Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Terveisiä yliopistoista

Blogit Ylämaan kettu 12.11.2015 17:19
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Harmittelin aiemmassa blogissani  sitä epäsuhtaa, joka vallitsee yliopistoissa työskentelevien todellisuuden ja poliittisten päättäjien sitä koskevien käsitysten välillä.

Moni ei ole tainnut huomata esimerkiksi sitä, että suurin osa yliopistojen tutkijoista ja opettajista työskentelee ei-vakinaisissa työsuhteissa. Raportteja ja tietoa aiheesta löytyy täältä, täältä ja täältä.

Kovin hyvin ei tunneta sitäkään, miten määräaikaisuus ja epävarmuus vaikuttavat tutkijoiden elämään.

Varmasti päättäjiä kiinnostaa ainakin se, miten  työskentelyolosuhteet vaikuttavat tutkijoiden mahdollisuuksiin tuottaa hallituksen heiltä odottamaa ”vähemmällä enemmän ja parempaa” -huippututkimusta?

 

Kysyin asiasta pätkätutkijakollegoilta sosiaalisessa mediassa.

Sain 14 seikkaperäistä vastausta, yli kaksikymmentä sivua tekstiä eri vaiheissa uraansa olevilta naisilta ja miehiltä väitöskirjaansa viimeistelevistä dosentteihin.

Vastaajia oli mm. Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistosta sekä Aalto-yliopistosta ja Turun kauppakorkeasta. Monella oli jo kokemusta työttömyydestä.

Voima-lehden haastattelema, Tampereen yliopiston rehtoriksi ensi vuonna siirtyvä Liisa Laakso kuvaa yliopistolla vallitsevan nyt pelon ilmapiirin.

Hänen mukaansa monet pelkäävät leikkausten seurauksena oman asemansa puolesta ja ovat siksi hiljaa.

Toisaalta juuri tänään nähtiin myös vahva ulostulo: Yli 350 yliopistojen henkilökunnan jäsentä esittää julkilausumassaan poliittista lakkoa koulutusleikkausten kumoamiseksi.

Julkilausuman allekirjoittajissa  on yli 100 professoria ja yli 100 lehtoria.

Nyt kuulemme pätkätutkijoita. He saavat kertoa arjestaan itse, mutta nimettöminä.

 

Pätkätutkijuus ja projektityö eivät näyttäytyneet saamissani vastauksissa vain kielteisinä.

Työn vaihtelevuus ja monipuolisuus ovat monen mielestä sen rikkaus. Myös opetus on erityisen palkitseva osa työtä.

Vastauksista välittyy vahva sitoutuminen työhön. Tämä näkyy siinä, että yliopisto-opettajan ja tutkijan työstä pidetään kiinni myös uhrauksia tehden.

Moni on rahoittanut yliopistotyötään ja siihen liittyviä hankintoja ja työmatkoja myös muualla työskennellen.

Sitoutumisella on kuitenkin hintansa.

Osa kokee huonommuuden tunnetta ja jopa häpeää siitä, ettei ole onnistunut olemaan menestyvämpi, paremmin rahoitettu, varmistamaan asemaansa.

 

Pelissä on myös konkreettinen taloudellinen selviytyminen, mikä saa ottamaan vastaan kaikki mahdolliset työmahdollisuudet. Tämä voi ajaa työskentelemään jaksamisen rajoilla.

Aika ja raha toistuivat vastausten avainsanoina.

Kun vain olisi aikaa tutkia, kun olisi rahoitus tiedossa, kun kaikki aika ei menisi rahoituksen hakemiseen.

Ajankäytön lisäksi kilpailun ja siihen liittyvän epävarmuuden vaikutukset ovat myös henkisiä.

Moni uskoo, että olisi parempi työntekijä, jos työ olisi pitkäjänteisempää.

Voisi keskittyä työn tekemiseen jatkuvan hakemisen sijasta.

”En ole ollenkaan varma että minulla on mitään uraa ja pelkään tilannetta, jossa joudun toteamaan, että kaikki kova työ on sikäli turhaa, että kukaan ei juurikaan piittaa siitä, teenkö tutkimusta vai en – – olisin varmaan tuotteliaampi jos ei tarvitsisi huolehtia ja stressata ja sikäli voisin kehittyä pidemmälle.”

”Tietenkin tilanne paranisi merkittävästi, jos työllä olisi jatkuvuutta: silloin uskaltaisi ajatella isompia ajatuksia ja pitkän tähtäimen projekteja, eikä henkistä energiaa kuluisi turhaan huolehtimiseen.”

”Pätkätyöläisyys on ihan hirveän iso asia, ei vain ammatillisesti, vaan myös oman identiteetin kannalta. Pätkätyöläisenä koettu epäoikeudenmukaisuus ja epävarmuus on myös vaikuttanut voimakkaasti yhteiskunnallisen näkemykseni muodostumiseen.”

