Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Populistit nousivat Euroopassa valtaan – so what?

Blogit Ylämaan kettu 9.3.2016 20:22
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Populistipuolueet ovat vahvistaneet asemiaan monissa Euroopan maissa. Osassa niistä populistit ovat Suomen tapaan myös hallituksessa. Siksi myös tutkijat ovat nyt siirtyneet kysymään, mitä populistipuolueiden valtaannoususta seuraa.

Tuoreessa European Policy Center -ajatuspajan raportissa kysymykseen tartutaan Euroopan ulkopolitiikan näkökulmasta.

Millainen vaikutus vasemmisto- ja oikeistopopulismin nousulla on ollut Euroopan unionin ulkosuhteisiin? Ovatko voimistuneet populistiset liikkeet kyenneet vaikuttamaan Euroopan maiden keskinäisiin suhteisiin tai niiden ulkosuhteisiin?

 

Politiikan ”häiriköillä” (’troublemakers’) viitataan politiikan perinteistä poljentoa haastaviin liikkeisiin, joita syntyy niin oikealla kuin vasemmalla. Niiden politiikkaan jättämä jälki voi olla myönteinen tai kielteinen, joskus se on molempia.

Perinteisille puolueille tällaiset liikkeet ovat niiden asemaa uhkaavia, kapuloita rattaisiin pistäviä kiusankappaleita. Tuon roolin omaksumisesta politiikkaan pettynyt äänestäjäkunta voi populisteja kiittääkin.

Yhteistä näille 1990-luvulta alkaen voimistuneille liikkeille on se, että ne hyödyntävät kampanjoinnissaan kansalaisten ja erilaisten valtaeliittien välistä kuilua ja asettuvat retoriikassaan tiukasti ”kansan” puolelle.

Yhteiskunnallisen epätasa-arvon kokemus sekä valtaapitävien epäonnistuminen vuoropuhelussa kansalaisten kanssa ovat luoneet pohjaa populismin nousulle.

 

Ulkopolitiikkaa ei tavallisesti mielletä populistipuolueiden leipälajiksi. Näin on siksi, että ne itse eivät ole aiheeseen juuri tarttuneet maahanmuuttoa ja Euroopan integraatiota lukuun ottamatta.

Populistipuolueiden aseman vahvistuttua niillä on nyt kuitenkin vaikutusvaltaa myös koko joukkoon ulkopolitiikan piiriin kuuluvia asioita. Maahanmuuton ja Euroopan yhdentymisen ohella näihin kuuluvat esimerkiksi kauppa, kehitysyhteistyökysymykset ja suhteet Venäjään ja Yhdysvaltoihin.

Oikeisto- ja vasemmistopopulistit kritisoivat Euroopan unionia eri syistä. Molemmat ovat hyötyneet eurooppalaisten kasvaneesta tyytymättömyydestä unionia kohtaan.

Suomen tapauksesta erityisen kiinnostavan tekee se, että ulkopolitiikkaa tehdään nyt populistipuolueen johtajan, ulkoministeri Timo Soinin johdolla.

 

Mikä – jos mikään – sitten on Euroopan ulkopolitiikassa muuttunut?

Vaikka populistipuolueita on noussut myös hallitusvastuuseen, moni asia on entisellään. Oikeistopopulistit eivät esimerkiksi ole onnistuneet pysäyttämään turvapaikanhakijoita Euroopan ulkorajoille.

Toisaalta he saavat tulijamäärän rajoittamiseen nyt yhä enemmän tukea perinteisten puolueiden riveistä. Käytännössä populistien valta onkin usein asioita mahdollistavaa tai perinteisiä puolueita  painostaa valtaa.

Esimerkiksi maahanmuuton tai vapaan liikkuvuuden rajoittamisen tai kehitysavun leikkaamisen kaltaiset poliittiset päätökset nostattavat monien perinteisten puolueiden kannattajissa tiukkaakin kritiikkiä.

Kun perinteiset puolueet muodostavat koalitiohallituksia populistien kanssa, ne voivat torjua kannattajiensa pettymystä osoittamalla populisteja syypääksi ikäviin päätöksiin.

Mahdollistiko esimerkiksi perussuomalaisten mukanaolo hallituksessa selvästi suuremmat kehitysyhteistyörahojen leikkaukset kuin mitä keskustan ja kokoomuksen olisi poliittisesti ollut mahdollista ilman perussuomalaisia tehdä?

 

Hyvä esimerkki populistien nousun pelossa ja näiden painostamana tehdystä merkittävästä poliittisesta ratkaisusta on Ison-Britannian tuleva kansanäänestys maan jatkosta Euroopan unionissa.

Euron kriisi ja etenkin kysymys Kreikan tukemisesta puolestaan osoitti, että populisteilla on voimaa muokata keskustelua ja vaikuttaa päätöksentekoprosesseihin silloinkin, kun varsinainen lopputulos ei ole heidän haluamansa kaltainen.

Osassa Euroopan maista käytyä sisäistä keskustelua ovat hämmentäneet populistipuolueiden taloudellisetkin kytkökset Moskovaan ja myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin johtajuuden avoin ihailu.

Huolta on herättänyt se, että osa populistipuolueista näyttää tarjoavan Venäjälle väylän hämmentää Euroopan sisäpolitiikkaa ja puuttua siihen.

 

Populistipuolueiden voimistumiselle Euroopassa on useita syitä. Yksi niistä on Euroopan unionin heikkous polttavien politiikan kysymysten hoitamisessa.

Jäljet johtavat myös perinteisten puolueiden etääntymiseen kannattajistaan. Vaikeus tunnistaa ja hyväksyä sellaisia kansalaisten mielipiteitä ja kokemuksia, jotka ne katsovat poliittisesti epäkorrekteiksi, on kostautunut.

Tästä seuraava johtopäätös ei ole, että perinteisten puolueiden kannattaisi tarjota kansalaisten huoliin samoja vastauksia kuin populistit jo tarjoavat.

Se populisteilta kannattaisi kuitenkin oppia, että vastauksille on kysyntää vasta, kun politiikkaan pettyneet eurooppalaiset kokevat tulevansa kuulluiksi ja ymmärretyiksi.

 

Blogin kirjoittaja oli mukana em. raportin kirjoittamista ohjanneessa kansainvälisessä asiantuntijaryhmässä.