Poliitikot eivät uskalla pelastaa euroa

Profiilikuva
Angela Merkel
Teksti
Antti Tanskanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
symbolikuva rikkonaisesta tähdestä

EU:n valtionpäämiehet kokoontuivat illalla 26. lokakuuta 2011 ratkomaan euroalueen ongelmia. Yhteisen päätöksen aikaansaaminen edellytti istumista pitkälle seuraavan vuorokauden puolelle. Ennen kokousta Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi, että Eurooppa on toisen maailmansodan jälkeen pahimmassa kriisissä. Kokouksen jälkeen Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy taas arvioi, että koko euroalue oli ollut vaarassa sortua.

Monet muut asiantuntijat ovat ilmaisseet yhtä vakavan huolen. Kukaan ei tunnu uskovan, että lokakuun kokous olisi pelastanut Eurooppaa.

Miksi EU-alue on näin pahassa jamassa, kun sekä alijäämäisempi että velkaisempi Yhdysvallat ei ole? Vastauslistaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat tekijät.

Kulttuurin ja politiikan perinteen erot USA:n osavaltioiden välillä ovat pienemmät kuin EU:n jäsenvaltioiden välillä. USA:n keskuspankilla on kaikki tavanomaiset keskuspankin velvollisuudet ja valtuudet. Euroopan keskuspankilta osa näistä valtuuksista on nimenomaan poistettu.

Yhdysvaltain liittovaltion budjetti on noin 25 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä merkitsee mittavia ja taloustilanteen mukaan vaihtelevia tulonsiirtoja osavaltioiden välillä. EU:n budjetti on yksi prosentti bkt:sta. USA:ssa työvoima liikkuu ja palkat joustavat aivan toisella tavalla kuin Euroopassa.

Syksyn edetessä ja ongelmien kasaantuessa Angela Merkel on vaatinut poliittisen unionin perustamista ja siten myös EU:n perussopimuksen muuttamista. Rutiiniksi tulleet puheet talous- ja rahaliiton valuviasta ovat ongelmien vähättelyä. Liiton nimi kertoo, mitä vähintään olisi pitänyt tehdä. Talousliitto jäi kokonaan rakentamatta.

Rahaliiton sääntöjen noudattamatta jättäminen oli varmaan perustajien ennakoitavissa, koska se on osa EU-kulttuuria. Näiden sääntöjen noudattaminen olisi estänyt nyt esiin nousseita ongelmia, mutta samalla olisi jäänyt tilaa niille ongelmille, joita talousliiton puuttuminen rahaliitossa aiheuttaa.

Päälle kaatuvan kriisin ratkaisuyrityksiä on moitittu sanonnalla liian vähän, liian myöhään. Yksimielisyys on siitä, että velkaantuneimpien maiden on leikattava menojaan ja nostettava verojaan.

Mutta jos muuta ei tehdä, politiikan seurauksena syntyy supistuvan kysynnän ja paisuvan työttömyyden kierre. Prosessi kiihtyy, kun pankit vahvistavat vakavaraisuuttaan vähentämällä luotonantoaan. Surkastuvien kansantalouksien velkaongelman ratkaiseminen on epätoivoinen tehtävä.

Talous ei lähde kasvuun pelkällä julistuksella kasvupolitiikasta. Rakennepolitiikka on monin verroin vaativampi tehtävä kuin elvytys. Vaikutukset ovat vaikeasti arvioitavissa ja tuloksia joudutaan odottamaan vuosia. Se on toivottoman pitkä aika, kun uhkana on epäluottamuksesta syntyvä pääomapako.

Suurista vaikeuksista huolimatta poliittinen tahto euron hengissä pitämiseen on edelleen vahva, varsinkin kun kysymys rahaliiton purkamisesta ei ole sama kuin kysymys sen perustamisesta. Valitettavasti vain edelleenkään ei ole näköpiirissä poliittista rohkeutta tehdä niitä päätöksiä, joita toimiva talous- ja rahaliitto edellyttää.

Angela Merkelin puheet poliittisesta unionista ovat vailla sisältöä. Pikemminkin muutoksista puhuttaessa Saksa kieltää lähes kaikkien niiden keinojen käyttämisen, mitä nyt tarvittaisiin.

Ensimmäinen ehto alijäämämaiden tasapainottumiselle on Saksan vaihtotaseen ylijäämän purkaminen. Ilman euroa sitä ei olisi nykyisen kokoisena koskaan syntynyt. Vanhoilla valuutoilla EU-maiden hintakilpailukyvyt olisivat pysyneet paremmin tasapainossa.

Alijäämien ja velkaisuuden suhteen Englanti kuuluu samaan luokkaan Espanjan, Italian ja Ranskan kanssa. Tästä huolimatta Englanti saa rahoitusta halvemmalla, koska sillä on täysivaltainen keskuspankki.

Yhtä laajojen oikeuksien antamista Euroopan keskuspankille vastustetaan jyrkästi. Vastustajat väittävät, että velkaiset maat eivät ryhdistäydy, jos keskuspankki saa niitä rahoittaa. Tästä asenteesta luovutaan aikanaan, kun lunastetaan Angela Merkelin ja monen muun lupaus, että euro pelastetaan, mitä tahansa siihen tarvitaankin.

Euroopan keskuspankki onkin jo toiminut tavalla, joka noudattaa sen sääntöjä korkeintaan sen omasta mielestä. Tästä tavasta eli jäsenvaltioiden velkakirjojen ostamisesta on tehtävä sääntö ja keskuspankin on julistettava, että se on tarvittaessa valmis käyttämään tätä oikeutta rajattomasti.

Voimansa näyttämällä keskuspankki voi toimia kuin armeija, jonka ei tarvitse koskaan käyttää voimaa. Jäsenvaltioiden holtiton velkaantuminen voidaan estää suunnitteilla olevilla kurinpitotoimenpiteillä.

Keskuspankin normaalit toimintaedellytykset, jäsenvaltioiden yhteisvastuulliset velkakirjat ja yhteinen budjettikuri muodostavat loogisen kokonaisuuden. Euro ei voi koskaan kilpailla dollarin kanssa kansainvälisenä valuuttana, ellei sillä ole vastinetta USA:n liittovaltion velkakirjoille.

Eurooppalaiset pankit tarvitsevat mahdollisuuden sijoittaa riskittömiin velkakirjoihin. Tällainen paketti mennee useimpien euron kannattajienkin mielestä aivan liian pitkälle. Mutta jos haluaa euron, pitää ottaa myös kaikki se, mitä toimiva eurojärjestelmä vaatii.

Presidentti J. K. Paasikiven mukaan tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Näin puhuessaan hän ei tainnut tarkoittaa rahapolitiikkaa, mutta kyllä nämä entisen pankinjohtajan ajatukset siihenkin sopivat.

Realismin puute selittyy ymmärtämättömyydellä tai älyllisellä epärehellisyydellä. Jälkimmäinen johtuu uskalluksen puutteesta toimia muuten kuin äärimmäisen pakon edessä tai taktisista syistä, kun epäsuosittuja ratkaisuja halutaan siirtää kriisin varjolla tehtäväksi. Tässä uhkapelissä lopputulos voi yllättää pelurit.

Pääministeri Jyrki Katainen sanoi radiossa 20. marraskuuta 2011, että Suomi on valmis harkitsemaan EU:n perussopimuksen muuttamista. On siis aika keskustella, mihin me suomalaiset muutoksilla pyrimme.

Kun EU:n perussopimus avataan, siitä tulee mielenkiintoinen ja arvaamaton prosessi. Kaupankäynti ei rajoitu eurokysymyksiin, vaikka niissäkin kirjoa riittää. Euromaiden ja muiden jäsenmaiden keskinäiset suhteet on selkiinnytettävä. Englannissa jotkut haikailevat jo vapaakauppa-alue EFTA:n perään.

Kuvitus Outi Kainiemi