Wikileaksin kautta julkaistut USA:n ulkoministeriön State Departmentin luottamukselliset ja salaiset raportit ovat ravistelleet kansainvälistä politiikkaa. Nyt julki tulleet dokumentit paljastavat diplomaattisen raportoinnin sen kaikessa moninaisuudessaan. Raportointi ei sisällöltään julkisuudessa ole kaunista katseltavaa siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei ole koskaan julkisuuteen tarkoitettu.
Vuodolla voi olla myös hetken poliittista pintakuohua laajempia seurauksia. Se on haastanut kansainvälisen diplomatian vakiintuneet periaatteet ja käytännöt ainakin kolmella tapaa.
Ensinnäkin, diplomatian keskeinen periaate, asioiden luottamuksellisuus, jopa salaisuus, on rikottu poikkeuksellisen räikeästi ja laajasti. Vuotoja on toki ollut ennenkin, mutta ne ovat yleensä koskeneet yksittäisiä asioita, eikä niitä ole tehty ilman selvää syy-yhteyttä johonkin koettuun epäkohtaan tai poliittiseen kiistaan, johon vuodolla on pyritty vaikuttamaan.
Suomen poliittisen historian merkittävin vuoto lienee ns. Zavidovo-vuoto 1972, jossa EEC-sopimuksen vastustajat ilmeisesti pyrkivät vaikeuttamaan sopimukseen pääsemistä.
Julkiset vuodot ovatkin olleet usein valtioiden sisäisiä poliittisia pelinappuloita. Vaikka valtiot pyrkivät tiedustelun ja vakoilun keinoin hankkimaan toistensa dokumentteja, ei niitä ole ollut tapana kuitenkaan julkaista. Wikileaksin toiminta poikkeaa tässä totutuista käytännöistä niin laajuutensa kuin motiiviensakin suhteen.
Motiivina tuntuu olevan äärimmilleen viety ajatus kaiken inhimillisen informaation julkisuudesta, eräänlaisesta diplomatian maailmaan vietävästä Big Brotherista.
Pohtia sopii, onko nyt nähty vuoto tuulahdus teknologisesta tulevaisuudestamme, jossa kaikki tieto enenevässä määrin siirtyy avoimiin tietoverkkoihin. Teknologia-intoilijat ovat jo hyvin tovin ennustaneet yksityisyyden kuolemaa. Voi olla, että tämän profetian ulottuminen nyt myös valtioihin on tullut niille itselleen yllätyksenä.
Toiseksi, ja edellisestä seuraten, diplomaattisen kanssakäymisen tietty tekopyhyys on nyt tullut esiin. Vuoto on paljastanut, että USA:n diplomaatit ja poliittiset johtajat ajattelevat yhtä ja sanovat toista muista johtajista ja kansainvälisistä kysymyksistä.
Tämä voi olla järisyttävä uutinen vain aikamme suhteellisuudentajunsa kadottaneelle ja poliittiseen korrektiuteen taipuvaiselle yleiselle mielipiteellemme. Tunnettua on, että kaikki sosiaalinen kanssakäyminen perustuu tietynasteiseen vilpillisyyteen tai ainakin täyden totuudellisuuden säännöstelyyn. Jokainen voi kuvitella, miltä tuntuisi elää maailmassa, jossa ihmiset laukoisivat vain täysiä totuuksia toisistaan jatkuvasti.
Ristiriita yksityisten ajatusten ja julkisten sanojen ja tekojen välillä on siis vain inhimillistä. On kuitenkin hyviä syitä, miksei tämän seikan haluta paljastuvan juuri diplomatiassa.
Valtioiden johtajat eivät koskaan ole vain henkilöitä, vaan he ovat valtioidensa suvereniteetin symboleja. Näin ollen arvioimalla toisen maan johtajaa negatiivisesti esittää samalla arvion myös kyseisestä maasta.
Silti moinen arviointi on tarpeen. Hallitukset eivät voi toimia ilman tietoa ja arvioita kumppaniensa ja vastapeluriensa asemasta, luonteesta ja jopa heikkouksista. Etenkin suuret valtiot tekevät jopa yksityiskohtaisia psykologisia profiileja muiden maiden johtajista.
Kaikki valtiot tietävät tämän. Ongelma asiasta tulee vasta, jos sen tekee julkisesti, mikä on aina poliittinen teko. Suvereenin ja hänen edustamansa valtion kytkös on tiivis ja siksi kukaan ei voi julkisesti ohittaa vuotoja olankohautuksella, vaan sitä on protestoitava. Tässä on vuotoon liittyvän läikehdinnän poliittinen ydin.
Samalla on syytä muistaa, että arviointeja ja luonnehdintoja on ulkoministeriöissäkin joka lähtöön, eikä niille pidä antaa liikaa painoarvoa. Ei USA:n - tai minkään muunkaan valtion - ”todellinen” ulkopolitiikka vuodoista paljastu: se edelleen luetaan puheista puhujakorokkeelta, ei sattumanvaraisesti varastetuista dokumenteista Wikileaksin sivuilta.
Kolmanneksi, vuoto kertoo myös siitä, että valtioiden asemaa kansainvälisessä politiikassa haastetaan alati uusin keinoin ja pelurein. Uudet teknologiat mahdollistavat sen, että yksittäiset ihmiset voivat horjuttaa diplomatian peruspilareita.
Edessä onkin mahdollisuus, että olemme menettämässä perinteisen valtiokeskeisen kansainvälisen järjestelmän saamatta mitään toimivaa tilalle. Jo nyt esimerkiksi ilmastoneuvotteluiden sekä globaalihallinnon uudistamisen kohtaamat vaikeudet osoittavat nykyisen järjestyksen ongelmat.
Viime kädessä näiden ongelmien ratkaisu vaatii diplomatian keinoja - mahdollisuutta pohtia ja keskustella asioista luottamuksellisesti.
Jos uudet teknologiat ja pelurit tempauksillaan onnistuvat näiden keinojen vakautta horjuttamaan, voi sillä olla vakavat ja kauaskantoiset seuraukset koko kansainvälisen yhteisön tulevaisuudelle.
Hiski Haukkala
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa.
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
Olipas huono kirjoitus- kirjoittaja ei ole ymmärtänyt wikil…<censored> ja sen motivaatiota. Eihän sen tarkoituksena ole ”kaiken inhimillisen tiedon julkisuus”, päinvastoin yksityistä tietoa halutaan varjella. Wikileaks:n motivaationa on *hallinnon* julkisuus - ja mätien hallitusten ja hallinnon laittomuuksien julkistaminen ja siihen vaikuttaminen. Toinen tärkeä asia on eliitin ja suuryritysten vs. kansan etujen tasapainottaminen hallitusten agendalla - myös tähän <censored> haluaa vaikuttaa julkistamalla perverssin nykytilan.
Kannattaisi miettiä myös keinoja diktatuurimaiden ja vastaavien salaisuuksien aukirepimistä. Siellä sitä vasta mielenkiintoista tavaraa olisi tarjolla.
Onhan näitä julkistuksia ollut ennenkin. Bolshevikit julkaisivat tsaari-Venäjän salaisuuksia ja kaiketi horjuttaa muiden maiden hallituksia osoittamalla, että verhojen takana tapahtuu yhtä jos toista.
Nk. salainen diplomatia tai valmisteluvaiheen ei-julkisuus on asiainhoidon kannalta kuitenkin perusteltua. Nytkin tulee käymään niin, että varotoimenpiteitä tiukennetaan, ettei hallinnon sisäinen tietoliikenne vuodeta kaikelle kansalle.
Jos diplomatian peruspilari on röyhkeä valehtelu, niin sitä pitääkin horjuttaa.
Kiusallinen, mutta ei järisyttävä tietovuoto USA:sta on paisunut kirjoittajan päässä kohtuuttoman suureksi ongelmaksi. Sitä se ei ole vaan pikemminkin positiivinen ja puhdistava tapahtuma.
Aika kumallista tekstiä lehtorilta.
Taisi mennä Facebook ja Wikileaks sekaisin.
Enemmän näkisin tämän surullisena perinteisen journalismin taantumana. Meilläkin viimeinen tutkivan journalismin linnake taitaa ola YLE. Vaalirahakohua saatiin aikaan, mutta muuten näyttää aika kuolleelta.
Ja eikö joka tuutista tule Suomessakin ulos, että ”mitä sinä näistä valvontakoneistoista räyhäät, jos sinulla ei ole mitään salattavaa”. Mutta kun samaa sovelletaan valtioihin ja suuryrityksiin, se on ”vastenmielistä”, kuten arvoisa ministerikin toteaa.
Onhan näitä valtioiden tai ”prinssien” välisten suhteiden historioita tullut julki jatkuvasti, mutta Ranskan ja sitten Venäjän vallankumoukset toivat esiin asioita, kuten Lähi-Idän jakaneen Sykes-Picot sopimuksen (Lontoo-Pariisi). Saksalaiset sieppasivat salaisuuksia kaikkialla 1940-41 ja liittoutuneet 1945.
Tähän verrattuna Wikileaksin dokumentit ovat - toistaiseksi - olleet ”juorupalstojen” juttuja, ovat auttaneet mediaa tekemään etusivuja omasta tietämättömyydestään. Se ei ole uutta, vaikka joskus hiukan hirvittää, tuo tietämättömyys siis. Jotakin omituista on julkaistun keskittymisessä
Persian lahden alueelle, arabimaihin, vaikka vuotaja siellä ”sotikin.”
Lisäksi: valtionpäämiesten ja ministereiden keskusteluja, arvioita asianomaisista, ei pidetä kenen tahansa ulottuvilla. Niiden julkaisu on törkeää, myös ilman sisältöä. Toinen asia on, että YK:n piti luoda muuta kuin se vanha maailma, jossa duplimaatit ja hallitukset yhä valehtelevat.
Odotellaan vielä sitä Wikileaksin lupaamaa ”tuomiopäivän asetta” tai ”myrkkypilleriä”.
Eri asia on yksityiselama ja eri asia politiikka, hyva Kuvalehden kirjoittaja. Tarvitsemme valoa niin paljon kuin mahdollista näihin outoihin diplomaattisiin rikoksiin.
Kumppanit ja vastapelurit. Siina. Suuret vaikuttajat epäeettisiä ja pieni SUomi suht eettinen. Surullista, ettei kirjoituksessa huomioida kansalaisten osuutta. Suorassa demokratiassa pääsisimme vaikuttamaan myös suhteisiin kansainvalisessä toiminnassa.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Olen kansainvälisen politiikan yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Kotisivuni on osoitteessa www.hiskihaukkala.net
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Hetkinen tilausta käsitellään.
jutta kirjoitti:
Kas kummaa kaksinaamaisuus. Valtiot ovat aina vakoilleet, mutta kun näppärä taho käyttää hyväkseen valtion lepsua tiedonhallintaa, niin sitä ollaan niin suuttuneita että. Tämmöiselle Wikiliille pitäisi antaa tiedonjulkistamispalkinto.