Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Ylämaan kettu kiittää – ja lopettaa

Blogit Ylämaan kettu 7.1.2018 15:09
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Keväällä 2015 päätoimittaja Ville Pernaa kysyi, kiinnostaisiko minua ryhtyä kirjoittamaan blogia Suomen Kuvalehden verkkosivulle. Asuin vierailevana tutkijana Glasgow’ssa Skotlannissa, joten blogin aiheena olisivat etenkin vaalikevääseen käyvän Ison-Britannian politiikan käänteet.

Alkuun pesti olisi yli kesän, kirjoitustahtina kuusi tekstiä kuukaudessa. Palkkaakin maksettaisiin klikkauksiin katsomatta.

Innostuin tietysti saman tien. Blogi tarjoaisi nopean tavan olla mukana suomalaisessa keskustelussa. Samalla pääsisin koettelemaan ketteryyttäni ja idearikkauttani kirjoittajana. Olin aiemmin ollut Ylen Ykkösaamun radiokolumnisti ja Turun Sanomien pääkirjoitussivun kolumnisti, mutta nyt julkaisutahti kiihtyisi.

”Oletko sinä se kettu?”

Vaikka kirjoitin Ylämaan kettua omana itsenäni, siitä tuli myös jonkinlainen alter ego. Toisinaan tuntemattomat ihmiset avasivat keskustelun kysymällä, ”oletko sinä se kettu?” Moni juttutuokio, tuttavuus ja myös muutama ammatillinen yhteistyö sai alkunsa, kun lukija otti minuun kontaktia.

Sain teksteistäni kaiken kaikkiaan melko paljon palautetta, niin kiitoksia ja kannustusta kuin kriittisiä kommentteja. Yhtään alatyylistä tai henkilöön ilkeästi käyvää palautetta en muista. Minulla voi tietysti olla huono muistikin. Erityisen aktiivisia keskusteluja kävimme tekstien pohjalta Twitterissä.

Blogi opetti minulle paljon niin kirjoittamisen ja ideoinnin prosessista kuin siitä, kuinka saada omat tekstit lentoon. Useimmin käsittelemiäni aiheita olivat Ison-Britannian, Skotlannin, Yhdysvaltojen ja Suomen politiikka, populismi, media ja tiedeviestintä sekä yliopistojen ja tutkijoiden tilanne. Aika usein mukana oli sukupuolen näkökulmaa.

Opin, että kannattaa kirjoittaa aiheista, jotka ihmisiä juuri sillä hetkellä askarruttavat.

Twitter osoittautui verrattomaksi lähteeksi aiheiden löytämisessä. Eniten lukijoita löysivät sellaiset julkaisut, joiden aiheet olivat akuutisti pinnalla, mutta joita kovin moni ei ollut ehtinyt vielä blogin mitassa pureksia. Tämä asetelma siivitti myös luetuimman blogitekstini Isiken ansan (14.11.2015, yli 35 000 latauskertaa) leviämistä.

Ylämaan kettuna opin senkin, että kirjoittaminen oli blogin pidossa usein se nopein ja vähiten työläs vaihe. Jälkihoito, siis osallistuminen blogin herättämään keskusteluun, vei usein monin verroin enemmän aikaa.

Säännöllisen blogin pitäminen opetti myös ihmismielen toiminnasta. Kun aivoilla oli jatkuvana toimeksiantona keksiä blogi-ideoita, niitä tosiaan pulpahteli sen kummemmin puristamatta. Joskus tämä tuntui riesaltakin: mieleen tuppasi blogintynkiä, kun olisi pitänyt tehdä jotakin muuta.

 

Muutin uudenvuodenaattona viiden ulkomaanvuoden jälkeen takaisin Suomeen ja aloitin uudessa tehtävässä. Siksi ketunkin on nyt aika kaivautua koloonsa. Uudessa työssäni en enää päätoimisesti tutki ja kommentoi politiikkaa.

Yhteiskunnallinen keskustelu ja kirjoittaminen varmasti jatkuvat muilla areenoilla. Ehkäpä uuden työni sisällöistä ammentava blogikin näkee aikanaan päivänvalon.

Suomen Kuvalehteä kiitän vielä lämpimästi ilosta ja kunniasta. Kiitos myös teknisestä avusta ja kannustuksesta. Teitä, hyvät lukijat, kiitän mukavasta, ajatuksia herättävästä matkaseurasta.

 

 

Kirjoittaja aloitti tammikuussa 2018 Vaasan yliopistoon perustetun Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtajana. Kevään presidentinvaalien kampanjoita hän kommentoi vielä ensi viikosta alkaen SK:n Linnanvahti-blogissa yhdessä Tuomo Lappalaisen ja Heikki Vennon kanssa.