Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

”Pöhkö” tutkija ja pillastunut ministeri

Blogit Ylämaan kettu 25.6.2015 19:50
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Minusta on erikoista, että uuden hallituksen ulkoministeri keskittää tarmoaan yksittäisen, nimeltä mainitun tutkijan nälvimiseen julkisuudessa. Timo Soinin tuoreen blogin perusteella suhde puoluetta arvioiviin asiantuntijoihin hiertää edelleen; aiempi samanhenkinen kirjoitus oli vasta toukokuussa.

Jotta voisimme siirtyä piikittelystä rakentavasti eteenpäin, ehdotin Twitterissä perussuomalaisten puolueväelle puolueen mediasuhdetta käsittelevää paneelia esimerkiksi Turun puoluekokouksen yhteyteen. Meillä Eduskuntatutkimuksen keskuksessa olisi tarjota useampikin mainio debatoija pohtimaan asiaa ja vastaamaan kysymyksiin, puoluetta kun on tullut vuosien saatossa tutkittua ja kommentoitua.

 

Kyse ei ole siitä, etteivät poliitikot saisi puolestaan arvioida myös tutkijoita. On totta, että toistuvasti julkisuudessa esiintyvät tutkijat voivat nousta mielipidevaikuttajiksi. Heillä voi olla jonkinlaista valtaa siihen, miten suuri yleisö ja mediakin politiikkaa tulkitsevat. Näin siis siihen katsomatta, pyrkiikö tutkija aktiivisesti mielipiteisiin vaikuttamaan.

Asiaa ei silti pidä liioitella. Pelkkä näkyvyys ei mielipidevaltaa tuo. Suomessa ovat myös kansainvälisesti katsottuna hyvin koulutetut äänestäjät, joiden kykyä kriittisesti tulkita julkisuutta en lähtisi aliarvioimaan.

Tutkijan ja poliitikon yhtälössä se on kuitenkin ministeri, ei akateeminen pätkätyöläinen, joka on vallan kahvassa. Tämä on hyvä muistaa.

 

Usein näyttää olevan niin, että objektiivisimmiksi tulkitaan poliitikon kanssa samaa mieltä olevat tutkijat. Kriittisyydestä älähdetään, kun sen kohteena ovat omat joukot – muihin osuessaan kritiikki onkin pätevää ja aiheellista.

Joskus silti tutkijoillakin voi olla peiliin katsomisen paikka. Siksikin kannustan vuoropuheluun. Itse kullakin voi olla sokeita pisteitä, jotka muut huomaavat paremmin.

Puolueissa toimivien henkilöiden ajatusten kuuleminen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin ohjeiden ottaminen siitä, mitä puolueista ja niiden poliitikoista voi sanoa.

 

Tutkijan kannalta korkeassa asemassa olevan poliitikon silmätikuksi joutuminen on hankalaa monessa mielessä. Kuten Soinin kritisoima erikoistutkija Erkka Railo aiheesta twiittasi:

”Soinin julkinen moite tekee asemani hankalaksi: jos kehun = annan periksi, jos moitin, vaikutan pahastuneelta.”

Kuitenkin politiikan analysointi julkisuudessa on osa hänen työtään.

Kuten aiheesta herättelemäni vilkas Twitter-keskustelu tänään osoitti, Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijoilla ei ole ongelmaa avata julkisesti myös tulkintoja, jotka eivät kohdetta ole miellyttäneet.

Tutkijoiden julkisen haukkumisen sijaan arvioista eri mieltä oleva voisikin joskus vaikka kysyä, mihin esitetty analyysi perustuu.

 

Ulkoministeri Soini ei Ploki-kommenteissaan ole kysynyt perusteita analyyseille tai kertonut syitä kritiikilleen. Hän on yksinkertaisesti osoittanut nimeltä mainitun kohteen, josta käyttää esimerkiksi sanaa ”pöhkö”.

Toistuessaan tällainen käytös voi näyttää yritykseltä vaientaa tutkija. Se voi näyttää myös kiusaamiselta, minkä vastustaminen muuten kuului perussuomalaisten vaalitavoitteisiinkin. Ei siis kiusata, vaan keskustellaan!

Vaikka kokemukset yhteiskunnallisen keskustelun käymisestä eivät aina ole kannustavia, toivon rohkean ja rakentavan keskustelun jatkuvan. Toivon myös muiden, vielä hiljaa olevien tutkijoiden, rohkaistuvan mukaan.

Nykyistä moniäänisemmässä julkisessa keskustelussa yksittäisen tutkijan analyysit saisivat paremmin niille kuuluvan arvon tulkintoina muiden tulkintojen joukossa.