Äiti haki harrastetukea – tytär kirjattiin lastensuojelun asiakkaaksi

Väärä tieto voi elää rekistereissä vuosikausia.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaisa oli useasti hakenut sosiaalitoimistosta täydentävää toimeentulotukea tyttärensä harrastukseen. Syksyllä 2013 tuli jälleen hylkypäätös: anottua sadan euron kuukausitukea ei myönnetty.

”Se tuntui todella epäreilulta, kun aina puhutaan tukipäätösten perhekohtaisesta harkinnasta ja kehotetaan hakemaan apua”, Kaisa sanoo.

Hän lähetti sähköpostia päätöksen tehneelle virkailijalle ja kertoi, että lasta uhkasi harrastuksen loppuminen ja ero kavereista. Viestissään äiti kertoi stressin pahentaneen hänen ihottumaansa ja kipeäksi tulleen tyttärensä jääneen kahdeksi päiväksi pois koulusta.

Lisäksi äiti teki juristin ohjein muutoshakemuksen lautakunnalle, vaikka tiesi sen olevan turhaa.

”Käsittelyaika oli neljästä kuuteen kuukautta. Vanhempainkokouksen mukaan treeneihin ei ollut asiaa, jos harrastusmaksut olivat rästissä.”

Seuraavalla viikolla Kaisa sai hämmästyksekseen kirjeitse ilmoituksen, milloin lastensuojelu tulisi kotikäynnille. Selvisi, että hylkypäätöksen tehnyt virkailija oli äidin yhteydenottojen jälkeen tehnyt lastensuojeluilmoituksen.

Virkailijalla oli herännyt huoli, miten äiti, yksinhuoltaja, ja tytär pärjäävät.

”Soitin heti lastensuojeluun, jossa ihmeteltiin, miksei ilmoituksen tekijä ollut kertonut heille ilmoituksen taustalla olleesta harrastetuen hakemisesta.”

Taloudellisesta tuesta päättäneet virkailijat kertoivat myöhemmin, että he halusivat ”saattaa perheen avun tarpeen arviointiin”.

Kaisa ei voinut käsittää, mistä oli kyse.

”Ainoa tarvitsemamme apu oli sata euroa kuussa harrastukseen ja lääkkeet, jotka sain lääkäriltä ihottumaan.”

Äiti soitti opettajalle. Tämäkään ei ymmärtänyt, mistä huoli oli herännyt. Lastensuojelu ei ollut ottanut yhteyttä kouluun.

Lopulta tytön valmentaja soitti ilmoituksen tehneelle virkailijalle. Hän kertoi, että harrastuksen lopettaminen voisi aiheuttaa lahjakkaalle tytölle ongelmia.

Puhelu kirjattiin siten, että valmentajalla oli ”suuri huoli tytön tilanteesta”.

 

Tietoja suomalaisista kerätään jatkuvasti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on kerännyt rekistereihinsä vuosien ajan tietoja kaikkien kansalaisten terveyskeskuskäynneistä.

Tietojen kerääminen ja käsittely on pohjautunut vanhentuneeseen lainsäädäntöön. Suomen Kuvalehti kertoi rekisterin ongelmasta ensimmäisen kerran huhtikuussa 2012. Apulaisoikeuskanslerin mukaan THL:n toiminta on perustuslain vastaista (Suomenkuvalehti.fi 10.2.2014).

Keskustelua on herättänyt myös poliisin uusi, vuodenvaihteessa käyttöön otettu havaintotietojen rekisteri. Siihen voivat päätyä kenen tahansa epäilyttävästi käyttyvän kansalaisen henkilötiedot. Rekisteristä ei voi itse tarkistaa tietojaan, toisin kuin monista muista viranomaisten ylläpitämistä rekistereistä.

Rekistereihin merkitään vain kielteinen informaatio. Tavallinen ihminen saadaan vaikuttamaan epäilyttävältä, jos jokin väärä tieto tai oletus säilyy rekisterissä.

Myös tietoja kansalaisten puheluista ja muusta sähköisestä liikenteestä on tallennettu vuosia rekisteriin EU:n jäsenmaissa. Poliisit ovat hyödyntäneet operaattorien teletunnistetietoja rikosten tutkinnassa ja torjunnassa, myös Suomessa.

Viime viikolla Euroopan unionin tuomioistuin kuitenkin päätti, että teledirektiivi on vastoin EU:n perusoikeuskirjaa ja puuttuu erityisen vakavasti yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan.

Rekistereitä voidaan käyttää myös väärin ja niistä vuotaa tietoja.

Esimerkiksi Ruotsissa on avattu nettipalvelu, josta voi tarkistaa naapurien mahdolliset rikostuomiot.

 

Suomen lainsäädäntö mahdollistaa lastensuojelussa laajan tiedonsaantioikeuden. Lastensuojelu saa tilata asiakirjoja Kelasta, terveydenhuollosta, koulusta, vakuutusyhtiöstä ja pankista.

Tietopyynnön saaneella ei ole oikeutta harkita tietojen välttämättömyyttä.

