisuus projekteihin ja leikkaamaan tukea tärkeiltä kohteilta kuten Perhetalo.

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Kirjoittaja

Hanna Leivonniemi

Hanna Leivonniemi

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat