Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Miksi media kiusaa perussuomalaisia?

Blogit Ylämaan kettu 12.8.2015 18:56
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps) mediakritiikki on kuin tuulahdus 1980-luvulta.

Halla-aho avasi viikonloppuna Facebook-seinällään (9.8.2015) käsitystään median roolista. Hänen mukaansa

”Toimittajan tehtävä on raportoida kansalaisille, mitä poliitikot sanovat. Tämä palvelee informoitua demokratiaa, koska se lisää äänestäjien tietoisuutta poliitikoista ja näiden näkemyksistä.

Sen sijaan toimittajan tehtävä ei ole kertoa, että joku pitäisi mielipiteidensä vuoksi erottaa eduskunnasta tai puolueesta. Näin toimiva toimittaja yrittää ottaa itselleen sen vallan, joka demokratiassa kuuluu äänestäjille ja puolueille.”

Tulkinnassa on kaikuja Sdp:n puoluejohtaja Kalevi Sorsan vuoden 1984 puoluekokouksessa pitämästä infokratia-puheesta. Sorsaakin median mielipidevalta harmitti. Toimittajat eivät enää kirjoittaneet säntillisesti lehteen sitä, mitä poliitikko sanoi, vaan esittivät omia tulkintojaan:

”Lehdistö ja lehtimiehet käyttävät yhä tiedostetummin tätä valtaa. He luovat kuvaa ihmisille todellisuudesta, koska ihmiset eivät voi sitä tämäntyyppisessä yhteiskunnassa suoraan saada. Sen, minkä ihmiset uskovat todellisuudeksi, he ovat saaneet julkiselta sanalta.

 

Puoluejohtaja Timo Soinin keinot hallita puolueensa mediakohua ovat nekin vuosikymmenten takaa, ajalta, jolloin ei ollut niin päivän tai viikonkaan päälle, milloin poliitikko jouti asioita kommentoimaan.

Timo Soini on syyttänyt mediaa ylilyönneistä ja ajojahdista kansanedustaja Olli Immosen kohun uutisoinnissa. Soini näyttää ajattelevan, että julkisen keskustelun Suomessa olisi pitänyt jäädä tauolle hänen kesälomansa ajaksi.

Tottahan puoluejohtaja voi itse valita, koska kommentoi, mutta valinnalla on seurauksensa. Kun orastavaa kohua ei viipymättä hoidettu, jäi areena vapaaksi perussuomalaisten poliittisten vastustajien ja median tulkinnoille.

Nämä kaksi – vastustajat ja media – eivät ole sama asia, vaikka näin on perussuomalaisista monen suulla esitetty. Toimittajat todella yrittivät saada Soinilta lausuntoa  ja tuoda keskusteluun hänen kantansa. Tästä yrityksestä Soini heitä puoluekokouspuheessaan moitti.

 

Demokratiassa median keskeisiin tehtäviin kuuluu tiedon välittäminen kansalaisille. Lisäksi median tulee myös seurata ja arvioida valtaapitävien tekemisiä sekä toimia näiden kriitikkona.

Jälkimmäisessä roolissaan suomalaismedia on vahvempi kuin takavuosina. Poliitikkojen ikävä 1970- ja 1980-luvuille on toki ymmärrettävää. Valtaapitävät olivat tuolloin vapaampia hääräämään kulisseissa ja viestinnän tempokin oli hitaampi. Poliitikkojen yksityiselämää ei nykytyyliin seurattu.

On totta, että uutisoinnissa sattuu toisinaan ylilyöntejä, mutta ei media perussuomalaisia kiusaa.

Puolueen on uudessa roolissaan hallituksessa yksinkertaisesti totuttava siihen, että kaiken huomion, myös kritiikin, mittakaava on nyt entistä suurempi.

 

Monet toimittajat ja tutkijatkin tuntevat Timo Soinin yhteistyöhaluisena, aikaansa ystävällisesti antavana ja soittopyyntöihin vastaavana poliitikkona, joka ymmärtää syvällisesti, miten media toimii.

Niin tutkijoiden kuin toimittajien ammattitaitoon tietysti kuuluu, etteivät he anna sen paremmin myönteisten kuin kielteisten kokemustensa poliitikoista vaikuttaa työhönsä.

Timo Soinille mediakritiikki on juuri nyt käteen sopiva työkalu. Hän käyttelee sitä nikkaroidakseen puolueensa ympärille aitaa. Tuon aidan tarkoitus ei lopulta ole pitää mediaa etäällä, vaan estää omia karkaamasta.

Populistijohtaja tarvitsee mediaa jatkossakin, mutta juuri nyt on tärkeintä vetää omat rivit suoriksi. Yhteinen vihollinen yhdistää.