Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Paljastavat puoluekokoukset

Blogit Ylämaan kettu 4.10.2015 18:53
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Puoluekokouksissa todella on eroja, olipa kyse esimerkiksi säihkeen, lobbarien ja osallistujien määrästä tai puoluedemokratian tilasta.

Pitkinä puoluekokouspäivinä myös paljastuvat usein armotta puolueen sisäiset voimasuhteet, kuppikunnat ja puolueen ilmapiiri.

Kiinnostavaa on sekin, miten vieraisiin suhtaudutaan. Antautuuko puolueväki leppoisasti juttusille vai asennoituuko se esimerkiksi tutkijaan tai toimittajaan epäluuloisesti?

 

Brittipopulistien Ukip-puolueen kokouksessa Lontoon Westminsterissä (2013) ei naisten vessassa ollut ruuhkaa.

Aasialaistaustaisia miehiä oli paikalla melko paljon. Laajakankaalle heijastettujen puolueen vihollisten joukossa oli surulliselta näyttävä WWF:n panda.

Ulkomaiset veljespuolueiden vieraat olivat vahvassa roolissa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini piti puheen pääsalissa, ja sanoma näytti uppoavan yleisöön.

Käytäväkeskusteluissa moni kertoi seuranneensa jännityksellä Suomen vuoden 2011 eduskuntavaaleja ja perussuomalaisten nousua. Monille Soini oli tuttu jo vuosien takaa.

 

Itselleni suurin yllätys Ukipin kokouksessa sattui jo kokouspaikkaa lähestyessäni: minua tervehdittiin nimeltä.

Tässä näkyy sosiaalisen median vaikutus ja myös brittiläisen kampanjaväen taitavuus. Ukipin puheenjohtajan Nigel Faragen mediasuhteista vastaava mies oli huomannut puoluekokousaiheisen tviittini ja laittanut  nimen ja kasvot mieleen.

 

Kokoomuksen Lahden puoluekokoukseen (2014) oli tutkijana vaikeahkoa saada akkreditointi, mutta jopa hankalampaa oli luoda paikan päällä uusia kontakteja ja saada tuntumaa kentän tunnelmiin.

Vanhoja tuttuja oli mukava nähdä, mutta sellaista avoimen juttelevaista ilmapiiriä, joka esimerkiksi perussuomalaisten rentotunnelmaisessa Turun puoluekokouksessa (2015) vallitsi, en kohdannut.

Mielikuvat ja todellisuus olivat noissa kahdessa kokouksessa hämmentävässä ristiriidassa. Kokoomuksen vahva markkinointikone oli luonut kuvaa avoimesta ja kutsuvasta kansanliikkeestä, mutta tositilanteessa vaikutelma oli toinen.

Perussuomalaisten tämän kesän kokousta taas edelsivät puolueen taholta kovasanaiset hyökkäykset niin tutkijoita kuin toimittajia kohtaan.

Odotin, että jännitteitä saattaisi olla ilmassa, mutta kokous oli ystävällisimpiä, missä olen vieraillut.

 

Keskustan puoluekokouksissa vaikuttavaa on väenpaljous ja messutunnelma: ihmisiä saapuu paikalle ympäri maan, ja kokouksessa saakin hyvän kuvan puolueen kenttäväestä. Näin on siksikin, että myös keskustan kokouksissa juttuseuraa aina löytyy.

Keskustan puoluejohtajavaalit ovat kokouksessa paikan päällä seurattuina kiehtova kampanjoinnin ja väsytystaistelunkin taidonnäyte.

Niin Lahden (2010) kuin Rovaniemen (2012) johtajistovalinnoissa seurasin läheltä, kun ehdokkaat  sukkuloivat kampanjoimassa maakuntaväen kokoontumisesta toiseen ympäri messuhallia.

Taistelu äänistä jatkui aamun tunneille, ja menossa mukana jaksoivat sitkeästi myös toimittajat.

 

Viimeisin vierailuni oli tällä viikolla Brightonissa Työväenpuolueen puoluekokouksessa. Puolue oli pari viikkoa aiemmin valinnut uuden puheenjohtajan, sosialistisiiven Jeremy Corbynin, johon suhtautuminen jakaa puoluetta vahvasti.

Kokouksen puitteet olivat asialliset, mutta erityistä säihkettä tai show-tunnelmaa ei edes päähallissa ollut. Tämä kertoi uudesta johtajasta: Corbyn ei halunnut itseään ja perhettään esitteleviä markkinavideoita tai muuta vastaavaa tunteiden hersyttelyä puheensa yhteyteen.

 

Lobbareiden iloisen tunkeileva sitkeys tuntui Labourin kokouksessa päällekäyvältä. Kokouspaikkaa lähestyvä joutui luovimaan tiensä sisään  markkinahumun läpi, ja sama jatkui sisällä. Paikalla oli valtava määrä järjestöjä, yrityksiä ja jos jonkinlaisia painostusryhmiä ajamassa asiaansa.

Tuosta puoluekokouksesta mieleen jäivät laadukkaat oheistapahtumat, joiden paneeleissa puolueen johtavien parlamentaarikoiden rinnalla  esiintyi tutkijoita, järjestöjen ja ajatuspajojen vaikuttajia ja toimittajia.

Tarjonnan määrä oli valtava: esimerkiksi maanantai-aamuna ennen kello kymmentä oli käynnistynyt jo yli kaksikymmentä erilaista tilaisuutta.

Valinnanvaraa kokouspäivinä riitti, olipa kiinnostunut esimerkiksi eläinten oikeuksista, poliisityön suuntauksista, energiapolitiikasta, EU:n tulevaisuudesta, kampanjataktiikoista, radikalisoitumisen ehkäisystä, karaokesta tai yhteisestä juoksulenkistä.

 

Suosittelen muillekin politiikkaa työkseen seuraaville tai tutkiville lämpimästi puoluekokouksissa vierailua, jos mahdollisuus avautuu.

Kokemusteni perusteella niissä näkee, kuulee, oppii ja huomaa monenlaista sellaista, mikä vain mediaa seuratessa jäisi katveeseen.

Puoluekokouksissa tai muissa puolueiden tilaisuuksissa vierailun ei tarvitse vähentää tutkijan tai toimittajan kriittisyyttä tai vaarantaa tämän riippumattomuutta.

Aiempaa osuvammaksi kritiikki saattaa kyllä muuttua.