Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Hukkaako Labour mahdollisuutensa?

Blogit Ylämaan kettu 29.9.2015 17:58
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Miksi puolueet eivät opi? Johtajavaihdokset ovat suurta mediahuomiota saavia tapahtumia. Niiden taitava hoitaminen toisi puolueille paljon hyvää, ilmaista julkisuutta.

Silti puolue toisensa jälkeen niin Suomessa kuin muuallakin sortuu hoitamaan johtajavaihdoksensa tavalla, joka vaurioittaa sen omaa mainetta ja vähentää vetovoimaa.

Suomessa huonoja esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa. Keskustan tapa sylkäistä ulos Mari Kiviniemi ja Sdp:n paini Jutta Urpilaisen kanssa ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten asiaa ei pitäisi hoitaa.

Moni puolue on myös kipuillut julkisesti itse valitsemansa johtajan hyväksymisessä, vaikka sekään ei kannattaisi.

 

Britannian työväenpuolue on nyt tekemässä itselleen kallista karhunpalvelusta. Olipa Jeremy Corbynin politiikasta ja hänestä persoonana mitä mieltä tahansa, vahinko on niin sanotusti tapahtunut.

Corbyn on valittu johtajaksi, ja sen asian kanssa kannattaisi yrittää elää edes säällinen hetki.

Puolueen oikeistosiipi on karvaasti pettynyt. Tästä huolimatta puolueen olisi nyt viisasta antaa Jeremy Corbynille aito mahdollisuus.

Näin ei kuitenkaan ole käymässä.

 

Puolue hävisi kevään parlamenttivaalit. Nyt se heikentää mahdollisuuksiaan edelleen, koska ei itse hyväksy tekemäänsä johtajavalintaa.

Corbynin lyöminen on isku vasten kasvoja niille reilulle 250 000 ihmiselle, jotka hänet äänestivät johtajaksi.

Heti Corbynin valintaa seuranneen 24 tunnin aikana puolueeseen liittyi 15 000 uutta jäsentä. Kaikkiaan 50 000 ihmistä on liittynyt puolueen riveihin sitten uuden johtajan valinnan. Tämä on enemmän kuin oikeistopopulistisen Ukipin koko jäsenmäärä.

Vastaavaa innostusta ei puolueessa ole vähään aikaan nähty.

 

Jeremy Corbynin syrjäyttämispyrkimykset ja irtisanoutumiset hänen linjastaan alkoivat samalla hetkellä, kun hänen valintansa julkistettiin.

Samalla tuo valinta osoitti, miten huonosti puolue sittenkään ymmärsi keskeisen ongelmansa: ylimielisyyden äänestäjien silmissä.

Tuohon saumaan yksi tavallinen Jeremy, sitkeästi linjansa pitänyt vaatimaton kaveri, omaksikin yllätyksekseen onnistui iskemään.

Johtajavalinnan jälkeinen oireilu osoittaa, että puolue ei ole vieläkään saanut diagnoosia kohdalleen. Ylimielisyys jatkuu.

 

Ensimmäisessä puoluekokouspuheessaan Jeremy Corbyn toivoi kiltimpää politiikkaa.

Ehkä toiveena on, että osa kiltteydestä koituisi hänenkin osakseen?