Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Terveisiä yliopistoista

Mari K. Niemi
Blogit Ylämaan kettu 12.11.2015 17:19
Harmittelin aiemmassa blogissani  sitä epäsuhtaa, joka vallitsee yliopistoissa työskentelevien todellisuuden ja poliittisten päättäjien sitä koskevien käsitysten välillä. Moni ei ole tainnut huomata esimerkiksi sitä, että suurin osa yliopistojen tutkijoista ja opettajista työskentelee ei-vakinaisiss...

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Mari K. Niemi

Kirjoittaja on Valencian yliopistossa vierailevana tutkijana työskentelevä, viestintään erikoistunut poliittisen historian dosentti ja erikoistutkija Turun yliopistossa.

Keskustelu

Me vanhemmat 20-30 vuotta yliopistolla pätkätöissä sinnitelleet olemme jo luovuttaneet – ei se tästä enää parane. Nuoremmat, nyt väitelleet, ovat todenneet että rahapulassa painivat yliopistot tuskin rekrytoivat ketään lähimpiin 3-5 vuoteen eli kyseessä on menetetty sukupolvi tutkijoita.

Mutta, oletko huomannut – ei tämä näytä ketään kiinnostavan! Keskustelu yliopistojen tilasta on yhtä tyhjän kanssa koska valtio tekee rahoituksen kanssa mitä lystää ja yliopistolaiset ovat hiljaa ja kärvistelevät.

Todella monet yliopistolaiset Suomessa puhuvat kahvipöytäkeskusteluissa siitä, että ei enää kiinnosta, ei jaksa ja tuntuu että terveyskin menee yliopistolla. Työ on henkisesti raskasta, kun palkkaa tai kiitosta ei saa ja uranäkymät ovat todella huonot. Rahoitusta haetaan suljettujen ovien takana, epäreilusti ja vastoin annettuja kriteereitä tai meriittejä. Moni nuorikin saa tuhlanneensa elämänsä yliopistolla. Minua hieman ihmetyttää? Miksi ette lähde pois yliopistolta? Onko yliopistoväki niin masentunutta ja luovuttanutta, ettei enää osaa edes itse tehdä oikeaa ratkaisua ja hakeutua paremman elämän pariin yliopiston ulkopuolelle? Kouluttautukaa uudelleen ja ihan toisiin tehtäviin. Voisitte paljon paremmin. Ei yliopistolle tänä päivänä nuoristakaan jää enää kuin ne, jotka eivät muualta töitä löydä.

Ongelma on osin kuvattukin blogissa: moni kuitenkin kokee työnsä erittäin antoisaksi, on siihen sitoutunutta ja haluaa tehdä sitä.
Moneen muuhun työhön verrattuna tutkijat ovat kulkeneet pidemmän taipaleen: tohtoriksi opiskelu on suuri panostus, ja jos ura on rakennettu tutkijuus mielessä, ei siitä ole niin helppoa irrottaa. Toisaalta ongelma on henkinen: koska on oikea hetki todeta, että panostukset olivat ”turhia” ja luovuttaa? Ainahan voi elää toive, että josko sen rahoituksen saisi seuraavasta paikasta..
Osalle tutkijoista kysymys on siitäkin, että oma tutkimusala ei välttämättä tarjoa kovin laajaa valikoimaa paikkoja, joista hakea töitä muualta. Ajat ovat huonot yliopistojen ulkopuolellakin. Osa hakee koko ajan töitä, mutta ei saa.
Yksi kysymysmerkki onkin, miten käy tutkimuksen Suomessa, kun työmarkkinat alkavat taas vetää paremmin. On niitä, jotka ovat ns. saaneet tarpeekseen ja lähtevät heti kun tilaisuus jostain avautuu.
Minusta määräaikaisuuksien sinänsä ei tarvitse olla ongelma, jos tulevaisuus on tarpeeksi pitkälle ennakoitavissa ja rahoitus kuitenkin suurin piirtein tiedossa. Kasvavat hakijamäärät, yliopistojen (entisestään) supistuva rahoitus tekevät sen, että yhä useampi jää ilman, ja osa kokee kaiken ajan menevän hakemiseen, ja siinä on ongelma.
”Kouluttautukaa ihan uusiin tehtäviin” ei ole kauhean vetovoimainen ehdotus ihmisille, jotka rakastavat työtään (jos sen tekemisen ehdot vain olisivat kohtuulliset) ja ovat jo kouluttautuneet niin pitkälle kuin mahdollista sitä työtä tehdäkseen. Moni on myös yliopistoon tullessaan jo toisella uralla, siis lähtenyt kouluttautumaan eteenpäin, kun entinen latu ei ole vetänyt.

Jarnolle:
Maisterintutkinto 4 vuotta + väitöskirja 4 vuotta + post doc kausi ulkomailla 2-4 vuotta + paluu Suomeen ja pätkäpestit + akatemiatutkijan tms. pesti 4-8 vuotta = ikää n. 40 vuotta ja takana loistava tulevaisuus & suuri määrä velkaa tai apurahoilla tehtyä työtä joka ei kartuta eläkettä. Mihinkä sitten kouluttaudut ja miksi? Miksi Suomi heittää hukkaan suuren määrän osaamista ja potentiaalista innovaatiota ihmisiltä, jotka ovat ns. antaneet kaikkensa? Mutta siinä olet oikeassa että yliopisto ei enää houkuta ketään töihin, tämä on kuoleva ala.

Valitettava totuus on kuitenkin se, että työtehtäviä ei monilla aloilla (monet luonnontieteet etenkin) one tarjolla sadoille tohtoriksi väitteleville. Monilla aloilla näin korkeasti koulutetut voivat työllistyä vain yliopistoihin. Suomessa niitä tehtäviä on vain muutamia ja paikat on täytetty jo vuosiksi, monesti vuosikymmeniksi. Jopa akatemiatutkijoita on moninkertainen määrä biologiassa, ympäristötieteessä jne. Tässä vaiheessa on kolme vaihtoehtoa. Joko roikkua köyhyysrajalla apurahoilla loppuikänsä tai olla työttömänä. Tutkimusta voi toki tuolloin tehdä ja noin moni tekeekin. Mutta ei sillä isoja lainoja pois maksella. Kolmas vaihtoehto on kouluttautua uudelleen (vie sen 3-4 vuotta alasta riippuen). Työelämää on monilla vielä kymmeniä vuosia jäljellä.

Lisään vielä sen, että nykyinen tilanne on kuin lottovoitto yliopistoille. Valtaosa Suomen tutkimuksesta tehdään jatko-opintoina ulkopuolisilla apurahoilla maisterisvoimin. Se on puoli-ilmaista mutta äärettömän ahkeraa työvoimaa yliopistoille. Samalla yliopistot saavat kouluttamistaan tohtoreista mukavat vastinrahat ministeriöltä. Harmi vaan, ettei yliopistoilla ole enää tutkijaksi kouluttautuneille mitään käyttöä (=heistä ei saa rahaa ja palkkaakin joutuisi maksamaan).

Olisin kyllä myös huolissani väitöskirjantekijöiden ohjauksesta: kun yliopistot supistavat toimintaa ja henkilökuntaa, supistuvat myös ohjaajaresurssit. Yliopistoissa työt eivät kuitenkaan ole hävinneet minnekään. Opettaja-tutkijat opettavat, tutkivat, osallistuvat kansainvälisiin projekteihin (rahakkaisiin FP7 ja H2020 EU-projekteihin), järjestävät tiedekokouksia, kirjoittavat lausuntoja, arvioivat toisten rahahakemuksia, jne., mutta yliopisto-työnantaja vain ei halua laskea niitä oikeiksi töiksi. Henkinen ristiriita yliopistolla työskennellessä syntyykin siitä, että työtehtäviä on vaikka muille jakaa – ja niistä työnantaja myös kerää tuotospisteitä – mutta, niistä ei haluta maksaa kenellekään palkkaa! Oletus on, että opettajat ja tutkijat tutkivat vapaa-ajallaan ja käyttävät työajan ns. tuottavaan työhön eli luennointiin, perustoimintojen ylläpitoon, hallintoon, ja kaikkeen muuhun mikä on pois mm. väitöskirjaohjauksesta. Suoraan sanoen iso osa jatko-opiskeljoista on heitteillä eikä saa tarvitsemaansa ohjausta!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt