Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Parempaa populismin kritiikkiä

Mari K. Niemi
Blogit Ylämaan kettu 19.3.2017 19:39

Toimittaja Yrjö Raution kirjoitus Helsingin Sanomissa ja toimittaja Johanna Korhosen esiintyminen Pressiklubissa ovat tuoreita esimerkkejä voimakkaita mielikuvia hyödyntävästä, löysästi perustellusta populismin kritiikistä.

Rautio kuvasi uhkakuvia ja pelottelua tihkuvassa kirjoituksessaan fasismin uhkakuville ja pelottelulle rakentuvana aatteena, rinnasti perussuomalaisten puheenjohtajuutta tavoittelevan Jussi Halla-ahon kannattajineen fasisteihin ja nosti esiin väkivallan mahdollisuuden. Hänen mukaansa perussuomalaiset on siirtymässä kohti ”silkkaa pimeyttä ja pahuutta”.

Vaikka valppauteen on syytä, Rautio maalasi nyt varsin isolla pensselillä ja voimakkaalla tunteella. Halla-ahon ja tämän kannattajien toimista ja tavoitteista kumpuavia perusteita väitteille ei juuri esitetty.

Ehkä kirjoittaja luotti siihen, että lukija oli jo valmiiksi samaa mieltä?

 

Johanna Korhonen puolestaan kuvasi Pressiklubissa Jussi Halla-ahon valtaa hamuavana lahkojohtajatyyppinä, joka ei pidä ihmisistä ja on politiikassa jostain muusta syystä kuin halusta tehdä ihmisille parempaa yhteiskuntaa.

Korhosen kanssa samassa lähetyksessä esiintynyt toimittaja Unto Hämäläinen oikoi ja täsmensi tämän käsityksiä lempeällä otteella. Hän esimerkiksi muistutti Halla-ahon tarkalleen ottaen sanoneen, ettei pidä kaikista ihmisistä.

Tämä voi vaikuttaa joutavalta detaljilta, mutta asiaa kannattaa miettiä omakohtaisesti. Mitä itsellesi merkitsisi se, että julkista kritiikkiä kohdatessasi sinua kuitenkin siteerattaisiin oikein?

Eikä kyse ole tietenkään vain Halla-ahosta, vaan myös tämän kannattajista ja perussuomalaisten puolueväestä. Kritiikki ja arviot on helpompi hyväksyä, kun faktat ovat kohdallaan.

Johanna Korhonen jatkoi kysymällä Hämäläiseltä, ketkä sitten ovat niitä ihmisiä, joista Halla-aho pitää. Hämäläinen arvioi Halla-ahon olevan siinä suhteessa aika tavallinen ihminen, että hän pitää ”suunnilleen samoin ajattelevista ihmisistä, kuin hän itse on”.

Hämäläinen myös kieltäytyi sitkeästi pöyristymästä Halla-ahosta ja tämän tekemisistä, esimerkiksi ratkaisusta ilmoittautua puolueensa johtajakisaan videon välityksellä.

Samalla hän tuli riisuneeksi mystiikkaa Halla-ahon ympäriltä.

 

Olen jututtanut maahanmuuttovastaisten populistipuolueiden kannattajia ja poliitikkoja useissa maissa.

Kokemukseni ja käsitykseni mukaan näissä puolueissa olevat ovat mukana politiikassa samoista syistä kuin muissakin puolueissa toimivat ihmiset.

He ovat tunnistaneet yhteiskunnassa epäkohtia, joihin haluavat vaikuttaa. Yleisesti ottaen heidän poliittisen toimintansa tavoite on sama kuin muillakin: oman arvomaailmansa mukaisen yhteiskunnan rakentaminen.

Tämän toteaminen ei tietenkään tarkoita, ettei populistien puheissa ja teoissa olisi paljonkin kritisoitavaa.

Nykyinen populismin kritiikki kuitenkin kompastuu turhan usein löysiin tai virheellisiin väitteisiin, liioitteluun, asenteellisuuteen ja uhkakuvien maalailuun – siis samoihin asioihin, joista populisteja (monesti aiheestakin) syytetään.

Poliittisessa keskustelussa on melko tavallista esittää, että aatteellinen vastapuoli on jonkinlaisen sokean ideologian vallassa eikä tosiasiassa edes pyri minkäänlaiseen ”yhteiseen hyvään”, kunhan nyt fanaattisesti ajaa asiaansa.

Esimerkiksi feministeillä on tällaisen huonotasoisen kritiikin vastaanottamisesta runsaasti kokemusta.

 

Tasokkaan kritiikin tavoitteena on muutos parempaan, kehittyminen. Sellaisen esittäminen edellyttää kuitenkin huolellista asiaan perehtymistä. Jos väittämiä ei perustella tai niiden oikeellisuutta tarkisteta, seurauksena on vain poteroiden syveneminen.

Usein populismin kritiikki epäonnistuu siksi,  että se on tarkoitettu lähinnä samanmielisten nyökyteltäväksi.

