Ilmastonmuutos: Miksei nokipäästöjä huomioida?

Profiilikuva
arktinen alue
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Arktinen ilmastonmuutos on luultua monimutkaisempi. Miksi vain kasvihuonepäästöt herättävät keskustelua, kysyy Atte Korhola.

Arktinen alue on lämmennyt voimakkaammin kuin muu maapallo. Koska napa-alueen muutokset vaikuttavat merkittävästi maailmanlaajuiseen ilmastoon, on tärkeää tietää, mitä arktisella alueella tapahtuu.

Arktinen alue on laaja ja sen osa-alueiden ilmastot vaihtelevat paljon. Esimerkiksi Alaskassa talvilämpötila on noussut 2-3 astetta 30 viime vuoden aikana. Toisaalta taas Labradorinmerta ympäröivät Kanadan ja Grönlannin seudut ovat viilentyneet. Tulevassa ilmastossakin ennustetaan olevan suurta alueellista vaihtelua.

Pohjoinen ilmasto on vaihdellut runsaasti myös ajallisesti. Viimeaikainen lämpeneminen on saanut paljon tilaa mediassa, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt 1900-luvun alun vielä voimakkaampi lämpeneminen.

Arktinen alue lämpeni aikavälillä 1910-1940 peräti pari astetta, mikä oli 5-7 kertaa rajummin kuin muualla maapallolla. Viime vuosikymmeninä vuotuinen keskilämpötila on noussut “vain” reilun asteen, noin kaksi kertaa nopeammin kuin muualla. 2000-luvulla lämpeneminen on ainakin hetkellisesti pysähtynyt.

1940-luvulta aina 1970-luvulle asti esiintyi koleampi vaihe, jonka aikana arktiset lämpötilat tippuivat lähes puolitoista astetta. Pakkasukko heilutti jääpuikkoaan pohjoisen suuntaan kiivaasti, sillä kyseisellä aikavälillä Arktika viileni jopa yli kymmenen kertaa voimakkaammin kuin muu maapallo.

1900-luvun alun lämpenemiseen vaikutti auringonsäteilyn voimistuminen sekä vähäinen tulivuoritoiminta. Portaittain etenevä lämpeneminen heijasteli Atlantin Valtameressä esiintyvää meriveden lämpötilaheilahtelua, jonka aiheuttajaa ei tiedetä varmuudella.

Ilmaston luontainen vaihtelu on siis selvästi suurempaa arktisella alueella kuin maapallon muissa kolkissa. Tämä tulee muistaa arktisen alueen ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia tulkittaessa.

Viime aikojen tutkimus on painottanut ilman pienhiukkasten merkitystä arktisen ilmaston ja jää- ja lumipeitteen säätelyssä. Erityisesti mustan hiilen eli noen merkitys ilmastoa muuttavana tekijänä on korostunut sitten vuonna 2007 julkaistun kansainvälisen ilmastoraportin.

Nokea syntyy biomassan epätäydellisestä palamisesta, ja sen päästöt ovat lisääntyneet noin kuusinkertaisiksi teollistumisen aikana. Valtaosa hiukkasista syntyy kotitalouksissa tapahtuvan tulen käytöstä Aasiassa, mistä ne kulkeutuvat ilmavirtausten mukana kaikkialle maapallolle.

Musta hiili aiheuttaa lämpenemistä kahdella tavalla: ilmakehässä se imee auringonsäteilyä ja lämmittää ympäröivää ilmaa ja maahan laskeutuessaan se tummentaa vaaleat lumi- ja jääpinnat aiheuttaen niiden sulamista. Vaikutus on kuin hangelle heitetyllä tuhkalla. Varovaisten arvioiden mukaan tonni nokipäästöjä aiheuttaa 600 kertaa voimakkaamman ilmastopakotteen kuin tonni hiilidioksidipäästöjä.

Tuoreiden mallisimulaatioiden mukaan jopa puolet arktisen alueen viimeaikaisesta lämpenemisestä sekä merkittävä osa myös merijään ja jäätiköiden sulamisesta olisi seurausta nokipäästöjen voimakkaasta runsastumisesta.

Arktisessa ympäristössä tapahtuu siis runsaasti muutoksia, mutta niiden syyt eivät ole aina yksiselitteisiä. Vaikka kasvihuonekaasupäästöt ovat muutosten taustalla, olisi naiivia tulkita kaikkia ilmiöitä vain tästä näkökulmasta käsin.

Uusi tutkimustieto asettaa haasteita myös ilmastonmuutoksen torjunnalle. Jos ilmastonmuutosta halutaan hillitä nopeasti, tulisi lyhyen aikavälin tavoitteissa keskittyä nokihiukkasten ja muiden lyhytikäisten ilmansaasteiden rajoittamiseen. Tutkijayhteisössä kummastellaankin sitä, miksi pienhiukkaset eivät ole näkyvämmin esillä Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa. Suomi pohjoisena valtiona voisi profiloitua asiassa.

Teksti Atte Korhola

Kirjoittaja on ympäristömuutoksen professori Helsingin yliopistossa.