Labourin robin hood
Tänä aamuna monen brittilehden kannessa nähtiin kuva helteessä käppäilevästä, shortseihin, t-paitaan ja ylös vedettyihin nilkkasukkiin pukeutuneesta Labourin johtajavaalin ennakkosuosikista Jeremy Corbynistä.
Vielä keväällä suuri yleisö tuskin oli Corbynistä kuullutkaan. Tänä syyskuisena aamuna hänen sukkansa ja tennistossunsa puhuttivat BBC:n aamuohjelman juontajia.
Ennen puoltapäivää Corbynistä tuli murskavoitolla työväenpuolueen puheenjohtaja.
Corbyn, joka ei ollut aikonut edes asettua ehdolle, varmisti paikkansa vaalissa kaksi minuttia ennen määräaikaa. Jälkikäteen mies vitsaili, että hyvin jäi vielä aikaakin.
Olkoon tämä innostavana esimerkkinä kaikille, jotka miettivät, kannattaako yrittää.
Jeremy Corbynin kampanjan vahvuutena oli aidosti erilainen, puolueen ja politiikan valtavirtaa haastava sanoma. Corbyn vastustaa menoleikkauksia ja puolustaa tinkimättä yhteiskunnan vähäosaisia.
Moni britti on konservatiivihallituksen leikkauspolitiikasta aidosti huolissaan, muttei tunnistanut Labourin enää olevan uskottavasti huono-osaisten puolella.
Kyse oli myös uudesta politiikan tekemisen tavasta, osallisuudesta ja samalla tasolla kohtaamisesta.
Moni koki, ehkä ensimmäistä kertaa, että politiikka on hänenkin asiansa.
“Kun jonkin asian jättää tarpeeksi pitkäksi aikaa omiin oloihinsa, se on pian taas muodissa”, vitsaili viikko sitten lauantaina tapaamani Neal Lawson Jeremy Corbyniin viitaten. Lawson on brittiläinen politiikan kommentaattori ja Gordon Brownin entinen avustaja.
Jeremy Corbynin kampanjassa olikin kyse myös henkilöityneestä fani-ilmiöstä. Vaikka vaatimattomasti esiintynyt ehdokas itse toisteli, ettei tässä hänen persoonastaan ole kyse, kannattajat olivat toista mieltä.
”Jez we can” ja ”Believe the Beard”, flirttailivat sloganit.
Monen nuoren kannattajansa tapaan Jeremy Corbyn on polkupyöräilevä, 1980-luvun ”muotiin” pukeutuva kasvissyöjä. Viitenä vuonna peräkkäin parlamentin vuoden parraksi valittua Corbyniä ympäröivät tarinat kertovat hyväsydämisestä, vähän omalaatuisesta ja mystisestäkin oman tiensä kulkijasta.
Corbynin poliitikkobrändissä yhdistyvät ideologisesti vahva sisältö ja hauskat, hipsterikansaan vetoavat tarinat. Niissä Corbyn näyttäytyy oikeamielisenä Robin Hood -hahmona. Corbynin kerrotaan olevan myös arjessa luontevasti antelias mies, joka mieluusti jakaa eväsleipänsä muiden kanssa.
Edustajien parlamentilta laskuttamia kuluja erittelevällä listalla Corbyn oli viimeinen.
Jeremy Corbynistä kertovan tarinan ytimessä on ajatus, että hän voi olla montaa asiaa, mutta ei ostettavissa.
Jeremy Corbyn kävi kampanjaansa vapautuneesti, sillä kukaan, ei edes ehdokas itse, uskonut hänen mahdollisuuksiinsa. Tarkoitus oli vain herättää kriittistä keskustelua.
Sosiaalisessa mediassa Corbynin kampanja voitti kilpailijansa seuraajamäärissä selvin luvuin. Samaan aikaan ehdokkaan tilaisuudet täyttivät saleja joka puolella maata. Corbyn tavoitti näissä kohtaamisissa helposti parikin tuhatta ihmistä päivässä.
Kampanjan viime viikot puhuttiin jo corbynmaniasta, ja Corbyn sai nauttia rock-tähden vastaanotosta.
Tyyliltään ja hengeltään kampanja muistutti monin tavoin esimerkiksi Pekka Haaviston vuoden 2012 presidenttikampanjaa ja Skotlannin kansallispuolue SNP:n johtamaa Yes Scotland -kampanjaa vuodelta 2014. Kaikissa kolmessa oli ruohonjuuritasolta versovan, perinteisiä valtarakenteita haastavan kansanliikkeen intoa ja paloa.
Kaikki nämä kampanjat olivat vahvoja somessa, mutta saivat ihmiset myös liikkeelle, kokontumaan yhteen ja osallistumaan.
Kannattajilleen ”epäpoliitikkomainen”, tinkimättä linjansa pitävä Corbyn on raikas tuulahdus, vastustajilleen tunkkainen löyhähdys. Nämä intohimot heijastuivat kampanjointiin. Samalla kun ennätysmäärä ihmisiä huhki kampanjassa vapaaehtoisina, myös Corbynin valinnan vastustus oli ennennäkemätöntä.
Tavatonta on, että puolueen johtajaksi nousee henkilö, jota puolueen parlamentaarikot suorastaan vastustavat. Samalla puolueen riveihin johtajavaalin myötä virranneista uusista kannattajista Corbyniä äänesti liki 85 prosenttia.
Mitä Jeremy Corbynin valinnasta seuraa? Käyvätkö puolueen parlamentaarikot kapinaan? Moni Labourin kärkipoliitikko on jo ilmoittanut, ettei ole käytettävissä Corbynin johtamaan varjohallitukseen.
Verkossa virinneen ruohonjuuriliikkeen jalostaminen kestäväksi poliittiseksi tueksi puolueen ja sen johtajan taakse olisi tärkeää. Helppoa se ei tule olemaan.
Corbyn sai kampanjaansa huomattavaa vetoapua ammattiyhdistysliikkeeltä. Sen antamat äänestyssuositukset ovat perinteisesti kanavoineet merkittäviä äänimääriä Labourin johtajavaalissa. Saako ay-liike nyt vastineeksi entistä vahvemman aseman puolueessa? Tuelle Corbynillä olisi käyttöä jatkossakin.
Viime viikolla Corbynin kampanjasta kirjoittamaani artikkeliin haastattelemani tutkija Thomas Quinn ennakoi mediajulkisuuden olevan yksi suurista haasteista. Corbyn on ollut aktiivien parlamentaarikko jo vuodesta 1983, ja noina vuosina hän on lausunut monista asioista monenlaista.
Koska Corbyn on ollut puolueessaan sivuraiteella, harva on häntä kuitenkaan kuunnellut.
Johtajaksi nousun myötä esiin kaivetaan nyt kaikki. Monenlaista löytyi jo Corbynin kampanjaa kampittamaan, mutta lisää lienee tulossa.
Neal Lawsonin mukaan tärkeintä Corbynissä voi olla se, että hän vie puolueen uuteen alkuun.
Corbynin tehokkaan oppositiojohtajuuden kannalta areena voi tänään nähdyn pamauksen jälkeen olla liiankin tyhjä, mutta onpa ainakin uudella tilaa versoa.
