Vipukirveen keksijä näytti epäilijöille
Suomessa keksijöitä pidetään kylähulluina, Heikki Kärnä väittää.
Kukaan ei tiedä, kuka keksi kirveen.
Keniassa ihminen käytti varretonta kivikirvestä lähes 1,8 miljoonaa vuotta sitten. Noin 8 000 vuotta sitten kirveissä oli jo varsikin.
Täydellinen kirves on kuitenkin vasta 2000-luvun keksintö, katsoo sipoolainen Heikki Kärnä.
Hänellä on tietoa asiasta – koska hän on sen kirveen keksinytkin. Kärnää naurattaa.
”Onhan nyt kysymys aivan ihmeellisestä tuotteesta.”
Ajetaan Itäväylää. Kärnä, entinen lennonjohtaja, on asentanut ratin viereen autokameran, joka tallentaa mahdolliset onnettomuudet.
”Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa kirveessä ovat turvatekijät kunnossa.”
Kärnä, 74, kehitteli vipuvoimaan perustuvan kirveen 2000-luvun alussa. Vasta tänä vuonna kiinnostus on räjähtänyt. Vipukirves Heikki Oy:llä on jälleenmyyjät muun muassa Japanissa, Australiassa ja Uruguayssa ja kuvatilit Instagramissa ja Pinterestissä. YouTuben suosituinta vipukirvesvideota on katsottu lähes 4,4 miljoonaa kertaa.
Amerikkalaiset Slate ja Business Insider äimistelevät kirvestä jutuissaan. Kaksi yhdysvaltalaista tv-ohjelmaa aikoo noteerata sen syksyllä.
Sipoossa Kärnä pysähtyy kantaleipomoon viineriostoksille. Keksijän puutalo on metsätien päässä.
Vastassa on Kärnän myyntipäällikkö Artur Stelmakh, 22. Stelmakhilla on pikeepaita, Kärnällä farkut ja matkamuistolippis.
Stelmakh asuu Moskovassa ja Espoossa. He aloittivat yhteistyön keväällä. Venäläinen sijoittaja oli lähettänyt Stelmakhille ja liikekumppaneille linkkejä: katsokaa, mitä Suomessa on.
Stelmakh valokuvaa päivän aikana jatkuvasti. Yksi venäläinen jälleenmyyjä löysi vipukirveen Instagramista.
Vain kolmisen prosenttia kirveistä myydään Suomessa. Suurin osa myydään Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Jälleenmyyjät ovat perustaneet omia verkkokauppoja.
Yhteensä vipukirves työllistää Kärnän mukaan ”noin 15 hengen tiimin”.
Huvimajassa Kärnä panee lippiksen naulaan. Vaimo Marjatta Kärnä kaataa kahvia.
He tapasivat vuonna 1959. Kärnä oli ilmavoimien leirillä. Tutut olivat laittaneet Ajan Sävel -lehteen ilmoituksen, jossa ”lentäjäpojat halusivat tutustua nätteihin tyttöihin”. Kirjeitä tuli suuri laatikollinen. Kärnä poimi yhden, joka oli Marjatan.
Marjatta Kärnä teki uransa pankissa. Hän on auttanut verkkokaupan perustamisessa ja höylännyt messuilla kirveen ostajien pankkikortteja.
”Ei tästä olisi tullut mitään ilman hänen tietotaitoaan”, Kärnä sanoo.
”Tämä perheenjäsen pyrkii kyllä irtautumaan”, Marjatta Kärnä sanoo ja naurahtaa.
Pariskunta muutti Sipooseen vuonna 1988. Tontti oli yhtä metsää.
”Silloin tajusin, että kirves on hyvin vaarallinen ase.”
Kärnä jäi lennonjohtajan töistä eläkkeelle vuonna 1995. Hän kehitti ensin pomppukirveen.
Kärnä kiinnitti tavallisen kirveen terän ympärille kaksi jääkiekkoa. Kirves ponnahti puuhun osuessaan ylös, eikä olisi uponnut syvälle jalkaankaan.
Noin vuonna 2000 Kärnä käänteli tontilla kiviä rautakangella. Vipuvoima, hän hoksasi. Kärnä repi pomppukirveestä jääkiekot irti. Hän kasasi terän toiselle puolelle muttereita ja muuta painoa. Terä kääntyi vinoon ja lennätti pilkkeen sivulle kevyesti. Lyöntivoimaa ei juuri tarvittu.
Kärnä kertoo marssineensa Keksintösäätiöön.
”Sehän tyrmäsi minut heti, se insinööri”, hän sanoo. ”Mä katsoin, että sehän on ihan heinäseiväs se kaveri, ei tajua mistään mitään.”
”Hän tykkäsi, että pääsee vähimmällä työllä, kun lyttää mut maanrakoon.”
Keksijöiden tuen puute on aihe, joka saa Kärnän pärskähtämään viineriä suussa.
”Keksijää pidetään kylähulluna, Pelle Pelottomana. Hänen ajatuksiaan ei arvosteta.”
Kärnä haki patenttia ja sai sen vuonna 2002. Hän tarjosi vipukirvestä valmistajille ympäri Eurooppaa.
”Eihän kukaan halunnut markkinoille tuollaista tuotetta, joka syö heidän oman tuotteensa.”
Vuonna 2004 Kärnä meni Riihimäen Sacotec Componentsin tehtaalle. Siellä innostuttiin tekemään kirveestä mallikappaleita.
Kärnä kokosi kirveet ja kuskasi ne ostajille itse. Marjatta naputti laskut tekstinkäsittelyohjelmalla. Läpimurtoa ei kuitenkaan tullut.
”Kerropas, miksi me jouduttiin vuonna 2005 perustamaan yritys oikeasti ja pistämään Sacotec hommiin. Mikä sulla oli sovittuna?”
Marjatta Kärnä patistaa.
”Aivan.”
Kärnän mukaan Starkki oli tilannut häneltä 500 kirvestä, joita yritys ei sitten ottanutkaan. Ne piti myydä itse.
Kärnä johtaa kävelyä lammen ympäri. Veteen on istutettu pari puutarhatuolia, seassa ui koikarppeja, ruohokarppeja ja kultasäyneitä.
Pumppujärjestelmä pitää avannon auki vaimolle talvisin, Kärnä huomauttaa. Yksi harakanpelätti on kauppakasseja kantava nukke. Toinen, peltinen versio heiluu oksassa vesivoimalla.
Ennen yrityksen osoite oli täällä Sipoossa. Nyt verkkosivuilla lukee Espoon Keilaranta.
”Halusin rauhaa. Tuhannet ihmiset ovat käyneet täällä.”
Pihamökissä kaksi kelloa on pysähtynyt eri aikaan. Täällä Kärnä kokosi kaikki vipukirveet itse vielä muutama kuukausi sitten. Kirves numero 2 on omassa käytössä.
Halkovajassa on kaksi muuta kehitelmää: ruostunut, jättisaksia muistuttava puunpilkkoja ja puuvartinen taimien repijä. Ne silmäillään nopeasti.
Kärnä on sopinut, että katsomassa kirveen valmistusta.
Ensin ajataan Hakaniemen Metallin tehtaalle Vantaalle.
Kärnä ei ole yrittäjäkodista. Hän syntyi Raumalla. Äiti oli kotiäiti, isä merikapteeni.
”Äiti joutui kyllä varmaan monessa olemaan melkoinen keksijä.”
Helsingissä perhe asui Vartiokylässä Malmin lentokentän lähellä. Kärnä innostui hakemaan ilmavoimiin. Hän työskenteli lentäjänä ensin Tikkakoskella. Kärnä kävi katastrofiavun kursseja, joilla tarjottiin testinä ”viinaa niin paljon, ettei se lopu”.
Vuoden 1969 Biafran sodassa Kärmä kertoo lennättäneensä Pohjois-Nigeriaan kuivattua turskaa ja poispäin pakolaisia. New Yorkissa hän ja tuttu Chuck salakuljettivat maitoa maitomiesten lakon aikana. Chuck oli business-minded, Kärnä sanoo.
1970-luvun puolivälissä Kärnä oli menossa avustustyöntekijäksi hoitamaan ilmasiltaa Angolaan. Hän ehti vain Geneveen asti, koska tilanne perillä oli ehtinyt rauhoittua yön aikana. No problems.
”Seuraavaksi sinne meni Martti Ahtisaari ja hoiti hommat kuntoon. Täytyy vähän krediittiä ottaa.”
Lennonjohtajana Kärnä työskenteli Saudi-Arabian Riadissa, Quatarin Dohassa ja Malesian Kuala Lumpurissa. Malesiassa Kärnä kyhäsi perheen takapihalle saunan. Pihan kaasupullosta johti letku kiukaaseen.
”Siinä tuli mieleen, että tulinko keksineeksi kaasukiukaan.”
Mahonkiset lauteet tosin värjäsivät ihon punaiseksi.
Toimitusjohtaja Tero Niemelä ottaa vieraat vastaan Hakaniemen Metallilla. Yhteistyö alkoi joulun 2012 välipäivinä. Niemelä oli luvannut Kauppalehden jutussa, että yritys voi puolittaa metallituotteeseen kuluvan materiaalin määrän.
”Mutta perkules tämä sipoolainen näki jutun ja tuli heti – soitti ja tuli puolen tunnin päästä tänne. Ensin se tenttasi vaan.”
Kärnä myhäilee.