”Hakeminen ja jatkuva kilpailu ja vertailtavana oleminen on myös psyykkisesti kuormittavaa. – – hakeminen ei olisi ihan niin raskasta, jos kyse ei olisi suoraan omasta elannosta ja siitä, jatkuuko ura. ”

 

Huomattava osa kritiikistä kohdistui yliopistojen käytäntöihin.

Erityisesti moitittiin raskasta byrokratiaa, työtilamaksujen perimistä apurahatutkijoilta, yliopistojen tutkimien hankkimista hankerahoista ottamien sivukulujen suuruutta ja ylipäänsä määrä-aikaisten työntekijöiden kohtelua.

”Se mistä olen ruvennut tinkimään on kaikenlainen byrokratia yliopistoon päin. Pyrin tekemään sinne päin vain kaiken minimin. Miksi minun pitää harjoitella miljoonan eri raportointiohjelman käyttöä?”

”En voi ymmärtää miksi yliopistot saavat ketjuttaa, teettää työtä työttömillä, kirjoittaa parin kuukauden mittaisia sopimuksia, edellyttää ylitöitä joita ei pysty edes kirjaamaan työajanseurantajärjestelmään, aikatauluttaa työn niin, ettei lomille jää aikaa – – eivätkä joudu kantamaan mitään moraalista ja eettistä vastuuta henkilöstöpolitiikastaan.”

” Missään yrityksessä ei voitaisi toimia siten, että pyydetään työntekijöiden hankkivan rahoituksen elämiseensä muualta, tekemään tulosta yritykselle ja sitten vielä päälle maksamaan korvauksia siitä, että yritys tarjoaa kuitenkin tilat tämän tuloksen tekemiseen.”

”Olen äärettömän väsynyt, ahdistunut ja tällä hetkellä myös loukkaantunut tuosta työtilakustannusten perimisestä. – – Surullisinta on, että siinä, missä uusi hallitus on kääntynyt yliopistoja vastaan ja kiristää niitä, yliopiston johto on itse kääntynyt tutkijoita vastaan ja kiristää etenkin heikoimmassa asemassa olevia.”

”Uralla eteneminen on vitsi.”

”Tilanne paranisi, jos yliopistokin kantaisi huolta tutkimuksesta eikä sysäisi vastuuta tutkijoille itselleen ja säätiöille; tilannetta parantaisi myös se, että yliopisto osoittaisi apurahalla tehtävän tutkimuksen merkityksellisyyden yliopistolle sen sijaan, että se nykyisellä toiminnallaan ja politiikallaan mitätöi sen.”

” Jos tulen työhuoneelle viikonloppuna, siellä istuu monta työttömänä/apurahalla olevaa tutkijaa, jotka valmistelevat projekteja ja hankkeita, joista sitten maksetaan sivukuluina myös hallinnon palkat.

Rahoituksen hankkimiseen ja etenkin massiivisiin yleiskustannuskertoimiin pitää tulla joku muutos. Jos hallintoa ei kerta kaikkiaan voi vähentää, voisi ainakin luoda rahoitusmuotoja joissa yliopiston pohjattomaan kitaan katoava osuus olisi pienempi ja enemmän rahaa jäisi itse tutkimukseen.”

 

Moni tutkija miettii alan vaihtoa.

Sivutöitä tekee jo usea, osa hakee koko ajan päätoimista työtä yliopistojen ulkopuolelta.

Vaikeutena on, että työ tutkijana ja yliopisto-opettajana on pitkälle erikoistunutta, siihen ollaan sitoutuneita ja sitä haluttaisiin suorastaan palavasti tehdä.

”Ehkä tässä tilanteessa harmittaa eniten tutkijaresurssien haaskaus. – – Itselläni tarve tehdä sitä, jossa tiedän olevani yhteiskunnalle kaikkein parhaiten hyödyksi, on niin suuri, että olen valmis jatkamaan taistoa.”

”Alan vaihto johonkin vakituisempaan työsuhteeseen on koko ajan mielessäni. Satunnaiset työttömyysjaksot kun eivät houkuttele varmasti ketään.”

”Haluaisin aidosti tehdä tätä myös tulevaisuudessa. Toisinaan vaan tuntuu, että oman työn tekeminen on tehty niin vaikeaksi, että alanvaihto kuulostaa hyvin houkuttelevalta.”

 

Mitä minulle vastanneet tutkijat sitten toivovat?

Jo kolmenkin vuoden rahoitus, yliopiston maksutta tarjoamat työtilat ja mahdollisuus tehdä työläät Suomen Akatemian ja Euroopan Unionin hankehakemukset palkallisina parantaisivat tilannetta paljon.

Myös tieto siitä, miksi omia hakemuksia ei ole rahoitettu, auttaisi luovimaan eteenpäin.

Lisää aihepiiristä voi lukea tänään julkistetusta  Kari Kuoppalan et al. toimittamasta Tietoyhteiskunnan työläinen. Suomalaisen akateemisen projektitutkijan työ ja toimintaympäristö (Tampere University Press) -julkaisusta.