Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Ei vain hihhulien hommaa: miksi Britannia saattaa erota EU:sta

Blogit Ylämaan kettu 3.6.2016 17:47
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

On mahdollista, että Iso-Britannia jättää tässä kuussa järjestettävän kansanäänestyksen myötä Euroopan unionin.

Perustan arvioni paitsi erittäin tasaisina pysyneisiin kannatusmittauksiin, myös EU-eroa kannattavien kampanjan onnistumiseen.

Vaikka äänestäjien silmien eteen on maalailtu yhä hurjempia uhkakuvia, eroa kannattavien joukko ei ole huvennut. Mikä tärkeintä, EU-eron kannattaminen ei ole jäänyt vain nurkkakuntaisten änkyröiden asiaksi.

Brexitistä on kampanjan aikana tullut salonkikelpoinen poliittinen vaihtoehto, jonka kannalle asioista selvää ottava kansalainen voi päätyä monista eri syistä ja lähtökohdista.

 

Pääministeri, konservatiivijohtaja David Cameron on esiintynyt voimakkaasti EU-jäsenyyden puolustajana. Hänen joukkojensa keskeisenä argumenttina ovat olleet eron toteutumiseen liittyvät taloudelliset uhkakuvat.

Tässä jäsenyyden kannattajat ovatkin vahvoilla: keskeisten asiantuntijoiden arviot tukevat käsitystä EU-jäsenyyden taloushyödyistä.

Cameronin tehtävää on kuitenkin vaikeuttanut se haalea into, jolla Labourin puoluejohtaja Jeremy Corbyn ponnistuksiin osallistuu. Hän ”kannattaa” EU-jäsenyyttä, mutta on niin tyytymätön EU:hun, ettei hänestä ole juuri apua.

Monen kansalaisen on itse asiassa ollut vaikea erottaa, millä kannalla Corbyn asiassa on.

 

EU-eron riskien kertominen on sinänsä  vastuullista politiikkaa, mutta kampanjaa on aivan perustellusti syytetty myös pelotteluun sortumisesta.

Minulle suurin kysymysmerkki onkin, uskaltavatko eroa haluavat todella äänestää halunsa mukaisesti viikkoja jatkuneen uhkakuvavyörytyksen jälkeen.

Toinen suuri kysymysmerkki on äänestysaktiivisuus. Sillä, moniko vaivautuu rekisteröitymään ja äänestämään, on todennäköisesti huomattava merkitys lopputulokseen.

Jäsenyyden puolustajat yrittävätkin aktivoida uurnille etenkin nuoria, sillä heissä on enemmän EU:n ystäviä kuin vihollisia.

 

Cameronin puoluetoveri, Lontoon entinen pormestari Boris Johnson on noussut EU-eroa ajavan Vote Leave -kampanja keulakuvaksi.

Populistipuolue UKIP on ollut keskeinen tekijä vuosia kestäneessä hankkeessa Ison-Britannian erottamiseksi EU:sta. Tuo tavoite on koko puolueen olemassaolon ytimessä. UKIPilla on kuitenkin taakkanaan myös rasismikohujen maine. Moni maltillinen, kansainvälisesti orientoituva ja arvoiltaan liberaali britti ei voisi nähdä itseään kampanjoimassa populistijohtaja Nigel Faragen vetämässä leirissä.

Vote Leave -kampanja tekikin viisaasti nostaessaan keulakuvakseen monikulttuurisen Lontoon ex-pormestarin. Johnson on olemukseltaan lupsakka, jopa komediallisesti kansanmieheltä vaikuttava hahmo, vaikka tosiasiassa on pääministeri David Cameronin kanssa samat eliittikoulut käynyt, kovaksikeitetty poliitikko.

Brexit-väen omanakin pelkona oli, että kampanja sortuisi matalaotsaiseen maahanmuuttajien leimaamiseen. Näin ei ainakaan kampanjan ylätasolla ole kuitenkaan käynyt. Päinvastoin, sen riveissä kampanjoi myös maahanmuuttajien jälkeläisiä.

Heihin kuuluu esimerkiksi Cameronin hallituksen ministeri Priti Patel, joka taannoin syytti EU:ta kannattavien poliittisten johtajien olevan liian vauraita ja etuoikeutettuja ymmärtääkseen köyhemmän kansanosan arkisia realitetteeja kasvavan maahanmuuton paineissa.

 

On tärkeää huomata, että Vote Leaven riveistä tunnustetaan maahanmuuton edut Isolle-Britannialle: EU-jäsenyys on tuonut maahan runsaasti työhaluista ja työkykyistä nuorta työvoimaa, jolle kelpaavat nekin työt, joiden tekijöiksi brittejä ei enää saada.

Sitä paitsi tämä joukko käyttää tutkitusti vähemmän terveyspalveluja kuin keskivertobritit. Monet koulutetut maahanmuuttajat taas ovat itse asiassa usein noita palveluja tuottamassa hoitajina ja lääkäreinä.

Maahanmuuttajien ei intetä olevan ihmisinä sitä tai tätä, eikä keskeistä eroa puoltavaa argumenttia ole rakennettu esimerkiksi monikulttuurisuuden tai islamin vastustamisen varaan.

Maahanmuuton kritiikissä lähtökohdaksi on otettu sen volyymi ja paremman kontrollin tarve. Ajatuksena on, että maahanmuuttoa tarvitaan edelleen, mutta Isolla-Britannialla pitäisi olla enemmän päätäntävaltaa siihen, keitä tulee ja kuinka paljon.

 

Ennalta-arvattavasti EU-eroa kannattavien riveistä löytyy myös maahanmuuttoa kulttuurisista syistä vastustavia ja islamiin pelokkaasti suhtautuvia. Ehkä hieman yllättävästikin eron kannalle on kuitenkin asettunut yhtä lailla monipuolisempaa ja tasa-arvoisempaa maahanmuuttoa toivovia, joihin edellä mainittu Priti Patelkin kuuluu.

Nämä ihmiset kysyvät, miksi Britannia on sitoutunut suosimaan EU-kansalaisia, kun maailmassa on lukuisia muita maita, joihin maalla on perinteisesti tiiviimmät suhteet.

Vote Leave -kampanjan keskeinen voima on  sen potentiaalisen rintaman laajuus. Brexitin kannattajaksi  kun voi päätyä myös vasemmistolaisittain ajatteleva, monikulttuurisuutta kannattava, kansainvälinen kansalainen, jonka EU-kritiikki kumpuaa arkisista kokemuksista.

Britannian suurimpien kaupunkien koulutuksen ja terveydenhuollon kantokyky on ollut väestömäärän  kasvaessa koetuksella, eikä kaikille riitä asuntoja. EU:n suurista jäsenmaksuista luopuminen toisi maalle saman tien huomattavia säästöjä, Vote Leave -kampanja lupaa. Myös ajatus päätäntävallan saamisesta lähemmäs kansalaisia miellyttää monia sen riveihin lipuneita.

 

Edellä kuvattujen ajatuskulkujen vuoksi eroa kannattavien riveistä löytyykin niin kantabrittejä kuin heidän kanssaan samoissa asunto- ja lääkärijonoissa tuskittelevia maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään, vasemmalta ja oikealta.

Olisikin virhe leimata brexitin kannattajat vain EU-änkyröiksi, populistisille viesteille alttiiksi, kouluttamattomiksi tai politiikkaa huonosti ymmärtäviksi.

Brexitin toteutuminen ei sekään siksi olisi yksioikoisesti populismin, kansallismielisyyden tai maahanmuuttovastaisuuden voitto.