Mitä mieltä kannattaa olla?

Profiilikuva
Blogit Ylämaan kettu
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saamme jokainen olla mitä mieltä haluamme. Toinen asia kuitenkin on, millaisia mielipiteitä missäkin yhteydessä kannattaa esittää. Oikeiden kantojen esittämättä jättämiselläkin voi olla seurauksia.

Annan pari esimerkkiä Isosta-Britanniasta.

Britannian yliopistomaailmassa on vahvasti omaksuttu syrjimättömyyden ajatus. Vaikka tehtävää edelleen on, ollaan ainakin asian esillä pitämisessä Suomea edellä.

Selvää on, että ketään ei saa syrjiä tai kiusata esimerkiksi uskonnon, etnisen taustan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen vuoksi.

Poliittisen vakaumuksen vuoksi ilkkumisen kanssa ei kuitenkaan ole ihan niin nuukaa.

Monissa akateemisissa tilaisuuksissa saa vaikutelman, että puhujat olettavat yleisönsä vasemmisto-liberaaleiksi. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, keille saa nauraa ihan luvan kanssa.

Toisinaan esiintyjät hakevat yhteyttä yleisöön myös olettamiensa yhteisten ”vihollisten” kautta.

Britannian konservatiivipuolue kannattajineen, itsenäisyyspuolue Ukipista puhumattakaan, kelpaa siihen rooliin hyvin.

 

Tämä havainto ei päde vain vasemmistolaisessa Skotlannissa, vaan myös rajan eteläpuolella, konservatiivisemmassa Englannissa.

Vaikka kuittailu menee huumorin piikkiin, on asialla vakavampikin puoli.

Jokaisen tulisi myös akateemisessa työyhteisössä kokea olevansa yhtä lailla kotonaan ja tervetullut.

Naureskelun sietämisen lisäksi osa tutkijoista näyttää joutuvan toistuvasti tilanteisiin, joissa he joutuvat selittämään itseään ja ”poikkeavuuttaan”, esimerkiksi vastaamaan kysymyksiin oletetuista mielipiteistään tai väitteisiin etuoikeutetusta elämästään.

Tällainen keskustelu on keino osoittaa, ettei toinen kuulu joukkoon.

Hauskaa tosiaan.

 

Toinen esimerkkini liittyy tänäkin talvena paljon puhuttaneeseen, monen britin rintapieltä koristavaan unikko-rintaneulaan, ”poppyyn”.

Kyseessä on tänään, 11. marraskuuta vietettävän ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivän symboli.

Rintaneulojen myynnin tuotot menevät veteraaneille. Aihe koskettaa monia, Britanniassa kun sotaveteraanien joukossa on paljon nuoriakin ihmisiä.

Rintaneulan pitäminen ei kuitenkaan ole enää vain oma valinta.

Osa mediaa ja suurta yleisöä seuraa silmä kovana etenkin poliitikkojen oikeaoppisuutta asiassa.

Suuri kiinnostus kohdistui esimerkiksi siihen, laittaako uusi oppositiojohtaja, Labourin Jeremy Corbyn rintaansa verenpunaisen unikon vai sen pasifistisen valkoisen vastineen.

Corbyn valitsi perinteisen punaisen.

Noloja hetkiä puolestaan aiheutui pääministeri David Cameronille, kun paljastui, että hänen Facebookin profiilikuvaansa unikko oli lisätty kuvankäsittelyohjelmalla.

 

Suurin osa esimerkiksi yleisradioyhtiö BBC:n toimittajista ja sen ohjelmissa vierailevista esiintyy unikko rinnassaan – ja jos ei esiinny, on luvassa kiusaamista niin perinteisessä  kuin sosiaalisessa mediassa.

BBC linjasi Newswatch-ohjelmassa, ettei se tulkitse unikkorintaneulaa millään tavalla poliittiseksi ilmaukseksi.

Ketään ei BBC:n edustajan mukaan pakoteta laittamaan ”poppyä” rintapieleensä.

Näin varmasti on.

Toisaalta usein televisiossa esiintynyt tuttavani kertoi, että samalla kun haastateltavien kasvot puuteroidaan, lykätään heidän rintapieleensä unikko.

Kaipa sen voi poiskin ottaa, mutta kannattaako se, on toinen asia.