Theresa Mayn yllätys: haussa vahvempi asema brexit-pöytiin

Mistä britit kesäkuun 2017 parlamenttivaaleissa äänestävät?

Profiilikuva
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Ison-Britannian konservatiivihallitusta johtava pääministeri Theresa May ilmoitti tänään haluavansa järjestää maassa uudet parlamenttivaalit jo 8. kesäkuuta. Hän pyörsi näin aiemman kantansa siitä, ettei uusia vaaleja ole syytä järjestää ennen vuotta 2020.

Uudet vaalit ovat tavallaan reilu ja kansanvaltaa arvostavalta vaikuttava ratkaisu. Istuvaa parlamenttia vuonna 2015 valittaessa Britannian EU-jäsenyydestä ei vielä ollut äänestetty, ja pääministeri itsekin nousi asemaansa vasta vaalin jälkeen. EU-eron edessä maan tilanne on uusi ja suorastaan historiallinen.

Eikö siis ole hienoa antaa briteille tilaisuus valita uudestaan edustajansa parlamenttiin?

 

Pääministeri Mayn konservatiivipuolueen minulle tänään lähettämässä sähköpostissa asiaa katsotaan kokonaan toiselta kulmalta. Siitä käy ilmi, että kyse on suoraviivaisesti puolueen oman sisä- ja ulkopoliittisen vallan vahvistamisesta brexit-neuvotteluja silmällä pitäen.