Kun esitetyn kritiikin yleisöksi ajatellaan samoin ajattelevat, ei faktojen kanssa ole niin nuukaa. Muutokseen tähtäävä, laajempien yleisöjen silmissä uskottava kritiikki tarvitsee kuitenkin tuekseen väitteitä vahvempaa näyttöä ja analyysiä.

Jotta kirjoitukseni ei jäisi vain populismin kritiikin kritiikiksi, tässä reseptini nykyistä tasokkaamman kritiikin tuottamiseen ja rakentavampaan vuorovaikutukseen. Olkaa hyvät!

 

1. Tee kotiläksyt: perehdy, tutustu

Vietä aikaa kanssasi eri tavalla ajattelevien kanssa.

Jos olet valmis tutustumaan ihmisiin ja olet kiinnostunut heidän ajatuksistaan, hekin ovat todennäköisesti valmiimpia kuulemaan sinua ja vastaamaan kysymyksiisi.

Hyvä lähtökohta vuorovaikutukselle on sen hyväksyminen, että vaikka juttukaverin maailmankuva poikkeaa omastasi, myös hän todennäköisesti ajattelee olevansa hyvällä ja oikealla asialla.

Ennen kuin kritisoit, perehdy siihen mitä tarkalleen ottaen on esitetty ja miksi. Ota selvää ja kysy jos et ymmärrä.

 

2. Reilu peli: pitäydy faktoissa, vältä asenteellisuutta

Kuten populistit tietävät, ”vihollisen” osoittaminen on tehokas keino elähdyttää omia, luoda yhteishenkeä ja saada väki liikkeelle. Tällaisellekin poliittiselle viestinnälle on paikkansa.

Jos tavoitteesi on kuitenkin aidosti haastaa vastapuolen ajattelua ja osoittaa sen virheitä, kannattaa kritiikki rakentaa tiedon, ei asenteiden varaan.

Asenteellinen kritiikki on helppoa huitaista sivuun – asenteellisena.

Tunnista omat lähtökohtasi ja ennakkoluulosi. Ne ohjaavat tulkintojamme varsinkin, jos emme niitä itse tunnista.

Kohtele vastapuolta koskevia faktoja kuin toivoisit itseäsi koskevia faktoja kohdeltavan: ilman ylitulkintaa tai tahallista väärin ymmärtämistä.

 

3. Tule ulos poterosta: ole valmis muuttumaan

Jos vuorovaikutuksen lähtökohtana on, että minä olen kaikessa oikeassa ja sinä kaikin puolin väärässä, kummankaan osapuolen ajattelu tai ymmärrys tuskin kehittyy.

Avoimin mielin käytyyn vuorovaikutukseen kuuluu, että rohkenee itsekin jättämään oven auki muutokselle. Oletko valmis muuttamaan mieltäsi tai käsityksiäsi joiltain osin, jos perusteltua aihetta ilmenee?

Avoimuuden ja asenteettomuuden tärkeyttä voi tunnustella miettimällä, millaisessa vuorovaikutustilanteessa ja millaiselta keskustelukumppanilta itse on valmis ottamaan vastaan  palautetta ja oppimaan.

 

 

Mari K. Niemi

Kirjoittaja on Valencian yliopistossa vierailevana tutkijana työskentelevä, viestintään erikoistunut poliittisen historian dosentti ja erikoistutkija Turun yliopistossa.

Keskustelu

4. Populismia voi olla yllättävissä paikoissa

Populismia eli mukavankuuloisia, laajaan joukkoon vetoavia kannanottoja saattaa helposti tulla omastakin suusta. Populismi ei ole vain niiden ominaisuus, joista yleisesti puhutaan populisteina. Jos sanaa käyttää pelkkänä yleisenä, tiettyihin ryhmiin kytkeytyvänä haukkumasanana, sen käyttö ei ole enää älyllistä keskustelua. Koko käsite kannattaa purkaa ja puhua täsmällisemmin.

Niin… Jos se asia, josta minä ja vastapuolemme olemme eri mieltä, on se, ansaitsenko minä tai ansaitsevatko minulle tärkeät ihmiset täydet ihmisoikeudet, en oikein tiedä, miten tällaisen vastapuolen kanssa käydään rakentavaa keskustelua ja ”tullaan ulos omista poteroista”. Nähdäkseni poliittinen keskustelu on degeneroitunut sille tasolle, jossa jo perusoikeuksien kyseenalaistaminen on mahdollista. Eli mikä olisi se ”omasta poterosta ulostulo” tällaisessa tilanteessa?

Arvon kolumnisti on hyvin lähellä sortua keskitien harhaan.

Toki Pekka Haavisto taisi joskus sanoa rauhanneuvotteluista, että aloitetaan keräämällä kaikki osapuolet saman pöydän ympärille ja aletaan rakentaa siitä. Myös ne, jotka ovat tehneet sanoinkuvaamattoman hirvittäviä tekoja.

Mitähän tässä yrittää sanoa. Ehkä sitä, että hirvittävät teot eivät neutraloi vastapuolen ihmisyyttä. Eikä ihmisyys niitä hirvittäviä tekoja.

Erinomainen kolumni,melko harvinaista herkkua näinä poteronkaivamisten aikoina.
Kirjoituksesta välittyi älyn lisäksi viisautta, juuri sellaista, mikä niin usein puuttuu asenteellisten mielipiteiden verkkoonsa juuttuneiden toimittajien ja mielipideintoilijoiden puheissa ja kirjoituksissa.
Mielestäni populismin käsitettä jo aiemmin on neutraalisti avannut dosentti Emilia Palonen ja muutama muukin naistutkija.
Populismihan on pelkkä työkalu, jota käyttävät kaikki, ihan kaikki poliitikot puolueestaan tai viiteryhmästään riippumatta.
Tuolla työkalulla on kautta aikain käyty uudistamaan ja protestoimaan vallitsevia voimasuhteita paitsi politiikassa, myös yhteiskunnan muilla alueilla silloin, kun mädäksi koettu järjestelmä alkaa olla remontin ja uuden suunnan tarpeessa.

Hyvä ja kylmän viileä kirjoitus.
Mari K. Niemen lisäksi arvostan myös dosentti Emilia Palosen älykkyyttä ja viisautta populismin tutkijana ja selittäjänä.
Populismiahan käyttää työkalunaan jokainen poliitikko ja puolue, ihan jokainen.
On käyttänyt aina ja tulee käyttämään.
Etenkin silloin, kun lisääntyvälle kansan raivolle on aika reagoida ja esittää vaihtoehtoa vallitsevalle ja mädäksi osoittautuneelle järjestelmälle ja (epä) järjestykselle vaihtoehto.
Kyllä Niemi, Palonen ja muutama muu tutkija erottuvat päätään pidemmiksi kuin esimerkiksi kolumnissa mainittu Johanna Korhonen.
Itsepähän ovat korhoset ja kumppanit poteroihinsa ahtautuneet.

On tervetullutta, että tutkija muistuttaa meitä, että laadukas populismin analyysi ja kritiikki edellyttää asiantuntemusta, faktoja ja loogista, asiallista argumentaatiota. Onkin siksi ristiriitaista, että tutkija Mari K. Niemi itse leimaa Yrjö Raution lyhyen kolumnin ”uhkakuvia ja pelottelua tihkuvaksi”.

Yrjö Rautio tarkasteli kirjoituksessaan sitä vaihtoehtoa, että perussuomalaiset valitsevat puheenjohtajakseen Jussi Halla-ahon.

Joka on tutustunut puheenjohtajaehdokas Halla-ahon omiin kirjoituksiin ja julkisiin lausuntoihin, on saanut selville, että hän esittää niissä väkivallan hyväksyttynä ja yhteiskunnan menestyksen kannalta toivottavana käytäntönä toisinajattelijoita, itseä köyhempiä, taustaltaan ei-eurooppalaisia ulkomaalaisia, muuten vain ”rasittavia” tahoja ja varsinkin muslimeja kohtaan. On tietenkin mahdollista, että Halla-aho on muuttamassa linjaansa.

Näin tavallisen mediankuluttajan näkökulmasta Halla-ahon linja vaikuttaa pitkälle samantyyppiseltä kuin minkä kuvan on saanut muissakin Euroopan maissa toimivien fasististen ryhmien suhtautumisesta. Nyt Euroopassa kannatusta saaneissa äärioikeistolaisissa ryhmissä, esimerkiksi Saksassa, Unkarissa, Itävallassa, Ruotsissa ja Suomessa, on esiintynyt kiistatta fasistisia piirteitä.

Siksi en pidä Yrjö Raution analyysia virheellisenä, kun hän kuvasi perussuomalaisten tulevaa suuntaa Jussi Halla-ahon johdolla.

Kuvattuaan perussuomalaisten historiaa puolueena Rautio kirjoitti: ”Puolue on vaihtamassa kaiken tästä aateperinnöstään kansainväliseen oikeistopopulismiin, jonka juuret ovat fasismissa. Fasismi on äärikansallismielisyyttä, joka tavoittelee yhtenäistä kansakuntaa ja yhteisön sisäisten uhkien murskaamista vaikka väkivalloin.”

Mikäli Halla-aho ja hänen linjansa kannattajat saavat vallan, kuten Raution alanyysin mukaan näyttää, silloin näyttää todennäköiseltä, että puolueessa suhtaudutaan entistä avoimemmin hyväksyvästi väkivaltaan, jonka muutkin fasistiset ryhmät Euroopassa ovat ottaneet aseekseen.

Silloin on perusteltua todeta, että perussuomalaiset ovat puolueena menossa kohti ”silkkaa pimeyttä ja pahuutta”. Raution valitsema tyylilaji ilmaisussa, jolla hän kuvaa puolueen suuntaa, on tietenkin tunneperäinen. Ehkä sellainenkin ilmaus on joskus tarpeen havahduttamaan meidät ajoissa, silloin kun ihmisyys on vaarassa.

Tietenkin on mahdollista, että perussuomalaiset eivät valitse puolueen puheenjohtajaksi Jussi Halla-ahoa, ja se vaatii tietenkin oman analyysinsa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt