Suomen metsäteollisuus ja koko metsäala käyvät läpi yhtä historiansa merkittävimmistä murroksista. Sopivaa vertailukohtaa täytyy hakea aina 1860-luvulta, jolloin puukuidut syrjäyttivät lumpun paperin raaka-aineena.
Murroksen seurauksena Suomessa on tulevaisuudessa monella tavalla nykyisestä poikkeava metsäala. Uudistuvan puunjalostuksen rinnalla kehitys kulkee lisääntyvästi kohti metsien tuottamia ja metsiä hyödyntäviä palveluita. Ne muodostavat jatkossa merkittävän osan metsäalan jalostusarvosta ja työpaikoista.
Metsäsektoriin sisältyy jo tällä hetkellä paljon palveluja, kuten erilaisia suunnittelu-, tutkimus-, tuotekehitys-, konsultointi- ja koulutustoimintoja. Lisäksi luontomatkailu- ja virkistyspalvelut sekä metsien ympäristöarvoja hyödyntävä liiketoiminta ovat keskeisiä metsäalan palveluvaltaistumisessa.
Viimeaikaiset metsäalan politiikkaohjelmat, kuten Kansallinen metsäohjelma, ovat asettaneet tavoitteeksi uusiutumisen ja monipuolistumisen. Käytännön politiikkatoimet kuitenkin edelleen liiaksi ylläpitävät olemassa olevia rakenteita keskittymällä puuntuotanto- ja infrastruktuurikysymyksiin.
Painopistettä olisikin tähänastista voimakkaammin siirrettävä nykyrakenteiden tukemisesta alan uudistamiseen. Kyse ei ole pelkästään siitä, että puulle keksitään uusia käyttömuotoja, vaan yhä enemmän siitä, että puun lisäksi myös metsien monet mahdollisuudet hyödynnetään nykyistä paremmin.
Suomessa etujärjestöillä on ollut keskeinen sija metsäpolitiikan valmistelussa. Tämä on tuottanut kompromissiratkaisuja, jotka muuttavat vain vähän vallitsevaa tilannetta.
Metsäalan murrokseen vastaaminen edellyttää kuitenkin nykyistä voimakkaampaa reagointikykyä. Politiikkaohjelmissa pitäisikin irtautua eturyhmäajattelusta ja lähteä rohkeasti luomaan koko yhteiskunnan hyvinvoinnin entistä paremmin huomioon ottavaa politiikkaa.
Metsäpolitiikkaa on aiempaa vaikeampi harjoittaa erillisenä politiikkalohkona, koska se kytkeytyy yhä enemmän osaksi energia- ja ilmastokysymyksiä. Tarvitaankin muutoksia politiikan hallinnossa, organisoinnissa ja toimeenpanossa kohti laaja-alaista ja koordinoitua luonnonvara- ja ympäristöpolitiikkaa. Tätähän myös tuore valtioneuvoston luonnonvaraselonteko peräänkuuluttaa.
Puutuotealan paperiteollisuutta paremmat tulevaisuudennäkymät ovat viime aikoina herättäneet eri tahot ideoimaan alan kehittämistä uudella innolla. Jotta tämä into konkretisoituisi tuloksina, tarvitaan nykyistä suurempaa panostusta ja voimakkaampia toimia. Pitkäjänteistä panostusta tulisi lisätä puutuotealan tutkimukseen, kehitystyöhön ja opetukseen sekä ennakointiin ja markkina-analyyseihin.
Metsäalan uudistumisen ja monipuolistumisen kannalta tutkimuksella, opetuksella ja koulutuksella onkin keskeinen merkitys. Viime aikoina tutkimuksen suuntaamisessa on korostettu erityisesti elinkeinoelämän tarpeita. Osaamista tulee kuitenkin kehittää tasapainoisesti. On panostettava riittävästi myös sellaiseen riippumattomaan yhteiskunnan hyvinvointia edistävään tutkimukseen, joka ei palvele yksinomaan yritysmaailman etuja. Lisäksi osa yrityksille tärkeistä uusista innovaatioista syntyy sellaisesta tutkimuksesta, jota alan toimijoiden voi nyt olla vaikea hahmottaa hyödylliseksi.
Näihin tuloksiin olemme tulleet 15.2.2011 julkistetussa kirjassa, jossa arvioidaan metsäalan käynnissä olevaa murrosta osana globaalin toimintaympäristön muutosta sekä murroksen vaikutuksia alan tulevaisuuteen ja politiikkaan.
Siirtämällä painopistettä nykyrakenteiden tukemisesta ja muutosten minimoinnista uudistumiseen ja monipuolistumiseen metsäala voi tulevaisuudessa olla kukoistava yhdistelmä sekä uusia että perinteisiä toimintoja.
Lauri Hetemäki, Risto Seppälä ja Jussi Uusivuori
Hetemäki on erikoistutkija, Seppälä ja Uusivuori professoreita Metsäntutkimuslaitoksessa.
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
Hetemäki on erikoistutkija, Seppälä ja Uusivuori professoreita Metsäntutkimuslaitoksessa.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Hetkinen tilausta käsitellään.
Erno Järvinen kirjoitti:
METSÄPOLITIIKKAA VOITAISIIN TEHDÄ MYÖS TUTKIMUSLAITOSVETOISESTI
Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Lauri Hetemäki sekä professorit Risto Seppälä ja Jussi Uusivuori julkaisivat 15.2.2011 kokoelmateoksen metsäsektorin tulevaisuuden mahdollisuuksista. Lisäksi kirjoittajat esittivät listan politiikkasuosituksia, joilla metsäsektori saataisiin käännettyä uuteen kukoistukseen. Kirjan sisältöön ja Suomen Kuvalehden verkkosivuilla 17.2.2011 esitettyyn artikkeliin on tarpeen esittää muutamia lisänäkökulmia.
Tutkimuksessa verrataan virheellisesti metsiin liittyvän luontomatkailun laskennallista kokonaisarvoa
puuntuotannon kassavirtaan. Tällä perusteella luontomatkailu olisi taloudellisesti puuntuotantoa arvokkaampaa. Vaikka metsiin perustuvien luontopalveluiden merkitys tulevaisuudessa varmasti kasvaa ja on alueellisesti ja paikallisesti jo hyvinkin merkittävää toimintaa, valtaosa luontomatkailun kokonaisarvoon laskettavasta tulovirrasta ei ole millään tavoin metsään liittyvää.
Puuntuotannon merkitys on tärkeää pitää mielessä myös politiikkaohjelmien valmistelussa. Kassavirta yksityisille metsänomistajille ovat keskimäärin 1,5 mrd. euroa vuodessa. Metsäomistajan kannalta on sama, tuleeko tulovirta puusta, mustikoista vai maisemasta. Valitettavasti tilanne on se, että ainoastaan puu on tuote, jolla on tällä hetkellä toimivat markkinat ja markkinahinta.
Metsiin liittyy kirjan mukaan huomattavasti hyödyntämättömiä liiketoimintamahdollisuuksia, jotka pitäisi tuotteistaa. Jättämättä puun tuotannon huomiotta, edustamamme organisaatio on tuotteistanut monia muita metsiin liittyviä palveluita. Virkistysarvokauppamallimme on tästä hyvä esimerkki. Metsiin liittyvien tuotteiden ja palveluiden markkinapotentiaalia arvioitaessa on hyvä pitää mielessä, että metsät kuuluvat Suomessa valtaosin yksityisille ihmisille. He päättävät kuinka heidän metsiään hyödynnetään. Virkistys-, maisema- ja suojeluhyödykkeet ovat määritelmänsä mukaisesti pitkälti julkishyödykkeitä, siis kaikkien hyödynnettävissä. Tämä yhdessä laajojen jokamiehen oikeuksien kanssa rajoittaa huomattavasti virkistysarvojen tuotteistamista.
Metsäpolitiikan valmistelun etujärjestövetoisuutta kritisoidaan kirjassa myös voimakkaasti. Etujärjestöt, totta kai, ajavat edustamansa ryhmän asiaa. MTK:n kohdalla se on suomalaiset metsänomistajat. Politiikan valmistelua pitää kuitenkin laajentaa ja syventää. Aiheellinen kysymys tähän on, että mikä voisi olla tämän vaihtoehto. Metsäntutkimuslaitoksen tai jonkin muun tutkimuslaitoksen johdolla tapahtuva metsäpolitiikan valmistelu voisi mielestämme olla todella relevantti mahdollisuus. Kuten kirjan sivulta 46 jokainen lukija voi havaita Metsäntutkimuslaitos saa 32 miljoonaa euroa budjettirahoitusta vuosittain tutkimuksen tekemiseen. Tällä resurssilla luulisi voivan halutessaan osallistua myös metsäpolitiikan valmisteluun. Kirjan julkistamistilaisuudessa MTK:ta kritisoitiin metsäalan uudistumisen hidasteeksi. Suomessa toimivan metsäsektorin toimintaedellytysten parantamisessa MTK on ollut erittäin aktiivinen toimija. Metsäpolitiikan valmistelu ja puumarkkinoiden kehittäminen ovat tästä hyviä esimerkkejä. Paremminkin voisi kysyä, että vastaavatko Metsäntutkimuslaitoksen resurssit ja tutkimuspainotukset metsäsektorin tulevaisuuden tarpeisiin.
Metsäntutkijoiden tai jonkin muun metsäpolitiikan valmistelusta puuttuvan tahon tulee ottaa roolinsa metsäpolitiikan valmistelussa itse. Kukaan muu ei sitä heidän puolestaan tee. MTK on useita vuosia rohkaissut metsäntutkijoita osallistumaan aktiivisemmin metsäpoliittiseen keskusteluun ja politiikkaohjelmien valmisteluun. Heillä olisi siihen erinomaiset edellytykset. Valitettavan usein joutuu myös avaamaan kukkaron nyörit ennen kuin metsäntutkijat saadaan sanomaan mielipiteensä. Nyt kyseessä oleva tutkimus ja 15.2.2011 julkaistu kirjakin syntyivät ulkopuolisella rahoituksella.
Juha Hakkarainen ja Erno Järvinen
Hakkarainen on metsäjohtaja ja Järvinen tutkimuspäällikkö Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:ssä