Asepalvelukseen astuvista nuorista keskeyttää yhä useampi. Tässä kolmen keskeyttäjän tarina.

Maanantaina 13. heinäkuuta astuu palvelukseen uusi joukko varusmiehiä. Osa heistä keskeyttää, viime vuonna noin joka viides jätti leikin kesken. Syitä on monia: heikko yleiskunto, mielenterveysongelmat, ylipaino. SK tapasi kolme nuorta miestä, jotka kertovat kokemuksistaan varusmiespalveluksen keskeyttämisestä.

Varusmiespalvelus keskeyttäminen Nämä varusmiehet olivat vastaanottamassa Norjan kuningasparia Suomenlinnassa huhtikuussa 2007. Kuva Mikko Stig / Lehtikuva.

Juho, 24

”Aloitin armeijan Vekaranjärvellä vuonna 2004. En viihtynyt erityisen hyvin. Mieleeni tuli lähinnä todella huonosti organisoidut festarit.

Eniten minua häiritsi se, kuinka paljon keskityttiin kaikkiin pikku sääntöihin, jotka eivät mielestäni liittyneet mitenkään varsinaiseen sotilaskoulutukseen. Mitä merkitystä asepalveluksessa on esimerkiksi sillä, että lakanan ruutujen pitää olla suorassa? Tuntui täysin järjettömältä, miten kauan sellaisten pikkuseikkojen vahtimiseen käytettiin aikaa.

Ehdin olla armeijassa noin kuukauden, kunnes sairastuin lievään psykoosiin. Lähipiirini suhtautui intin keskeyttämiseen hyvin, enkä muutenkaan saanut tapahtuneesta negatiivista palautetta. Itse olin aluksi pettynyt, sillä ajattelin selviäväni armeijasta helposti.

Keskeyttämisen jälkeen minut siirrettiin luokkaan C, eli olen vapautettu rauhanajan palveluksesta. Sittemmin olen keskittynyt lähinnä opiskeluun, mutta en ole vielä valmistunut miksikään.

Nykyisin ajattelen, että armeija kestää liian pitkään. Sama koulutus voitaisiin antaa paljon lyhyemmässä ajassa. Toisaalta maanpuolustukseen uhrataan liikaa rahaa.

Lisäksi tuntuu, että armeija tekee kaikkensa hivuttaakseen Suomen Natoon. Esimerkiksi uusi ilmantorjunnan ohjusjärjestelmä on Nato-yhteensopiva järjestelmä, vaikka sillä on lyhin kantomatka.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että asevelvollisuus tulee säilyttää, sillä pidän yleistä asepalvelusta yhteiskunnan vakautta edistävänä tekijänä.”

Kalle, 22

”Aloitin palvelukseni Upinniemessä tammikuussa 2007. Olin jutellut kavereideni kanssa armeijasta, joten olin varautunut suhtautumaan huumorilla turhanpäiväiseen kiireeseen ja epäkäytännöllisesti järjestettyihin toimiin.

Alussa päivät kuluivat nopeasti, sillä viihdyin hyvin tupakavereideni kanssa ja kuntotestit sujuivat hyvin. Oli kuitenkin yllättävää, miten lapsellisella tavalla alikersantit pilkkasivat ja nöyryyttivät alokkaita. Luulin, että armeijassa panostettaisiin rehtiyteen ja yhteishenkeen, mutta petyin pahasti.

En lopettanut armeijaa omasta tahdostani. Palvelusaikani jäi lopulta kolmen viikon mittaiseksi, sillä minulla on ollut atooppinen iho lapsuudesta saakka. Esimerkiksi runsas hikoilu, stressi ja epähygieeniset olosuhteet saavat ihoni tulehtumaan pahasti.

Keskeyttämispäätöksen teki armeijan lääkäri, joka tutki tapaukseni ja antoi minulle lykkäystä kolme vuotta. Jos sairauteni on vuonna 2010 kutsunnoissa samanlainen, saan vapautuksen palveluksesta rauhan ajaksi.

Emme ole juurikaan puhuneet palvelukseni keskeyttämisestä ystäväpiirissäni. Tyttöystäväni oli kyllä iloinen, että armeija-aikani jäi lyhyeksi. Itse en ehtinyt pohtimaan koko asiaa, koska päätös syntyi niin nopeasti. Näin jälkeenpäin ajateltuna en koe menettäneeni mitään, eikä minulle ole koitunut harmia armeijan keskeyttämisestä.

Olen lähes varma, että seuraavissa kutsunnoissa saan vapautuksen palveluksesta. Sairauteni on pysynyt samanlaisena 4-vuotiaasta asti, ja tilanne tuskin muuttuu vuodessa miksikään. Jos saisin valita uudestaan, suorittaisin siviilipalveluksen.

Mielestäni armeijaa tulisi uudistaa. Käsitys armeijasta ’miesten kouluna’ on lapsellinen ja aikansa elänyt. Omasta mielestäni ainakin alikersanteille on annettu aivan liikaa vastuuta ja valtaa. En usko, että armeija tulee toimimaan nykyisessä muodossaan enää kovinkaan pitkään.”

Tatu, 23

”Astuin palvelukseen Upinniemessä kesällä 2004. Armeija-aika tuntui lähinnä pitkäveteiseltä. Varsinkin sodankäynnin oppitunneilla joutui todella taiteilemaan itsensä kanssa, jotta pysyi hereillä. Marssit ja muut ulkokomennukset olivat puolestaan masentavia, koska mitään jutustelua ei sallittu.

Jatkuva juoksutus ja tyhjän panttina oleminen oli todella turhauttavaa. Kun olin ehtinyt olla palveluksessa noin kuukauden, minulla todettiin rytmihäiriö sydämessä. Lopettamispäätös syntyi muutaman unettoman yön jälkeen. Kävin pitkän keskustelun armeijan lääkärin kanssa, joka totesi, ettei terveydentilani ole asianmukainen armeijaan. Sain C-miehen paperit.

Läheiseni reagoivat lopettamiseen hiukan eri tavoin. Äidinpuoleiset isovanhempani tukivat päätöstäni, koska olivat aikanaan itse nähneet, mitä sota todella on. Heidän mielestään sodassa ei ole mitään järkeä. Isäni puolestaan murjotti pari viikkoa, kunnes myönsi ettei se armeija niin välttämätön ole.

Henkilökohtaisesti armeijan lopettaminen tuntui siltä kuin elämä olisi alkanut uudelleen. Osasin katsoa asioita aivan uudesta perspektiivistä, koska palvelusaikani tuntui aivan vankeudelta. En voisi kuvitellakaan palaavani inttiin enää koskaan. Mielestäni armeija on pelkkää verorahojen haaskausta, koska en näy sotimista ratkaisuna mihinkään.

Armeijan jälkeen aloitin välittömästi kokin hommat, ja olen samalla tiellä edelleen. Kiinnostavaa on, että työpaikallani on yksitoista kokkia, joista vain kolme on käynyt armeijan.”

Teksti Netta Vuorinen