Vipukirveitä on nykyään kahta mallia. Uudemman, kevyemmän terät valmistetaan Hakaniemen Metallilla.
Tavoite on myydä 500 parinsadan euron kirvestä viikossa. Tuotantoa on painetta nopeuttaa, koska verkkokauppa Amazon aikoo ottaa vipukirveet syksyllä valikoimiinsa, Stelmakh kertoo.
Tehdashallissa Kärnä on kumartunut seuraamaan kirveen terän taivuttamista. Millaista yhteistyö hänen kanssaan on?
”Jännää. Sehän on persoona ja enemmänkin keksijä, ei mikään suunnittelija”, Niemelä sanoo. Ei Kärnä Niemelän mukaan ole tosin metallimieskään.
”Fiksu äijä, oppii ja ymmärtää.”
Matka jatkuu kohti Riihimäkeä. Siellä on Sacotec Components, jossa kirveen ensimmäiset versiot vuonna 2004 valmistettiin.
Kirveitä tehtiin ennen noin 500 vuodessa, ja se riitti. Miksi kirveestä nyt tuli hitti?
Suosio räjähti Kärnän mukaan kesällä 2013, kun yhdysvaltalainen Men’s Journal teki jutun. Sitä edelsi Kärnän oma kampanja sosiaalisessa mediassa.
Kärnä sanoo opetelleensa tietokoneen käytön ”vanhana kaalina”. Hän latasi vipukirvesvideon YouTubeen vuonna 2008. Sitä ennen hän rummutti keskustelupalstoilla.
Kärnä näkee, mistä vipukirveen verkkosivuille on tultu. Suomi24, Agronet, Masinistit.com, Tiede.fi, hän luettelee.
”Sitten olen mennyt katsomaan ja todennut, että täällähän puhutaan täyttä kerettiläisyyttä.”
Ylläpito on joskus heittänyt Kärnän keskusteluista ulos.
”Kun ne eivät ole verbaalisella tasolla pystyneet nuijimaan mua matalaksi, niin ne ovat hermostuneet ja huutaneet äitiä avuksi. Sanoneet moderaattorille, että Heikki heittää hiekkaa silmiin, Heikille pitäisi tehdä jotain.”
Onko Kärnä itse ollut asiallinen?
”Menemme ihmismielen syövereihin.”
Hän sanoo kirjoittaneensa sivistyneesti.
”Mutta enhän minä voi sille mitään, jos joku tuntee itsensä tyhmäksi keskustellessaan minun kanssani.”
Kärnä tarjoilee appelsiinilimsaa. Hänestä ”osakeyhtiö Suomen” johdossa ei tiedetä mitään liike-elämästä. Innovaatioista kuitenkin puhutaan, ja vipuvaikutuksista.
”Se on varmaan tullut tästä vipukirveestä, tavalla tai toisella.”
Kärnä ei piittaa puolueista. Vuoden 2009 lopulla hän tarjosi kuitenkin kokoomukselle myyntiin ruiskukansinistä vipukirvestä. Puolueen hän valitsi randomilla.
”Tein hienon kappaleen, viimeisen päälle, ruiskukat ja kaikki siihen.”
Mitään ei Kärnän mukaan alkupuheiden jälkeen kuulunut, ja hän kyseli perään.
”No sieltä oli joku ottanut kirveen kämpilleen ja pilkkonut puita siellä.”
Kärnä haki vipukirveen takaisin.
Lippiksessä lukee Nexus Resort. Lakki on Borneosta. Tytär on järjestänyt Kärnille matkoja muun muassa sinne ja Balille.
”Jos suinkin mahdollista, niin en viitsi ensi talven lumia täällä katsella.”
Riihimäellä Sacotec Componentsin tehdas käristyy auringossa. Pihalla istuu työntekijöitä tauolla.
”Meneekö hyvin vai vielä paremmin? Tuleeko vipukirveitä maailmalle?” Kärnä tervehtii.
Toimitusjohtaja Heikki Zitting ja myyntipäällikkö Timo Raehalmemuistelevat, kun Kärnä vuonna 2004 tuli paikalle käsin tehtyjen piirrosten kanssa.
”Näin haastattelun, jossa sanoit, että joku oli sanonut sinua hulluksi”, Zitting sanoo.
”Kymmeneen vuoteen mahtuu monta sellaista sanontaa”, Kärnä sanoo ja nauraa.
Kärnä seuraa, kuinka terän muotit puristetaan. Robottikoura dippaa valumuotit sidosaineeseen.
Altaaseen uppoaa kerralla kymmeniä muotteja. Kärnä kuvaa puhelimella videota.
Olisitko uskonut kymmenen vuotta sitten, Zitting kysyy.
”En olisi uskonut”, Kärnä sanoo, pudistaa päätään ja hymyilee.