Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Kirittäjän paikalle

Blogit Ylämaan kettu 13.3.2017 19:30
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ilmoittautui tänään odotetusti perussuomalaisten puheenjohtajakisaan.

Halla-ahon diplomaattisen muotoilun mukaan hänen ja ehdolle jo aiemmin ilmoittautuneen Sampo Terhon väliset erot maahanmuuttonäkemyksissä ovat lähinnä makukysymyksiä.

Kannattajakunnassa on asiasta toisenlaistakin käsitystä. Tämän Halla-aho toki tietää – ja siksi hänen myös kannatti asettua ehdolle.

 

Yleispoliitikkona profiloitunut Sampo Terho nauttii laajaa hyväksyttävyyttä kilpailevissa puolueissa, ja hänellä on myös takanaan puoluejohdon tuki.

Nämä eivät kaikkien silmissä ole meriittejä.

Jussi Halla-aho lähtee vaaliin haastajana. Halla-ahon valtteihin kuuluvat häneen henkilönä lujasti sitoutunut kannattajajoukko, joka ulottuu osin puolueen ulkopuolellekin, mahdollisuus esiintyä myös puolue-eliitin haastajana sekä vertaansa vailla oleva uskottavuus jyrkempää maahanmuuttopolitiikkaa haluavien silmissä.

 Samoistakaan asioista puhuvat poliitikot eivät välttämättä nauti yhtäläistä uskottavuutta.

Timo Soini ei itse puoluejohtajana maahanmuutosta juuri ammentanut, moni muu puolueessa kylläkin. Intohimon ja sitoutumisen asteessa on kuitenkin suuria eroja.

Maahanmuuttokysymyksissä Halla-ahon vahvuutena on pitkäjänteinen paneutuminen ja vaikutelma tinkimättömyydestä.

Nämä voivat kääntyä heikkouksiksikin: mieltääkö puoluekentän valtavirta hänen olevan liian suppea, jyrkkä ja yhteistyökyvytön?

 

Jussi Halla-ahon puheenjohtajuuden myötä Suomeenkin syntyisi eduskuntapuolue, jonka johtaja nostaisi maahanmuuttokysymyksen esille kaikilla niillä foorumeilla, joilla hän suunsa avaa.

Tällaista johtavaa poliitikkoa meillä ei ole ollut, siksi muutoksen suuruutta ei kannata vähätellä.

Halla-ahon valinta tarkoittaisi paitsi muutosta perussuomalaisten poliittisissa painotuksissa myös vipinää puolueen yhteistyöverkostoissa. Puolueen kannattaja- ja jäsenkunnassa ovi kävisi molempiin suuntiin.

Halla-ahon johtamana perussuomalaiset hakeutuisi suoremmin ja julkisemmin yhteistyöhön niin pohjoismaisten kuin keskieurooppalaisten maahanmuuttovastaisten populistipuolueiden kanssa.

Muiden puolueiden ja osin puolueväen omissakin silmissä Timo Soini on ollut perussuomalaisten maltillisuuden ja hyväksyttävyyden takuumies.

Osalle puolueväestä hän alkoi kuitenkin jo näyttää tulpalta, jonka irrottua paljon patoutuneita toiveita ja voimia pääsee liikkeelle.

 

Perussuomalaisten veljespuolueissa, kuten ruotsidemokraateissa, perussuomalaisten johtajavaalia seurattaneen tiiviisti.

Kiinnostava kysymys on, missä määrin Halla-ahon saama tuomio vaikuttaisi konkreettisiin yhteistyömahdollisuuksiin.

Samalla kun muut populistipuolueet, perussuomalaisten tapaan, etsivät kansainvälisen yhteistyön hyötyjä, myös ne puntaroivat sen kustannuksia esimerkiksi maineelleen.

Ei ole itsestään selvää, että Halla-ahon johtama perussuomalaiset kaikille yhteistyökumppaniksi kelpaisi.

 

On totta, ettei Jussi Halla-aho vaikuta viihtyvän julkisuudessa. Tätä ei kuitenkaan pidä tulkita mediataitojen puutteeksi.

Halla-aho osaa kyllä lukea – ja halutessaan myös juoksuttaa – mediaa erinomaisesti.

Halla-ahon keinovalikoimasta löytyvät  kaikki populistijohtajan keskeiset mediataidot. Hän osaa viestiä omilleen kielellä, jota nämä ymmärtävät, ja on kotonaan sosiaalisen median areenoilla, joilla nämä liikkuvat.

Halla-aho osaa vaikuttaa yleisönsä tunteisiin ja lietsoa näissä niin katkeruutta ja kateutta kuin herätellä yhteisöllisyyttä ja luoda toivoakin.

Populismi elää vastareaktioista. Halla-aho taitaa myös median manipuloinnin – siis reagoimaan ärsyttämisen ja pelottelun.

Tällainen kampanjointi ja politiikanteko on äärimmäisen kuluttavaa, sillä vihaa herättelevä saa sitä myös itse osakseen.

Timo Soini on puhunut usein siitä, miten tärkeätä puoluejohtajan on sietää henkistä epämukavuutta. Tuo sietokyky lienee erityisen tärkeätä populistijohtajalle, ja jo kampanja tulee näiltä osin mittaamaan ehdokkaita.

 

Siinä missä Sampo Terhoa voisi kuvailla miellyttäväksi ja asialliseksi, Jussi Halla-ahoa ei edes halua miellyttää.

Halla-ahon valtti näyttää olevan se, että hänet mielletään ilmeisen aidoksi ja rehelliseksi, kaikkine kulmikkuuksineen ja kömpelyyksineen. Kampanjan ensiaskelista päätellen hän ei myöskään suunnittele itselleen sen suurempaa brändäystä.

Eikä hänen kannatakaan. Halla-aholle on edullista hakea altavastaajan, sorretun totuudenpuhujan ja eliittien edessä nöyristelemättömän miehen mielikuvaa, miehen, jolla on Suomi pelastettavanaan.

Poliittisten vastustajien huudattaminen tulee olemaan tärkeä osa Halla-ahon johtajakampanjaa – ja juuri tässä tullaan todennäköisesti näkemään keskeinen ero Terhon ja Halla-ahon välillä.

Perussuomalaisten johtajavaali tuleekin testaamaan myös poliittisten vastustajien ja toimittajien pelisilmää.

Kuinka kerkeästi Halla-ahon heittämien pallojen perässä lähdetään juoksemaan? Miten ison osan hänen kampanjastaan esimerkiksi vihreät ja media ovat valmiita tekemään?

 

Vaikka Jussi Halla-aho jäisi puolueensa puheenjohtajavaalissa kakkoseksi, auttaa maahanmuuttovastaisen mielialan propagointi puskemaan myös Sampo Terhon kampanjaa Halla-ahon ja tämän kannattajien toivomaan suuntaan.

Jos Halla-aho kuitenkin mielii tosissaan voittaa vaalin, hänen on löydettävä myös joitakin uusia virsiä veisattavaksi.

Vaikka ministerinsalkku ei häntä kiinnostaisikaan, ei puoluejohtaja nyt ihan kaikkea voi muille delegoida – tai ainakaan hänen ei kannata.