Lain mukaan tieto on annettava, rangaistuksen uhalla.

Muun muassa sisäministeri Päivi Räsänen (kd) on ollut huolissaan siitä, että nykyiset salassapitosäädökset estävät pahimmillaan ihmisten auttamista ja kärjistävät ongelmia. Hän parantaisi tiedonkulkua viranomaisten välillä.

Kaisa kokee viranomaisten toimien toisinaan estävän yhteistyötä.

”Ei ole oikein, että he salaavat asiakkaalta, mitä tietoja tästä näkyy ja kenelle. Onko se edes laillista?”

Kaisalle selvisi vasta loppuvuoden arviointipalaverissa, että perhe oli jo kirjattu lastensuojelun asiakasrekisteriin, vaikka Kaisa itse ei ollut tiennyt asiakkuudesta.

”Minut oli luokiteltu mielenterveyshäiriöiseksi ilman mitään diagnoosia tai lääkärinlausuntoa. Tieto oli näkynyt vuosia paitsi lastensuojelutyöntekijöille myös toimeentulopäätöksiä tekeville.”

Luokittelun taustalla on huoltoriita monen vuoden takaa. Ahdistunut Kaisa uskoutui tuolloin kurssikaverilleen, joka oli itsekin yksinhuoltaja ja eronnut vaikeasta suhteesta. Kaveri soitti Kaisan tietämättä päivystävälle sosiaalityöntekijälle pyytääkseen tälle apua tukalassa tilanteessa.

Tiedot Kaisan ”ystävättären vakavasta huolesta” kirjattiin lastensuojeluilmoituksena ja vietiin rinnakkaisajona kahteen tietokantaan, taloudellisen ja sosiaalisen tuen ATJ-järjestelmään ja lastensuojelun käyttämään uuteen Efficaan.

Pian kurssikaverin puhelinsoiton jälkeen lastensuojelu vieraili perheen kotona ja totesi asioiden olevan kunnossa. Lastensuojelutarpeen arviointia ei jatkettu eikä tukitoimiin nähty tarvetta.

”Jäin siihen uskoon, että asia oli sillä selvä”, Kaisa sanoo.

Asiakkaaksi kirjaus kuitenkin unohtui avoimeksi, ja perhe jäi seurantaan sitä itse tietämättä. Äidin epäillyn mielenterveysongelman koodi näkyy viranomaisille yhä, vuonna 2014.

 

Kaisa on korkeasti koulutettu, kansainvälinen ja kielitaitoinen. Huoltokiistan jälkeen hän alkoi panostaa työllistymiseen ja irtautua toimeentulotuesta.

Joitakin vuosia sitten Kaisalla oli yritysneuvotteluja sosiaaliviraston alaisuudessa toimivassa projektissa. Innostuneesti alkanut yhteistyökuvio hiipui äkillisesti.

”Vasta eri järjestelmistä tilaamistani lokitiedoista näin, että sosiaaliviraston neuvottelukumppanini oli katsonut salassa pidettäviä taloustietojani kolme päivää neuvottelujen jälkeen.”

Kaisa on pohtinut, miten hänen oletettu mielenterveysongelmansa ja tyttären lastensuojeluasiakkuus vaikuttavat vakuutusten, lainojen, lainaturvan ja vuokra-asunnon saamiseen.

Aiemmin vakuutusyhtiössä työskennellyt Martti tietää kertoa. Hän ei halua sukunimeään julkisuuteen.

Martin mukaan pankeilla ja vakuutusyhtiöillä on laajat oikeudet tarkistaa lainan- tai vakuutuksenhakijan terveystiedot.

Tarkistusoikeutta perustellaan ”taloudellisen riskinoton näkökulmilla”, ja siitä kerrotaan pienellä präntillä kohdassa, joka on pakko rastittaa.

”Sen jälkeen rekisterit ovat auki”, Martti sanoo.

Käytännössä asiakkaasta tilataan tiedot lääkärissäkäynneistä viiden viime vuoden ajalta.

Yksi sitkeä flunssakierre voi paukauttaa rastit viiteen kohtaan, minkä jälkeen pyydetään lisäselvityksiä. Lopulta vakuutusehtoja voidaan rajoittaa tai korvaushakemus hylätä.

”Leskeltä saatetaan evätä henkivakuutusrahat tai lainaturva, jos menehtyneen kumppanin arvioidaan sairastaneen liikaa ennen kuolemaansa.”

Masennusdiagnoosi tekee lainan- tai vakuutuksenhakijasta välittömästi ”merkityn” henkilön.

”Nuori aikuinen ei saanut lainaa, koska oli aiemmin syönyt mielialalääkkeitä äkillisen traagisen tapahtuman jälkeen”, Martti kertoo.

Entä vaikuttaako vakuutusasioihin lastensuojeluasiakkuus, lapselle määrätty edunvalvoja, lastensuojelun lapselle teettämät tutkimukset terveydenhoidossa tai se, että lapsi on laitoksessa, joka luokitellaan terveysalan yritykseksi?

”Jos lapselle halutaan hankkia tapaturmavakuutus tai vakuutus lapsen sairauksien varalle, voi terveystiedoissa olla maininta lastensuojeluasioista. Itselläni ei kuitenkaan ole kokemusta siitä, vaikuttaako tieto vakuutusasiaan”, Martti sanoo.

Voiko edessä olla tilanne, jossa suomalaiset ”terveyspakolaiset” lähtevät ulkomaille tutkimuksiin ja hoitoihin, jotta rekistereihin ei jäisi merkintöjä?

”Se on aivan mahdollista – maksukykyisille”, Martti uskoo.

 

Terveydenhuollossa on totuttu siihen, että vain tosiasiat kirjataan. Lastensuojelua on kritisoitu siitä, että oletukset saattavat kirjautua tosiasioina. Epäammattimainen dokumentaatio on vaikeasti osoitettavissa, koska kukaan ei käytännössä tutki väittämien todenperäisyyttä.

Uusimpana keinona nuorten syrjäytymisen torjumiseksi ja salassapitopykälien väistämiseksi on mainittu niinsanottu huoliliputus-tietojärjestelmä. Siihen halutaan kerätä nuorista niinsanottuja hiljaisia signaaleja.

Kyse on yhteisestä tietojärjestelmästä, johon esimerkiksi opettaja ja nuorisotyöntekijä voivat ”liputtaa” nuoren ilman mainintaa huolen syystä. Kun kaksi tahoa liputtaa saman nuoren, voidaan vanhemman luvalla käynnistää keskustelut nuoren auttamiseksi.

Liputusmalli on kehitetty Hollannissa, ja sitä kokeillaan parhaillaan Espoossa ja Mikkelissä.

THL:n tutkimusprofessori Tom Arnkil on vastustanut nettipohjaista huolikirjausmallia.

”Meidän pitäisi pyrkiä varhaiseen ja avoimeen yhteistoimintaan sekä huolten esiin ottamiseen heti asiakkaiden kanssa, eikä selän takana kirjaten”, Arnkil sanoo.

Henkilötietolain mukaan jokaisella pitäisi olla mahdollisuus selvittää, mitä tietoja hänestä on kerätty ja talletettu eri rekistereihin sekä tarvittaessa saattaa asia tutkittavaksi.

Lakia sovelletaan myös lastensuojelussa. Asiakas voi vaatia tietojensa oikaisemista, poistamista tai täydentämistä, jos ne ovat virheellisiä, tarpeettomia, puutteellisia tai vanhentuneita.

Viranomainen voi myös kieltäytyä tietojen korjaamisesta. Tästä on ilmoitettava kirjallisesti. Asiakas voi kuitenkin pyytää tietojasuojavaltuutettua määräämään tiedot korjattavaksi.

Kaisa pyysi vuoden 2013 loppupuolella selvitystä lastensuojeluilmoituksen perättömiin väitteisiin. Hän vaati väärien tietojen ja asiakkuuden poistamista.

Palaveria ei kuitenkaan dokumentoitu asiakastietoihin, vaikka poistopyynnön hylkääminen perustui palaverissa suullisesti esitettyihin perusteluihin.

”Muutokset voi korkeintaan oikaista erillisenä kirjauksena”, Kaisa ihmettelee.

Perheen lähipiiri ja viranomaiset ovat olleet jyrkästi eri mieltä huolen perusteista ja lastensuojeluilmoituksen aiheellisuudesta. Johtavan sosiaalityöntekijän mukaan virkailija toimi aivan oikein, sillä muuten tämä olisi voinut saada syytteen virkavirheestä.

”Eikö ilmoitus ole turha silloinkaan, kun sen tarkoituksena on ensisijaisesti suojata virkamiehen oma selusta”, Kaisa kysyy.

 

Kymmenien puhelinsoittojen ja sähköpostien jälkeen Kaisa on huomannut, ettei puutteellisia dokumentteja mielletä oikeusturvaongelmaksi.

”Entä jos tyttäreni juhlisi koulun päättymistä kavereiden kanssa siideriä juoden, kuten moni nuori tekee? Poliisin jättämän lastensuojeluilmoituksen käsittelijä havaitsisi papereista, että äidillä on ’mielenterveysongelmia’, ja huoli on jatkunut vuosia.”

Ammattinsa puolesta Kaisa on miettinyt ristiriitaisten virtuaali-identiteettien vaikutusta.

”Voiko väärä rekisterimerkintä rajoittaa lapsen tulevaisuutta määrittämällä hänelle leiman ja elämänpolun lastensuojeluasiakkaana?”

Kaisa on huolissaan siitä, jos lasta aletaan kohdella paperi-identiteetin luomien väärien mielikuvien mukaisesti.

”Viranomaisten välillä avoimesti kulkeva tieto voi tehdä paperi-identiteetistä itseään toteuttavan ennustuksen.”

Kaisan nimi ja joitakin hänen tietojaan on muutettu.