Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Tutkijoiden kansainvälistyminen ei tehostu vain esiintymiskoulutuksin

Blogit Ylämaan kettu 17.10.2017 17:33
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

”Suomessa tutkijoita ei kouluteta esiintymään, ja siitä on haittaa koko suomalaiselle tieteelle”, Mari Manninen kirjoitti tänään Helsingin Sanomissa. Erityisesti hän kritisoi sitä, että tutkijat saavat harvoin esiintymiskoulutusta konferensseja varten.

Manninen tarttuu tärkeään aiheeseen. Uskon, että suomalaiset tutkijat voisivat toimia kansainvälisissä konferensseissa monin tavoin tehokkaammin. Eivätkä vain suomalaiset, vaan tutkijat ylipäänsä.

Vaikka tutkijat eivät toki kansainvälisty vain konferensseissa, ovat ne keskeinen tutuksi tulemisen, ideoiden jakamisen ja saamisen, oman työn esittelyn ja yhteistyökuvioiden rakentamisen paikka. Hyvistä esiintymistaidoista on kilpailluilla kansainvälisillä kentillä paljon hyötyä, mutta ne eivät yksin riitä.

Esimerkiksi valmistautumisen ja laajemminkin systemaattisuuden puute, omiin oloihin vetäytyminen tai vasta tekeillä oleva kielitaito  voivat kaikki vähentää konferenssimatkoista saatavaa hyötyä.

Moni keskittyy toisaalta liikaakin omaan esitelmäänsä. Kokonaisuutta ajateltaessa omaa, ehkäpä vartin kestävää esitystä arvokkaampaa on olla konferenssipäivien ajan osa aktiivista, kiinnostunutta ja keskustelevaa yhteisöä.

 

Parhaan hyödyn konferenssista saa hyvin valmistautunut, tavoitteensa kirkkaana mielessä pitävä ja sosiaaliselle kanssakäymiselle aikaa varaava tutkija.

Eikä valmistautuminen ole vain esitelmän valmistelua, vaan myös konferenssille laajemmin asetettujen tavoitteiden miettimistä, aikataulun suunnittelua ja tapaamisten sopimista.

Ketkä ulkomaiset kollegat  olisi tärkeää saada omiin kontakteihin? Mitkä esitelmät kannattaa mennä seuraamaan? Ketkä olisi hyvä saattaa tietoiseksi omasta tutkimuksestani? Keiden esitelmiin itselläni voisi olla annettavaa? Erityisesti kokeneempien tutkijoiden kohdalla tärkeä kysymys on sekin, kuinka voin auttaa mukana matkustavia nuorempia kollegoita saamaan kontakteja ja tuomaan työtään esiin.

Fiksu tutkija on kollegiaalinen: jakaa kontaktinsa ja auttaa muitakin eteenpäin.

Akatemia elää kollegiaalisuudesta, jota yhä enemmän esimerkiksi Ison-Britannian rekrytoinneissa osataan myös arvostaa. Koko työyhteisö hyötyy ihmisistä, jotka osaavat ja haluavat itsensä lisäksi raivata polkua myös muille. Itsensä esiin saamisen lisäksi on nähtävä vaivaa muiden nostamiseen.

 

Olen ihaillen seurannut joidenkin brittikollegoideni tapaa ottaa konferenssissa tila haltuun. Sellaista esitelmää ei ole, josta heillä ei olisi jotakin rakentavaa sanottavaa, he muistavat kiittää nuoriakin kollegoitaan vielä käytäväkeskusteluissa, jakavat sujuvasti käyntikortteja – ja tietysti ihastuttavat omissa, hyvin valmistelluissa esityksissään, joissa usein on mukana myös lämmintä, nokkelaa huumoria.

Tällaisten tutkijoiden nimet jäävät mieleen ja heitä tuntuu luontevalta lähestyä myöhemminkin esimerkiksi yhteistyökumppaneita etsittäessä. Kaikesta tästä on heille tietysti hyötyä erilaisten akateemisten tehtävien täytössä.

Hyvä valmistautuminen, viestintäosaaminen ja sosiaaliset taidot ovat se paketti, jota kansainvälisissä konferensseissa työstään viestivä ja itseään kollegoilleen tutuksi tekevä tutkija (esiteltävän tutkimuksensa lisäksi) tarvitsee.

Tutkijoiden kansainvälinen kanssakäyminen on yksittäisiä esiintymisiä kokonaisvaltaisempi prosessi.

En ole aivan varma, miten hyvin esimerkiksi kaupalliset viestintäyritykset tai yliopistojen viestintäyksiköt pystyvät tätä tutkijan työn puolta tutkijoille opettamaan. Kyse kun on paljon muustakin kuin siitä, miten laatia ja pitää hyvä esitelmä, vakuuttaa yleisö lyhyessä ajassa ja jäädä mieleen. Niissäkin taidoissa toki on petrattavaa.

Mannisen monin tavoin ansiokkaasta jutusta voi jäädä mielikuva, että tutkijoita ei lainkaan prepattaisi konferenssiesitelmiin, jos erityistä koulutusta ei ole tarjolla.

Tämä ei onneksi pidä paikkaansa. Monet meistä ovat valmiita käyttämään paljonkin aikaa nuorempien kollegoiden esitelmien preppaamiseen ja konferenssikulttuurista keskusteluun.

Joskus nuoremman, siivet selkäänsä saaneen kollegan esitelmän seuraaminen voi myös olla se palkitsevin osa kansainvälistymistä.