Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Kirje kirjeestä

Mari K. Niemi
Blogit Ylämaan kettu 29.10.2015 14:28

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen julkaisi eilen illalla vastineen kritiikkiin, jota professorit ja tutkijat olivat esittäneet hänen aiemman, yliopistojen johdolle osoittamansa paimenkirjeen vuoksi.

Ministeri osallistui myös keskusteluun sosiaalisessa mediassa esimerkiksi jakamalla tuon vastin…

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Mari K. Niemi

Kirjoittaja on Valencian yliopistossa vierailevana tutkijana työskentelevä, viestintään erikoistunut poliittisen historian dosentti ja erikoistutkija Turun yliopistossa.

Keskustelu

”Jatkuva epävarmuus ja pätkätyösuhteet lannistavat erityisesti nuoria tutkijoita. ” Olen Marin kanssa samaa mieltä, ettei asia ole ihan näin. Kyllä kaikkein kamalin paikka on, jos olet jo osoittanut itsellesi ja muille olevasi valioluokan tutkija ja yhtäkkiä sinulta ovat jalat alta. Se on pahempaa kuin normaali työttömyys, sillä moni panee itsensä kokonaan likoon tutkimukseen. Muutaman vuoden jälkeen myös tutkimukseen takaisin pääseminen on helposti mahdotonta.

Tutkimuksen tekoon liittyy nykyisin liian paljon inhimillisiä tragedioita, jotka ovat myös tappioita yhteiskunnalle. Minusta tilanne täytyy ottaa hallintaan patoamalla sijoittumaton tohtoritulva. Väitösten määrän tuodessa rahaa, tilanne on vääristänyt myös yliopistojen toimintaa. Vaatimukset laskevat hitaasti koko ajan ja ohjaajat nääntyvät tyrkätessään joskus ihan toivottomia väitöskirjoja eteenpäin. Tällainen syö yliopiston loputkin tutkimusvoimavarat.

Ehdotankin sekä maisterin- että tohtorintutkintojen määrät kiintiöitäviksi selvästi nykyistä alemmalle tasolle. Valintakriteerein voitaisiin ainakin ilmiselvästi sopimaton aines karsia pois, jolloin opetuksen voimavarat ja laatu kohoaisivat.

Huippututkimuksen käsite on todellakin selvästi vääristynyt. Joku voi olla huippu jollakin alalla, vaikka häntä ei kukaan ulkomaalainen tuntisi. Ns. huippututkimusyksiköitä läheltä seuranneena olen havainnut myös useammankin tutkijan tutkijakuvan mielestäni vinksahtaneen. Tavoitteena ei suinkaan ole välttämättä enää asioiden perinpohjainen ymmärtäminen tai tärkeimpiin piirteisiin keskittyminen vaan tulosten julkaiseminen vaikkapa Nature-lehdessä. Sellaiseen liittyy monenlaisia vaaroja, joita on nähty ihan käytännössäkin. On esimerkiksi suljettu silmät asioilta, joko omilta tai muiden havaitsemilta, jotka olisivat häirinneet elegantin julkaisun säröttömiä johtopäätöksia. Sellainen ei vie tutkimusta eteenpäin. Vähän samat piirteet ovat hiipimässä myös yliopistoihin ja sellaistahan ministerin paimenkirjeenkin voi olettaa edellyttävän.

Minusta huippututkimus voi palata yliopistoihin vain niin, että tutkimuksen asema palautetaan entiseen arvoonsa. Se tarkoittaisi, että opettajilla olisi taas mahdollisuus tehdä 50 % ajastaan tutkimusta. Toiseksi Suomen tutkimuksen suurin ongelma – jatkuvuus – pitäisi varmistaa muillakin toimenpiteillä. Eräs varsin edullinen mahdollisuus muiden joukossa voisi olla entisten henkilökohtaisten professuurien palauttaminen ja perusresurssointi.

Lopuksi en malta olla toteamatta miten poliitikon ja tutkijan näkemykset tutkimuksesta eroavat toisistaan. Tutkija katsoo, että pitää mennä tyvestä puuhun riittävän tukevien oksien kautta edeten. Poliitikko taas ei ymmärrä miksei jollain kepulikonstilla ponkaistaisi suoraan latvaan. Hän ei ajattele niin pitkälle, että sieltä voidaan oksien – tai jopa rungon – pettäessä tulla enemmän tai vähemmän loukkaantuen takaisin maan pinnalle.

”Mikä muu ala on sellainen, johon kehdataan sanoa panostettavan samalla, kun resursseja rajusti leikataan?”

Millä alalla näin ei olisi tehty? Sitä sanotaan tehostamiseksi, enkä tiedä yhtään alaa joka ei tuota tehostamismyllyä kävisi lävitse jatkuvasti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt