Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Onko Suomessa tilaa feministipuolueelle?

Blogit Ylämaan kettu 9.7.2016 11:01
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Yle uutisoi kesäkuun puolivälissä, että Feministinen puolue  kerää kannattajakortteja. Puoluehanketta ajavan yhdistyksen tavoitteena on kerätä puoluerekisteriin pääsemiseksi tarvittavat 5 000 kannattajaa ennen ensi vuoden kuntavaaleja.

Kotisivujen mukaan feministisen puolueen tavoitteena on yhteiskunta, jossa yhdenvertaisuus toteutuu ”riippumatta sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta, ihonväriin tai etnisyyteen liitetyistä käsityksistä, seksuaalisesta suuntautumisesta, toimintakyvystä, luokasta, uskonnosta tai vakaumuksesta, sukupuolen ilmaisusta, sukupuoli-identiteetistä, iästä tai kansalaisuudesta.”

Kyse ei siis ole ”vain” naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämisestä, johon ajatus feminismistä edelleen usein liitetään, vaan laajemmin ymmärretystä yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä.

 

Tulkitsen puoluehankkeen olevan ainakin osittain reaktiota ajankohtaisiin politiikan tapahtumiin ja myös joihinkin pidempään jatkuneisiin virtauksiin.

Maassa on suomalaisittain tavallista miesvaltaisempi hallitus, jonka politiikkaa on kritisoitu muun muassa päätösten sukupuolivaikutusten ohittamisesta ja naisten asemaan kohdistuvista heikennyksistä.

Samalla kun Suomeen on tullut aiempaa huomattavasti suurempi määrä turvapaikanhakijoita, on ensi kertaa hallituksessa oleva kansallismielinen populistipuolue Perussuomalaiset pyrkinyt ajamaan tuntuvia kiristyksiä maahanmuuttoon.

 

Tieto uuden puolueen perustamisesta sattui sopivasti EVAn kesäkuun alussa julkaiseman Pelastakaa puolueet! -pamfletin jälkimaininkeihin. Pamfletissa Taru Tujunen, Mikael Jungner ja Matti Apunen arvioivat suomalaisten puolueiden tilaa ja tulevaisuutta.

Puolueet ovat monessa suhteessa jääneet ajasta jälkeen – miten ne voisivat löytää itsensä ja tavoittaa kannattajansa uudelleen?

Pamfletin voisi ajatella olevan kannustavaa ja inspiroivaa luettavaa etenkin uuden puolueen perustajalle. Kun puolueen perustaa nyt, siitä voi saman tien tehdä tähän aikaan ja huomiseen sopivan.

 

Olen kevään ajan kirjoittanut tutkimusta suomalaisen eduskuntavaalikampanjoinnin historiasta. Uusien puolueiden esiinmarssin näkökulmasta erityisen kiinnostavat olivat kevään 1991 eduskuntavaalit, joissa mukana oli ennätysmäärä rekisteröityneitä puolueita.

Puolueiden perustamisinto näkyi melkoisena ruuhkana studiossa: Ylen Suuressa vaalikeskustelussa mukana olivat 17 puolueen edustajat.

Suuri keskustelijajoukko teki ohjelmasta tuona vuonna erityisen raskassoutuisen. Toisaalta uudet yrittäjät toivat väriä ja vipinää politiikkaan ja saivat myös perinteisemmät puolueet hieman varuilleen.

Mukana oli myös Naisten puolue, joka kampanjoi naisten aseman parantamiseksi. Marjaliisa Muurmanin johtaman puolueen tavoitteena oli saada vähintään viisi kansanedustajaa.

 

Politiikan maailma oli tuolloin vielä paljon nykyistä miehisempi, ja naiset yli puoluerajojen protestoivat heille langenneita ”puuhanaisen” ja kahvinkeittäjän rooleja vastaan.

Kovan työn, paneutumisen ja aktiivisuuden oli jo aika näkyä myös laajempana edustuksena ja valta-asemina, he vaativat.

Erillisen naisten puolueen perustaminen kertoi tyytymättömyyden laajuudesta, mutta se myös lisäsi perinteisten puolueiden avoimuutta naisten kritiikille.

Naisten tyytymättömyys kannatti ottaa vakavasti, jotta Naisten puolue ei saisi tuulta purjeisiinsa.

 

Puoluetulokkaat ja perinteisten puolueiden haastajat ovat olleet nostamassa esiin aiheita, joille ei ole ollut tilaa vakiintuneiden puolueiden agendalla.

Tästä yksi esimerkki on maahanmuuttokeskustelua niin ikään vuoden 1991 eduskuntavaaleissa viritellyt SMP ja sen seuraajaksi vuonna 1995 perustetttu, ”maahanmuttokritiikillä” kampanjoiva Perussuomalaiset.

Vuonna 1988 puolueeksi rekisteröity Vihreä liitto puolestaan kampanjoi luonnonsuojelun ja ympäristöpolitiikan aihein ja myötävaikutti noiden teemojen nousuun muidenkin puolueiden agendalle.

Vihreiden asialistalle kuuluivat alusta lähtien myös feminismi ja syrjimättömyys. Mukana oli esimerkiksi vammaisaktiiveja, ja vihreiden riveistä eduskuntaan valittiin Suomen ensimmäinen vammainen kansanedustaja Kalle Könkkölä.

Eivätkö vihreät siis ole onnistuneet ajamaan alkuperäisiä arvojaan riittävän voimakkaasti, kun Feministiselle puolueelle katsotaan olevan tarvetta?

 

Uudet puolueet ovat pyrkineet uudistamaan puoluekulttuuria ja politiikan kieltä.

Tästä hyvä esimerkki on perussuomalaisten tavoite juurruttaa maahanmuuttokeskusteluun puolueen  esittämää yhteiskuntatulkintaa vastaavaa sanastoa.

Naisten puolueen puheenjohtaja Muurmankin kyllä tiesi, kuinka nousta aiheeksi kansalaisten kahvipöytäkeskusteluihin.

”En aio tulla organisaation tamponiksi, vaan haluan, että veri kiertää”, hän totesi tammikuussa 1991 Helsingin Sanomissa omasta roolistaan puoluejohtajana.

 

Vaikka Naisten puolue ei 1990-luvulla onnistunut vakiinnuttamaan asemaansa, se oli mukana herättelemässä perinteisiä puolueita tasa-arvokysymyksessä.

Puolue poistui puoluerekisteristä jäätyään kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa edustajitta.

Naisten puoluerajat ylittänyt kritiikki ja vuosien kampanjointi tuottivat vuoden 1991 eduskuntavaaleissa kuitenkin tulosta: Suomi nousi naisten poliittisessa edustuksessa maailmanennätysmaaksi.

Siihen riitti tuona vuonna se, että naisia oli 38,5 prosenttia parlamentaarikoista.

Naiset saivat 14 lisäpaikkaa ja heitä oli 200 edustajasta 77. Naisjärjestöjen julkilausumasta sadan paikan tavoitteesta silti vielä jäätiin.

 

Se, että Naisten puolue jäi ilman kansanedustajia, oli sen aktiiveille varmasti pettymys. Toisaalta uuden puolueen merkitys ei välttämättä ole vain siinä, miten paljon se saa itselleen paikkoja.

Usein haastajan suurin vaikutusvalta voi liittyä liittyy siihen, miten se onnistuu vaikuttamaan kilpailijoidensa agendaan.

Joka ei usko, ajatelkoon taannoista Ison-Britannian kansanäänestystä. Yhtenä sen järjestämisen keskeisenä syynä oli konservatiivijohtaja David Cameronin pelko EU-eron puolesta kampanjoineen populistisen UKIP-puolueen noususta.

 

Perinteisissä suurissa puolueissa feminististä keskustelua jarruttaa usein edelleen pelko siitä, että naiset ja miehet ajautuisivat vastakkain.

Tämä vaarantaisi puolueen yhtenäisyyden ja voisi uhata sen julkista kuvaakin, jos naiset esimerkiksi kertoisivat avoimesti kokemastaan seksismistä.

”Hankalaksi heittäytyminen” voisi  jatkossa tarkoittaa menetettyjä mahdollisuuksia, kuten ohitetuksi tulemista salkkujaossa.

Nykyään feministeissä on kuitenkin jo niin paljon miehiäkin, että feministisen keskustelun aktivoituessa jakolinja tuskin kulkisi naisten ja miesten kesken vaan eri tavoin feminismistä ja sen tavoitteista ajattelevien välillä.

 

Uudella, puoluekentällä asemansa vakiinnuttamaan pyrkivällä puolueella on edessään monenlaisia haasteita.

Tulokkaan asemaa voi vaikeuttaa äänestäjien pelko siitä, että uudelle yrittäjälle annettu ääni menee vaalissa hukkaan.

Vaikeutena ovat tavallisesti myös eduskuntapuolueisiin verrattuna vähäinen rahoitus, heikko organisatorinen selkänoja sekä kokeneiden ja tunnettujen, puolueen sanomaa monella rintamalla eteenpäin vievien nimien vähyys.

Vaalien julkisuudessa puoluejohtajilta ja ehdokkailta halutaan näkemyksiä kaikenlaisiin asioihin. Tulokaspuolueella onkin kova työ rakentaa tyhjästä vaaliorganisaatio, laatia tarvittavat ohjelmat sekä viestiä ne ehdokkailleen ja suurelle yleisölle.

Uudella puolueella ei ole menneitä mainetekoja, jos kohta ei historian painolastiakaan, ja sen organisaatio on todennäköisesti ketterä.

 

En tiedä, onko suomalaisessa puoluekentässä tilaa ja kysyntää feministipuolueelle. Sen aika näyttää ja äänestäjät päättävät.

Asiaan voi vaikuttaa sekin, miten paljon uuden puolueen perustaminen saa vipinää muihin puolueisiin.

Jos Feministinen puolue ei onnistu aktivoimaan muita puolueita entistä vahvemmin ajamiensa asioiden taakse, voivat feministit sisuuntua ja puolueen menestymisen edellytykset parantua.

Toisaalta syrjimättömyyden myös muiden puolueiden agendalla saama suurempi painoarvo voisi vaikuttaa puoluetulokkaan merkitystä korostavastikin.

Eihän esimerkiksi Vihreä liitto mihinkään kadonnut, vaikka myös muut puolueet alkoivat ottaa ympäristökysymykset aiempaa vakavammin.

Feministiselle keskustelulle Suomessa ainakin on tilaa ja tilausta.